Ensimmäinen ajatukseni oli mennä sillalle. Jos olisin taikauskoinen,
niin sanoisin tämän tapahtuneen aavistuksesta; mutta luulen että tuo
ajatus syntyi yksinkertaisemmasta syystä. Vain hetkisen katsahdin tytön
silmiin, kun näin hänet portilla, mutta kuitenkin huomasin niissä
jotain kummallista; aivan kuin olisi hän tahtonut sanoa: "olen taas
matkalla sinne, mistä minut kerran toit pois". Tämä oli Tonavan vettä
tarkastava katse.
Enpä pettynyt. Tuolla seisoi hän taas nojautuen sillan
kaasulyhty-tolppaan ja läpi rintavarustuksen katsellen sillan pylväitä
vastaan loiskivia laineita. Sillalla kulkijat eivät hänestä
välittäneet.
Hiivin hiljaa hänen luoksensa.
Havaittuansa minut katsoa tuijotti hän minuun ja kuiskasi itkusta
värähtelevällä äänellä:
-- Kuinka tiesitte tulla tänne minua hakemaan?
-- Tiesinhän mitä varten te _etseitte_ minua ja mitä varten te
_kartatte_ minua.
Hän kääntyi äkkiä kiivaalla liikunnolla puoleeni.
-- Ettehän käskenyt tuomaan "noita"?
-- Kun arvaisin, mitä?
-- Älkää niin puhuko! Sanokaa vain, ettei se ole totta.
-- Jos luulette sen olevan jotain pahaa, niin ei se suinkaan ole totta.
-- Tiesinhän sen!
-- Missä ovat ne esineet, jotka teidän käskettiin tuoda minulle?
-- Tiedätte siis mitä ne ovat?
-- Miks'en tiedä, olenhan ne ostanut!
Tyttö vaaleni ja vapisi.
-- Mutta ettehän ai'o niillä tehdä tuota kauheata tekoa?