Äiti vastasi: "Älä minua itke. Mikä on sallittu, sen pitää tapahtua.
Ja murehtiminen on helppoa niille, jotka eivät muuta tee kuin
murehtivat. Pelkkää surua oli nuoruuteni ja pelkkää surua sain kokea
aikuiseksi tultuani. Nuoruuteni oli pelkkää surua Bellerophonin,
Khimairan surmaajan tähden, jonka isäni kavalasti karkoitti, ja
aikuisena sain surra uskottoman isäsi ja sinun tähtesi. Ja pelkkää
surua on oleva minun vanhuutenikin -- sillä minä näen kohtaloni
unissa -- Joutsenen pojat vievät minut vankina Eurotaan laaksoon
ja viimein minun on purjehdittava meren yli orjattarena, Kreikan
vihollisten palveluspiikana. Kuitenkin minun puolestani kostetaan, kun
kultahapsiset uroot purjehtivat Troiaa vastaan ja hävittävät Ilionin
palatsit. Silloin minun poikani vapauttaa minut orjuudesta ja minä
saan kuulla kerrottavan Theseuksen maineesta. Mutta sitä ennen saan
kokea uusia suruja, mutta minä voin ne kestää, niinkuin olen kestänyt
menneetkin suruni."
Sitten hän suuteli Theseusta itkien ja meni temppeliin, eikä Theseus
nähnyt häntä enää.