Tämä kysymykseni oli niin suuri hävyttömyys, että vain hänen oli vielä
suurempi, kun hän vastasi:
-- Ei maksa vaivaa puhuakaan, sanoi hän heittäen toisen jalkansa yli
nojatuolin kylkipuun. Pelkkä muodon asia! Pestin säästöpankit vaativat,
että vekselissä on kolme allekirjoittajaa. Minä olen hyväksyjä, siis
minä suoritan sen, kun se lankee maksettavaksi; antaja on herra Kozák,
kumppalini; teidän tulisi ystävyyden vuoksi vain kirjoittaa nimenne
takapuolelle, missä ei vielä ole kirjoitusta. Teettehän tuon, rakas
herra _Koribanya?_
-- Herra! vastasin vakavasti. Tämä käsi ei ole vielä ikinä kirjoittanut
vekseliin nimeä _Koribanya_.
Tämmöistä totuutta ei minun vielä ole koskaan eläissäni onnistunut
sanoa, mutta nyt koetin umpimähkään.
-- Herra! lausui hän viattoman näköisenä, aivan kuin ei koskaan
eläissään olisi nähnyt vekselinkieltoa. -- Tässä ei tule
kysymykseenkään takaaminen eikä maksaminen. Ettekö luota minun
rehellisyyteeni? Pyydän vain nimeä: en mitään muuta.
(Nimeäni kai? Mutta kumpaa? Etten enää kirjoita oikeata nimeäni
minkäänlaiseen vekseliin, olen kunniasanallani luvannut apelleni, ja
söisinkö nyt sanani näin pian? Samassa täytyisi minun ilmaista Haggeus
herralle oikea asemani sekä yhdessä sen kanssa saisi hän tietää, ettei
minulla ole tänne muuta asiaa kuin saattaa hänen tytärtänsä kotia. Vai
kirjoittaislnko sen nimen, jonka umpimähkään otin muististani? Vieraan
miehenkö nimen? Onhan tämä todellista vekselin väärennystä! Jos
menisinkin takaukseen, josta minä tiedän sen verran -- monivuotisesta
kokemuksesta, -- että se on sama kuin maksaminen, niin pitää minun
myöskin ajatella, että tämmöisen allekirjoituksen kautta vekseli
muuttuu "vesikopin vekseliksi" ja saattaa helposti allekirjoittajan
vankilaan).
Keksein sen keinon, että raiskaan tuon vekselin. Kyttyräselällä ei
mahda olla taskussa toista blankettia varalla. Houkutelkoon hän sitte
tänne minua vaikka mesileivällä kädessä!
-- Hyvä, missä ovat kirjoitusneuvot?
-- Minä tuon heti. Millaisella kynällä suvaitsette kirjoittaa?
-- Hanhenkynällä. Teräskynä menee läpi paperin.
-- Minä laitan heti kynän; olkaa hyvä, ottakaa tolppo _tyttäreni_
pöytälaatikosta. Nyt ei enää ole laita niinkuin viime kerralla, kun
kirjoitimme punaisella läkillä.
Haggeus herra meni huoneesta hakemaan hanhensulkaa, jonka hän muodosti
kynäksi, antaen minun sillä aikaa kaivaa pöytälaatikossa.
Me muinaistutkijat pidämme tällaista etsimistä miellyttävimpänä, kun
saamme kaivaa ylösalaisin naisten pöytälaatikoita. Tässä on kuiva kukka
(kivikaudelta), tuossa kirjetukku (pronssikaudelta), maatuneita
albumilehtiä, kivettyneitä sokurisydämmiä, kirjavia munia,
muinais-kaldealaisia merkkejä täyteen piirretyt, sekaisia hiussuortuvia
jostakin anteadamitisesta ihmisapinasta, kuvia nuorista miehistä
muinaisajan vaatteissa ja muita samanlaisia muinaisjäännöksiä; --
omistajaton hammasharja helmillä koristettuine koteloineen, jonka
alkuperästä ei kukaan tiedä. Tällaisiin tutkimuksiin olin minä aina
hyvin innokas.
Mutta täällä ei ollut mitään erinomaista löydettävää. Ylinnä oli
kirjekoteloon pistettynä -- oma muotokuvani; suurta kapinettilajia,
päällystakki yllä.
Ensiksi sykähti sydämmeni kovasti. Sitte jouduin todelliseen raivoon.
-- Mahdotonta oli olla huomaamatta asian oikeata laitaa läpi karkean
peitteen. Sentähden on tämä muotokuva tänne pantu ja sentähden on
minulle osoitettu tämä pöytälaatikko, että löytäisin tämän ja siitä
päättäisin tytön haaveksivan minusta. Tätä kuvaa ei ole tänne pannut
kukaan muu kuin Haggeus herra itse. Varmaankaan ei tyttö tiedä mitään
koko asiasta. Valokuvani on helppo saada käsiinsä; Ellingerin
varastossa on niitä satojen muitten samanlaisten maankulkurien
seurassa. Mutta jos hän on tämän sieltä ostanut, niin tietää hän
varmaan myöskin oikean nimeni ja asemani. Ja kuitenkin sallisi hän
minun kirjoittaa vieraan miehen nimen vekseliin, jotta minua sitte
vainottaisiin, kuten Lugarto Gontrantia läpi viiden näytöksen! Voi kun
suutuin tuolle kyttyräselälle! Mieleni teki lyödä hänet mäsäksi, kun
hän taas tallustaa luokseni.
Hän toi kynän, minä tolpon.
Hän vilkaisi salakavalasti minuun. Ajatteli kai: joko menit satimeen?
joko jouduit koreasti kiikkiin?
Käteni vapisi todellakin kastaessani kynää läkkiin.
Tipahutin aika porsaan kuvan vekselin takapuoleen, jotta siitä puuttui
vaan korvat ja häntä; sillä oli neljä jalkaakin.
-- Ei tee mitään, lausui ukko, ja nuoli kielellään pois läkin.
Kielsin häntä niin tekemästä, sillä se on myrkkyä.
Hän nauroi tähän. Hän oli tottunut myrkkyäkin juomaan.
Minä laskin kynän toisen kerran paperille ja päästin siitä heti isoa
K:ta kirjoittaessani kaksi uutta läkkitahraa, semmoista, joissa oli jo
kaikki ominaisuudet, jotka kuuluvat porsaalle. Nämät tahrat pyyhkäisin
itse pois takkini hihalla.
-- Rakas ystäväni, sanoin heittäen kädestäni kynän, tämmöistä tahrattua
vekseliä on mahdotonta viedä säästöpankkiin, sillä siellä sanottaisiin,
etteivät he lainaa rahojansa sikalaumoille. Mutta tämän minä olen
tehnyt kelvottomaksi. Tuossa on kaksi floriinia; ostakaa uusi
blanketti. Huomenna tulen takaisin, tuon muassani paremman kynän ja
parempaa läkkiä ja allekirjoitan kuten sopiikin. Mutta minun on nyt
kiire; minua odotetaan; hyvästi!
Pikku kääpiö huomasi, mihin suuntaan minun juoneni kallistuivat. Mutta
hän ymmärsi juonitella paremmin. Hän oli "kirjansa lukenut"
juonittelija, kuten sanotaan. Hän alkoi mulkoilla taivaaseen päin.
-- Mutta emme juuri tarvitsekaan tätä vekseliä enää huomenna aamulla,
sillä kymmenen jälkeen ei sitä enää oteta vastaan; paljoa
yksinkertaisemmin kävisi asia, jos te, rakas yhdysmieheni, kävisitte
luonani toisen kerran jälkeen puolenpäivän, illan tullen. Minä en tosin
ole silloin kotona, kiireisissä asioissa täytyy mennä kaupungille.
Mutta tyttäreni on kotosalla. Minä jätän vekselin hänen haltuunsa. En
tohdi antaa sitä muille, sillä täytyy olla varova. Ja jottei tuloanne
huomaisi Kozák eikä kukaan muukaan, niin pyydän teidän hyväntahtoisesti
ottamaan minulta tämän avaimen, jotta pääsette pienen puutarhan läpi
pikku ovesta sisään; te tunnette jo tien. -- Siis Herran haltuun!
Toivon, ettette unhota käydä talossa... hän pudisteli kättäni, kunnes
hänen onnistui pistää pivooni tuo avain. -- Sitte kumarteli hän vielä
ovessa.
Mutta pankaamme tähän jo taas kolme tähtöstä osoittamaan kolmea
vekselille päästettyä suurta läkkitahraa.