Kuinka Argo-laiva rakennettiin Iolkoksessa.
Airueet lähtivät liikkeelle ja huusivat kaikille Minyain urhoille:
"Kuka uskaltaa lähteä hakemaan Kultaista taljaa?"
Ja Hera käänsi kaikkien ruhtinaiden mielet ja he tulivat miehissä
laaksoistansa Pagasain keltaisille hietikoille. Ja ensinnä tuli mahtava
Herakles leijonannahkoineen ja nuijineen ja hänen takanaan Hylas,
hänen nuori aseenkantajansa, joka kantoi hänen nuoliaan ja joustaan,
ja Tifys, tuo taitava perämies; ja Butes kaikista miehistä kaunein; ja
Kastor ja Polydeukes kaksoset, lumotun joutsenen pojat, ja Kaineus,
väkevin kuolevaisista, jota kentaurit turhaan koettivat tappaa ja
latoivat hänen päälleen suuria honkia, mutta ei hän sittenkään ottanut
kuollakseen; ja lisäksi tuli Zetes ja Kalais, Pohjatuulen siivekkäät
pojat; ja Akhilleuksen isä, Peleus, jonka puoliso oli hopeajalkainen
Thetis, meren jumalatar. Ja lisäksi tuli Telamon ja Oileus, joiden
pojat, molemmat Aiaat, sittemmin taistelivat Troian lakeuksilla; ja
Mopsos, tuo viisas tietäjä, joka osasi lintujen kieltä; ja Idmon, jolle
Phoibos oli antanut taidon ennustaa tulevia asioita; ja Ankaios, joka
osasi lukea tähdistä ja tunsi kaikki taivaiden piirit, ja Argos, tuo
kuuluisa laivanrakentaja, ja vielä monta muuta urosta. Ja heillä oli
kaikilla päässään kupariset ja kultaiset kypärit, joissa oli pitkät
värjätyt jouhitöyhdöt ja yllä kirjaillut palttinapaidat panssaritakkien
alla, ja jalassa kiillotetuista läkkilevyistä tehdyt säärystimet
suojelemassa heidän polviaan taistelussa; ja kullakin miehellä oli
olalla kilpi, joka oli tehty monesta päällekkäin asetetusta, paksusta
härännahasta, ja hopeahelaisessa vyössä karaistusta pronssista taottu
miekka; ja oikeassa kädessä pari keihästä, joiden varret olivat kovaa
valkoista saarnipuuta.
Niin he tulivat Iolkokseen, ja koko kaupunki riensi heitä katsomaan
eikä väsynyt ihailemasta heidän korkeaa vartaloaan ja heidän
kauneuttaan ja heidän uljasta ryhtiänsä ja heidän panssaroitujen
käsivarsiensa kimaltelua. Ja muutamat sanoivat: "Ei koskaan ole nähty
sellaista urhojen paljoutta senjälkeen kuin helleenit valloittivat
maani". Mutta naiset huokailivat heidän tähtensä ja kuiskailivat: "Voi,
he menevät kaikki kuolemaansa kohden!"
Sitten he kaatoivat honkia Pelion-vuorelta ja veistelivät niitä
kirveellä, ja Argos opetti heitä rakentamaan laivan, ensimmäisen
sotalaivan, joka koskaan on purjehtinut meriä. He puhkaisivat siihen
viidenkymmenen airon reiät -- airon kullekin miehistön urholle
-- ja pikesivät sen sysimustalla piellä ja maalasivat sen kyljet
tulipunaisiksi; ja he nimittivät sen Argolaivaksi Argoksen mukaan ja
rakensivat sitä koko päivän. Ja illalla Pelias kestitsi heitä kuin
kuningas ainakin, ja he nukkuivat hänen palatsinsa pylväskäytävässä.
Mutta Iason kulki pohjoiseen päin Traakian maahan, kunnes hän
löysi Orpheuksen, tuon laulajaruhtinaan, joka oleskeli luolassaan
Rhodope-vuoren juurella hurjien Kikoni-heimojen keskuudessa. Ja
Iason kysyi häneltä: "Tahdotko jättää vuoresi, Orpheus, muinainen
koulukumppanini, ja kulkea vielä kerran Strymon-virran poikki minun
kanssani ja purjehtia Minyain urhojen kera Kultaista taljaa hakemaan ja
lumota kaikki ihmiset ja hirviöt laulusi ja soittosi tenholla?"
Silloin Orpheus huokasi: "Olenhan jo kylliksi kovia kokenut ja
väsyksiin asti kiertänyt maita ja mantereita senjälkeen kuin olin
Kheironin luolassa merenrannan Iolkoksen äärillä! Turhia ovat
laulutaito ja ääni, jotka jumalataräitini minulle antoi; turhaan
olen minä laulanut ja vaivaa nähnyt; turhaan menin minä Tuonelaan
ja lumosin kaikki Hadeen kuninkaat voittaakseni takaisin vaimoni
Eurydikeen. Sillä minä voitin hänet, rakastettuni, mutta menetin hänet
jälleen samana päivänä ja vaelsin mielettömänä aina Egyptiin ja Libyan
hietikoille asti ja kaikkien merien saarille kauhean paarman ajamana,
ja turhaan minä lumosin ihmisten sydämet ja villit metsän pedot ja
puut ja hengettömät kivet lauluni ja soittoni tenholla, minä annoin
rauhaa, mutta en löytänyt sitä itse. Mutta viimein äitini, Kalliope
vapahti minut ja toi minut lepoon kotia; ja minä asun nyt yksin tässä
luolassa hurjien Kikoni-heimojen keskuudessa ja lauhdutan heidän
rajuja sydämiään soitolla ja Zeuksen lempeillä laeilla. Ja nyt minun
taas täytyy lähteä kulkemaan ja vaeltaa kaiken maailman ääriin saakka,
kauas tuntemattomaan pimeyteen, Itäisen meren äärimmäisille aalloille
asti. Mutta mitä on säädetty, sen täytyy tapahtua, ja ystävän pyyntöä
tulee totella, sillä anojia auttavat Zeuksen tyttäret, ja se, joka
kunnioittaa heitä, kunnioittaa häntäkin."
Sitten Orpheus nousi ylös huoaten ja otti harppunsa ja meni Strymonin
yli. Hän vei Iasonin lounatta kohden ylös Haliakmonin rantoja ja poikki
Pindoksen sivuhaarojen Zeuksen kaupunkiin, Dodonaan, joka sijaitsi
pyhän järven ja tulta huokuvan lähteen rannalla. Ja Orpheus vei Iasonin
tuon pyhän tammen luo, johon ennen muinoin musta kyyhkynen istahti ja
muuttui Zeuksen papittareksi ja antoi oraakkelivastauksia kaikille
ympäröiville kansoille. Ja hän käski Iasonia katkaisemaan tammesta
oksan ja uhraamaan Zeukselle ja Heralle; ja Iason otti oksan, ja he
palasivat Iolkokseen ja naulasivat sen laivan kokkaan.
Viimein laiva saatiin valmiiksi, ja urhot koettivat työntää sitä
vesille; mutta se oli liian raskas heidän saada liikkeelle, ja sen köli
vaipui syvälle hietaan. Urhot katselivat neuvottomina toisiaan, mutta
Iason puhui ja sanoi: "Kysykäämme neuvoa taikaoksalta; ehkä se voi
meitä auttaa pulastamme".
Silloin tuli ääni oksasta, ja Iason kuuli ne sanat, jotka se sanoi,
ja käski Orpheusta soittamaan harppua ja urhoja sillä aikaa seisomaan
laivan ympärillä honkaiset telat kädessä auttaakseen laivaa merta
kohden.
Orpheus otti harppunsa ja aloitti tenholaulunsa: "Kuinka suloista
on keinua, laineilla ja hypellä aallolta aallolle, kun tuuli laulaa
iloisesti köysissä ja airot kimaltelevat vaahdossa! Kuinka ihanaa on
purjehtia valtamerta ja nähdä uusia kaupunkeja ja ihmeellisiä maita ja
tulla kotiin lastattuna aarteilla ja voittaa ikuista mainetta!"
Kun Argo-laiva kuuli hänen sanansa, alkoi se ikävöidä merelle; ja sen
jokainen hirsi alkoi väristä ja hytkähdellä aina kokasta peräkeulaan
asti, ja laiva hypähti teloille ja syöksi eteenpäin kuin uljas hevonen;
ja urhot peittivät tien männynrungoilla, kunnes se syöksähti kohisevaan
mereen.
Sitten he lastasivat laivaan ruokaa ja juomaa ja vetivät köysiastuimet
laivaan ja asettuivat kukin airolleen ja soutivat Orpheuksen soiton
tahdissa; pois etelää kohden he soutivat lahden poikki; ja rantakalliot
olivat aivan mustana katselevaa kansaa, ja naiset itkivät ja miehet
hurrasivat noiden jalojen urhojen lähtiessä.