Kun illalla (kello kahdentoista jälkeen) palatessani kotia Budan
Kasinosta, huomasin yli Pestin leviävän mustan savupilven, joka näytti
tupruavan kaupungin ulkopuolella olevasta savutorvesta, niin tuli taas
mieleeni tuo kanssapuhe tai uni, vai mikä se liene ollut?
Minä en suinkaan usko aaveita enkä noitia, enkä siis unkarilaisia
sosialisteja enkä nihilistejäkään. Siitä on jo aikoja, kun minua
pelotettiin pilven hattaroilla; mutta eihän ole mahdotonta, että
monomanian vaivaamat henkilöt uhraavat henkensäkin johonkin
mielettömään uhkarohkeaan yritykseen.
Rupesin miettimään, mitä tuo kamala mies puhui. Hänen
mielettömyydessään on järjestystä; siitä täytyy ottaa selkoa.
Takavarikkoon otetut Astrakanin nahat palavat nyt mestaajan uunissa.
Joku saattaa niistä pistää huostaansa yhden tai pari.
Suorin keino olisi ilmoittaa poliisivirastolle, mitä olen saanut
tietää.
Mutta sitä en saata tehdä. En tosin pelkää nihilistien salamurhaajia,
mutta siitä saattaisi syntyä tutkinto; minä kutsuttaisiin todistajaksi,
täytyisi kertoa koko historia, miten olen saanut tietää tämän
salaisuuden. Minun täytyisi puhua tehtaasta Kuiskaaja-kadulla, Haggeus
herrasta ja hänen tyttärestään; tämä olisi minulle kovin ikävä asema.
-- Siis en mene poliisivirastoon. -- Mutta sen sijaan menen kun
menenkin etsimään Kalypsoa Sydänveren kadulla: hänen verkostansa saan
tuota pikaa kiini tuon tuhoa tuottavan pojan ja pelastan täten Euroopan
suuresta vaarasta.
Aloin hämärästi muistaa kuulleeni jotain tuosta Sydänveren kadun
leipojattaresta. -- Jopa tuli mieleeni. -- Se oli mainittava tapaus!
Tuolla Sinikissassa. -- Viime laskiaisena. Oltiin ajaa ulos paalista
tuo kunnon nainen. -- Olin minäkin niissä huveissa. -- Mutta minun
mielestäni ei yleisöllä ollut oikein. -- Sinikissan arvoisa vierasparvi
syttyi kapinaan semmoista rohkeutta vastaan, että leipojatar
"Sydänveren" kadulta tohti esiintyä näissä saleissa. -- Sillä Sinikissa
laskee suurta arvoa tahrattomalle maineelleen. -- Sydänveren kadun
leipojatar taasen on vain "tillikan" emäntä. -- Ja näissä seuroissa
annetaan suuri arvo soveliaisuuden ja siveyden määräyksille. --
Haiset kokonaan vimmastuivat nähdessään hänen astuvan sisään. --
Tanssirivi hajaantui ja tanssin johtaja menetti malttinsa nähdessään
Nisukakku-Miinan uhkaavan katseen ja kirjavan puvun.. "Ulos hän!"
"Tempaiskaa irti valetukkansa!" -- "Kengästä korvapuusteja!" Näin
huudettiin joka taholta. Varmaan olisivat he piesseet hänen
hyvänpäiväisesti, jollen minä olisi ajoissa mennyt väliin. "Hyvät
herrat ja naiset! huusin; tämäkö on tasavaltaisuutta! Senkö tähden
taistelemme kovia otteluja yhdenarvoisuuden pyhien aatteiden puolesta,
että nyt teemme tyhjiksi nämät korkeat aatteet Sinikissan pyhissä
saleissa? Herttuattareni! Te kauneuden kuningattaret! Te puistojen ja
Kuninkaankadun ylhäisö! Osoittakaa syntyynne sopivaa jalomielisyyttä
alhaisempaa kumppania kohti, jonka mies kaatui urhoollisesti
taistellen, (mutta herää taas eloon), -- jos ei kenraalina niin ainakin
plutoonan päällikkönä!" Tällä puheella onnistui minun tehdä seuraan
tunkeutuneelle tietä ovelle saakka; ja täten pelastin hänet perin
ikävästä asemastaan, sillä varmaan olisi päällensä heitetty kiulullinen
vettä ja sitte olisi hän ajettu ulos. Sillä ei herrojenkaan saleissa
olla niin tarkkoja maineen suhteen kuin Sinikissassa.
Luulen puheena olevan naisen vielä muistavan tämän ritarillisen tekoni,
jos hän näkee minut.
Nisukakku-Miina voi ylvästellen lausua itsestään, ettei hänen yllänsä
koskaan ole ollut pukua, jota ei joku olisi hänelle varastanut, sekä
ettei hän koskaan ole tuntenut ihmistä, jonka nimen hän tietäisi.
Tätä tilaisuutta minun pitää käyttää hyväkseni.
Hänen asuntonsa tiedän jo Kozák veikon ystävällisestä osoituksesta.
Pitää vain hankkia issikka, joka ajaa minut sinne saakka. Se paikka ei
ole pääsemättömässä kaupunginosassa. Se on viimeisessä huonerivissä
kaupungin puistoon päin; takapuolella on kaupungin puutarha-koulu;
akatsia- ja pähkinäpuita ympärillä. Hyvä piilopaikka maailman kanssa
riidassa eläville köyhille pojille. [Szegény legény, köyhä poika,
nimitys sisseille ja rosvoille Unkarissa. Suom.]
Mutta saadakseni kovapäisemmätkin täysin käsittämään, mikä asema
Nisukakku-Miinalla oli yhteiskunnassa, koska ei hän Sinikissan hienolle
yleisölle kelvannut, täytyy minun juurta jaksain esittää syyt tähän
seikkaan. (Kumminkaan ei ole tarvis käskeä ulos huoneesta kasvavaa.
nuorisoa: esitelmäni liikkuu täsmälleen ethos- ja aisthäsis-piirissä).
Loukkauskivenä oli nimittäin se seikka, että Nisukakku-Miina (kuten jo
nimikin osoittaa) oli nisukakkujen leipoja ja myyjä. Nämät taasen ovat
sitä lajia leivosta, jota nauttivat yleensä nuo yhteiskunnan
hyödylliset jäsenet, joita joka päivä otetaan kiinni irtolaisuudesta,
jotka opettavat tilanomistajille valppautta heidän omaisuutensa suhteen
ja joiden elinkeinona etupäässä on löytää tavaroita, joita ei ole
kadotettu. Heidän seurassansa esiintyy väliin korkeammillakin sijoilla
toimivia miehiä, nimittäin omnibus-ajureita, joille nisuleipä-puoti
kaupungin reunassa on oikea paratiisi. Siltä saa vehnäistä ja
paloviinaa, ei mitään muuta. Näitä myy Nisukakku-Miina. Sentähden onkin
hän rahvaan suosiossa. Kun sunnuntaisin tulee väkeä puoti täpötäyteen,
joka on seuran valioitten kokouspaikka, on Nisukakku-Mlina illan
ylistetty sankaritar. Hiuksensa ovat tulipunaiset, suloutta lisäävät
hehkuvat silmät, hän osaa myöskin tanssia. -- Hänen tähtensä pitävät
porvari-luokkaan kuuluvat ja läsnä olevat sotapojat keskenään aika
tappeluja, joista vain patrullit tekevät lopun. Nisukakku-Miina on
usein Iliaadin "kauniina Helenana", ja tämä hänen maineensa on hänelle
esteenä päästä korkeampiin ravintoloihin.
Ajuri ei tahtonut ajaa minua kauemmaksi kuin ampumakentälle, sillä
öiseen aikaan hän ei muka mene Sydänveren kadulle. Yksin sain osata
sinne. Kävin kadun keskikohtaa, kädessäni raudoitettu keppi aseena.
Helposti löysinkin talon. Jo kaukaa näkyi savutorvesta nouseva savu.
Leipous-uunia jo lämmitetään. Lähemmäksi tultuani sain varman tiedon,
että olin oikealla paikalla; puodin oven yläpuolelle on seinään
maalattu suunnattoman suuri keskeltä poikki leikattu nisuleipä; jos se
olisi kyltille maalattu, niin olisi se jo aikoja sitte varastettu. Sen
alle on vedelty suurilla kirjaimilla: "_VIINA-kauppa_". Mutta puoliyön
jälkeen on puodin ovi jo suljettu. Yksi ikkuna on kadulle päin. Sekä
ovi että ikkunaluukut osoittavat, että täällä koputellaan seipäillä.
Kun joku näkee oven olevan suljetun, lyö hän kepillä ovea ja
ikkunaluukkuja, kunnes sisällä olijat luulevat olevan tarpeeksi ja joko
päästävät hänet sisään tai ajavat pois; mutta sitä ennen he väittelevät
keskenänsä läpi ikkunan, kunnes tullaan vakuutetuiksi ulkona olijain
hyvästä tarkoituksesta tai tämän vastakohdasta. Sillä käypä niinkin,
että poliisi vaivaa heitä näin myöhäiseen aikaan.
Tähän aikaan poistui Nisukakku-Miina sisimmäisiin huoneisinsa, joihin
pyhiin paikkoihin vain joku yksityinen suosikki voi päästä sisään.
Tällöin hän rupee leipomaan. Taikina on jo noussut, se pitää leipoa
kakuiksi, jotka kypsennetään isossa uunissa. Jolle on tapahtunut armo
päästä sisään, sille tarjoo Miina lämmintä leipää, joka mahtaa maistaa
mainiolta. Jos tällä välin uusi vieras kolistelee ikkunaan, niin
tiedustellaan ensin, mitä hyötyä hänestä saattaa olla?
Tunnen talon tavat minäkin. Ennenkuin aloin kepillä kolkuttaa
ikkunaluukkuja päästäkseni sisään, otin esille kukkarostani kolme yhden
fioriinin seteliä ja pistin ne hattuni nauhan taa. Sitte rupesin hiljaa
koputtelemaan kepilläni molempia ikkunaluukkuja vuoroin.
Toiseen luukkuun oli särjetty rako. Siitä sopii sisällä olijan
kurkistaa ulos. Viisi tai kuusi kertaa lyötyäni kuului sisältä ääni:
-- Mikä hätänä?
Heti tunsin lumoovan Nisukakku-Miinan tenhoäänen; hänellä oli syvä
passo-ääni kuin rumpumajurilla.
-- Onko teillä lämmintä vehnäistä, ihana leipojatar? huusin ikkunan
takaa.
-- Kuka olette?
-- Nimeni on hatussani.
-- Kohta tulen avaamaan ovea.
"Kohta" venyi pitkäksi ajaksi; varmaan täytyi ensin takaovesta tuupata
ulos muutama varhemmin tullut vieras, jotka eivät olleet yhteensä
kolmen floriinin arvoiset.
Tuo sulo nainen tuli leipomispuvussaan avaamaan minulle ovea, kädessä
talikynttilän pätkä, jota ei tavallisesti pidetty kynttilänjalassa,
vaan istutettiin talin tipalla pöytään tai penkkiin.
Heti tunsi minut kiitollinen sielu vietyänsä minut leipoma-huoneesensa,
missä palava uuni levitti huoneessa helvetillistä valoa. Äsken
paistettujen leipien haju taisteli maahan kaadetun viinan hajun kanssa.
Seinät olivat täynnä mainioitten rosvojen ja murhaajien muotokuvia,
joita oli sanomalehdistä leikattu. Ihana kokoelma oli tämä!
-- Olettehan te se Sinikissan partasuu herra! huudahti hän hyvästi
taputtaen minua olkapäälle. Mikä hyvä henki teidät tänne toi?
Puhuessaan tarkasti hän yhtämittaa kellon periäni; sangen ajattelematon
olin, kun en muistanut jättää kelloani kotiin tänne lähteissäni.
-- Kuten: sanoin, olen tullut lämmintä leipää saadaksesi; valmistakaa
pian. Tässä on yksi floriini sitä varten.
Istahdin ylösalasin käännetylle jauhovakalle, (se oli siistein
istuinsija) ja katselin hänen leipomistaan.
-- Jos te tällä välin, lausuin minä, tahdotte ansatta toisenkin
fioriinin, niin sanokaa vain, onko täällä ollut se kultapoikanne, joka
on karannut sotamies ja jonka toisen silmän alla on kaksi arpea?
-- Mistä minä tiedän, ketä tarkoitatte?
-- Tarkoitan sitä, joka tuo tänne väliin jonkinmoisia huiveja ja
nahkoja.
-- Oletteko te poliisi?
-- En mar olekaan, ihanaiseni! Sillä siinä tapauksessa en olisi tullut
tänne, vaan makaisin kotonani. Minä olen tuon herraspojan hyvä ystävä.
-- En tunne poika parkaa. Ei hän tuo tänne mitään huiveja eikä nahkoja,
poika parka.
-- No, sitte on hän vastedes tuova. Mutta sanokaa hänelle, kallis
kultaseni, että hän olkoon varoillaan, sillä ne tukut, jotka tänään
poltetaan mestaajan uunissa, ovat tuodut Astrakanista ja niissä on
itämainen rutto; minne ne viedään, sinne majoittuu musta kuolema.
Jos tämä sulo nainen olisi saanut käteensä palavan kekäleen, ei hän
olisi niin kovasti kiljaissut kuin nyt tämän kuultuansa. Hän syöksi
pois uunin edestä missä hän paraikaa oli leivän paistamisen toimessa,
juoksi kuka tiesi minne, ja palasi hetkisen perästä takaisin kasvot
kauhistuksen hiessä; hän kantoi pihdeillä kahta nahkaa, joita hän piti
niin kaukana ruumiistaan kuin suinkin, ja juoksi uunin luo, minne hän
heitti esineet; pihdit viskasi hän kauas luotansa. Sitte paiskasi hän
uunin oven kiinni, jottei savu pääsisi ulos; koko ajan kalisivat hänen
hampaansa, aivan kuin vilutautisen. Tavan takaa mutisi hän
kirouslauseita, jotka tarkoittivat nahkojen tuojaa.
-- Katsokaapas, ihana yön kuningatar, miten helposti ansaitsitte
toisenkin floriinin.
-- Hitto vieköön tuon heittiön raadon! Minulle hän ei sanonut, mistä
hän niitä toi. Varmaankin olen minä siis jo surman oma, eikö niin?
-- Kenties ei vielä. Mutta kaikissa tapauksissa lienee paras turvautua
siihen rahvaan parannuskeinoon, että vedettyänne hiilet uunista,
suvaitsette itse täysissä vaatteissa ryömiä sinne sisään ja viipyä
siellä niin kauan kuin suinkin saatatte. Tämän keinon olen oppinut
eräältä kuuluisalta lääkäriltä, joka on tällä tavoin: parannellut
vanhoja naisia.
Siitä olen varma, että hän seurasi neuvoani.
-- Mutta nyt ryhtykäämme kolmanteen floriiniin. Koska se on
historiallinen tosiasia, että ystäväni jo tänään on käynyt täällä,
eiköhän olisi mahdollista saada tietää, missä hän kuleksii tähän
maailman aikaan? Ehkä te suvaitsette tietää jotain hänestä?
-- Miks'en tiedä! Tiedänpä hyvinkin! Täältä tuo heittiö läksi yhden
aikaan jälkeen puoliyön. Hän joi kaksi lasia viinaa ja jäi nekin
velkaa. Tarpeeksi juotin koiraa, kun hän osasi niin hyvin maritella.
Mutta eipä lurjus tahtonut viipyä. Hän sanoi menevänsä vainoamaan
suurta saalista. Hänellä on kaunis sisar, johon eräs suuri herra on
rakastunut, ja jonka luona tämä käy salaa. Tätä herraa hän on jo
väjynyt viikon päivät. Hän on piilossa talon edustalla olevan kaivon
kehän takana. Kun tuo suuri herra tulee, odottaa hän kunnes tämä
pujahtaa sisään; sitte syöksee hän hänen kimppuunsa, huutaa toisia
apuun; ja sitte on tuo suuri herra hänen vallassaan, jotta hän voi
pusertaa häneltä rahoja ollaksensa vaiti.
Rakat poika! Jollakin tavalla piti hänen osoittaa kiitollisuuttaan, kun
minä ahkeroitsen pelastaa häntä.
-- Tuossa on vielä kolmaskin floriini, ihana herttuattareni. Minä en
enää huoli vehnäisestä. Ryhtykää jo leipomiseenne, ettei taikina nouse
liiaksi. Huomenna tulen taas.
Niin sanoen irroitin itseni hänestä; en tahtonut antaa hänelle kättä
lähteissäni.
Saavuttuani kadulle kuului korviini milloin mikäkin taholta epäiltäviä
vihellyksiä. Paraasen aikaan saavuin issikkani luo. Jos olisin
hetkisenkin kauemmin huvitellut itseäni talossa, niin joko olisi joku
lyönyt kuoliaksi minut tai olisin minä lyönyt kuoliaksi jonkun.
Pankaamme tähän kolme tähtöstä, tietysti osoittamaan kolmea nisuleipää.