Kaikkialle.
Ruhtinaan luottamus uuteen kansleriinsa kasvoi kasvamistaan, ja niinpä
nimitti hän Hannu Hallen jäseneksi siihen lähetystöön, jonka tuli
noutaa Mäuseheimin prinsessa, ruhtinaan kihlattu morsian,
Luchsensteiniin.
Muut lähetyskunnan jäsenet olivat enimmäkseen ikivanhoja herroja, ja
senvuoksi vastaan-otti prinsessa erittäin suosiollisesti Hannu Hallen.
Pelkkä nuoruus on useinkin onnen tien suoruus. Prinsessa ei sentään
kovin runsaasti armojansa tuhlaillut, sillä hän oli hyvin oikullinen,
niinkuin kauniitten prinsessain sopii ollakin. Hänellä kun tavallisesti
oli joka päivän osalle aina uusi oikku, sillä eihän se yksi ja sama
oikku enää ajan pitkään oikkua olekaan, niin oli hänen ympäristönsä
kovin vaikea hoksata, mikä se milloinkin oli voimassa. Prinsessa oli
kovin ärtyisä ja, niinkuin nykyjään sanotaan, hermostunut. Senvuoksi
rakasti hän kaikkea, mikä hellää ja hentoa oli, ja kenties siitä syystä
eritotenkin kissojaan. Näitä oli hänen lähellään aina mitä koreimpia ja
armaimpia, kaikenkokoisia ja kaikenkarvaisia. Jokaisen hovidaamin tuli
hoitaa pari kolme tuollaista suloista eläintä.
Koska nyt ruhtinas suosi yhtä suurella lemmellä koiria kuin prinsessa
kissoja, ja kissain ja koirain keskinäinen väli on luonut tuon tunnetun
sananlaskunkin, niin julkesivat jotkut sen johdosta aavistella, ett'ei
tekeillä oleva avioliitto ole vast'edes oleva kaikkein onnellisimpia
auringon alla. Siitä huolimatta sepiteltiin korkeain vihkiäisten
johdosta varsin mairittelevia runoja, pidettiin kauniita puheita,
maalailtiin suuria tauluja, täynnä esikuvia ja tunnusmerkkejä, ja
kaikissa niissä ennusteltiin kultaista aikakautta, jolloin voima ja
sulo, viisaus ja kauneus toisiinsa liittyvät. Sanalla sanoen: silloin
tehtiin, mitä maailmassa aina tehdään.
Mäusenheimin prinsessan suosio kansleria kohtaan kohotti jalon Hannu
Hallen entistä arvokkaampaan asemaan. Kaikki, mitä vaan hän suvaitsi
sanoa tai kirjoittaa, oli kuin marmoriin muovattua tai vaskeen
valettua. Kuulijat ja kuulijoilta kuulijat, lukevaiset ja lukemattomat
imaisivat tuon kaiken itseensä ja omistivat omakseen ja jakoivat
muillekin siitä, vieläpä sanomalehdissäkin julkaisivat. Hannu Hallella
kun oli verraton lahja puhua tavattoman selvästi ja laveasti, niin oli
se lopultikin Hannu Halle itse tai hänen sanansa, joka johti yleistä
mielipidettä. Pääkaupungissa luettiin ihastuksella hänen kuvaustaan
tulevan nuoren ruhtinattaren suloudesta ja siitä, kuinka hellästi hän
rakastaa kissojansa. Sen johdosta sulki kansleri pääkaupunkilaisten
suosiolliseen huomioon sen seikan, että, korkeiden nuorikoiden tullessa
pääkaupunkiin, olisi nähtävänä ei ainoastaan ilotulituksia, vaan
kauniita kissojakin. Kas sitä ei tarvinnut kahta kertaa sanoa. Jokainen
tahtoi nyt saada niitä kaikkein kauniimpia eksemplaareja kissain
maailmasta, ihan valkoisia ja ihan mustia ja tiikerinkarvaisia ja
harmaita ja valkoisen, mustan ja harmaan kirjavia ja ruskeita: siten
näet pääsisi jo ajoissa nuoren ruhtinattaren suosioon. Kissoja
tilattiin läheltä ja kaukaa, ja kissain hinnat kohosivat suunnattomasti
kaikissa Luchsensteinin ääreisissä maakunnissa.