II.

Kuinka Perseus äkkipäätä teki pyhän lupauksen.

Viisitoista vuotta oli kulunut, ja lapsesta oli tullut solakka

nuorukainen ja merimies, ja hän teki usein kauppamatkoja saaristoon.

Hänen äitinsä nimitti häntä Perseukseksi; mutta kaikki Seriphoksen

asukkaat sanoivat, ettei hän ollut kuolevaisen miehen poika, ja

kutsuivat häntä Taivahisten kuninkaan Zeuksen pojaksi. Sillä vaikka hän

oli vasta viisitoistavuotias, oli hän sentään päätänsä pitempi kaikkea

saaren kansaa. Ja hän oli taitavampi kuin muut juoksussa ja painissa ja

nyrkkitaistelussa ja kiekon ja keihään heitossa ja soudussa ja harpun

soitossa ja kaikessa, mikä miestä kaunistaa. Ja hän oli rohkea ja

totuutta rakastava, lempeä ja ystävällinen, sillä vanha kunnon Diktys

oli kasvattanut hänet hyvin. Ja oli hyvä, että Diktys niin oli tehnyt,

sillä nyt Danae ja hänen poikansa joutuivat suureen vaaraan, ja Perseus

tarvitsi kaiken viisautensa puolustaakseen äitiänsä ja itseään.

Sanoin jo, että Diktyksen veli oli Polydektes, saaren kuningas. Hän

ei ollut kunnon mies niinkuin Diktys, vaan kiivas, julma ja kavala,

ja kun hän näki kauniin Danaen, niin hän tahtoi naida hänet. Mutta

Danae ei tahtonut, sillä hän ei rakastanut Polydektestä. Danae ei

välittänyt kenestäkään muusta kuin pojastansa ja poikansa isästä, jota

hän ei uskaltanut toivoa enää koskaan näkevänsä. Viimein Polydektes

aivan julmistui, ja sillä aikaa kuin Perseus oli merellä, hän vei

Danae-raukan Diktyksen luota sanoen: "Jollet sinä tahdo olla minun

puolisoni, niin sinun pitää olla minun orjani". Niin Danaesta tehtiin

orja ja hänen täytyi kantaa vettä kaivosta ja vääntää myllynkiviä ja

kärsiä pahaa kohtelua -- kai häntä lyötiinkin -- ja kantaa raskaita

kahleita, kun hän ei tahtonut ruveta tuon julman kuninkaan puolisoksi.

Mutta Perseus oli kaukana merten takana, Samos-saarella, eikä voinut

aavistaakaan, kuinka hänen äitinsä oli suruun sortumaisillaan.

Silloin eräänä päivänä Samos-saarella, kun laivaa lastattiin, Perseus

haki siimestä ja joutui kauniiseen metsään. Siellä hän istahti

mättäälle ja vaipui uneen ja nukkuessaan hän näki kummallisemman unen

kuin koskaan elämässään oli nähnyt.

Hänen luokseen tuli metsästä nainen, pitempi kuin hän tai kukaan

kuolevainen, mutta äärettömän ihana; naisella oli suuret harmaat

silmät, joiden katse oli kirkas ja läpitunkeva, mutta samalla

ihmeellisen lempeä. Hänen päässään oli kypärä ja keihäs oli hänen

kädessään, ja olkapäältä riippui hänen pitkälle siniselle hameelleen

vuohennahka, ja sillä kiilsi mahtava kuparikilpi, joka välkähteli kuin

peili. Hän seisoi ja katsoi Perseusta kirkkain harmain silmin; ja

Perseus huomasi, etteivät hänen silmäluomensa kertaakaan liikahtaneet

eivätkä hänen silmäteränsäkään, vaan katsoivat suoraan hänen lävitsensä

aina hänen sydämensä pohjaan asti, ikäänkuin ne olisivat saattaneet

nähdä kaikki hänen sielunsa salaisuudet ja tietää ja tuntea kaikki,

mitä hän ikinä oli ajatellut tai toivonut siitä päivästä asti kuin hän

oli syntynyt. Ja Perseus loi katseensa alas vapisten ja punastuen, kun

tuo ihmeellinen nainen puhui.

"Perseus, sinun täytyy toimittaa minulle eräs asia."

"Kuka sinä olet, jalo neiti, ja kuinka sinä tunnet minun nimeni?"

"Minä olen Pallas Athene; ja minä tiedän kaikkien ihmisten sisimmät

ajatukset ja tunnen heidän kuntonsa tai kunnottomuutensa. Ja

tomusieluista minä käännyn pois, ja he tulevat onnellisiksi, mutta

eivät minun auttaminani. He lihovat levossa kuten lampaat laitumella ja

he syövät sitä, mitä eivät ole kylväneet, niinkuin härät pilttuussa.

He kasvavat ja leviävät niinkuin kurkut maassa. Mutta yhtä vähän kuin

kurkku he siimestävät kulkijaa, ja kun he ovat kypsiä, niin kuolema

heidät korjaa, ja he menevät kenenkään surematta manalaan, ja heidän

nimensä unohtuvat.

"Mutta tulisieluille minä annan enemmän tulta, ja niille, joissa

on miehuutta, minä annan paljon enemmän kuin miehuutta. He ovat

sankareita, Taivahisten poikia, ja hekin tulevat onnellisiksi, mutta

eivät tomusielujen tavalla. Sillä minä ajan heitä eteenpäin outoja

polkuja, jotta he löisivät titaanit ja hirviöt, jumalien ja ihmisten

viholliset. Vaivojen ja ahdistusten, vaarojen ja taistelujen läpi

minä ajan heitä. Ja toiset heistä kaatuvat nuoruutensa kukassa, missä

tai milloin ei tiedä kenkään; ja toiset taas saavuttavat mainetta ja

ihanan ja voimakkaan vanhuuden. Mutta millainen on heidän lopullinen

kohtalonsa, sitä en tiedä, eikä kukaan paitsi Zeus, jumalien ja

ihmisten isä. Sano nyt minulle, Perseus, kumpi ihmislaji sinun

mielestäsi on onnellisempi?"

Perseus vastasi rohkeasti: "Parempi kuolla nuoruutensa kukassa

tavoitellessa kuuluisaa nimeä, kuin elää levossa lammasten lailla ja

kuolla kenenkään surematta ja maineetonna!"

Silloin tuo kummallinen nainen naurahti ja nosti kuparikilpensä ja

huusi: "Katso tänne, Perseus; uskallatko katsoa tämänlaista hirviötä

kasvoista kasvoihin ja tappaa sen, niin että minä saisin asettaa sen

pään tälle kilvelle?"

Kilven peilissä näkyivät kasvot, ja kun Perseus katsoi niitä, niin

hänen verensä jähmettyi. Ne olivat kauniin naisen kasvot, mutta

posket olivat kalmankalpeat ja otsa oli iäti kalvavan tuskan uurtama

ja huulet olivat ohuet ja yhteenpuristetut kuin käärmeen. Ja hiusten

asemesta hänen ohimoillaan kiemurteli kyykäärmeitä, jotka ojentelivat

kaksihaaraisia kieliään. Ja hänen päätään ympäröivät poimukkaat siivet,

niinkuin kotkan siivet, ja rinnassa hänellä oli rautaiset kynnet.

Perseus katsoi hetken ja sanoi sitten: "Jos maan päällä on jotakin niin

rumaa ja hirmuista, niin sen hävittäminen on jalo teko. Mistä löydän

tuon hirviön?"

Silloin tuo kummallinen nainen hymyili jälleen ja sanoi:

"Vielä et sitä saata löytää; olet liian nuori ja liian kokematon;

sillä tämä Gorgo on nimeltä Medusa, hirvittävien sikiöiden äiti. Palaa

kotiisi ja tee se teko, joka sinua siellä odottaa. Sinun tulee näyttää

olevasi mies, ennenkuin saatan pitää sinua kelvollisena Gorgo-hirviön

etsintään."

Perseus olisi tahtonut puhua, mutta tuo kummallinen nainen katosi, ja

Perseus heräsi ja huomasi uneksineensa. Mutta yöt ja päivät Perseus

näki edessään tuon kauhean naisen kasvot ja sen pään ympärillä

kiemurtelevat kyyt.

Hän palasi kotiinsa, ja ensimmäinen asia, minkä hän kuuli, oli, että

hänen äitinsä oli orjana Polydekteen talossa.

Kiristellen raivosta hampaitaan Perseus riensi kuninkaan palatsiin ja

juoksi miesten huoneiden läpi ja naisten huoneiden läpi, ja niin koko

talon läpi -- sillä kukaan ei uskaltanut pidättää häntä, niin hirmuinen

ja kaunis hän oli -- kunnes hän löysi äitinsä, joka istui kynnyksellä

ja itkien väänsi kivistä käsimyllyä. Ja Perseus nosti hänet ylös ja

suuteli häntä ja pyysi häntä tulemaan kanssansa pois. Mutta ennenkuin

he ennättivät huoneista ulos, Polydektes tuli raivostuneena sisään.

Kun Perseus näki Polydekteen, niin hän syöksi tämän päälle niinkuin

verikoira karjun päälle. "Konna ja tyranni!" hän huusi, "näinkö sinä

kunnioitat jumalia ja osoitat armeliaisuutta muukalaisille ja leskille?

Sinun pitää kuoleman!" Kun hänellä ei ollut miekkaa, niin hän sieppasi

kivisen käsimyllyn ja heilautti sitä musertaakseen Polydekteen pään.

Mutta hänen äitinsä tarttui häneen ja kirkaisi: "Voi, poikani, me

olemme muukalaisia ja avuttomia tässä maassa, jos sinä tapat kuninkaan,

niin kaikki kansa hyökkää meidän päällemme, ja me olemme molemmat

kuoleman omat."

Kunnon Diktyskin, joka oli tullut sisään, koetti pidättää Perseusta.

"Muista, että hän on minun veljeni. Muista, kuinka minä olen sinua

kasvattanut ja kohdellut kuin omaa lastani, säästä häntä minun tähteni!"

Silloin Perseuksen käsi vaipui. Ja Polydektes, joka oli koko ajan

vapissut kuin mikäkin pelkuri, sillä hän tiesi olevansa väärässä,

päästi Perseuksen ja hänen äitinsä menemään.

Perseus vei äitinsä Pallas Athenen temppeliin, ja siellä papitar

teki hänestä temppelin lakaisijan, sillä siellä he tiesivät olevansa

turvassa, ei Polydekteskään uskaltaisi ryöstää häntä alttarin äärestä.

Ja sinne Perseus ja kunnon Diktys ja hänen vaimonsa tulivat joka päivä

häntä tervehtimään. Mutta Polydektes, nähtyään, ettei hän väkivallalla

saisi mitään aikaan, mietiskeli ilkeässä sydämessään, kuinka hän

kavaluudella pääsisi tarkoitustensa perille.

Siitä hän oli varma, ettei hän ikinä saisi takaisin Danaeta, niin

kauan kuin Perseus oli saaressa. Niinpä hän keksi juonen päästäkseen

hänestä. Ensiksi hän teeskenteli antaneensa anteeksi Perseukselle

ja unohtaneensa Danaen, niin että jonkin aikaa kaikki kävi entistä

tasaista kulkuaan.

Sitten hän julisti suuren juhlan ja kutsui siihen kaikki päälliköt ja

maanomistajat ja saaren nuorukaiset ja niiden joukossa Perseuksenkin,

jotta he kunnioittaisivat häntä kuninkaanaan ja söisivät juhla-aterian

hänen salissaan.

Määräpäivänä he kaikki saapuivat; ja jokainen vieras toi tullessaan

lahjan kuninkaalle, niinkuin tapa oli: mikä toi hevosen, mikä

päällyshuivin, mikä sormuksen, mikä miekan, ja se jolla ei ollut mitään

parempaa toi korillisen viinirypäleitä tai metsän riistaa. Mutta

Perseus ei tuonut mitään, sillä hänellä ei ollut mitä tuoda, hän kun

oli vain köyhä merimiespoika.

Häntä hävetti mennä lahjatta kuninkaan eteen; mutta hän oli liian

ylpeä pyytääkseen Diktykseltä jotakin. Niin hän seisoi ovella apein

mielin katsellen, kuinka rikkaat menivät sisään. Ja hänen poskensa

punastuivat, kun he osoittivat häntä ja hymyilivät ja kuiskuttelivat:

"Mitähän tuollakin löytöläisellä on annettavana?"

Sitä Polydektes oli toivonutkin; ja heti kun hän kuuli, että Perseus

seisoi ulkona, hän käski tuoda hänet sisään ja kysyi häneltä

pilkallisesti kaikkien kuullen: "No, enkö minä ole sinun kuninkaasi,

Perseus, ja enkö ole kutsunut sinua juhlaan? Missä sinun lahjasi on?"

Perseus tuli hämilleen ja änkytti, ja kaikki nuo kopeat miehet, jotka

olivat hänen ympärillään, nauroivat, alkoivatpa muutamat heistä häntä

julkisesti piikatakin. "Tuo nulikka ajautui rannallemme kuin mikäkin

rikkaruohon korsi tai puupalikka ja sittenkin on liian ylpeä antaakseen

lahjaa kuninkaalle."

"Ja vaikka hän ei tiedä kuka hänen isänsä on, niin hän on sentään

kyllin turhamainen ja sallii vanhojen akkojen kutsua itseään Zeuksen

pojaksi."

Ja niin edespäin, kunnes Perseus-parka aivan joutui pois suunniltaan

häpeästä ja tuskin tietäen, mitä sanoi, huusi: "Lahjaako! Katsokaahan,

etten tuo lahjaa jalompaa, kuin kaikki teidän lahjanne yhteensä!"

Niin hän kerskaillen sanoi; ja hän tunsi sydämessään, että hän oli

uljaampi kuin kaikki nuo pilkkaajat ja kykenevämpi tekemään jonkin

kunniakkaan teon.

"Kuulkaa, mitä hän sanoo! Kuulkaa kerskaajaa! Mitähän hän enää

tuokaan!" huusivat kaikki ja nauraa hohottivat minkä jaksoivat.

Silloin Perseuksen mieleen muistui uni, jonka hän oli nähnyt

Samos-saarella, ja hän huusi, niin että sali kaikui: "Minä tuon Gorgon

pään!"

Hän melkein pelästyi sanottuaan nuo sanat, sillä kaikki nauraa

hohottivat vielä kovemmin ja Polydektes kovimmin kaikista.

"Sinä olet luvannut tuoda minulle Gorgon pään. Älä siis ikinä palaa

tälle saarelle ilman sitä. Mene!"

Perseus kiristeli hampaitansa raivosta, sillä hän huomasi joutuneensa

ansaan. Mutta hän oli luvannut, ja hän meni ulos sanaakaan sanomatta.

Rantakalliolle hän meni ja katseli aavaa sinistä merta; ja hän mietti

mielessään, mahtoiko hänen unensa olla totta, ja hän rukoili sielunsa

tuskassa.

"Pallas Athene, oliko minun uneni totta? Ja olenko minä lyövä Gorgon?

Jos sinä todellakin minulle näytit hänen kasvonsa, niin älä anna minun

tulla häpeään valehtelijana ja kerskurina. Äkkipäätä ja vihan vimmassa

minä tein lupaukseni, mutta viisaasti ja kärsivällisesti minä tahdon

sen täyttää."

Mutta vastausta ei kuulunut, ei näkynyt mitään merkkiä; ei ukkosen

jyrähdystä, eikä minkäänlaista näkyä, ei pilvenhattaraakaan taivaalla.

Kolme tuntia Perseus itkien huusi: "Äkkipäätä ja vihan vimmassa minä

tein lupaukseni, mutta viisaasti ja kärsivällisesti minä tahdon sen

täyttää".

Silloin hän näki kaukana meren yllä leijailevan pienen valkoisen

pilven, joka hohti kuin hopea. Ja se läheni lähenemistään, kunnes sen

hohto aivan huikaisi hänen silmiään.

Perseus ihmetteli tuota kummaa pilveä, sillä mitään muuta pilveä ei

näkynyt koko taivaan laella; ja hän vapisi, kun se laskeutui hänen

alapuolellaan olevalle rantakalliolle. Ja kun se kosketti kalliota,

niin se hajaantui ja hälveni, ja sen keskestä ilmaantui Pallas Athene

sellaisena kuin Perseus oli nähnyt hänet unessaan Samos-saarella, ja

hänen vieressään seisoi nuori mies, jonka jäsenet olivat kuin hirven

ja silmät loistavat kuin tulikipinät. Hänellä oli yhdestä ainoasta

hohtavasta timantista tehty käyrä miekka vyöllä ja jalassa hänellä oli

kultaiset sandaalit, joiden kantapäässä oli elävät siivet.

He katsoivat terävästi Perseusta, eivätkä kertaakaan räpäyttäneet

silmiänsä; ja he tulivat ylös kallioita häntä kohden nopeammin kuin

kalalokki, eivätkä kuitenkaan liikuttanet jalkojansa, eikä tuulikaan

heiluttanut heidän vaatteitaan. Vain nuorukaisen sandaalien siivet

värisivät kuin haukan siivet, kun se leijailee kallion yllä. Ja Perseus

lankesi maahan ja kunnioitti heitä, sillä hän näki, että he eivät

olleet tavallisia ihmisiä.

Mutta Pallas Athene seisahtui hänen eteensä ja puhui hänelle lempeästi

ja sanoi, ettei hänen tarvinnut pelätä.

"Perseus", hän sitten sanoi, "se jolle yksi koetus onnistuu, ansaitsee

vielä vaikeamman koetuksen. Sinä olet uhmannut Polydektestä ja

käyttäytynyt miehuullisesti. Rohkenetko myöskin käydä Medusa Gorgoa

vastaan?"

Perseus vastasi: "Koettele minua; sillä siitä asti kuin sinä puhuit

minulle Samos-saarella tunnen sieluni syttyneen uuteen eloon ja minä

häpeäisin, jollen uskaltaisi tehdä jotakin, jonka voin tehdä. Ilmoita

siis minulle, kuinka minun on meneteltävä!"

"Perseus", Athene sanoi, "mieti tarkoin, ennenkuin yrität: sillä tämä

teko vaatii seitsemän vuoden matkan, etkä sinä saata kesken palata

etkä paeta. Vaan jos rohkeutesi lannistuu, niin sinun täytyy kuolla

Muodottomassa maassa, eikä kenkään ole milloinkaan löytävä sinun

luitasi."

"Parempi sekin, kuin elää täällä hyödyttömänä;ja halveksittuna",

Perseus huudahti. "Sano siis minulle, ihana ja viisas jumalatar, oi,

sano minulle suuresta hyvyydestäsi ja laupeudestasi, kuinka minä saatan

tehdä tämän ainoan teon, vaikka se vaatisikin minun henkeni!"

Silloin hymyili Athene ja sanoi: "Ole kärsivällinen ja kuuntele;

sillä jos sinä unohdat minun sanani, niin sinä varmasti olet kuoleva.

Sinun täytyy mennä kauas Pohjolaan peräpohjolaisten maahan, tuolle

puolen pohjoisnavan aina kylmän pohjatuulen lähteille saakka, kunnes

tapaat kolme Harmaata sisarta, joilla on yhteisesti vain yksi silmä ja

yksi hammas. Heiltä sinun täytyy kysyä tietä Hesperidien, Iltatähden

tyttärien luo, jotka tanssivat kultaisen puun ympärillä Länsimeren

saaressa. He ilmoittavat sinulle, missä Gorgo asuu, jotta sinä saatat

tappaa hänet, minun viholliseni, hirvittävien petojen äidin. Kerran

hänkin oli neito, kaunis kuin kevätaamu, kunnes hän ylpeydessään teki

synnin niin kauhean, että aurinkokin senvuoksi peitti kasvonsa. Ja

sinä päivänä hänen hiuksensa muuttuivat kyykäärmeiksi ja hänen kätensä

kotkan kynsiksi; ja häpeä ja viha täyttivät hänen sydämensä ja katkera

myrkky hänen suunsa; ja hänen silmänsä tulivat niin hirmuisiksi,

että kuka ikinä niihin katsoo, muuttuu kiveksi; ja hänen lapsensa

ovat siivekäs hevonen ja kultaisen miekan jättiläinen; ja hänen

lapsenlapsensa ovat velhokäärme, Ekhidna, ja Geryon, tuo kolmipäinen

tyranni, joka paimentaa karjalaumojansa ja Manalan karjaa. Niin hänestä

tuli gorgonein Stheinon ja hirvittävän Euryteen, meren kuningattaren

tyttärien, sisar. Älä koske heihin, sillä he ovat kuolemattomia; mutta

tuo minulle vain Medusan pää."

"Minä tahdon tuoda sen!" Perseus sanoi. "Mutta kuinka saatan välttää

hänen katsettansa? Eikö hän jähmetytä minuakin kiveksi?"

"Sinä saat tämän kiilloitetun kilven", Athene sanoi, "ja kun lähestyt

häntä, niin älä katso häntä itseään, vaan hänen kuvaansa kilvessä;

silloin hänet turmioon joutumatta saat tapetuksi. Ja kun olet lyönyt

hänen päänsä poikki, niin kääri se, kasvosi pois käännettyinä, tuon

vuohennahan poimuihin, jolla kilpi riippuu -- se on Amaltheia-vuohen,

Zeuksen imettäjän nahka. Niin sinä vaaratta saatat tuoda minulle

Medusan pään ja voitat itsellesi kuuluisan nimen ja paikan uroiden

joukossa, jotka viettävät autuasta elämää Taivahisten kera sillä

kukkulalla, jossa eivät mitkään tuulet puhalla."

Perseus sanoi: "Minä tahdon lähteä, vaikka henkeni sillä matkalla

menettäisin. Mutta kuinka pääsen purretta merien yli? Ja kuka näyttää

minulle tien? Ja kun minä olen löytänyt Medusan, niin kuinka saatan

lyödä hänet kuoliaaksi, jos hänen suomuspeitteensä on kuparista ja

raudasta."

Silloin nuori mies puhui: "Nämät minun sandaalini kantavat sinut kuin

linnun merien poikki ja vuorten ja laaksojen yli, niinkuin ne kantavat

minua matkoillani; sillä minä olen Hermes, maankuulu Argoksen surmaaja,

Olympoksessa asuvien Taivahisten sanansaattaja."

Perseus lankesi kunnioittaen maahan, ja nuori mies puhui edelleen:

"Sandaalit johtavat sinua matkallasi, sillä niissä on jumalallinen

voima, eivätkä ne voi viedä harhaan; ja tämä miekka, Argoksen surmaaja,

on itsestään lyövä Gorgon, sillä siinä on jumalallinen voima, eikä

toista iskua tarvita. Nouse siis, sido miekka vyöllesi ja sandaalit

jalkaasi ja lähde."

Perseus nousi ja sitoi miekan vyöllensä ja sandaalit jalkaansa.