Jalopeura oli nuoruutensa ja voimansa päivinä ollut kovin väkivaltainen
ja julma, mutta vihdoin tuli vanhuus, joka teki siitä heikon ja
raihnaisen, jopa niin surkean, että kaikki uskalsivat sitä halveksia.
Metsän muut pedot ja elukat kävivät kuin yhteisestä päätöksestä sen
kimppuun, mikä röyhkeänä, mikä kostaakseen, mikä minkin tekosyyn
vuoksi. Silloin jalopeura oli todellakin viheliäisessä tilassa, mutta
tässä kurjuudessa ei mikään niin kipeästi koskenut sen sydämeen kuin
se, että aasikin potkaisi sitä kalloon.