lroquois'in kanuunankuulat ja miss Jennyn todistelut.
Delphinin matka oli tähän asti ollut sangen onnellinen, ja erinomaisen
nopea. Ei ainoatakaan purjehtijaa ollut näkynyt ennen sitä, jonka
tähystäjä nyt keksi.
Delphin oli tällä hetkellä 32° 15' leveyden ja 57° 43' pituuden
kohdalla lännempänä Greenwichin puolipäiväpiiriä, se on: se oli jo
kulkenut kolme viidennes-osaa matkastaan. Läpinäkymätön usva oli
neljänkymmenenkahdeksan tunnin ajan peittänyt valtameren. Jos tämä sumu
olikin eduksi Delphinille, se kun kätki sen kulun, niin se kumminkin
esti tähystäjiä pitämästä tarkkaa silmää laajemmalla alalla merta, ja
aavistamattansa olisi voinut sattua, että Delphin olisi purjehtinut
rinnatusten niiden alusten kanssa, joita se tahtoi välttää.
Tämäpä juuri olikin nyt tapahtunut, ja kun merkki aluksen näkymisestä
annettiin, oli se ainoastaan kolmen peninkulman päässä tuulen puolella.
Saalingille tultuansa näki hän selvästi ja kirkkaasti ison
yhdysvaltalais-korvetin, joka kulki täydellä koneella. Se piti
kurssiaan Delphiniä kohti, katkaistakseen tältä tien.
Tarkasteltuansa korvetin liikkeitä, kapteini taas astui alas kannelle
ja käski ensimäisen perämiehen luoksensa.
"Mr Mathew" -- sanoi hän -- "mitä luulette tuosta aluksesta?"
"Minä luulen, kapteini, sen yhdysvaltalaislaivaston alukseksi, joka
epäilee tarkoituksiamme."
"Niin niin, sen kansallisuutta ei voi kauemmin epäillä" -- lisäsi James
Playfair.
Samassa silmänräpäyksessä nosti korvetti Yhdysvaltojen tähditetyn lipun
kahvelin alle ja laukaisi kanuunan.
"Kehoitus meille noudattamaan esimerkkiä" -- sanoi Mathew. --
"Nostakaamme lippumme mekin. Emme tarvitse sitä hävetä."
"Mitä hyvää siitä on?" -- kysyi James Playfair. -- "Lippumme ei anna
meille mitään suojelusta eikä estä heitäkään tahtomasta meitä
tervehtiä. Ei, antakaa mennä eteenpäin!"
"Ja täydellä voimalla" -- jatkoi Mathew -- "sillä jos silmäni eivät
pety, niin olen nähnyt tuon korvetin ennen jossakin Liwerpoolin
tienoilla, jossa se piti valppaalla silmällä siellä rakennettavia
aluksia. Annan niskani taittaa, ell'ei seiso Iroquois peräpeilin
yläsyrjässä."
"Onko se hyvä purjehtija?"
"Paraita yhdysvaltojen laivastossa."
"Kuinka monta kanuunaa sillä on?"
"Kahdeksan!"
"Eikö sen enempää!"
"Älkää kohautelkokaan olkapäitänne, kapteini" -- sanoi Mathew
vakaisella äänellä. -- "Niistä kahdeksasta kanuunasta toinen on
kuusikymmennaulainen kanssilla, toinen satanaulainen kannella, ja
molemmat rihlatut."
"Tuhat tulimmaista" -- sanoi James Playfair -- "ne ovat Parotin
kanuunia, jotka kantavat kolmetuhatta metriä."
"Niin ja kentiesi vähän päällekin, kapteini."
"Entäs sitte, olkoot nuo kanuunat sata- tahi nelinaulaisia ja kantakoot
kolme peninkulmaa tahi viisisataa kyynärää, niin se on sama, kun
puskemme tarpeeksi kovaa vauhtia välttääksemme sen kuulia. Me tahdomme
näyttää tuolle Iroquois'ille, kuinka kuljetaan, kun ollaan rakennettu
pakoon pääsemään. Antakaa lisätä tulia, mr Mathew!"
Perämies vei ensimäiselle koneenkäyttäjälle kapteinin käskyn, ja ennen
pitkää tuprusi sakea savu aluksen savutorvista.
Tämä ei tuntunut olevan korvetin mieleen, sillä se antoi Delphinille
merkin pysähtyä. Mutta James Playfair ei huolinut varoituksesta eikä
muuttanut suuntaansa.
"Nyt" -- sanoi hän -- "saamme nähdä, mitä Iroquois aikoo tehdä. Nyt
sopii sen hyvin koetella satanaulaista kanuunaansa ja nähdä, kuinka
pitkälle se kantaa. Eteenpäin niin kovalla höyryllä kuin suinkin!"
"Hyvä!" sanoi mr Mathew, "ei kai viipyne kauan ennenkuin se toisella
tavalla meitä tervehtii."
Kajutan katolle palattuansa tapasi kapteini miss Halliburtin istumassa
siellä aivan levollisena lähellä käsipuuta.
"Miss Jenny" -- sanoi hän -- "tuo korvetti, jonka näette tuulen päällä,
luultavasti tulee ajamaan meitä takaa, ja koska se on meitä puhutteleva
kanuunan laukauksilla, niin saan tarjota teille käteni saattaakseni
teidät hyttiinne jälleen."
"Minä kiitän teitä herra kapteini" -- vastasi tyttö, katsellen tätä,
nuorta miestä -- "mutta minä en pelkää kanuunan pauketta."
"Mutta se voi, vaikka väli on pitkä, olla vähän vaarallista."
"Oi, minä en olekaan kasvatettu pelkuritytön tavoin. Amerikassa
totutaan kaikkeen, ja minä vakuutan teille, että Iroquois'in kuulat
eivät saa minua edes taivuttamaan päätäni alas."
"Te olette urhoollinen, miss Jenny."
"Jos pidätte minua urhoollisena, herra kapteini, niin antakaa minun
jäädä tänne luoksenne."
"En voi mitään kieltää teiltä, miss Halliburt" -- vastasi kapteini,
ihmetellen tämän tytön levollisuutta ja rohkeutta.
Nämä sanat olivat tuskin sanotut, ennenkuin nähtiin valkea savu
nousevan yhdysvaltalaiskorvetin partaan ulkopuolelta. Ennenkuin
pamauksen ääni ennätti kuulua Delphiniin, nähtiin suippopäinen
sylinderin muotoinen projektiili, joka hirvittävällä nopeudella
kieppasi oman akselinsa ympäri ja kierittelihe ilman läpi, tulevan
suoraan alusta kohti. Helppo oli seurata sen liikkeitä, jotka olivat
verrattain hitaat, sillä heitännäiset rihlatuista kanuunoista lähtevät
suusta vähemmällä nopeudella kuin muusta kanuunasta, jolla on sileä
sisus.
Kahdenkymmenen sylen päässä Delphinistä pyyhkäsi projektiili, jonka
rata nähtävästi aleni, vedenkalvoa, merkiten tiensä suihkivilla
vesisäteillä. Sitte teki se uuden kaaren, hypähti melko korkealle,
lennähti Delphinin päällitse, katkaisten etumaston oikean puolisen
kääntönuoran, putosi kolmenkymmenen sylen päähän ja katosi syvyyteen.
"Saamari sitäkin! Meidän täytyy päästä pakoon!" -- sanoi James
Playfair. -- "Ei maar toinenkaan kuula kauan viipyne."
"Ohoh!" -- sanoi Mathew -- "tarvitaanhan toki vähän aikaa semmoisten
tykkien uudelleen lataamiseen."
"Onpa tosiaankin hauska nähdä tuommoista" -- sanoi Crockston, joka
kädet ristissä katseli tätä näytelmää niinkuin asiaan aivan kuulumaton
katsoja. -- "Ja kun ajattelen, että ystävämme lähettävät meille
tämmöisiä kuulia!..."
"Vai niin, sinäkö se olet" -- huudahti James Playfair ja mittaili
silmillään amerikalaista kiireestä kantapäähän.
"Kyllä, minä se olen herra kapteini" -- vastasi tuo järkähtämätön
amerikalainen tyynenä. -- "Katselen tässä, miten urhoolliset
yhdysvaltalaiset ampuvat. Eivätpä tee sitä huonosti, eipä tosiaankaan
huonosti."
Kapteini yritti juuri sanomaan Crockstonille suoraan mitä ajatteli,
mutta samassa silmänräpäyksessä putosi projektiili numero kaksi mereen
juuri oikean puolisen looringin viereen.
"Hyvä!" -- huudahti James Playfair -- "jo olemme jättäneet Iroquois'in
kaksi kaapelin pituutta. Ne purjehtivat kuin mitkä sammakot, nuo sinun
ystäväsi, vai kuinka, master Crockston?"
"Enpä saata kieltää sitä" -- vastasi amerikalainen -- "ja ensi kerran
elämässäni tuottaa se minulle suurta mielihyvää."
Kolmas kuula jäi kauas kahden ensimäisen ta'a, ja vähemmässä kuin
kymmenessä minuutissa oli Delphin päässyt ulkopuolelle korvetin
kanuunain kantoväliä.
"Tuosta nyt nähdään" -- sanoi James Playfair -- "mihin kaikki
patenttilokit maailmassa kelpaavat. Mutta kiitos noille kuulille, nyt
tiedämme minkä mukaan meidän tulee menetellä nopeutemme suhteen.
Antakaa vähentää tulta. Ei maksa vaivaa haaskata polttoaineita."
"Teillä on hyvä alus" -- sanoi miss Jenny nuorelle kapteinille.
"On kyllä, miss Halliburt, Delphin tekee seitsemäntoista solmuväliä
tunnissa, ja ennen päivän loppua olemme jättäneet korvetin
näkymättömiin."
James Playfair ei liioitellut aluksensa merikelpoisuutta, ja ennen
auringon laskua olivat amerikalaisen aluksen mastonhuiput kadonneet
taivaanrannan alle.
Tämä tapaus näytti kapteinille miss Halliburtin luonteen aivan uudessa
valossa. Jää oli nyt kumminkin murtunut ja loppumatkalla puhelivat
Delphinin kapteini ja hänen matkustajansa yhä useammin ja kauankin
keskenänsä. Kapteini tapasi hänessä maltillisen, uskaliaan,
ajattelevaisen ja älykkään tytön, joka puhui asiat julkisuoraan oikein
amerikalaisten tavalla, Hänellä oli lujat mielipiteet, jotka hän lausui
vakaumuksella, joka tunki James Playfairin sydämmeen, hänen sitä itse
aavistamattakaan. Tyttö rakasti isänmaatansa; Yhdysvaltojen suuren
aatteen omisti hän intohimoisella hartaudella ja isänmaansa sodasta
puhuessaan hänet valtasi sellainen innostus, johon ei kukaan muu nainen
olisi voinut kohota. Useasti tapahtuikin, että James Playfair joutui
ymmälle mitä hänen piti tytölle vastata. Monesti oli "kauppamiehenkin"
vakaumus vaarassa, ja miss Jenny ahdisti sitä yhtä voimakkaasti eikä
tehnyt minkäänlaisia myönnytyksiä. Alussa James paljon väitteli. Hän
koki puolustaa liittoutuneita yhdysvaltalaisia vastaan, hän koki
näyttää, että etelävaltalaisilla oli oikeus puolellaan, sekä vakuuttaa,
että jotka vapaehtoisesti olivat keskenään yhdistyneet, taisivat
samalla tavalla myöskin eri littokunniksi erota. Mutta tyttö ei
tahtonut siinä kohden antaa myöten. Sitä paitsi hän näytti toteen,
että kysymys orjuudesta kävi edellä kaikkia muita tässä Pohjan ja
Etelän taistelussa, sekä että kysymys siinä oli paljoa enemmin
siveellisyydestä ja ihmisyydestä kuin valtiollisista asioista, ja James
Playfair takertui kiinni eikä voinut mitään vastata. Näissä
väittelyissä James enimmäkseen vaan kuunteli tarkoin neidin puhuessa.
Ja olisipa ollut miltei mahdotonta sanoa, pystyikö häneen enemmin miss
Halliburtin todistelut, vaiko se lumoava voima, joka valtasi hänet
neitiä kuunnellessaan. Mutta hänen täytyi viimein muun muassa
tunnustaa, että orjakysymys oli päävaikuttimena Yhdysvaltioiden
sodassa, että se oli jollakin tavalla ratkaistava ja että oli kerran
tehtävä loppu näistä raakalaisaikojen kauhuja herättävistä
jäännöksistä.
Muuten valtiolliset mielipiteet eivät kapteinia paljon panneet
arvelemaan. Hän olisi luopunut vakaisimmistakin mielipiteistään
sellaisten todistelujen edessä, jotka tuotiin esiin näin viehättävässä
muodossa ja tällaisissa olosuhteissa. Hän ei siis pitänyt niin tiukasti
kiinni ajatuksistaan semmoisissa asioissa. Mutta siinäpä ei kaikki
ollutkaan. "Kauppamieheen" käytiin nyt suoraapäätä käsiksi hänen
kalliimmissa harrastuksissaan. Tämä tapahtui, kun tuli kysymys siitä
laittomasta kauppahankkeesta, joka oli Delphinin tarkoitus, ja niistä
sotatarpeista, joita se kuljetti liittoutuneille.
"Herra kapteini" -- sanoi miss Halliburt eräänä päivänä hänelle --
"kiitollisuus ei ole ikänä estävä minua sanomasta teille suoraan mitä
mistäkin asiasta ajattelen, vaan päin vastoin. Te olette oiva merimies
ja taitava kauppias, ja kauppahuone Playfair ja Kumpp. on pidetty mitä
suurimmassa arvossa rehellisyydestään; mutta tällä kertaa se unhottaa
periaatteensa ja on antautumassa asioimiseen, joka ei ole sen arvolle
sovelias."
"Kuinka niin?" -- huudahti James -- "eikö toiminimellä Playfair ja
Kumpp. ole oikeutta ryhtyä tällaiseen kauppayritykseen."
"Ei! Te kuljetatte sotatarpeita noille onnettomille, jotka ovat
täydessä kapinassa maansa laillista hallitusta vastaan, ja tätä sanon
minä huonon asian kannattamiseksi asevoimalla."
"Kunniani kautta miss Jenny" -- vastasi kapteini -- "en tahdo väitellä
kanssanne liittoutuneitten oikeudesta, vaan tahdon vastata teille
ainoastaan yhdellä sanalla: minä olen kauppamies, ja semmoisena minä
ajattelen ainoastaan toiminimeni etuja. Minä koetan ansaita rahaa,
missä ikänään tilaisuutta siihen ilmaantuu."
"Sepä juuri onkin moitittavaa, herra kapteini" -- jatkoi tyttö. --
"Voitto ei puhdista tekotapaanne. Jos kiinalaisille myötte opiumia,
joka heidät tylsentää, niin olette yhtä syyllinen kuin tällä hetkellä,
antaessanne Etelän kansalle välikappaleita käsiin, millä pitkittävät
epäoikeutettua sotaa."
"Suokaa anteeksi, miss Jenny, mutta johan nyt menette kovin pitkälle;
minä en saata myöntää..."
"Ei, mitä olen sanonut on totta. Mutta kun olette kysyneet
omaltatunnoltanne, ja selkeästi käsitätte ajettavanne asian sekä kun
ajattelette seurauksia, joista kokonansa olette vastuunalainen kaikkein
silmissä, niin olette tunnustava minun olevan oikeassa tässä niinkuin
monissa muissakin kohdissa."
Nämä sanat kuultuansa seisoi James Playfair perin ällistyneenä. Hän
erosi oikein vihastuksissaan tästä nuoresta tytöstä, sillä hän tunsi
kykenemättömyytensä vastaamaan. Sitte käveli hän äkeissään kuin lapsi
puolen tahi korkeintaan kokonaisen tunnin, jonka perästä hän palasi
tämän omituisen tytön luokse, joka herttaisimmalla hymyilyllä löi hänen
väitteensä armottomasti kumoon.
Sanalla sanoen, kuinka nyt lieneekin ollut, ja vaikka James Playfair ei
tahtonut sitä tunnustaa, niin ei hän enään ollutkaan omissa
valloissaan. Hän ei ollut enään "herra lähinnä Jumalaa" omassa
laivassaan.
Crockstonin suureksi iloksi Halliburtin osakkeiden arvo näytti yhä
nousevan. Kapteini näytti päättäneen tehdä mitä hyvänsä vapauttaaksensa
miss Jennyn isän, vaikka panisikin tässä alttiiksi Delphinin, lastinsa
ja laivaväkensä ja saattaisi päällensä arvoisan setä Vincentin
kirouksen.