JAAKKO. Juhanna! Juhanna! huusi se hänen sielussaan kuten suloinen
sävel, joka sielun lumoo ja hurmaa. Juhanna! hän se on se, joka minulle
on opettava elämän suuren, pyhän salaisuuden. Juhanna! hän on minulle
kuiskaava rakkauden arat lauseet korviini.
JUHANNA. Voi, voi!
JAAKKO. Ja hän rakensi tuota ainoata varten sieluunsa pyhätön, jossa
hän, tuo yksi ainoa, oli ainaisena kuningattarena. Niin on minun
ystäväni Antti ajatellut. Katsokaa, arkana ja ujona hän seisoo odottaen
teidän huuliltanne sitä ihanaa viestiä, joka ilmaisee hänelle uuden
elämän alkaneen. Mitä te vastaatte?
JUHANNA. Voi, voi!
JAAKKO. Mitä te vastaatte? Katsokaa nyt miten hän vavisten odottaa.