Mutta Perseus viivytteli:
"Enkö saa sanoa hyvästi äidilleni ja Diktykselle? Ja enkö saa uhrata
polttouhria sinulle ja Hermeelle, maankululle Argoksen surmaajalle, ja
Zeus-isälle korkeudessa?"
"Sinun ei pidä sanoa hyvästi äidillesi, jottei rohkeutesi lannistuisi
hänen kyyneleistään. Minä tahdon lohduttaa häntä ja Diktystä, kunnes
sinä palaat. Eikä sinun tarvitse uhrata polttouhria Olympolaisille,
sillä Medusan pää on oleva sinun uhrisi. Hyppää ja luota Taivahisten
suojelukseen!"
Perseus katsoi alas kalliolta ja värisi; mutta hän häpesi näyttää
pelkoansa ja ajatellen Medusaa ja sitä kunniaa, joka häntä odotti, hän
hyppäsi tyhjään ilmaan.
Mutta hän huomasi, ettei hän pudonnutkaan, vaan leijaili ilmassa ja
kiiti eteenpäin pilviä pitkin. Hän katsoi taakseen, mutta Athene
ja Hermes olivat kadonneet. Ja sandaalit veivät häntä yhä edemmäs
pohjoista kohden, kuten kevät kuljettaa kurkea Istron [Tonavan]
rämeille.