Hänkin rupesi nauramaan: Hänen laitansa oli sama kuin sen, joka kärsii
suuria tuskia, mutta pidättää valitushuutoa, kunnes se väkisin tunkeuu
esiin; se tekee niin hyvää. Hänen naurunsa oli kyyhkysen kuherruksen
kaltainen; kasvonsakin kuumenivat siitä.
-- Olihan se siis vain pilapuhetta, mitä sanoitte tuolle miehelle?
-- Ainoastaan yksi kohta siinä ei ollut pilaa, nimittäin kun sen kautta
saatoin tuon miehen puolustamaan teitä isämme vastaan.
-- Kun väin olisitte itse ollut minulle surua saattamatta!
-- Mutta missä ovat nuo vaaralliset kapineet, jotka teidän piti tuoda
minulle? Eiväthän ne vaan ole muassanne?
-- Oi! eivät. Aamulla tulin jo pimeässä tänne sillalle ja heitin ne
veteen, syvimpään paikkaan. Rannalta en tahtonut niitä heittää, sillä
sieltä olisi joku voinut nähdä, ja kun vesi rannalla on matala, niin
olisi joku vene saattanut tarttua niihin ja räjähtää.
-- Viisaasti tehty.
-- Sitte kävelin hetken aikaa rantakadulla ja palasin takaisin sillan
toiselta puolelta.
-- Sekin sangen viisaasti tehty.
-- Hyvä. Mutta miten nyt käy, kun palaan kotia? Oletteko ajatellut,
mitä minun pitää vastaaman tuolle miehelle, kun hän kysyy, josko olin
teidän luonanne? Minulle on yhtä vaikeata vastata joko myöntäen tai
kieltäen.
Kasvonsa punastuivat kovasti jo tätä puhuessaankin.
-- Tämähän on mitä yksinkertaisin asia. Sanokaa hänelle totuus. Ette
löytänyt kotoa. Asuntooni oli majoittunut vieras herra, sentähden
odotitte minua klubin luona, ja tapasimme toisemme portilla. Tästä
selityksestä ei teille ole mitään seurauksia.
-- Entä dynamiitti-latingit!
-- Ne otin minä teiltä, enempää ette niistä tiedä.
-- Mutta sehän ei ole totta. Latingit ovat Tonavan pohjassa.
-- Sinne minäkin ne olisin heittänyt.
-- Sanonko minä samoin huomenna ja ylihuomenna sekä joka päivä, kunnes
olen kantanut pois kaikki latingit. -- Mutta oletteko ajatellut> että
tuo kauhea mies odottaa työn onnistumista, ja kun ei niin tapahdukaan,
on hän teitä vaativa tilintekoon.
-- Se on minun asiani.
Tyttö laski kätensä ristiin ja sanoi rukoilevasta:
-- Hyvä herra! Älkää ryhtykö mihinkään toimiin tuon miehen kanssa!
Älkää leikilläkään! Te ette voi aavistaa, mimmoinen ihminen hän on.
Käyköön minun miten tahansa. Minä olen onneton nainen. Te ette tiedä
minkä syvyyden partaalla olette!
Hänen silmissään näkyi kauhistus, jommoinen valtaa meidät, jos
esimerkiksi näemme kuutautisen kiipeevän tornin huipulle ja odotamme
häntä joka hetki putoovaksi maahan.
En vielä koskaan ole nähnyt kenenkään niin ihanin katsein rukoilevan.
Tämä tyttöparka ei ole peloissaan itsensä vaan minun suhteeni.
-- Älkää surko rahtuakaan Agnes neiti! Jo kouluajoiltani saakka olen
ollut jos jonkinlaisissa vehkeissä. Eikä koskaan ole nolosti käynyt.
Hauska loppu tästäkin tulee. Kyllä minä tunnen nuo seikat. Unkarilainen
ystäväni ärisee, mylvii ja uhkailee; mutta sitte kun kädessään on
puukko ja vihamies edessään, niin leikkaa hän palan leipää hänelle,
sanoen: "tuosta saat, lurjus! Älä kerjää täällä kuten kotonasi!"
Luulin saavani tytön nauramaan; mutta hän pudisti vain hiljaa päätänsä;
-- hymy ei tullut enää niin helposti huulilleen.
-- Tuo mies ei olekaan "unkarilainen ystävänne". Hän ei ole semmoinen
mies, jommoisten kanssa te olette tottunut yhdessä istumaan hauskassa
juomaseurassa ja kaikkein nähden ilvettä tekemään. Tällä ovat omat
tuumansa eikä hänellä ole ihmisen tunteitakaan. Jos hänellä on
tunteita, ovat ne joko eläimellisiä tai pirullisia. Hän on jo kerran
murhannut tytön, kun tämä ei tahtonut olla hänen -- koiranansa. Tätä
tekoansa on hänen tapana kehua. Kilpakosijansa hän myöskin ampui
kuoliaaksi. Hän istui sentähden monta vuotta vankeudessa; siellä hän
oppi hylkäämään kaikki nautinnot: ei tupakkaa eikä viiniä anneta
siellä. Mutta hän oppi tekemään työtä ja miettimään. Samaa elämää hän
jatkaa yhä vielä, aivan kuin istuisi Szamos-Ujvärin linnassa.
Päiväkausiin ei hän poistu maanalaisesta kolostaan. Kun tehdas ei tee
työtä, menee hän viljavarastoihin säkkejä kantamaan tai asemahuoneelle
kantajaksi. Hän ei karta minkäänlaista työtä, ja säästämillään
rahoilla ostaa hän koneita, joita hän ei salli kenenkään nähdä, sekä
kirjoja, jotka ovat kirjoitetut englannin, ranskan ja italian kielellä.
Hänelle tulee venäläisiä sanomalehtiä, joita voi vain salaa saada. Hän
on itse oppinut kaikkia kieliä, mutta jos vieras tulee hänen luoksensa,
sanoo hän taitavansa vain unkarin kieltä, ei muita. Eikä hän koskaan
puhu, mitä muualta maailmasta kuuluu. Eikä hän ketäkään rakasta. Hän ei
pelkää Jumalaa eikä ihmisiä. Runokirjallisuutta hän ei koskaan lue.
Naisista käyttää hän vain yhtä nimitystä -- jota minä en kehtaa
sanoakaan. Varakas on hänestä varas; rehellinen on petturi. Johon hän
luottaa sitä hän salaisesti pitää silmällä. Kuolemaa hän halveksii
niinkuin sitä saattaa halveksia vain dynamiittitehtailla, jonka alla
maa kumajaa joka askeleelta, aivan kuin kävisi yhdeltä hautakummulta
toiselle. -- Hyvä herra, tämän miehen kanssa ei ole hyvä asua samassa
kaupungissakaan. Jos voisin, niin juoksisin maailman ääriin häntä
pakoon.
-- Kaikella tällä puheellanne teette minun vain uteliaammaksi. Rupeen
mieltymään häneen. Minulla on jo suuri kokoelma tuollaisia kummallisia
tuttavia. Niistä ei kalienkaan yksikään ole ollut alkuperäistä laatua,
vaan kaikki jälittelyjä. Kun sain kokoelmaani uuden jäsenen, luulin
sitä ensin kansan villitsijäksi, salavehkeilijäksi, murhayritysten
toimeenpanijaksi, mutta pianpa huomasinkin sen olevan vain äsken
nimitetyn veron ylöskantajan. Tohdin luvata, jos tuttavuutemme Kozákin
kanssa kestää pitemmän ajan, tehdä hänet työnjohtajaksi johonkin
valtion tehtaasen; sitte saatte nähdä, kuinka hänestä tulee rehellinen
ja kunnon mies.
â-?- Tuota en usko.
-- Mutta sehän on luonnollista. Ihmisiä saattaa epätoivoon juuri se
seikka, että he tietävät itsellään olevan kykyä, mutta eivät voi saada
sitä suurempaan käytäntöön; vaan kun he tulevat oikeaan paikkaan,
muuttavat he mielipiteensä.
-- Jospa niin olisi laita! Mutta vielä olemme kaukana siitä. Huomenna
ja sitte joka päivä pitää minun siis tuoda teille muutamia noista
hirviöistä. Täällä me huomenna tapaamme toisemme, tällä paikalla, eikö
niin?
-- Agnes kulta! Teitä vaivaa ajatus, että teidän täytyy tavata minut.
-- Eikö teidän ole käsketty tuoda minulta jonkinlaista todistusta
takaisin, mistä saataisiin tietää teidän todellakin antaneen minulle
mitä on lähetetty.
-- On, paperilapulle kirjoitettuna se valenimi, jonka sanoitte eilen
isälleni.
-- No, minä kirjoitan siis tuon nimen viidellekymmenelle paperilapulle.
Niistä annatte sitte yhden joka päivä; silloin ei teidän ole tarvis
tavata minua.
-- Hm. -- Tuota miestä ei niin helposti petetä. Rientäessäni viemään
tätä lähetystä juoksi hän perässäni ja seurasi minua koko Sädekadun ja
puhui sillä aikaa, mitä hän teistä tiesi. Sanoi teidän taistelleen
Garibaldin joukoissa, ottaneen osaa kommuniin Pariisin piirityksen
aikana ja olevan hyvässä ystävyydessä Bakuninin kanssa. Hänellä on
suuri luottamus teihin. Mutta kumminkin hän epäilee. Sanoi, että te
tästedes saatte joka päivä kirjeen, johon on kirjoitettu vain yksi nimi
ja tämä nimi pitää teidän antaa minulle vastaan ottaessanne latingia.
Tätä nimeä en minä tiedä edeltäkäsin, ettekä tekään. Näin tavoin täytyy
meidän joka päivä tavata toisemme.
-- Tämä täytymys on vain teille vastenmielistä. Minulle on sangen
hupaista saada nähdä teitä ja puhella kanssanne. Huomenna siis tällä
paikalla samalla aikaa. Mennään nyt sillan toista puolta.
Toista sivua Budaan ja toista takaisin Pestiin päin, aivan kuin
Budapestin oppineet Frans Kazinczyn aikana, jotka alkoivat puuhata
unkarilaista almanakkaa ja havaitsivat Tonavan sillan sopivimmaksi
kokouspaikaksi. Tonavalla ei ole korvia.
-- Tiedättekö, mikä saattoi minut tuomaan tätä lähetystä? alkoi tyttö
kävellessämme; ajattelin, että tekee sen ehkä joku muu, jollen minä
tee. Minä tiesin, miten olisin menettelevä; pelkäsin jonkun toisen
todellakin antavan sen teille.
-- Myöskin pelkäsitte siis, että minä teen mitä olen luvannut?
-- Niin pelkäsin. Se on juuri vikani, että luulen kaikkein ihmisten
suovan pahaa toisilleen.
-- Mutta ettehän nyt enää niin luule?
-- En. Tuntuu minusta kuin olisin parantunut jostain viasta. Mutta sen
sijaan painaa taas eräs toinen seikka mieltäni. Jos te ette pane
toimeen tuota helvetillistä tuumaa, niin onhan niitä muita
toimeenpanijoita?
Näin puhuessaan katsoi hän silmiini syvästi surullisena; nuo elelevät
silmät lausuivat vielä tähän: semmoiseen aikaan, jolloin sinä olet
siellä; sinä, jolle en minä ole mitään, mutta joka minulle olet kaikki.
-- Huomenna otan varman tiedon tästä seikasta ja ilmoitan sitte teille,
lohdutin minä. Pestin puolisessa sillanpäässä erkanimme; hän palasi
Kuiskaaja-kadulle, minä klubiin katsomaan, miten appeni pelasi vhistiä.
Seuraavana aamuna varhain oli jo kirje pöydälläni. Se sisälsi nimen:
"Herostratus".
(Sen jälkeen lahjoitettiin minulle joka päivä kirjeissä tällaisia
samalla tapaa mainioita nimiä, jotka ovat kuuluisia hävityksen töissä:
Nebukadnezar, Brennus, Soliman, Simson, Pugatscheff, Booths, Batukhan.
-- Kun maan päälliset nimet loppuivat, seurasi maanalaisia nimiä:
Lucifer, Leviathan, Belzebub; -- viimein uudemman ajan urosten nimiä,
jotka ovat ikuisen maineen saavuttaneet sanomalehtien kautta: Orsinista
aina Hartmanniin).
Suostuttuun aikaan illalla olin taas sillan korvassa. Tällaisille
kohtauksille ei saata ajatellakaan parempaa paikkaa kuin tämä.
Hetkisen kuluttua tuli Agneskin paikalle.
Määrä-aika oli silloin kun sillalla sytytettiin lamput.
Jonkunlainen suloisuus löytyi jo näissä kohtauksissa. Hän tuli aivan
lähelle minua, jotta voisimme hiljaa kuiskaella keskenämme.
Kaikkein ensin sanoin hänelle tämänpäiväisen nimeni.
-- Mitä kotoa kuuluu? -- kysäsin.
-- Samaa kuin toissa päivänäkin. Sanomattanikin sen tiedätte.
Kernaimmin olisin niistä puhumatta.
-- Kozák ei siis sallinut teitä loukattavan?
-- Hyvä Jumala! Nyt ovat asiat pahemmalla kannalla kuin milloinkaan!
Ennen tosin isäni kotia tullessaan oli kova ja ankara minulle ja löikin
minua; mutta se ei tehnyt niin kipeää kuin nyt nähdessäni toisen minun
tähteni lyövän isääni. Vihdoin syöksin minä heidän väliinsä, kun he
hosuivat toisiaan; enkä tiedä itsekään, mistä näin äkkiä sain semmoisen
rohkeuden? Minä eroitin heidät; "älkää enää tehkö pahaa toinen
toisellenne, sillä jos minun vielä kerran pitää tätä näkemän, niin
surmaan itseni!" Oi, taivaan Jumala, tätä elämää! -- Isäni meni heti
ulos ja lupasi ampua minut revolverilla. -- Mutta tänä aamuna vaatei
hän minua ottamaan avaimen, tuodakseni sen teille; teillä on jo tieto
siitä.
-- En tiedä niin mitään.
-- En sitä tuonutkaan. -- Tuo toinen mies närkästyi kovasti, kun
selitin tavanneeni teidät vain hetkiseksi kadulla kulkevien ihmisten
seassa. "Sinä pöllö!" vastasi hän. Luulen tuntevani tuon miehen. Kerran
toi Rézi rouva minulle leivosen, joka viserteli iloisesti jo varhain
aamuisin, sen häkki oli kamarini ikkunalla. Mutta tuo mies heitteli
pieniä kiviä sen päälle, jotta se vaikenisi. Kerran puhuttelin häntä
tuosta asiasta: "ettekö te pidä leivosesta?" -- "Kyllä -- paistettuna".
Hän pitää minuakin tuommoisena leivosena.
Niinpä itsekin luulen.
-- No, sitä ilahuttavamman uutisen voin teille kertoa. Tänään tutkin
perinpohjin valtiopäivämieshuoneen kaikki salaisimmatkin komerot ja
voin vakuuttaa teille, ettei löydy minkäänlaista mahdollisuutta siellä
aikaan saattaa mitään hulluja uhka-yrityksiä. Parlamenttihuoneen alla
ei ole kellaria. Lämmityslaitos on erityisessä rakennuksessa, jonka
sisäänkäytävässä on vahva rauta-ovi; itse uunin edessä on myöskin
rautainen ovi; ilmajohtotorvet, jotka kulkevat seinäin sisässä, ovat
kalterilla suljetut. Nuo kolme ilmareijän tapaista salin laattiassa
ovat oikeastaan vain kaksi, kolmas rautainen kalterikansi
(sotaministerin penkin edustalla) on tehty symmetrian vuoksi. Nuo
toiset kaksi välittävät ilmavaihtoa salissa. Kultusministerin edessä
oleva ilmatorvi vie salin lämpimän ilman ulos, oikeusministerin edessä
oleva päästää taas raitista ilmaa sisään. Tupakan savu menee siis
edellisen kalterin alle ja kohouu jälkimäisen luota. Näitten alla
olevasta pienestä komerosta menee maan alatse ahdas torvi, jonka suu ei
ole kadulle päin, vaan avautuu pienelle pihalle, jonka olemassa olosta
ei 433:sta laillisesta valtiopäivämiehestä 432:lla ole vähintäkään
tietoa. Sinne istuttaa vartijan perhe kukkapensaita ja kasvattaa
graniittikivien keskelle mansikoita ja vaadermia; näitten aukkojen luo
ei siis pääse vieras ihminen ja sitä paitsi peittää niitä tiheä ja
paksu valetusta raudasta tehty kalteri, jonka lävitse ei mahtuisi
pippurin jyvääkään. Sisältä salista ei näihin voi piilottaa mitään
sillä näitten päällitse kulkee sadottain ihmisiä edestakaisin, jotka
selvästi voivat huomata kaikki, ja sitä paitsi puhdistavat salin
vartijat ne joka päivä. Kozák veikko on siis perin pohjin erehtynyt
luullessaan tätä tietä toimeen panna jonkinlaista Guy Fawkesin
tuhotyötä. Kosk'ei yhdistetyn vastapuolueen glyseriini yhteydessä
äärimmäisen vasemmiston salpietarin kanssa ole vielä hajoittanut
parlamenttihuonetta, ei Kuiskaaja-kadun nitroglyseriini voi sitä
räjähyttää.
Tällä esitelmälläni tein suuren ilon tytölle.
Päättäen siitä, mitä joka päivä olen lukenut sanomalehtien
pääkirjoituksista Unkarin parlamenttihuoneen suhteen, en todellakaan
olisi uskonut tapaavani semmoista hyväsydämistä olentoa maan päällä,
jota voisin ilahuttaa selittämällä, ettei parlamenttihuonetta voi
ilmaan lennättää.
Tästä päivästä alkaen vietin sangen säännöllistä elämää. Aamuisin
saavuin säntilleen kello kymmenen parlamenttiin, kello viisi klubiin ja
aivan täsmälleen kello puoli seitsemän olin sillan korvassa, jotta
olisin voinut olla esikuvana mille virkavaltiaalle tahansa.
Appeni viipyi yhä vielä täällä ja järjesteli asioitani. Velkojani
rauhoittuivat, päiväpalkkani pääsivät pidätyksestä. Minä taasen opin
kunniallisesti elämään näillä. Mahdotonta se ei ollutkaan. Kun lakkaa
polttamasta floriinin maksavia sikareja ja tyytyy viisikymmentä
kreuzeriä maksaviin, eikä polta päivässä enempää kuin kymmenen, niin
jää vielä viisikolmatta kreutzeriä ruokaankin.
Eräänä iltana hämmästytti pikku holhottini minua tavallisella
kohtauspaikallamme (nimeni oli silloin Belial) sillä, että yllänsä oli
uusi puku, jopa uusi hattukin sekä uusimuotoinen takki.
Minä en pitänyt salassa havaintoani, vaan huudahdin: "kas kun olette
sievistyttänyt itseänne!"
-- Ne ovat isäni ostamat, vastasi hän sangen surullisella äänellä. Hän
tuotti huonekalujakin kamariini -- parempia kuin minä olisin
ansainnutkaan.
-- No sitte on liike kääntynyt parempaan päin viime aikoina.
Tyttö kohotti olkapäitään ja katsoi poispäin.
-- Isäni käski pyytää, että jos ehditte, tulisitte huomenna hänen
luoksensa, kiireiset asiat vaativat.
-- Hyvä, minä tulen aamulla varhain.
Tyttö oli sangen pahalla mielellä tästä, vaikka hänen olisi pitänyt
olla iloissaan uudesta puvustaan. Hän ei jäänyt kauvaksi puhelemaan
kanssani; me kävimme sillan toisesta päästä toiseen ja taas takaisin,
sitte erkanimme -- näkemisiin asti.
Seuraavana päivänä saavuin aikaisin aamulla Kuiskaaja-kadun tehtaalle.
Haggeus herra oli jo selvällä päällä ja vastaanotti minut pihassa;
näytti odottavan minua.
Mutta kuitenkin koetti hän esiintyä ihan toisella tavalla.
-- Oikein olen iloissani, kun on onni näin sattumalta tavata teitä.
Juuri palasin saattamasta tyttöstäni. Ehkä satuitte tapaamaan häntä
tiellä? Minä annan hänen käydä konservatoriossa, jotta hän oppisi
laulamaan ja soittamaan pianoa; niin hän saattaa elää kunniallisesti,
kun minä kerran kuolen.
Hän päästi niin monta valhetta kuin henkäystäkin.
Kuten sittemmin havaitsin oli Haggeus herra niitä merkillisiä kykyjä,
jotka sujuvasti ja helposti voivat valehdella, aivan kuin muutamat
ihmiset voivat suoraa päätä tehdä runoa.
Hän vei minut käsivarteeni tarttuen rakennukseen.
-- Suvaitkaa astua sisään tänne puhtaasen kamariin!
Mutta tässä puhtaassa kamarissa pieksi taas Rézi rouva tomua, niin että
meidän täytyi kääntyä takaisin. Gleichenbergin hengitys-kone, jolla hän
täyttää sairaat lääkkeillä tomun muodossa, ei saata tehdä
täydellisempää työtä kuin Rézi rouvan luuta.
Olin olevinani tarpeeksi tuhma ymmärtämään, että tämä suuri tomun
piekseminen oli ennen ajateltua tarkoitusta varten, jotta Haggeus herra
voisi sanoa: "no ei haittaa, mennään tytön kamariin, saammehan
sielläkin puhua asioitamme."
Hän tahtoi näyttää uusia huonekaluja tyttärensä kamarissa -- sekä
jotain muutakin.
Huonekalut olivat todellakin uudet: eivät itsenäisesti vaan esineisesti
uudet; tähän kamariin katsoen. Joka kalu oli eri lajia; joukossa löytyi
kunnollisiakin, mutta löytyi taas toisia, jotka prameilivat kuluneessa
loistossaan. Ylellisyyttä osoitti kirjaeltu vuode, jonka peitteen alta
loisti päänaluksen päällys sinisestä silkistä. -- Lieneekö sen alla
vielä ollut partaveitsi ja cyonkalia?
-- Olkaa hyvä, istukaa tänne sohvalle herra ystäväkultani!
Suvaitsetteko sikaria? -- Hän tarjosi omasta kotelostaan. -- Mimmoisia
sikareja teidän on tapana polttaa?
Olin antamaisillani hänelle vastauksen: "Sitä voit kysyä esikoiseltasi;
hän kyllä tietää".
-- Ryhtykäämme asiaan, hyvä herra, kiirehdin minä, kieltäytyen sikaria
ottamasta. Te olette käskenyt tyttärenne kutsua minut.
-- Niin olen rohjennut tehdä, vastasi kyttyräselkä huuliaan
nuoleskellen.
-- Mutta kuinka saatoitte tulla ajatelleeksikaan lähettää nuorta sievää
tyttöä asialle herrasmiehen luo, kysyin suuttuneena.
Kyttyräselkä mulkoili silmiään taivaasen päin.
-- Oi, hyvä herra vastasi hän teeskennellen haikealla ja vapisevalla
äänellä, joka muistutti kerjäläisistä näyttämöllä, -- minun tyttäreni
on pyhimyksen, enkelin kaltainen. Viattomuus ympäröi häntä kuten
panssari tai pilvi, kuten näkymätön palatsi. Hän saattaisi tehdä
suurimmatkin syntiset kääntyneiksi. Teidän tietää hän olevan hänen
hyväntekijänsä, henkensä pelastajan, toisena isänänsä pitää hän teitä.
Pitäkää tekin häntä tyttärenänne. Rakastakaa häntä kuten omaa lastanne.
Sallikaa hänen rakastaa teitä, kuten omaa isäänsä. Hän on vielä
todellinen lapsi, jonka jokainen ajatus on pelkkää viattomuutta. --
Mutta olkaa hyvä, sytyttäkää omista sikareistanne sitte.
-- Minulla ei ole koskaan ollut tapana polttaa tupakkaa naisten
huoneessa; -- ei oman _vaimonikaan_.
Nyt hän ehkä lakkaa ylistämästä orjatarta.
Mitä vielä! Onhan naineilla miehillä paremmat etuoikeudet kuin
naimattomilla orjakauppiasten silmissä.
-- Olisin minä voinut lähettää poikanikin, se on totta, mutta hän makaa
kovasti sairaana.
(Tiedän: juovuksissa).
Hänen silmänsä eivät kärsi päivänvaloa.
(Eivätkä poliisia).
-- Sentähden päätin käyttää hyväkseni tilaisuutta
-- Mitä tilaisuutta?
Kyttyräselkä hieroi käsiään ja hymyili.
-- Kumppanini sanoi, ja ollen yhdysmieheni, oli hänen
velvollisuutensakin sanoa, että te olette tehnyt tilauksen, että olette
suostuneet kauppaan ja että Agnes tämän tähden tapaa teidät joka päivä.
Hän ilmaisi sen minulle salaisuutena.
(Salaisuutena kai, nyrkillä paukuttaen selkääsi).
-- Siis on hän sanonut senkin, ettei neiti ole koskaan tavannut minua
muualla kuin kadulla, missä enimmän ihmisiä on liikkeellä?
Kyttyräselkä asetti kasvonsa vaakasuoraan asemaan ja huoahti:
"tyttäreni antaisi varmaan surmata itsensä ennenkuin hän astuisi
vieraan miehen kynnyksen yli."
-- Mutta palatkaamme vihdoinkin asiaan!
-- Niin, pyydän, palatkaamme. Kun minun ensi kerran oli onni nähdä
teitä, suvaitsitte tarjoutua ammattiini yhtiömieheksi ja tarjota
minulle tuhannen floriinia. Tähän vastasin minä silloin kieltävästi,
väittäen minulla jo olevan yhdysmiehen, joka ei kärsi toista
rinnallaan, mutta nyt sanon oikean syyn. En ottanut teitä silloin, kun
luulin liikkeeni olevan hukassa; en tahtonut vetää teitä häviöön, sillä
pääasiana minulla on rehellisyys. Mutta nyt on liikkeeni tehnyt äkkiä
odottamattoman, yli toiveitteni menevän käänteen parempaan päin:
Scaramellin tehdas Fiumessa on tilannut minulta summattoman suuren
määrän dynamiittia torpedoita varten.
-- Mitä varten se noita torpedoita tekee -- nyt sodan jälkeen?
-- Se pysyköön salassa. -- Mutta pitäähän teidän tietää kaikki. -- Nyt
nousi hän seisoalle, katsoi ympärinsä joka taholle, avasi oven, katsoi
kyökkiin, ei nähnyt ketään, tuli takaisin, päästi kartiinin alas
ikkunan eteen ja jatkoi sitte suu aivan minun korvassani: niin...
irredentistejä varten.
(Hän osasi valhetella kuin kirjasta lukien).
-- Nyt on siis vahva toivoni ennen pitkää saada suoritetuksi teidän
jalomielinen lainanne. Näin sanoen pisti hän kätensä poveen.
-- Ei sen kiirettä ole. Onhan se hyvässä paikassa.
-- Tällä luottamuksellanne teette sangen suuren kunnian minulle, --
puhui Haggeus eikä enää huolinut etsiä kukkaroansa lakkarista.
Puhun siis toisen asiani. Olen valmis ottamaan teidät toiseksi
yhtiömiehekseni. Keksintöjeni aikakausi on tullut. Minun päiväni on
valjennut. Hornan päivä, ha ha ha! Irredentistit ostavat keksimäni
koneen, pyranastatorin.
-- Mitä kummia se on?
-- Se on semmoinen kone, joka on siirtävä koko maailman asemaltaan.
Kone on yhdistetty ilmalaivasta, torpedosta sekä kellorakennuksesta, ja
vissille ajalle asetettuna ampuu se alas voittamattomiksi luultuihin
linnoituksiin hävittäviä pommeja.
Minä koetin saada isänmaallisia tunteitani hereille.
-- Eiköhän se ole vähän niin ja näin antaa maan vihollisille tällaista
keksintöä?
Ulkoa kirjasta osasi hän puolustaa itseänsä.
-- Irredentistit ovat vain Itävallan vihollisia, eivät meidän. Ja entä
jos ei tämä maa suvaitse suosia kotimaisia keksintöjä? Olen minä
tarjonnut sitä Unkarin hallituksellekin. Ottiko se korviinsakaan
ehdotustani? Vieläpä minua vainottiinkin vaarallisena miehenä, hyvä
että maailmassa löytyi Kuiskaaja-katu, minne voin vetäytyä. Tänne jäin
viheliäisyyteen, lapseni jäivät nälkää näkemään, vaikka minulla oli
niin paljon taitoa ja kokemusten kautta saatuja tietoja. Murhakoneeni
olisi saattanut hävittää venäläisetkin Plevnan luota. Otettiinko
sitäkään huomioon? Mutta nyt on minun aikani tullut! Kaksisataa tuhatta
liraa saan siitä, kuulkaa hyvä herra, kaksisataa tuhatta liraa! Voiko
kukaan ihminen tai omatunto syyttää minua, jos ollen perheenisä,
vainottu isänmaan ystävä, keksinnöstään ylpeä tiedemies, kaksin käsin
otan tarjouksen vastaan? Tämä keksintö on tekevä ikuiseksi maineeni,
kuten raketit Congreven nimen.
Herkesin vastaamasta. Olin vakuutettu, ettei yksikään sana ollut totta
siitä, mitä nyt kuulin.
-- Ja tämä summa maksetaan minulle kohta, kun ensimmäinen kone, vaikka
pienemmässäkin koossa, on valmis, puhui Haggeus ylpeästi heittäen
päänsä taaksepäin hartioittensa välissä. Mutta tähän tarvitaan noin
kaksituhatta floriinia, -- tiedättehän: ilmalaiva, liikkellepaneva
kone, aikaamääräävä kellorakennus ja niin edespäin...
Näin sanoen otti hän taskustaan koneen kuvan, jonka sekasotkusta hän
alkoi selittää minulle juurta jaksain tuon kauhean pyranastatorin
rakennusta, kunnes täydellisesti ymmärsin asian laidan. -- Semmoista
konetta hän tarkoitti, jolla hän voisi vetää taskustani kaksituhatta
floriinia. Mutta sellaista masinaa et sinä keksikään, vanha
kyttyräselkä!
Täydellisesti selitettyänsä nousi hän tuoliltaan, laski kätensä
olalleni ja lopetti ylpeästi puheensa näin:
-- Kun ammattini oli kurjuuden ja perikadon partaalla, en tahtonut
teitä ottaa kanssaperilliseksi: -- mutta nyt, kun on tarjona kunniaa ja
rikkautta, tulen tarjoomaan liittoa.
Mikä jalomielinen mies!
Varroppas! Kyllä minä sinut siitä parannan.
-- Mutta, hyvä oppinut ystäväni, minulla ei tähän aikaan satu olemaan
noita kahtatuhatta floriinia.
-- Oh, hohoo! Väitteli ystäväni heittäytyen nojatuoliin ja nostaen
toisen polvensa kättensä väliin jotta hän oli suunnattoman nelivinon
näköinen. Ettehän vain ajatelle minun kääntyneen teidän puoleenne
teiltä kiskoakseni rahoja? Se olkoon kaukana minusta! Mitä? Kun olen
saanut näin äärettömiä tilauksia, niin voisin ilmoittaa joko Fiumen
firmalle tai irredentisteille, että tarvitsen kaksituhatta floriinia ja
ylihuomenna ne olisivat jo täällä pöydälläni. Mutta sitä en ikinä tee.
Pyytää etumaksoa tilaajalta, etenkin italialaiselta, on aina
vahingollista; sillä silloin luulee hän tehtaan olevan ahtaassa tilassa
ja lupaa vain neljännen osan hintaa. Taattu firma ei koskaan pyydä
etumaksoa; Eikä sitä tarvitakaan! -- Kaikkia vielä! -- Vankka firmako
joutuisi seisaukseen vaivaisen kahdentuhannen floriinin tähden. Niin
pahoin ei "meidän" vielä ole käynyt. "Meillä" on luottamusta.
En vielä aavistanut, että minäkin olin luettuna sanaan "meidän".
Pian saattoi Haggeus herra minun tämän ymmärtämään. Povestaan otti hän
esiin lompakkonsa ja veti sen kätköistä esiin rahamiehen uljuudella
pitkän paperin, jonka keltaisesta väristään jokainen asiantuntija jo
huomaa vekseliksi. Se oli jo täytetty ja varustettu Haggeus herran
kirjoituksella: "hyväksytään".
Tämä se oli pyranastator!
Tunnen jo ennestään "tämän" _helvetinkoneen_, rakas kyttyräselkä! Monta
kertaa ovat minun "kapinallisen" olleet minut räjähyttämäisillänsä
sillä.