"Teidän täytyy purjehtia meren yli Kolkhiiseen ja tuoda kotiin
Kultainen talja; silloin minun henkeni seuraa sitä, ja minä pääsen
nukkumaan isieni luokse ja saan levon."
Sillä tapaa hän usein tuli ja huusi heille; mutta kun he heräsivät,
niin he katselivat toinen toistaan ja sanoivat: "Kuka uskaltaa edes
purjehtia Kolkhiiseen, saati sitten tuoda kotiin Kultaisen taljan?"
Eikä koko maassa ollut ketään, joka olisi ollut kyllin rohkea sitä
koettamaan; sillä oikea mies ja oikea aika ei ollut vielä tullut.
Phriksoksella oli serkku nimeltä Aison ja tämä oli kuninkaana
Iolkoksessa, jonka rantoja meri huuhtelee. Siellä hän hallitsi rikkaita
Minyain uroita samaan aikaan, kuin hänen setänsä Athamas hallitsi
Boiotiassa; ja samoin kuin Athamaskin niin hänkin oli onneton mies.
Sillä hänellä oli Pelias-niminen velipuoli, josta jotkut sanoivat,
että hän oli erään nymfin poika, ja kaikenmoisia hämäriä ja ikäviä
juttuja kerrottiin hänen syntymästään. Kun Pelias oli pieni lapsi,
niin hänet heitettiin vuorille ja kesyttämätön tamma tuli ja potkaisi
häntä. Mutta muuan ohikulkeva paimen; löysi lapsen, jonka kasvot olivat
potkitut mustelmille, ja hän vei sen kotiinsa ja antoi sille nimeksi
Pelias, koska sen kasvot olivat kolhitut ja mustuneet. Ja lapsi kasvoi
ja hänestä tuli ylpeä ja lakeja halveksiva, ja hän teki monta kauheaa
tekoa; ja viimein hän karkoitti velipuolensa Aisonin ja sitten oman
veljensä Neleuksen ja otti itselleen valtakunnan ja hallitsi rikkaita
Minyain uroita Iolkoksessa, jonka rantoja meri huuhtelee.
Ja kun Aison karkoitettiin, niin hän lähti surullisena pois kaupungista
taluttaen kädestä pientä poikaansa; ja ihan sanoi itsekseen: "Minun
täytyy piilottaa lapsi vuoristoon, muutoin Pelias sen varmasti tappaa,
koska se on valtakunnan perillinen."
Hän kulki merenrannalta sisämaahan päin, Minyain laakson ja
viinitarhojen ja oliivilehtojen halki ja Anauros-virran poikki
Pelionia, tuota ikivanhaa vuorta kohden, jonka ohimot ovat valkoiset
lumesta.
Hän nousi nousemistaan vuoristoon rämeiden ja somerikkojen ja mäkien
yli, kunnes poika oli väsynyt ja arasteli jalkojaan, niin että Aisonin
täytyi kantaa häntä käsivarsillaan, ja viimein he tulivat yksinäisen
luolan suulle mahtavan kallion juurelle.
Kallion huipulle lumi oli kasaantunut aaltomaisiin röykkiöihin,
jotka tippuivat ja rytisivät auringon paisteessa, mutta sen juurella
luolan suun ympärillä kasvoi kaikenlaisia kauniita kukkia ja kasveja
järjestettyinä riveihin kukin laji erikseen, ikäänkuin jossakin
puutarhassa. Siinä ne kasvaa rehottivat auringon paisteessa ylhäältä
tulevan vuorivirran pirskottamina. Ja luolasta kuului harpun soittoa ja
miehen ääni, joka lauloi.
Silloin Aison laski pojan maahan ja kuiskasi: "Älä pelkää, vaan mene
sisään ja kenen ikinä tapaatkin, laske kätesi hänen polvilleen ja sano:
'Jumalien ja ihmisten isän, Zeuksen nimessä minä olen sinun vieraasi
tästä päivästä lähtien'."
Poika meni sisälle pelkäämättä, sillä hänkin oli uroon poika; mutta
sisälle tultuaan hän pysähtyi ihmeissään kuuntelemaan lumoavaa laulua.
Ja siellä hän näki laulajan makaavan karhuntaljoilla ja tuoksuvilla
havuilla: se oli Kheiron, tuo ikivanha kentauri, viisain kaikista
taivaan alla. Vyötäröille asti hän oli mies, mutta siitä alaspäin
hän oli jalo hevonen; hänen valkeat hapsensa valuivat alas leveille
hartioille ja hänen valkoinen partansa aaltoili leveällä ruskealla
rinnalla; ja hänen silmänsä olivat viisaat ja lempeät, ja hänen otsansa
kuin vuorenseinä.
Ja kädessään hän piti kultaista harppua ja soitti sitä kultaisella
avaimella; ja soittaessaan hän lauloi, niin että hänen silmänsä
loistivat ja valaisivat koko luolan.
Ja hän lauloi Ajan synnystä ja taivaasta ja tanssivista tähdistä; ja
valtamerestä ja yläilmoista ja tulesta ja tämän ihmeellisen maailman
luomisesta. Ja hän lauloi vuorten aarteista ja vuorikaivoksien
kätkemistä jalokivistä ja tuli- ja metallisuonista ja kasvien
parantavasta voimasta ja lintujen kielestä ja ennustuksesta ja
vast'edes tapahtuvista, salatuista asioista.
Sitten hän lauloi terveydestä ja voimasta ja miehuudesta ja uljaasta
sydämestä; ja soitosta ja metsästyksestä ja painin lyönnistä ja
kaikista leikeistä, joista uroot pitävät; ja hän lauloi sodista ja
taisteluista ja piirityksistä ja kauniista kuolemasta tappotantereella;
ja sitten hän, lauloi rauhasta ja varallisuudesta ja hyvistä vuosista
ja yhtäläisestä oikeudesta maassa; ja hänen laulaessaan poika kuunteli
silmät selällään ja unohti asiansa laulun tähden.
Viimein vanha Kheiron vaikeni ja kutsui lasta lempein äänin luokseen.
Poika juoksi vapisten hänen luokseen ja tahtoi asettaa kätensä hänen
polvilleen; mutta Kheiron hymyili ja sanoi: "Kutsu tänne isäsi Aison,
sillä minä tunnen teidät ja tiedän kaikki, mitä on tapahtunut ja minä
näin teidät molemmat kaukana laaksossa jo ennenkuin te olitte lähteneet
kaupungista."
Silloin Aison tuli alakuloisena sisälle ja Kheiron kysyi häneltä:
"Miksi sinä et tule itse minun luokseni, Aison Aiolialainen?"
Aison sanoi:
"Minä ajattelin, että Kheiron säälisi poikaa, jos näkisi hänen tulevan
yksinään; ja minä tahdoin koetella, oliko poikani pelkäämätön ja
uskalias, niinkuin uroon pojan tulee olla. Mutta nyt minä pyydän ja
rukoilen sinua Zeus-isän nimessä, anna pojan olla vieraanasi, kunnes
paremmat ajat koittavat, ja kasvata häntä uroiden poikien kera, jotta
hän kerran saattaisi kostaa isänsä huoneen sortajalle."
Silloin Kheiron hymyili ja veti pojan luokseen ja laski kätensä
hänen kultakutreilleen ja sanoi: "Pelkäätkö minun hevosenkavioitani,
poikaseni, vai tahdotko ruveta minun holhokikseni tästä päivästä
lähtien?"
"Minä ottaisin mielelläni hevosen kaviot, niinkuin sinullakin on, jos
vain voisin laulaa sellaisia lauluja kuin sinä."
Kheiron nauroi ja sanoi: "Istu täällä luonani, kunnes aurinko laskee,
silloin sinun leikkikumppanisi palaavat kotia ja sinä saat oppia
tulemaan kuninkaaksi, niinkuin hekin, ja arvokkaasti hallitsemaan
jaloja ja uljaita miehiä."
Sitten hän kääntyi Aisoniin ja sanoi: "Mene takaisin rauhallisena ja
taivu tuulessa viisaan miehen lailla. Tämä poika ei ole kulkeva yli
Anauros-virran, ennenkuin hänestä on tullut sinun ja Aioloksen huoneen
kunnia."
Aison itki poikaansa ja lähti, mutta poika ei itkenyt, niin tuo
ihmeellinen luola ja kentauri ja hänen laulunsa ja ne leikkitoverit,
jotka hän kohta saisi nähdä, täyttivät hänen mielensä.
Sitten Kheiron otti taas lyyran käteensä ja opetti häntä soittamaan
sitä, kunnes aurinko laski kallion taa ja huutoa kuului ulkoa.
Silloin tulivat sisälle uroiden pojat Aineias ja Herakles ja Peleus ja
moni muu kuuluisan nimen kantaja.
Suuri Kheiron hypähti iloisena pystyyn ja hänen kavionsa tömisyttivät
luolaa, kun pojat huusivat: "Tule ulos, Kheiron-isä, tule ulos
katsomaan meidän leikkiämme." Ja yksi huusi: "Minä olen tappanut kaksi
hirveä!" Ja toinen: "Minä otin kiinni villikissan kallionkielekkeeltä!"
Ja Herakles laahasi sarvista perässään villiä vuohta, sillä se oli niin
iso kuin tunturivuori; ja Kaineus kantoi karhunpoikasta kummassakin
kainalossaan ja nauroi, kun ne raapivat ja purivat häntä, sillä ei
hammas eikä teräs voinut häntä haavoittaa.
Kheiron kiitti heitä kaikkia kutakin ansionsa mukaan.
Yksi vain kulki yksinään ja vaieten, Asklepios, tuo ylen viisas
lapsi. Hänellä oli helma täynnä kasveja ja kukkia ja nilkan ympärillä
pilkullinen käärme, ja katse maahan luotuna hän tuli Kheironin luo
ja kuiskasi, kuinka hän oli nähnyt käärmeen luovan vanhan nahkansa
ja nuortuvan jälleen hänen silmiensä edessä ja kuinka hän oli mennyt
laaksoon erääseen kylään ja parantanut kuolemaisillaan olevan miehen
yrteillä, joita sairaan vuohen oli nähnyt syövän.
Kheiron hymyili ja sanoi: "Itse kullekin Athene ja Apollon antaa jonkin
lahjan ja kukin on arvokas paikallaan. Mutta tälle lapselle he ovat
antaneet kunnian ylitse kaikkien muiden, taidon parantaa, sillä välin
kuin muut tappavat."
Sitten pojat kantoivat sisään puita ja pilkkoivat ne ja sytyttivät
loimuavan valkean; ja toiset nylkivät hirvet ja paloittelivat ne ja
panivat ne paahtumaan tulen ääreen. Ja sillä aikaa kuin ruoka kypsyi,
he kylpivät jäätikkövirrassa ja pesivät pois tomun ja hien.
Sitten he söivät, kunnes eivät enää jaksaneet syödä enempää -- sillä
he eivät olleet mitään maistaneet sittekuin aamun koittaessa -- ja
joivat kirkasta lähdevettä, sillä viini ei ole terveellistä kasvaville
pojille. Ja korjattuaan ruoan tähteet he kaikki paneutuivat pitkäkseen
taljoille ja lehdille valkean ympärille, ja kukin vuorostaan otti
lyyran ja soitti ja lauloi sydämensä pohjasta.
Vähän ajan perästä he menivät kaikki ulos luolan suulla olevalle
ruohikolle, ja siinä he juoksentelivat ja painivat ja tappelivat ja
nauroivat, niin että kivet putoilivat kalliosta.
Silloin Kheiron otti lyyransa, ja pojat liittivät kätensä yhteen ja
tanssivat hänen tahtinsa mukaan, hyppelivät edes takaisin ja pyörivät
ympäri. Siellä he tanssivat käsi kädessä, kunnes pimeä peitti maan ja
meren, ja heidän vahvat valkoiset jäsenensä ja kiiltävät kultakutrinsa
hohtivat tummassa laaksossa.
Vastatullut poikanen tanssi heidän kanssaan ja oli iloissaan ja nukkui
virkistävää unta laakerin ja myrtin ja meiramin lehdillä ja ajuruohon
tuoksuvilla kukkasilla; ja hän nousi aamun sarastaessa ja kylpi
virrassa ja hänestä tuli noiden sankaripoikien koulutoveri, ja hän
unohti Iolkoksen ja isänsä ja kaiken entisen elämänsä. Mutta hänestä
tuli vahva ja viisas tuolla Pelionin kauniilla kukkulalla vuoriston
kylmässä, karkaisevassa ilmastossa. Hän oppi painimaan ja taistelemaan
nyrkkitaistelua ja metsästämään ja soittamaan harppua; ja sitten hän
oppi ratsastamaan, sillä vanhan Kheironin oli tapana antaa hänen
nousta selkäänsä; ja hän oppi tuntemaan kasvien voiman ja parantamaan
kaikenlaisia haavoja. Kheiron kutsui häntä Iasoniksi, parantajaksi, ja
se on ollut hänen nimensä tähän päivään asti.