"Luuletko, että olen unohtanut miltä näytät", vastasi tyttö hämillään
naurahtaen.
"En, mutta tahdon nähdä, ilmaisevatko ehkä silmäsi sydämesi
salaisuuden."
"Oh!" Hän tahtoi vetää kätensä pois.
"Ei, nyt et pääse minusta; äsken tulleiden nuorien ritarien joukossa
on yksi, joka ylvästelee sillä, että kaunis Magdaleena Sture katsoo
häntä suopein silmin."
"Voi semmoista rohkeutta! Kuka hän on, Eerik? Sano hänen nimensä!"
"Tahdotko, että minä taistelen hänen kanssaan?"
"Et sinä, mutta joku toinen."
"Mutta jos minä kernaasti antaisin henkeni sinun tähtesi."
"Sen sanon sinulle, Eerik, että sitä et saa tehdä. Minä en pidä
verenvuodatuksesta."
"Se ansainnee toki rangaistuksen?"
"Hirveän rangaistuksen!"
"Jos hän ei ole voittanut sinun vastarakkauttasi."
"Minä vakuutan sinulle, Eerik, etten minä välitä mitään heistä,
paitsi..."
"Paitsi kenestä? Kas, siinä oli sittenkin jotain!"
"Voi Eerik, nyt sinä olet oikein ilkeä. Minä sanon sinulle, että
jos he menisivät matkoihinsa kaikki tyynni, en minä siitä vähääkään
välittäisi."
"Tahdotko, että minäkin lähden?"
"Sinäkö, eihän se liene tarpeellista."
"Mutta ajatteleppa nyt, että minä olisin tuo rohkea ritari, joka
luulottelee, että Magdaleena Sture ei ele hänestä välinpitämätön
ja joka ansaitsee hirveän rangaistuksen, niinkuin olet sanonut.
No hyvä!" hän veti miekkansa tupestaan ja ojensi sen tytölle itse
langeten polvilleen. "Rankaise nyt minua ansioni mukaan."
Tyttö heitti miekan pois. "Ilkeä Eerik, kuinka niin voit peljättää
minua."
"Minä odotan tuomiotani."
"Nouse heti siitä!"
"En ennenkuin olet tuomiosi langettanut."
"Mitä tahdot minun sanomaan?" kysyi hän tuskaisesti ja hämillään.
"Että tahdot rangaista minua."
"Rakas Eerik, enhän minä tiennyt, että se olit sinä."
"Olisiko tuomiosi silloin tullut toisenlaiseksi?"
"En uskalla enää olla kauempaa." Taas hän tahtoi vetäytyä irti
Eerikistä.
Mutta tämä pidätti häntä. "Minä olen lukenut sydämesi salaisuuden",
sanoi hän, "salli minun vuorostani sanoa sinulle, että rakastan sinua
enemmän kuin mitään muuta, ja että niin on ollut niin kauan kuin
muistan ja on oleva niin kauan kuin elän."
"Mutta äiti hyvä sanoo, että minä olen vain lapsi", sanoi Magdaleena
hämillään.
"Sano minulle, että rakastat minua, se on ainoa, mitä haluan tietää."