Kilpikonna oli saanut pieneen päähänsä sellaisen ajatuksen, että
elämä kävi ajan mittaan ikäväksi, kun täytyi yhä oleskella maassa
ja lisäksi kantaa kokonaista kilpitaloa selässään, sensijaan että
monilla muilla luontokappaleilla oli täysi vapaus leikitellä vapaassa,
raikkaassa ilmassa ja mielin määrin liikuskella. Niinpä se lopulta ihan
tuskastui ja päätti oitis mennä saamaan kotkalta opetusta lentämään.
Kotka yritti kaikin mokomin suostuttaa kilpikonnaa luopumaan moisesta
päähänpistosta, koska se muka oli vastoin luontoa ja tervettä järkeä;
mutta eihän itsepäiselle mitään voinut: mitä enemmän toinen vastusti,
sitä hanakammin toinen sitä tahtoi. Ja kun kotka viimein huomasi, ettei
järkipuheesta ollut apua, otti se kilpikonnan mukaansa yläilmoihin ja
sitten päästi irti, jotta lennon harrastaja saisi koetella kykyään.
Mutta siinä kävi niin, että kilpikonna paiskautui kalliota vasten
palasiksi.