Mutta jättiläinen hymyili. "Ei kukaan elävä kuolevainen voi sitä hattua
löytää, sillä se on Hadeen syvyyksissä, kuoleman valtakunnassa. Mutta
veljentyttäreni ovat kuolemattomia ja he noutavat sen sinulle, jos sinä
lupaat yhden asian ja pidät lupauksesi."
Perseus lupasi, ja jättiläinen sanoi:
"Kun sinä palaat Medusan pään saatuasi, niin sinun pitää näyttää
minulle sitä kaunista hirviötä, että minä kadottaisin tuntoni ja
henkeni ja kivettyisin ainiaaksi; sillä ylen raskasta työtä on tämä
taivaankannen kannattaminen."
Perseus lupasi; ja vanhin nymfi laskeutui kallioiden välissä olevaan
pimeään rotkoon, josta nousi savua ja kuului jyrinää, sillä se oli yksi
Helvetin kidoista.
Perseus ja nymfit istuivat ja odottivat vapisten seitsemän päivää
ja viimein vanhin nymfi palasi ja hänen kasvonsa olivat kalpeat,
ja päivänvalo häikäisi hänen silmiänsä, sillä hän oli ollut kauan
kammottavassa pimeydessä; mutta hänen kädessään oli taikahattu.
Nymfit suutelivat Perseusta ja itkivät häntä kauan aikaa; mutta Perseus
vain kärsimättömänä odotti, että pääsisi lähtemään. Ja viimein he
panivatkin hatun hänen päähänsä, ja hän katosi heidän näkyvistänsä.
Mutta Perseus jatkoi rohkeana matkaansa monen innoittavan näyn ohi
kauas Muodottoman maan sydämeen asti, Okeanoksen virtojen tuolle
puolen, saarille, joihin ei mikään laiva laske, joilla ei ole yötä eikä
päivää, joilla ei mikään ole oikealla paikallaan, eikä millään ole
nimeä; ja viimein hän kuuli gorgonein siipien suhinan ja näki heidän
kuparisten kynsiensä kimaltelevan; ja silloin hän tiesi että oli aika
pysähtyä, tai Medusa jähmetyttäisi hänet kiveksi.
Hän mietti hetken itsekseen ja muistutteli Athenen sanoja. Hän nousi
korkealle ilmaan ja piti kilven peiliä päänsä päällä ja katsoi siihen,
niin että hän näki kaikki, mitä oli hänen alapuolellaan.
Hän näki, että nuo kolme gorgonia nukkuivat ja että ne olivat
suuret kuin elefantit. Hän tiesi, etteivät ne voineet nähdä häntä,
sillä pimeyden hattu teki hänet näkymättömäksi; mutta silti hän
vapisi laskeutuessaan heidän luokseen, niin hirmuiset olivat heidän
kuparikyntensä.
Kaksi heistä oli rumia kuin sika ja he nukkuivat, hirveän suuret
siivet levällään, sikeästi ja raskaasti, niinkuin siat; mutta Medusa
väänteli ja käänteli itseään levottomasti; ja kun hän heitteli itseään,
niin Perseus tunsi sääliä häntä kohtaan, hän näytti niin kauniilta ja
surulliselta. Hänen siipensä hohtivat sateenkaaren värisinä ja hänen
kasvonsa olivat kuin nymfin kasvot, hänen huulensa vain olivat yhteen
puristetut ja hänen otsansa oli ikuisen surun ja tuskan uurtama; ja
hänen pitkä kaulansa hohti niin valkoisena peilistä, ettei Perseuksella
ollut sydäntä iskeä miekallaan. Ja hän sanoi: "Voi, jospa minun olisi
määrä tappaa jompikumpi hänen sisaristaan!"
Mutta hänen katsellessaan kyykäärmeiden päät Medusan hiuksissa
heräsivät ja alkoivat kurkistella kiiltävin, kavalin silmin ja
näyttivät sihisten myrkkyhampaitaan; ja käännellessään Medusa veti
kokoon siipensä ja näytti kupariset kyntensä; ja Perseus näki, että
hän kaikesta kauneudestaan huolimatta oli yhtä häijy ja ilkeä kuin nuo
toisetkin.
Silloin Perseus laskeutui alas ja astui rohkeasti hänen luokseen ja
katsoi kiinteästi peiliinsä ja iski kerran voimakkaasti Harpe-miekalla;
eikä toista iskua tarvittukaan.
Sitten hän kääri pään vuohennahkaan pitäen kasvonsa pois käännettyinä
ja syöksyi korkealle ilmaan nopeammin, kuin hän koskaan ennen oli
syöksynyt.
Medusan siivet ja kynnet rapisivat, kun hän kaatui kuolleena kalliolle;
ja hänen rumat sisarensa heräsivät ja näkivät hänen makaavan verissään.
Kirkuen ja parkuen he lensivät ilmaan ja etsivät hänen surmaajaansa.
Kolmasti he lensivät ristiin ja rastiin kuten haukat, jotka ahdistavat
peltopyytä; ja kolmasti he nuuskivat ristiin ja rastiin niinkuin
koirat, jotka ajavat peuraa. Viimein he haistoivat veren hajun ja
pysähtyivät hetkeksi siitä varmistuakseen ja sitten he taas syöksyivät
eteenpäin hirveästi ulisten ja rääkyen, ja koleasti kumisi tuuli heidän
siivissään.
Eteenpäin he lensivät räpytellen ja rapsuttaen siipiään, niinkuin
kotkat jäniksen perästä; ja rohkeudestaan huolimatta Perseus tunsi
verensä hyytyvän, kun hän kuuli niiden ulisten tulevan takanaan; ja
hän huusi: "Kantakaa minua nyt hyvin, kelpo sandaalit, sillä kuoleman
koirat ovat kintereilläni!"
Ja hyvin ne oivalliset sandaalit häntä kantoivatkin pilvien ja auringon
paisteen halki ja rannattoman meren poikki; ja hänen kintereillään
seurasivat kuoleman koirat ja niiden siipien kohina voitti tuulen
pauhun. Mutta kohina heikkeni heikkenemistään, ja äänten ulina kuoli
pois, sillä sandaalit olivat gorgoneitakin nopeammat. Ja illan
tullen gorgonit olivat kaukana jäljessä, kaksi mustaa pilkkua etelän
taivaalla, kunnes viimein aurinko laski, eikä Perseus nähnyt heitä enää.
Silloin hän tuli takaisin Atlaan luo ja nymfien puutarhaan; ja
kun jättiläinen kuuli hänen tulevan, niin hän huokasi syvään ja
sanoi: "Täytä lupauksesi". Silloin Perseus piti Gorgon päätä hänen
edessään, ja hän pääsi lepoon kaikista vaivoistaan, sillä hän muuttui
kallionkärjeksi, joka iäti nukkuu korkealla pilvien yläpuolella.
Sitten Perseus kiitti nymfejä ja kysyi heiltä: "Mitä tietä minun on
palattava kotiini, sillä minä tulin tänne kaukaisia kiertoteitä?"
"Älä mene enää ikinä kotiisi, vaan jää tänne ja leiki meidän
yksinäisten tyttöjen kanssa, meidän kun iäti täytyy oleskella kaukana
jumalista ja ihmisistä."
Mutta hän kieltäytyi, ja he neuvoivat hänelle tien ja sanoivat: "Ota
tämä taikahedelmä; jos kerran siitä syöt, et tunne nälkää seitsemään
päivään. Sillä sinun täytyy mennä itäänpäin, surullisen Libyan rannikon
yli, jonka Poseidon antoi Zeus-isälle, kun hän puhkaisi Bosporoksen
ja Hellespontoksen ja upotti kauniin Lektonian maan. Ja Zeus otti
sen sijaan tuon maan -- kaunis kauppa tosiaan; paljon huonoa maata
vähän hyvän sijaan -- ja tähän päivään asti se on ollut autio ja
asumaton, pelkkiä kallioita ja hiekka-aavikoita." Sitten he suutelivat
Perseusta ja itkivät; ja hän hyppäsi vuorelta ja jatkoi matkaansa ja
pienenemistään pieneten heidän silmissään kuin lokki hän eteni kauas
merelle.