Kaikkialle.
Hänen ensimmäisenä toimenpiteenänsä oli suuri Nimrodin ritarikunnan
merkki, jonka hän kiinnitti rintaansa heti kuin raatihuoneen kello
alkoi kumahdella, kutsuen kansalaisia pormestarinvaaliin. Hän tiesi,
että nauha napinlävessä vaikuttaa yhtä valtavasti tasavalloissa kuin
keisarikunnissakin, ja mies, jolla on moinen merkki rinnassaan, ei
saata Lalenburgissa istua muualla kuin ylimmällä istuimella, sillä
muutoin olisi Luchsensteinin ruhtinasta syvästi loukattu.
Hannu Hallen toisena toimenpiteenä oli kauhean suuri, satasuortuvainen
allongeperukki, joka päälaelta lähtien valui aaltoina alas hänen
niskaansa ja rinnallensa ja teki sen, että puolet hänen kookasta
vartaloansa oli yhtenä päänä.
Vakavin, määränperäisin askelin astui hän asunnostaan raatihuoneelle
päin. Ja missä hän kulki, siellä akkunat aukenivat, puhelevat suut
vaikenivat ja hatut ja lakit päistä kirposivat. Niin erinomainen oli
yleinen kunnioitus, ett'ei yksikään raatiherroista uskaltanut astua
hänen rinnalleen, vaan kaikki pysyttelivät syvässä nöyryydessä puoli
askelta taampana. Ja sitten osoitettiin Nimrodin nauhalle, perukille ja
hänelle itselleen istuntosalissa etevin kunniasija, ja tämä tapahtui
niin monilla menoilla ja metkuilla, kumarruksilla ja jalanraapauksilla,
että takimmaiset potkaisivat kolme tuolia kumoon ja astuivat kahta
raatiherraa kipeille varpaankäsnille. Tämä seikka se vaan lisäsi
yleistä liikutusta, varsinkin viimeksimainituissa raatiherroissa.
Senjälkeen pyysi virkaa toimittava pormestari, että Hannu Halle ensiksi
lausuisi mielipiteensä siitä tärkeästä kunnallispormestarin vaalista,
joka nyt pian tapahtuva oli.
Hannu Hallen kasvot elähtivät ensinnäkin jos mihinkin viisiin, sitten
teki hän syvän kumarruksen kaikille läsnä-oleville ja sanoi joutuneensa
ankaraan ahdistukseen, kun hänen nyt ensiksi piti tässä loistavassa
seurassa puhuman. Häneltähän oikeastaan puuttuu siihen kykyä,
kaunopuheliaisuutta ja kokemusta; hän olisi onnellisempi, jos saisi
olla ääneti ja kuunnella ja kuulemaansa opikseen ottaa. Jokaisella
muulla on enemmän edellytyksiä asian arvolle sopivaan esiintymiseen,
jonka vuoksi hänen täytyy kieltäytyä kunniasta olla ensimmäinen puhuja.
Nyt virtasi kaikkialta yhä suurempia ylistyssanoja hänelle: hänellähän
oli kaikki kuin vaatia voi, eikä hänessä ollut mitään muuta
puutteellista kuin kenties oman kainoutensa ylenpalttisuus. Ja
seitsemän eri kertaa he pakottivat häntä puhumaan, sittenkuin hän kuusi
eri kertaa oli pyytämällä pyytänyt "siitä kunniasta päästettää." Vasta
nyt pääsi jalon Hannu Hallen ketterä kieli vauhtiinsa. Neljänneksen
tuntia luetteli hän arvoisain läsnäolijain virka- ja arvo- ja
ylistysnimiä; toinen neljännes kului hänen huonon puhelahjansa
valittamiseen. Sitten puhui hän lavealti edesmenneen pormestarin
hyvistä avuista ja sitten niistä ominaisuuksista, joita tasavallan
ensimmäiseltä maistratin jäseneltä ei pitäisi puuttuman. Ja näin hän
jatkoi:
-- "Hallita, -- se on suuri taito. Mutta siinä se taito juuri on,
ett'ei mitään turmele, mikä olemassa on, sillä senkaltaisena tämä
maailma pysyy, milliseksi se kerran on luotu, eikä kenkään voi sitä
paremmaksi tehdä. Kello käy itseksensä, kun se kerran on vedetty;
älköön kenkään sillen sen rattaisin ruvetko. Kun maanmies on peltonsa
kylvänyt, niin nousee kyllä oras itsestänsä; älä siinä enää kaivele
äläkä pengo. Uutuuden himo kukisti muinaiset valtakunnat, ja joka aina
eteenpäin juoksee, tottahan siltä tie viimeinkin loppuu. Mutta ken ei
tahdo, että tie kesken loppuisi, se itsensä hillitköön ja sijallansa
seisokoon. Niin tekivät muistossa siunatut esi-isämme, Lalenburgin
miehet, ja niin pitää meidän myös tekemän."
"Kaikesta siitä höröntöröstä kuin meidän nykyiset valtioviisaamme ja
metafyysikkomme edestuovat, ei ole apua eikä etua. Seisovatko
valta-istuimet siltä lujemmassa? Ei, vaan ne horjuvat sitä hullummin.
Pysykäät paremmin siinä kuin vanha on. Uusi järjestys on nuorta viinaa,
joka vielä tahtoo käydä ja rikkoo leilit. Vanha järjestys on vanhaa
viinaa, joka on voimallista, suloinen maistaa ja kaunis katsella. Siis
se, kuin vanhassa järjestyksessä tyhmintä on, on parempaa kuin
uudenhaluisten kaikki viisaus. Me ihmiset pysymme ihmisinä emmekä
millään muotoa muuksi muutu, joka myös eläimistäkin kyllä nähdään.
Ihmisiä kuolee siellä, missä lääkäreitä ja suuria apteekkeja löytyy,
yhtä hyvin kuin sielläkin, missä ei ole lääkäreitä eikä apteekareita.
Päinvastoin kuolee ensiksi mainituissa paikoissa vielä enemmän, koska
lääkärit ja apteekarit rahan tähden koettavat paikata ja parsia
inhimillistä luonnollista järjestystä. Kavahtakaat teitänne oppineista!
Ne kuin hengellisesti köyhiä ovat, näkevät yksinkertaisuudessaan
selvemmin kuin ne, jotka viisaudelta soaistut ovat."
"Näin ajattelivat meidän esi-isämme. Kreikka ja Rooma eivät enää
sijaansa tunne, mutta Lalenburg seisoo vielä tänäkin päivänä.
Valtakuntain käy, niinkuin yksityistenkin. Viisaat lapset kuolevat
nuorina. Suuri valtiomies antaa asiain mennä menojaan. Kaikki kyllä
aikanansa asettuu ja käy ladulleen. Luontoa älköön kenkään yrittäkö
ennättää. Luonto ei siedä hyppäyksiä. Mikä ei tapahdu tänään, se
tapahtuu huomenna. Kun omena on kypsynyt, putoaa se kyllä puusta, eikä
ensinkään ole tarpeellista teidän sinne ylös kiivetä. Senvuoksi on
meillä ollut käytännössä yksi kaikkein parhaimmista valtiotaidon
periaatteista, se nimittäin, että suuret asiat annetaan tutkittaa
komiteoilta, jotka lähettävät asiakirjat keskuudessansa kiertämään,
jotta ne puolittain unohdetuiksi tulisivat. Ja puolittain unohdetut
asiat tulevat jälleen uusiksi, ja uuteen ryhdytään jälleen suurella
innolla, liiatenkin, koska tämä uusi on jo vanha tuttu. Ei juoksu
nopeutta lisää. Se, kuin vähimmin tekee, on varmaankin enimmin tehnyt.
Älkäät vaan hallitko ylenpalttisesti. Kelle Jumala hyvää tehdä tahtoo,
sen hän hänelle unissa antaa."
"Hallitsijain pääavuja on se, että hän saa alamaiset kunnioittamaan
lakeja, niitä kaikkein kehnoimpiakin. Jos tahdotte, että kansa teidän
tekojanne arvossa pitäisi, niin tehkäät teitänne kansalta ensin arvossa
pidetyiksi. Sen tähden on ulkonainen mahti ja loisto ja prameus
tarpeellista kuninkaille, keisareille, ruhtinaille ja muille
valtiomiehille. Yksi ainoa vakava käden liikunta on tasavalloissa
tärkeämpi kuin viisaus, ja yksi hyvä perukki on rahvaasta enämpi kuin
hyvä maine. Ja sen tähden on hamasta muinaisuudesta asti ollut
Lalenburgissa periaatteena: konsulit ja valtionsihteerit pitäkööt
perukkia, sillä vaatteistansa ihminen tutaan."
"Tehokkain taikakeino vapaissa valtioissa on salaisuus tahi
salaperäisyys. Sen kautta hankit itsellesi suuren merkityksen,
virallesi arvon ja valtakunnalle kunnioitusta. Viisaalla valtiomiehellä
pitää pää alati oleman täynnä salaisuuksia tahi ainakin siltä
näyttämän, aivan niinkuin ei sammiokaan vielä kokoon luuhistu, vaikka
se tyhjennetäänkin. Eikä sekään ole vaarallista, vaikka uskoisi kaiken
salaisuutensa toiselle, kunhan vaan näyttää siltä, että paras salaisuus
on sittenkin jäänyt sanomatta. Ja sentähden pysyy Lalenburg yhä lujana,
sillä kaikki me olemme siinä taidossa mestareita."
"Raatihuoneessa sallittakoon kyllä puhua ja kertoa valtiollisista
salaisuuksista, mutta niitten painattaminen älköön sallittua olko.
Jumala on kyllä luonut ihmisen suun, mutta ei ole luonut painomasinaa.
Ei mikään ole meidän arvollemme sen turmiollisempaa kuin tuo onneton
kapine, joka kaiken sen, kuin me olemme ja teemme, ja kaiken sen, kuin
emme ole ja emme tee, tuopi näkyviin maailmalta nähtää. Viisaat
ruhtinaat ovat paljon vaivaa nähneet sensuuriasetusten tähden, mutta me
teemme vielä viisaammin: me emme salli meidän tasavallassamme painattaa
yhtään kirjaa emmekä sanomalehteä, paitsi rukous- ja virsikirjoja
taikka onnentoivotus-runoja häitä ja muita tilaisuuksia varten.
Valitettavasti on kyllä totta tämä: mitä ankarammin me ahdistamme tuota
jumalatonta publisiteetiä, sitä kauheampaa on tuo villitys ulkomailla;
ja mitä vähemmin me päästämme meistämme painon kautta julkisuuteen,
meidän kainoutemme tähden, sitä enemmän kirjoittelevat muukalaiset
meistä. Mutta mitä me emme saata estää, sen sallimme me tapahtua. Sitä
vastoin näytämme me herroille kynäniekoille pitkää nenää: me emme lue
sitä, kuin he kirjoittavat, ja niin me säilytämme meidän arvomme. Sillä
mitä en tiedä enkä nää, siitä ei minulta mene pyörälle pää."
Tähän suuntaan puhui Hannu Halle vielä kauan aikaa. Kuulijat osasivat
kaiken tuon jo ulkoa. He haukottelivat niin, että silmät olivat
pyöreinä päässä, mutta heti kuin tuli heidän vuoronsa puhua, ratkesivat
he taas ylistämään tätä suurta miestä, joka ensiksi oli puhunut,
kiittivät hänen syviä tietojansa ja liittivät kainosti sitten: hän oli
puhunut ikäänkuin heidän oman sielunsa syvyydestä ja ennättänyt
ulospuhua kaiken sen kuin he olivat aikoneet edestuoda.