Mieleeni muistui tällä välin, että olin luvannut tuolle tytölle jotain,
jonka täyttämistä hän ehkä vieläkin odottaa. Jos jo vihdoinkin olin
luopunut kaikista itsekkyyden kuiskaamista ajatuksista, niin oli
todellakin kohtuullista, että pidän puheeni palkintoa toivomatta --
Hänellä on irstas veli, karannut sotamies, jonka lupasin vapauttaa
kerran eräänä juhlallisena hetkenä, jolloin Punaruusun isäntä juuri
hosui tätä nuorta herraa selkään.
Kun on puhe moisista perin turmeltuneista olennoista, olen minä
oikeastaan sitä ihmisystävällistä mieltä, että olisi paras nuijata
kuoliaaksi semmoiset ihmiset. Mielipiteeni tukeeksi voin tuoda esiin
maailman vanhimman kriminaali-lakikirjan, raamatun, missä löytyy
esimerkkiä, että koko kaupunkien (Sodoma jo Gomorra) asukkaat ovat
nuijatut, ja koko kansakunnan, Benjaminin suvun, hävitys tapahtui
korkeimman käskystä. Mutta tyttö näkyy kumminkin rakastavan veljeänsä,
vaikka hän on tuollainen ilkiö; koettakaamme siis pelastaa poika sekä
samalla tyttö pojasta.
Tässä asiassa kävin päällikköjen luona, joitten joukossa minulla on
mahdikkaita tuttuja. Hänen rikoksensa ei ollut suuren suuri, vain
parikymmentä floriinia oli hän näpistänyt, sitte oli hän karannut
kasarmista. Useat ovat joutuneet hirsipuuhun samanlaisesta syystä. Ehkä
löydämme jostain samarialaisen lääkärin, joka antaa hänelle
todistuksen, että hän on siitä saakka maannut sairaana. Sitte hankimme
hänelle "Superarbitrirungs-commissionilta" luvan päästä invalidiksi.
Sitte annamme hänelle suosituskirjeen; (kaksikymmentä floriinia hän
vain näpisteli) ja saamme hänet ryöstömieheksi Krassón piirikuntaan;
siellä hän tulee pitkät ajat toimeen.
Sain asian jo hyvälle tolalle ja luulin saattavani suuren ilon
tyttöparalle, kun hän saa tietää sen hämmästyttävän uutisen, että hänen
veljensä on pelastettu ja saa viran. Hän saa sitte arvella, kenen
toimesta se on tullut.
Varhain eräänä aamuna (kello kahdeksan vaiheilla) kun vielä makasin
vuoteessani, tuli Ignácz ukko sisään ja herätti minut sanomalla, että
täällä on kantaja nro 34.
En muistanut kutsuneeni häntä luokseni.
Mutta hän tahtoi heti puhutella minua.
Siis olen ehkä jossain loukannut jotakuta arvoisaa gentlemannia, joka
tulee vaatimaan korvausta. Tervetultua!
Kun mies astui huoneeseni, selkenivät heti aivoni.
Olin taannoin unohtanut ottaa vaaria hänen numerostaan, muutoin olisin
tiennyt, että "34" on sama kuin "Kozák veikko"; kantaja nro 34 oli
juuri hän.
Tämähän on mitä sopivin valepuku. Kantaja voi mennä mihin tahansa
epäluuloja herättämättä.
Jäätyämme kahdenkesken kehoitin häntä istumaan.
Sen hän tekikin ja tultuansa vakuutetuksi, ettei huoneessa ole ketään
muita paitsi me, alkoi hän puheensa syvään kuiskutukseen painetulla
äänellä, jonka alussa on unissaan kuulevinansa.
-- Veikko, sinulla on tänään vaikea työ tehtävänä.
-- Olen valmis.
-- Sinun täytyy ilmaista eräs karannut sotamies päällikkyydelle.
-- Todellakin? Tämä ei ole mikään vaikea mutta koomillinen tehtävä.
Eiköhän voisi uskoa sitä jollekin muulle tähän toimeen sopivammalle
veljelle?
-- Opi tietämään, vastasi Kozák ylpeästi, ettei veljesten kesken ole
mitään eroitusta eikä meidän tehtävistämme ole yksikään koomillinen.
Jotta seuraus olisi pikainen ja varma, saattaa tämän uskoa vain sinun
moisellesi miehelle, joka voi mennä suoraan sotapäällikköjen luo,
tarvitsematta pitkillä pyynnöillä saattaa metelöimään komisarjuksia,
alikapteeneja, kersantteja, kunnes oikea mies pääsee pakoon, ja etsijä
löytää perille päästyänsä vain tyhjän sijan; -- mutta sinä voit saada
hänet äkkiä kynsiisi kuten hiirilauta rotan. Sentähden sinä liittoomme
kuulutkiin, että olet yhteydessä korkeampien piirien kanssa ja siten
voit auttaa meitä pyhäin tarkoitustemme onnistumiseksi.
-- Olkoon niinkin, mutta karanneen sotamies paran ilmiantaminen
päällikkyydelle tuntuu persoonalliselta kostolta itsesi ja
liittolaistesi puolelta.
-- Älä puhukaan kostosta. Puheena oleva henkilö, joka on oleva uhrimme,
on vain _väline_. Välineitä täytyy uhrata. Yksi yhdellä, toinen
toisella tapaa. Yhdellä on tehtävänä mennä palava kynttilä kädessä
kaasulla täytettyyn kellariin. Toisen tehtävänä on kuolla toisen pakoon
päässeen henkilön sijasta ja antaa haudata itsensä, ettei kukaan rupee
etsimään tuota toista. Kolmas antaa vangita itsensä uhka-yrityksen
toimeenpanijana, jonka kautta todellinen tekijä pääsee vapaaksi. Nämät
ovat välikappaleita. Toiset ovat kädet, joilla toiset toimivat. Toiset
taas päät, jotka panevat kädet liikkeelle. Tämmöisestä välineestä nyt
on puhe.
-- Tuosta puheesta tulen kovin uteliaaksi.
-- Uteliaisuus kuuluu meillä seitsemän pääsynnin lukuun; mutta kuten
itse saat vielä tietää, olet sinä askelta ylempänä tavallisia jäseniä,
ei säätyysi katsoen, sillä se ei tee meillä eroitusta, vaan entisyytesi
suhteen.
(Suoraan puhuen en tiennyt olevani niin tärkeä henkilö).
-- Koska velvollisuuteni vaatii, tahdon ilmaista sinulle tuuman, jonka
toimeenpanosta yksi osa on annettu meidän haltuumme, mutta lupaatko...
-- Lupaan, enkä sanaani syö.
-- Siitä minä olen vakuutettu. Etkö ole tuntenut jo joku aika varhain
aamuisin (maata pannessasi) jonkinlaista käryä leviävän yli kaupungin,
aivan kuin joka talossa poltettaisiin sulkia?
-- Onhan se usein vaivannut minun haju-aistiani.
-- Etkö ole joskus myöhään yöllä palatessasi kotia Budan Kasinosta (jo
hän senkin tietää, että vietän siellä iltani!) ottanut vaaria, että
tuhansien lyhtyjen valaiseman Pestin yli leviää vaaleanpunainen
verkalleen liikkuva savupilvi, joka näyttää tulevan jonkinmoisesta
savutorvesta ulkopuolelta kaupunkia, koilliseen päin? Sieltä tupruu
ylös paksu ja sakea savupatsas, jonka keskeltä yön pimeydessä liekehtii
ilmituli.
-- Muistan jotain tuontapaista ihaelleeni. Olen luullut jonkun
osakeyhtiön perustaneen sinne tehtaan.
-- Siellä on Budapestin mestaajan uuni.
Tästä puheesta alkoi jo uni poistua silmistäni.
Vieraani huomasi tämän ja jatkoi mukavasti ojentaen itsensä
nojatuoliin.
-- Tiedätkö mitä tuossa uunissa poltetaan joka yö?
-- Niin kauas ei kannata minun mielikuvitukseni.
-- Mutta sen sinä varmaankin tiedät, että eräässä osassa Venäjää on
alkanut itämainen rutto raivota?
-- Miks'en tiedä. Onhan siitä seikasta pyydetty selitystäkin
valtiopäivillä.
-- Niin on. Se oli taasen vasemmiston kunnottomuutta. Kun eivät
kumminkaan asiata ymmärrä, mitä sitte hutiloivat.
-- Ymmärrätkö sinä sitte?
-- Tietysti. Kuuleppas! Jos "musta akka" pääsee irralle tänne niin
kutsuttuun sivistyneesen Eurooppaan, niin sepä meille vasta olisi!
Yhtäkkiä menisivät kaikki yhteiskunnalliset lait kumoon! Kaikki
valtiaat tulisivat vaivaisiksi! Siteet ratkeisivat! Lait hajoisivat
kuin tuhka tuuleen! Kahleissa kituvat pääsisivät vapauteen! Ylpeät
sotajoukot hajaantuisivat! Se olisi koko Euroopalle, kuten jo kerran
ennenkin, todellinen tuomiopäivä! -- Se oli jo tulossa! -- Se istui jo
yökön siivillä lentäviin vaunuihinsa! Mutta tuo niin kutsuttu
vasemmisto on pilannut koko asian, ja herättänyt hallituksen, joka heti
astui estämään tuhon sisään pääsemistä.
-- Niin, ja asiantuntijoita on lähetetty ruttoa tutkimaan.
-- Ha ha ha! Oikein naurattaa! Teidän tiedemiehenne saisivat olla
tuolla Astrakanissa, jollei Pestin mestaaja olisi mies paikallaan. Tämä
käärme luikertaa läpi kolmenkertaisen venäläisen sotamiespiirin; se
tulee yli rajojen ja munii muniansa minne tahtoo.
Selkääni alkoi pöyristyttää.
-- Mutta täällä ollaan kovin ankaria. Mitä ikinä saapuu tänne
kauppiaita varten Venäjältä, nahkoja, turkkeja, palttinaa, kankaita,
kuivaa kalaa, kaviaaria, kaikki viedään suoraan mestaajan uuniin. Tämä
taasen sytyttää ne tuleen yöllä ja polttaa kaikki tyyni. Tätä savua
tuntee kaupunki aamuisin. Uuni on sama kuin Englannissa "Queens pipe"
(kuningattaren piippu), jossa poltetaan takavarikkoon otettua tupakkaa.
-- Sepä oli oikein hyvä, -- tuota, meidän kielellä puhuen, sangen paha.
-- Niin on. Mutta mestaaja ei ehdi itse tekemään kaikkea tätä työtä, ja
hänen oppipoikansa kammovat sitä.
-- Miten? Kammovatko oppipojat?
-- Totta kai! Eiväthän hekään raudasta ole. Heidänkin hermojansa koskee
ajatus, että kaikki mitä he ottavat käteensä, on tullut mustan kuoleman
maalta. Sentähden palkkaavat he taas toisia miehiä, jotka tekevät työn.
-- Ja näille se käy laatuun?
-- Löytyy ihmisiä, jotka eivät pelkää helvettiäkään, jos vain saavat
hyvää ja väkevää paloviinaa nahkaansa. Muitten muassa käy siellä
yötisessä työssä eräs tuttavamme. Tämä on mainitsemani karannut
sotamies.
-- Eihän se vain liene Agneksen veli?
-- Sama mies.
-- Eikä hän kammoksu...?
-- Kuolemaako?
-- Ei, vaan mestaaja-poikain seuraa?
-- Mikä kysymys! Ne ovat yhtä hyviä työmiehiä, kuin minä ja sinä.
Kaikki työ on kunniallista; ja mitä alhaisempi työ on, sitä suuremman
arvon ansaitsee se joka sitä tekee. Ja muuten on se kokonaan kunkin
mielen mukaan. Kerran olin tämmöisen pyövelin kokelaan kanssa (pulska
poika, kun hän pukee yllensä hyvät vaatteet) parlamentin parvella, kun
te valtiopäivämiehet tuolla alhaalla _ailakoitsitte_ keskenänne, kunnon
mestaajan sälli kuuntelee hetken aikaa puoluemiesten haukkumasanoja,
joita te nimitätte puheiksi, ja kääntyy vihdoin minuun lausuen: "hyi
helvetti! Tuommoisia _sikamaisuuksia_ en kärsisi kuulla, vaikka saisin
tuhannen floriinia!"
-- Hyvä. Siis käy veikkomme joka yö uunia lämmittämässä? Totta kai hän
siitä saa palkan?
-- Ei hän sitä tee juuri palkan vuoksi, vaan enemmän sivutulojen
tähden.
-- Minkälaisten sivutulojen?
-- Kun toisinaan käsiinsä sattuu tukku kallisarvoista tavaraa, huiveja,
Persian kankaita, niin pistää hän niitä tuleen heitellessään tukun
silloin tällöin paitansa poveen tai housujen lahkeista ja vie joko
kullallensa tai panttilainaajalle; hän elää hyvin siitä.
Hiuskarvani alkoivat käydä pystyyn.
-- Mutta se on kauheata, mieletöntä uhkarohkeutta.
-- Makaa rauhassa äläkä voivottele! Tämä ei ole niinkään uhkarohkeata.
Mitä tähän asti on poltettu poroksi, sen olisi saattanut rohkeasti
kantaa pois tai syödä levittäen leipänsä päälle (nimittäin kaviaaria)
kuka pääkaupungin porvari tahansa; sillä noista ei ole yksikään nähnyt
sitä seutua, missä ruton emo hautoo pesässään. Minä sen tiedän: --
Mutta tänään on saapuva yksi tukku _suoraan Astrakanista_. Samasta
myymälästä, mistä joka ihminen on kuollut ruttoon. Kasakat polttivat
koko myymälän. Tämä ainoa tukku onnistui meidän pelastaa. Maksoi
äärettömästi. Se lähetetään tänne. Itse lähetys on mainio mestarityö.
Tämä tukku sisältää saukon nahkoja, joitten hinta siellä on viisisataa
ruplaa. Se tulee varmaan! -- Siihen on jo "musta akka" iskenyt kymmenen
kynttänsä! -- Joka vain sormellansakin siihen kajoo, häneen on rutto
tarttunut. Ja hän on sen levittävä, kuten Simsonin ketut tulen
filistealaisten laihoihin. -- Tämä tukku tulee myöskin takavarikkoon
otettavaksi tullissa ja vietäväksi uuniin. Mutta varma on, ettei
veikkomme jätä siitä kymmenystä ottamatta. Mutta kaksi saukon nahkaa,
jotka hän kantaa kotia kierrettyinä vyötäisten ympäri on oleva
tarpeeksi koko kaupungille.
Veri hyytyi suonissani.
-- Minulla on juoneni, jatkoi Kozák veikko. Jos rutto leviää Pestiin,
niin antakaamme sen mennä vielä edemmäs! -- Sentähden sinun on tarvis
ilmaista tuo poika karanneeksi sotamieheksi, ilmoittaen paikka minne
hänen on tapa mennä öisin työnsä päätyttyä. Sydänveren katu n:o 42,
leipojattaren luona. Huomatessaan että sinne rynnätään sisään, rientää
poika varmaan heittämään uuniin varastamansa nahat. Mutta itse on hän
jo silloin täynnä myrkkyä. -- Sotaväen 38:s rykmentti on paraikaa
majoitettuna Wieniin, karkuri lähetetään heti sinne, viedään kasarmiin,
sotaoikeuden eteen ja kolmen päivän kuluttua on Wienin kaupungilla
loistava huvitus valmisna: kokonainen kasarmi täynnä kuolleita. -- Sitä
sopii nauraakin! ha ha ha! ha ha ha!
Hän nauroi ääneensä ja katsoi vielä ympärilleen, josko tohtisi korottaa
ääntänsä.
Mutta havaittuansa, etten minä ollenkaan tahtonut ottaa osaa nauruun,
jatkoi hän taas vakavammin:
-- Mitä erinomaista tämä olisi? Tämä sotatemppu et ole uusi. Eivätköhän
Pohjois-Ameriikan kansalaissodan edellä etelävaltiot tehneet samoin,
kun he ostivat Brasiliasta kaikkein keltakuumeesen kuolleitten vaatteet
ja lähettivät niitä laivalastin Nev-Yorkiin istuttaakseen ruttoa
vihollisten leiriin; mikä siis oli heille luvallista, eiköhän se olisi
luvallista meillekin? Ja kysymmekö me, onko luvallista? -- Ymmärrätkö
nyt täysin asian, miksi sinun täytyy antaa ilmi tuo poika. -- Sinä olet
käsi, hän on väline. Hän on pommi, joka sinun pitää lennättää. -- Pommi
räjähtää. Mitä artilleristi huolii, vaikka pommin kuori särkyy, kun se
vain tekee tuhoa!
Olin jo hyvän aikaa odottanut hänen lopettavan tämän mielettömän
puheensa.
-- Omalta kannaltasi katsoen on tämä kaikki järkevästi ajateltu,
veikkoni, mutta minulla ovat toiset tuumat. Juuri tämän nuoren miehen
sisarelle olen luvannut ja kunniasanallani vakuuttanut, että vapautan
veljensä rangaistuksesta, joka seuraa lippunsa jättämistä; ja sen olen
jo tehnytkin. Lupasin myöskin hankkia hänelle kunniallisen toimialan.
Sitä nyt tätä nykyä puuhaan.
-- Naurettavaa! Onko lupauksilla sitovaa voimaa? Etenkin lupauksilla
tytöille? Onko niitä tapana pitää?
-- Minun on tapana? minut sitoo lupaukseni.
-- Entä pyhä vala, jolla sinä olet sidottu liittoomme? Kaunis silmäpari
on siis sinulle pyhempi merkki kuin se, joka on painettu käsivarteemme:
suuri _kaikkeus_, Kosmos, ja tämän vastakohta: suuri _tyhjyys_,
kuolema!
Näin puhuen kiersi hän takkinsa hihan ylös ja näytti minulle tuota
hirveätä merkkiä. Minä pistin käteni peiton alle, sillä minun
käsivarrestani oli jo kulunut pois sekä kaikkeus että tyhjyys.
-- Veli kulta, vastasin, mitä olen sanonut, sen olen sanonut. Minä
pidän Agnekselle antamani lupauksen. Mainitsemaasi poikaa minä en anna
ilmi, sillä minä en aio ruveta piiskuriksi enkä nylkyriksi, enkä
vakoojaksi enkä ilmiantajaksi. Pistäkää puukko kurkkuun, jos tahdotte;
täss' olen! Mutta mikä on minulle vastenmielistä sitä en tee. Sillä
minä olen niin suuri nihilisti, että pidän koko suurta "tyhjyyttä"
tyhjänä puheena. Mene nyt hiiteen, tai jos tiedät mieleisempääsi
paikkaa, mene sinne, ja anna minun nukkua!
Näin sanoen käännyin seinään päin.
Kozák veikko nousi istualta ja lähestyen vielä kerran minua kuiskasi
kamalalla äänellä korvaani:
-- Olet ajatteleva asiaa. -- Nyt oli luonasi "34". -- Sinun pitää antaa
ilmi karkuri "38":nnesta rykmentistä, Hän on tavattava Sydänveren
kadulla n:o "42" leipojattaren luona.
-- Hyvä, hyvä!
Minä nukun vielä. Viime yönä kesti pikettirpeli sangen kauan Budan
Kasinossa. Siellä käy varakkaita miehiä, jotka pelaavat aamuun asti,
mutta vain pikettiä kymmenestä osasta kreutzeriä. -- Lähemmin tultuani
tuntemaan poikani, rupesin minäkin sitä pelaamaan...
... Oli jo paras aika mennä istuntoon, kun vanha Ignácz herätti minut
Kaikkia hulluja olin uneksinut! Olin käyvinäni mestaajan uunin luona,
ja heittävinäni pelkkiä mustia akkoja kattilaan; valtiopäivillä olin
kuulevinani mestaajasällien puheita.
Hieroessani unta silmistäni kysyin Ignácz'ilta:
-- Näinkö minä unta, vai oliko täällä todellakin joku kantaja n:o 34.
-- Oli niinkin, vastasi vanhus; hän odotti täällä kauan, mutta läksi
vihdoin suuttuneena ja sanoi, ettei hän tahdo häiritä armollisen herran
unta, hän nukkuu niin makeasti; lupasi tulla myöhemmin.
-- Siis näin kumminkin unta.
Vanhus tahtoi kaikin mokomin saada tietää, mistä numeroista minä olin
nähnyt unta, pannaksensa ne arpalippuun, kunnes minä luin ne hänelle:
"34, 38 ja 42".
Hän kirjoittikin ne heti muistiinsa.
Samana päivänä menin minä Budan puolelle, päättämään karanneen
sotamiehen asiaa. Se oli sangen hyvällä tolalla.
Maksettuani tuhlaamansa rahat ja näytettyäni kovasta sairaudesta
puhuvan todistuksen, julistettiin heti päätös, joka antoi syyttömän
isällensä takaisin, jotta poika taas voi palata päivällä elävien
joukkoon.
Mutta pankaamme tähän taas kolme tähtöstä, ajatellen niitä kolmeksi
arpalippuun kirjoitetuksi lu'uksi.