Delphinin varustus kävi ravakasti. Taklinki oli jo valmis; ei muuta
puuttunut kuin korjata sitä ja tätä. Delphinillä oli kolme mastoa,
kuunaripurjeille, joka oli milteipä liikaa komeutta, se kun ei
luottanut tuuleen, päästäksensä Yhdysvaltain risteilijöitä pakoon, vaan
väkevään koneesensa -- ja siinä se teki oikein.
Joulukuun loppupuolella käväsi Delphin koetusmatkalla pitkin
Clyde-virtaa. Vaikea on sanoa, kumpi oli tyytyväisempi,
laivanrakennusmestari vai kapteiniko. Tämä uusi höyrylaiva kulki
ihmeellisen hyvästi ja patentti logi [kone, jolla saadaan selville
laivan nopeus] osoitti seitsemäntoista peninkulmaa tunnissa, johon
nopeuteen ei yksikään englantilainen, ranskalainen tahi amerikalainen
laiva vielä ollut tähän saakka päässyt. Varmaankin olisi Delphin
kilpapurjehduksessa nopeimmankin aluksen kanssa päässyt voitolle.
Joulukuun 25 päivänä alkoi lastaus. Delphin pantiin rantalaiturin
viereen, vähän alemma Glasgow-Bridgeä, tätä viimeistä siltaa, ennen
kuin tullaan Clyden suulle. Siellä oli suunnattoman suuria makasiinia,
jotka sisälsivät mahdottomia vaate-, ase- ja muonavaroja, mitkä nyt
kaikki tuota pikaa katosivat Delphinin ruumaan. Tämän lastin laatu
ilmaisi aluksen salatun tarkoituksen. Playfair ja Kumpp. eivät tainneet
kauemmin pitää salaisuuttansa kätkettynä, ja paitsi sitä ei saisi
viipyä kauan, ennenkuin Delphin lähtisi merelle. Amerikalaista
risteilijää ei ollut yhtään näkynyt Englannin kulkuvesillä. Ja kuinka
voitiin asiata salassa pitää, kun tuli kysymys laivaväen hankkimisesta.
Väkeä ei voitu pestata laivaan ilman että heille ilmoitettiin minne
aluksen tuli lähteä. Matkan päähän päästyä oli kentiesi henki pantava
alttiiksi, ja kun se oli tehtävä, niin tottapa teki mieli tietää miten
ja minkä vuoksi.
Mutta nämä mahdollisuudet tulevaisuudessa eivät näyttäneet
peljästyttävän ketään. Tarjottu palkka oli hyvä ja merimiehiä tulikin
tarjokkaiksi, miehiä oivallisia, suuri joukko. James Playfairin oli
vain työläs valita, mutta hän teki sen niin hyvin kuin taisi, ja
neljänkolmatta tunnin perästä sisälsivät hänen laivarullansa
kolmenkymmenen matruusin nimet, joista olis ollut kunnia Hänen kaikkein
armollisimman Majesteettinsa huvilaivalle.
Lähtö määrättiin tammikuun 3:ksi päiväksi, ja Delphin oli aivan valmis
purjehtimaan joulukuun 31 päivänä. Ruumat olivat täpötäynnä ampuma- ja
ruokavaroja ja hinkalot hiiliä. Lähtöä ei estänyt mikään.
Kun kapteini tammikuun 2 päivänä oli laivassa heittääksensä siihen
vielä viimeisen tarkastavan silmäyksen, tuli eräs mies Delphinin
köysiportaille pyytäen saada puhutella kapteini James Playfairia. Eräs
matruusi vei hänet nyt peräkannelle.
Hän oli vankka, hartiakas, uljas, punaverinen mies, jonka
yksinkertaisissa kasvonpiirteissä vivahteli jonkin verran viekkautta ja
iloisuutta. Hän ei näyttänyt ymmärtävän merimiehen ammattia ja hän
katseli ympärilleen niinkuin se, joka ei ole juuri tottunut laivan
kantta tallailemaan. Kuitenkin oli hän olevinaan kuin merihärkä
ainakin, tarkasteli Delphinin taklaasia ja heitteli ruumistaan sinne ja
tänne, niinkuin merimiehillä tapana on.
Tultuansa kapteinin eteen katsoi hän vakavasti häntä silmiin ja sanoi:
"Kapteini James Playfairko?"
"Minä se olen" -- vastasi tämä -- "mitä tahdotte?"
"Päästä teidän palvelukseenne laivassa."
"Sijaa ei enää ole. Laivaväki on täysilukuinen."
"Vaikka kohta, yksi mies lisäksi ei tuottane teille häiriötä!
Päinvastoin."
"Niinkö luulet?" -- sanoi Playfair, tarkastaen vierasta aina silmän
pohjaan asti.
"Siitä olen aivan varma", -- vastasi matruusi.
"Mutta kuka sinä olet?" -- kysyi kapteini.
"Oiva merimies, ravakka ja luotettava poika, pelkäämätön ja
häikäilemätön. Kaksi vahvaa kättä, semmoista kuin minulla on kunnia
teille tarjota, eivät ole mikään huono asia laivassa."
"Mutta onhan muitakin laivoja kuin Delphin ja muitakin kapteinia kuin
James Playfair. Miksi tulet juuri tänne?"
"Sen tähden että tahdon palvella täällä Delphinissä ja kapteini James
Playfairin komennon alla."
"Niin, mutta minäpä en sinua tarvitse."
"Ainahan kelpo miestä tarvitaan, ja jos minä, näyttääkseni voimiani,
saan koetella kolmen tahi neljän miehen kanssa teidän laivaväessänne,
niin olen valmis."
"Sitäpä kelpaa kuulla. Mutta mikä nimesi on?"
"Crockston, jos niin suvaitsette."
Kapteini otti muutamia askelia taapäin voidakseen paremmin katsella
tätä Herkulesta, joka näin omituisella tavalla esitti itsensä.
Ryhdissä, ruumiinrakennuksessa, miehen koko ulkonäössä ei ollut mitään,
mikä olisi näyttänyt vastustavan hänen väitöstänsä, että muka oli
voimakas mies. Nähtävä oli, että hänellä piti olla tavattomat ruumiin
voimat ja ettei hän vähistä hätäilisi.
"Missä olet ennen purjehtinut?" kysyi Playfair.
"Hiukan siellä, hiukan täällä."
"Ja Delphinin tarkoituksen tiedät?"
"Tiedän, ja sepä se juuri minua houkutteleekin."
"No, kentiesi tekisin tyhmästi, jos päästäisin luotani niin kyvykkään
miehen kuin sinä. Hae ensimäkien perämies Mathew, ja anna hänen merkitä
sinut laivaluetteloon."
Sanottuansa nämä sanat James Playfair odotti että mies tekisi
käännöksen ja kiiruhtaisi keulan puolelle, mutta siinä hän pettyi.
Crockston ei liikahtanut paikaltaan.
"No, etkö kuullut mitä sanoin?" kysyi kapteini.
"Kuulin kyllä" -- vastasi matruusi -- "vaan siinä ei ollut kaikki,
minulla on jotakin teiltä pyydettävää."
"Sinä kiusaat minua" -- sanoi Playfair kiivaasti. -- "Minulla ei ole
aikaa seisoa ja jaaritella kanssasi."
"En tahdo kauan olla teille kiusaksi" -- vastasi Crockston. --
"Ainoastaan pari sanaa vielä ja kaikki on selvillä. Minä tahdon sanoa
teille, että minulla on sisarenpoika."
"Onpa kaunis eno sillä pojalla" -- vastasi kapteini. -- "Joko olet
lopettanut?" jatkoi hän vielä kärttyisesti.
"Heti, -- tuossa paikassa. Kun otetaan eno, saadaan sisarenpoika
kaupanpäällisiksi."
"Vai niin, tosiaanko?"
"Niin tosiaankin, se on tavallista. Toinen ei lähde jos ei toinenkaan."
"No mikä sitten sisaresi poika on?"
"Viisitoista vuotias poika, vasta-alkaja, jonka tahdon harjoittaa
ammattiin. Hänellä on erinomaisen hyvä tahto ja hänestä kerran tulee
kelpo merimies."
"Kuulepas, rakas Crockston" -- huudahti kapteini -- "luuletko Delphiniä
miksikään laivapoikain koulupaikaksi?"
"Meripojista älkää pahoin puhuko" -- virkahti merimies. -- "Yksi oli,
josta tuli amiraali Nelson, ja toisesta tuli amiraali Franklin."
"Tuhat tulimmaista, ystäväni" -- vastasi James Playfair -- "sinäpä
puhut mieleni mukaan. Otapa siis tänne se sisaresi poika, mutta jos en
hänen enossaan löydä sitä oivaa miestä, joksi hänen väität, niin eno
saapi minun kanssani tekemistä. Mene nyt ja tule tunnin perästä
takasin."
Crockstonia ei tarvinnut käskeä kahdesti. Hän kumarsi jotenkin
kömpelösti kapteinille ja oli muutamilla askelilla taas rantasillalla.
Tunnin perästä tuli hän taas laivaan sisarensa pojan kanssa. Tämä oli
neljä- tahi viisitoistavuotias poika, kasvultaan vähän hento ja heikko,
ujo ja arkaileva muodoltaan, joka aivan vähän muistutti enonsa
varmuutta ja ruumiinvoimia. Crockstonin täytyikin muutamilla hyvillä
sanoilla rohkaista häntä.
"Kas niin ole jäykkänä vain" -- sanoi hän. -- "Tuhat tulimmaista, eihän
täällä ole ketään, joka tahtoisi syödä meidät, ja päällisiksi saatamme
vielä mennä tiehemme, jos niin tahdomme."
"Ei, ei" -- vastasi nuorukainen -- "Jumala meitä varjelkoon!"
Samana päivänä olivat matruusi Crockston ja jungmanni John Stiggs
Delphinin laivaväen luetteloon merkityt.
Seuraavana aamuna kello 5 aikana olivat höyrypannut täydessä työssä,
tärisyttäen kantta. Höyry pursusi vinkuen henkiläppäin kautta. Lähdön
hetki läheni.
Melkoinen ihmislauma tunkeili, vaikka tämä oli varhain aamulla,
rantalaiturilla ja Glasgowin ajosillalla. Tahdottiin näet vielä kerta
jättää jäähyväiset tälle uljaalle höyryalukselle. Vincent Playfair oli
tullut syleilemään veljensä poikaa, kapteini Jamesia, ja käyttäytyi
tässä tilaisuudessa kuin ylistetyn vanhan ajan aikuinen oikea
roomalainen. Hän säilytti sankarillisen mielenmalttinsa, ja kaksi
navakkaa suuteloa veljenpojalle todistivat hänen tarmokasta sieluansa.
"Lähde James" -- sanoi hän nuorelle kapteinille -- "lähde pian ja tule
vielä pikemmin takaisin. Mutta ennen kaikkea, älä unhota käyttää
tilaisuutta hyväksesi. Myö kalliisen, osta hyvällä hinnalla ja setäsi
on sinua kunnioittava."
Näiden kehoitus-sanain perästä, lainatut "Taitavan kauppiaan
käsikirjasta", setä ja veljenpoika erosivat toisistaan, ja kaikki
sivulliset lähtivät laivasta.
Sinä hetkenä Crockston ja John Stiggs seisoivat vieretysten keulan
puolella, ja ensinmainittu virkkoi:
"Hyvästi menee! Oikein oivallisesti! Kahdessa tunnissa olemme aavalla
merellä, ja minä toivon paljon hyvää tällä lailla aljetusta matkasta!"
Vastauksen asemesta nuorukainen puristi vaan hänen kättään.
James Playfair jakoi nyt viimeiset käskynsä ennen lähtöä.
"Onko meillä tarpeeksi kova höyryvoina?" -- kysyi hän ensimäiseltä
perämieheltä.
"On, kapteini" -- vastasi Mathew.
"Hyvä, nakatkaa kiinnitysköydet irti."
Käsky pantiin hetipaikalla toimeen; propellit alkoivat kieppua; ja
Delphin päästyään liikkeelle pyyhkäsi satamassa olevain alusten sivu ja
katosi kohta ihmislauman näkyvistä, joka nyt lähetti sille viimeisen
hurraa-huutonsa.
Meno Clydeä alaspäin kävi helposti. Tämän joen saatetaan sanoa
syntyneen ihmiskäsien, niin, vieläpä mestarin käsien kautta. Joki on,
näetsen, kuudenkymmenen vuotisten mudanruoppauksen ja alituisten
perkausten kautta saanut viidentoista jalkamitan syvyyden, ja leveys
kaupungin rantasiltain välillä on tullut kolmea vertaa suuremmaksi.
Siellä oleva masto- ja höyrytorvimetsä katosi kohta savun ja sumun
sekaan. Vasarain pauke valimoissa ja kirveiden kapse laivaveistämöillä
heikkeni vähitellen. Partickin kohdalla tuli kesäasuntoja ja
huvilarakennuksia tehtaiden ja työpajain sijaan. Delphin laski
hiljaisella koneella rantavallien välitse, jotka pitävät joenpintaa
maata korkeammalla, ja monesti hyvinkin ahtaiden paikkojen läpitse.
Tämä haitta ei ole kumminkaan suuri, sillä purjehdittavalla joella
syvyys on isompiarvoinen kuin leveys.
Höyrylaiva, jota eräs noita Irlannin meren oivallisia luotsia ohjasi,
meni verkalleen, mutta arvelematta meriviittain, kivipatsaiden ja
noiden kiviröykkiöiden välitse, joille valotornia on rakettu ahtaiden
pääsypaikkain merkeiksi. Delphin purjehti kohta Renfrew-linnan sivu.
Clyde kävi nyt leveämmäksi Kilpatrickin kunnaiden juurella ja
Bowling-lahden edustalla, jonka perukalla avautuu sen kaivannon suu.
joka yhdistää Edinburghin ja Glasgowin.
Dumbarton-linnasta, joka on neljäsataa jalkaa korkea, voitiin sumussa
ainoastaan varjot eroittaa, ja vasemmalla rannalla keinuivat laivat
Delphinin mainingeissa. Muutamia peninkulmia eteenpäin purjehdittiin
Greenockin, James Watt'in syntymäpaikan ohitse. Delphin oli nyt Clyden
laskulla ja sen lahden suulla, jonka kautta joki luo vetensä
Pohjoiskanaaliin. Siellä tuntui meren ensimäiset laineliikkeet, ja
Delphin laski pitkin Arrans saaren ihanoita rantoja. Gantyren niemi,
joka pistää kanaaliin, jäi jo taaksepäin, ja Rathlin saari alkoi
siintää keulan edessä. Luotsi palasi veneessä kutteriinsa, joka
risteili ulapalla. Delphin meni kapteininsa komentamana, pohjan
puolitse Irlantia, alusten harvoin kuljettavaa tietä, ja kohta oli
jätetty viimeisetkin Europan rannikot, ja siten oltiin äärettömällä
valtamerellä.