Kuinka Perseus surmasi Gorgon.
Niin Perseus lähti matkalleen ja kulki kuivin jaloin maiden ja merien
yli; ja hänen mielensä oli rohkea ja iloinen, sillä siivekkäät
sandaalit kantoivat häntä joka päivä seitsemän päivän matkan.
Hän kulki Kythnos- ja Keos-saarten ja kauniiden Kyklaadien ohi ja
tuli Attikaan; ja hän kulki Atenan ja Theban ja Kopais-järven ohi,
ja Kefisos-joen laakson ja Oite- ja Pindos-vuorten yli Thessalian
hedelmällisen tasangon poikki, kunnes Kreikan päivänpaisteiset kukkulat
jäivät hänen taakseen ja hänen eteensä aukeni Pohjan jylhät seudut.
Sitten hän sivuutti Traakian vuoret ja monet muukalaiset heimot,
paionit ja dardanit ja triballit, kunnes hän tuli Istros-virralle,
ja Skythian autioille lakeuksille. Ja hän kulki kuivin jaloin
Istros-virran poikki ja soiden ja rämeiden halki yötä ja päivää kylmää,
kalpeata luodetta kohti, kääntymättä oikealle tai vasemmalle, kunnes
hän saapui Muodottomaan maahan ja siihen paikkaan, jolla ei ole nimeä.
Seitsemän päivää kesti hänen matkansa sen maan läpi ja hänen täytyi
kulkea tietä sellaista, että vain harvat voivat siitä kertoa, -- sillä
ne, jotka ovat sitä tietä kulkeneet, ovat mieluimmin siitä puhumatta,
ja ne taas, jotka unissaan sitä vaeltavat, ovat iloisia kun heräävät --
kunnes hän saapui ikuisen yön rajalle, jossa ilma oli täynnä suhinaa
ja maaperä kovana jäästä. Ja sieltä hän viimeinkin löysi nuo kolme
Harmaata sisarta. Siellä ne istuivat melkein umpeen jäätyneen järven
rannalla valkoisella ajohirren pölkyllä talven kylmässä, valkoisessa
kuutamossa ja hyräilivät hiljaa päitään nyökytellen: "Miksi olivatkaan
muinaiset ajat paremmat kuin nykyinen?"
Ei ainoatakaan elämän merkkiä näkynyt heidän ympärillään, ei yhtään
kärpästäkään, ei sammalta kallioilla. Ei hylje eikä lokki uskaltanut
heitä lähestyä, sillä jää olisi ne jähmetyttänyt kouriinsa. Aaltojen
hyrsky syöksähti vaahtona ilmaan, mutta lumihiutaleina se putosi
takaisin ja peitti valkoiseen härmään Harmaiden sisarten hiukset ja
jääkallion, jonka juurella he istuivat. Ja silmä kulki kädestä käteen,
mutta siitä huolimatta he eivät voineet nähdä; ja hammas kulki kädestä
käteen, mutta siitä huolimatta he eivät voineet syödä; ja he istuivat
keskellä kirkkainta kuuvaloa, mutta ei heidän silti ollut lämpimämpi.
Ja Perseus sääli noita Harmaita sisaria; mutta he eivät suinkaan
pitäneet itseään säälittävinä.
Niin Perseus sanoi: "Oi, kunnianarvoiset mummot, viisaus on vanhuuden
tytär. Siksipä te varmaankin tiedätte paljon asioita. Neuvokaa siis
minulle, jos voitte, tie Gorgon luo."
Silloin yksi heistä huusi: "Kuka meitä vanhoiksi soimaa?" Ja toinen:
"Tuo ääni on ihmislapsen ääni."
Ja Perseus sanoi: "Enhän minä teitä soimaa, vaan kunnioitan teidän
vanhuuttanne. Minä olen yksi ihmisten lapsista ja uroista. Olympoksen
hallitsijat ovat minut lähettäneet teidän luoksenne kysymään tietä
Gorgon luo."
Silloin yksi heistä sanoi': "Olympoksessa on uudet hallitsijat,
ja kaikki mikä on uutta on pahaa." Ja toinen: "Me vihaamme sinun
hallitsijoitasi ja uroita ja kaikkia ihmislapsia. Me olemme titaanien
ja gigantien sukua ja gorgonein ja muinaisten syvyyden hirviöiden
heimoa." Ja kolmas: "Kuka on tuo uhkarohkea ja hävytön mies, joka
kutsumatta tunkeutuu meidän maailmaamme?" Ja ensimmäinen sanoi:
"Milloinkaan ei ole ollut sellaista maailmaa kuin meidän eikä tule
olemaankaan: jos me annamme hänen nähdä sen, niin hän hävittää
kaikki." Silloin yksi huusi: "Anna minulle silmä, että näkisin hänet";
ja toinen: "Anna minulle hammas, että purisin häntä." Mutta kun
Perseus näki, että he olivat hupsuja ja kopeita ja että he vihasivat
ihmislapsia, niin hän jätti säälimisen sikseen ja sanoi itsekseen: "Ei
hätä lakia lue; jos tässä pidän pitkiä puheita, niin joudun surman
suuhun." Sitten hän hiipi aivan heidän lähelleen ja odotti siksi kunnes
he alkoivat kuljettaa silmää kädestä käteen. Ja kun he haparoivat ja
kopeloivat käsillään, niin hän kurkotti varovaisesti kättään, kunnes
yksi heistä pisti silmän siihen, luullen sitä sisaren kädeksi. Sitten
Perseus juoksi pois ja nauroi ja huusi:
"Julmat ja kopeat eukot, teidän silmänne on minulla; ja minä heitän
sen järveen, jollette neuvo minulle tietä Gorgon luo ja vanno,
että neuvotte oikein." Silloin Harmaat sisaret itkivät ja ulisivat
ja toruivat; mutta turhaan. Heidän täytyi sanoa totuus, vaikk'ei
Perseus paljoa viisastunutkaan siitä, mitä he sanoivat. "Sinun täytyy
mennä, hupsu poika", he sanoivat, "etelää kohden, auringon ilkeään,
häikäisevään paisteeseen, kunnes sinä tapaat Atlas-jättiläisen,
joka kannattelee taivaan kantta. Ja sinun täytyy kysyä hänen
veljentyttäriään Hesperidejä, jotka ovat yhtä nuoria ja hupsuja kuin
sinä itsekin. Ja anna nyt meille takaisin silmämme, sillä me olemme
unohtaneet kaiken muun."
Perseus antoi heille silmän takaisin, mutta he eivät käyttäneetkään
sitä, vaan rupesivat torkkumaan ja vaipuivat sikeään uneen ja
muuttuivat jäämöhkäleiksi; ja jonkin ajan kuluttua vuoksi tuli ja
pyyhkäsi heidät pois. Ja nyt he jäävuorten näköisinä ajelehtivat
ikuisesti vesiä ja itkevät kohdatessaan auringonpaisteen ja
hedelmällisen kesän ja lämpimän etelätuulen, joka täyttää nuoret
sydämet ilolla.
Mutta Perseus riensi etelää kohden jättäen taakseen lumen ja jään,
Peräpohjolaisten saaren ja Tinasaarten ja pitkän Iberian rannikon
ohi, ja aurinko nousi yhä korkeammalle päivä päivältä kesän
kirkkaan, sinisen meren ylle. Ja tiirat ja lokit lentelivät nauraen
hänen ympärillään ja kutsuivat häntä leikkimään kanssansa, ja
delfiinit hypähtelivät ilosta hänen ohi kulkiessaan ja tarjoutuivat
kantamaan häntä selässänsä. Ja kaiken yötä vedenneidot lauloivat
ihanasti ja tritonit puhalsivat simpukkatorviaan ja leikkivät
kuningattarensa Galateian ympärillä, kun hän ajoi helmikoristeisissa
näkinkenkävaunuissaan. Päivä päivältä aurinko nousi yhä korkeammalle ja
pulpahti yhä nopeammin mereen yöksi, vielä nopeammin taas noustakseen
sieltä aamunkoitteessa. Ja Perseus liiteli laineiden yli kuin lokki,
eivätkä hänen jalkansa ensinkään kastuneet; ja hän hyppäsi aallolta
aallolle, eivätkä hänen jäsenensä ensinkään väsyneet, ja viimein hän
näki kaukana mahtavan vuoren, joka hohti aivan ruusunpunaisena laskevan
auringon valossa. Vuoren juuri oli metsien peitossa ja sen huippua
ympäröivät pilvenhattarat; ja Perseus arvasi, että siellä oli Atlas,
joka kannattelee taivaan kantta.
Hän lähestyi vuorta ja hyppäsi rannalle ja kulki kukkulaa kohden.
Ja hän näki lempeitä laaksoja ja vesiputouksia ja korkeita puita ja
kummallisia sananjalkoja ja kukkasia, mutta ei yhdestäkään notkosta
noussut savua, ei näkynyt taloa eikä mitään ihmisen merkkiä.
Viimein hän kuuli suloisten äänten laulua; ja hän arvasi, että hän oli
tullut Iltatähden tyttärien, Hesperidien puutarhaan.
Heidän laulunsa oli kuin satakielten liverrys lehdossa, ja Perseus
pysähtyi kuuntelemaan heidän lauluaan; mutta mitä he lauloivat, sitä
hän ei saattanut ymmärtää; ei hän eikä yksikään ihminen moneen sataan
vuoteen hänen jälkeensäkään. Sitten hän astui vähän lähemmäksi ja näki
heidän tanssivan käsi kädessä lumotun puun ympärillä, jonka oksat
taipuivat kultahedelmien painosta. Kiemurassa kolmijalan ympärillä
oli lohikäärme vanha Ladon, tuo uneton käärme, joka iäti siellä makaa
kuunnellen impien laulua ja pitäen vahtia vaanivin silmin.
Perseus pysähtyi, ei senvuoksi, että hän olisi pelännyt lohikäärmettä,
vaan senvuoksi että hän kainosteli noita ihania impiä; mutta kun he
näkivät hänet, niin hekin pysähtyivät ja huusivat hänelle vapisevin
äänin:
"Ken sinä olet? Oletko mahtava Herakles, joka tulet ryöstämään meidän
puutarhaamme ja viemään pois kultaiset hedelmämme?" Ja Perseus vastasi:
"En ole mahtava Herakles, enkä halua teidän kultaisia hedelmiänne.
Sanokaa vain minulle, ihanat nymfit, mistä tie kulkee Gorgon luo, jotta
voisin jatkaa matkaani ja surmata hänet."
"Älähän toki, älähän töki, kaunis poika; tule tänne puutarhaan
kanssamme tanssimaan ihmepuun ympärillä, tänne etelätuulen ja auringon
kotiin, jossa ei talvea tunneta. Tule leikkimään kanssamme hetkinen; me
olemme tanssineet täällä jo tuhannen vuotta, ja meidän sydämemme ikävöi
leikkikumppania. Oi, tule, tule, tule!"
"En saata tanssia kanssanne ihanat immet; sillä minun täytyy tehdä
Taivahisten määräämä teko. Neuvokaa siis minulle tie Gorgon luo,
muutoin minun täytyy harhailla ja hukkua aaltoihin."
Silloin immet huokailivat ja itkivät; ja vastasivat:
"Gorgon luo! Hän on jähmetyttävä sinut kiveksi."
"Parempi kuolla sankarina kuin elää härän lailla pilttuussa. Taivahiset
ovat antaneet minulle aseet ja he antanevat minulle myöskin viisautta
käyttää niitä."
Silloin immet taas huokailivat ja vastasivat: "Kaunis poika, jos sinä
tahdot mennä omaan perikatoosi, niin mene. Me emme tiedä tietä Gorgon
luo; muitta me tahdomme kysyä Atlas-jättiläiseltä, isämme, hopeaisen
Iltatähden, veljeltä, joka on tuolla vuoren kukkulalla. Hän näkee
sieltä korkeudesta kauas valtameren yli Muodottomaan maahan."
He kiipesivät vuorelle setänsä Atlaan luo, ja Perseus meni heidän
kanssaan. Ja he löysivät jättiläisen, joka polvistuneena kannatteli
taivaan kantta.
He kysyivät häneltä, ja hän vastasi lempeästi, osoittaen jykevällä
kädellään meren rantaa:
"Minä näen gorgonein makaavan saarella kaukana, kaukana täältä, mutta
tämä nuorukainen ei saata mitenkään heitä lähestyä, jollei hänellä ole
pimeyden hattua, sillä se tekee näkymättömäksi jokaisen, joka sitä
kantaa."