"Sinä tarkoitat minua?" Iason huusi hypähtäen pystyyn, "siksi että
minulla tänne tullessani on vain toisessa jalassa sandaali?" Ja hän
kohotti nyrkkinsä kiukuissaan, mutta Pelias asettautui vastarintaan
kuin susi; ja vaikea olisi ollut sanoa, kumpi heistä oli väkevämpi ja
rajumpi.
Mutta hetken perästä Pelias puhui tyynesti: "Miksi olet niin
äkkipikainen, poikani? Sinä, enkä minä, olet sanonut, mitä samottu on;
miksi soimaat minua siitä, mitä en ole tehnyt? Jos sinä olisit käskenyt
minua rakastamaan tuota miestä, josta puhuin, ja tekemään hänet
vävypojakseni, niin olisin sinua totellut; entäpä jos minä tottelen
sinua nytkin ja lähetän tuon miehen tavoittelemaan kuolematonta
kunniaa. Enhän sillä tee pahaa sinulle enkä hänellekään. Yhden asian
kuitenkin tiedän varmaan, sen, että hän lähtee, ja lähtee ilomielin;
sillä hänen rinnassaan sykkii urhon sydän, joka rakastaa kunniaa ja
häpeää sanansa rikkomista."
Iason näki joutuneensa ansaan, mutta hänen mieleensä muistui se toinen
lupaus, jonka hän oli antanut Kheironille, ja hän mietti: "Entäpä jos
kentauri olisi siinäkin ennustanut oikein ja tarkoittanut, että minun
onnistuisi tuoda tuo talja takaisin!" Sitten hän huusi ääneen:
"Sinä olet hyvin puhunut, kavala setäni! Minä rakastan kunniaa ja
uskallan pitää sanani. Tahdon mennä hakemaan tuota Kultaista taljaa.
Lupaa minulle vain palkaksi, mitä sinulta nyt pyydän, ja pidä sanasi,
niinkuin minäkin pidän sanani. Lupaa, että kohtelet lempeästi isääni
minun poissaollessani kaikkinäkevän Zeuksen tähden ja annat minulle
valtakunnan omakseni sinä päivänä, jolloin tuon takaisin Kultaisen
taljan."
Silloin Pelias katsoi häneen ja tunsi melkein rakkautta häntä kohtaan
kesken kaikkea vihaansa ja sanoi: "Minä lupaan ja tahdon täyttää
lupaukseni. Eikä olekaan mikään häpeä antaa valtakuntaani sille
miehelle, joka tuon taljan tuo."
Sitten he vannoivat lujat valat toisillensa; ja senjälkeen he menivät
kumpikin sisään ja heittäytyivät nukkumaan.
Mutta Iason ei voinut nukkua, kun hän ajatteli ankaraa valaansa
ja kuinka hänen täytyi se täyttää ypö yksinään ja varattomana ja
ystävittä. Hän käänteli ja väänteli itseään vuoteessansa ja mietti
milloin sitä milloin tätä keinoa; ja toisinaan tuntui kuin Phriksos
olisi huutanut hänelle heikoin ja matalin äänin, ikäänkuin jostakin
kaukaa meren takaa: "Anna minun tulla kotiin isieni luo ja päästä
lepoon". Ja toisinaan hän oli näkevinään Heran silmät ja kuulevinaan
uudestaan hänen sanansa: "Huuda minua hädän hetkellä ja koettele,
voivatko Taivahiset unohtaa".
Ja aamulla hän meni Peliaan luo ja sanoi: "Anna minulle uhri, jotta
uhraisin Heralle". Ja hän meni ja uhrasi uhrinsa; ja kun hän seisoi
alttarin ääressä, niin Hera lähetti hänen mieleensä onnellisen
ajatuksen, ja hän meni takaisin Peliaan luo ja sanoi:
"Jos sinä tarkoitat täyttä totta, niin anna minulle kaksi airutta,
jotta he kävisivät kaikkien niiden Minyain ruhtinaitten luona,
jotka olivat kentaurin kasvatteina minun tovereitani, niin että me
varustaisimme yhdessä laivan ja lähtisimme kohden kohtaloamme."
Silloin Pelias kiitti hänen viisauttansa ja kiirehti lähettämään
airueet matkalle; sillä hän sanoi itsekseen: "Menkööt vain kaikki
ruhtinaat hänen kanssansa ja jääkööt sille matkalle niinkuin hänkin;
sillä silloin minusta tulee koko Minyain valtias ja koko Hellaan
mahtavin kuningas."