Kaikkialle.
Valtionrakennusmestarin matka vankihuoneesta asuntoonsa oli oikea
mestariteos. Vankilan takapihasta mennä puikahti hän avaran liiterin
kautta, josta ovi vei myös suoraa päätä läheiselle poikkikadulle. Tässä
liiterissä elätettiin esivallan sikoja, jotka nyt ihastuivat vallan
erinomaisesti, päästyään ulos kaupunkia katselemaan. Sieltä juoksi
pakolainen läheiseen leipurintaloon, joka ennen vanhaan oli ollut
yhtenä kadun toisella laidalla olevan talon kanssa. Hannu Halle tiesi
kyllä, että talojen jaon jälkeen oli katua vastaan kyllä rakennettu
muuri, mutta tiesi myös, että muurin yläosaan oli jätetty vähäinen
aukko kulkuyhdistystä varten. Yks kaks oli Halle juossut portaita ylös
ja tullut aukolle, jonka leipuri oli sullonut jauhosäkkejä täyteen.
Mutta ei mikään ollut Hannulle helpompaa kuin sysätä säkit alas, ja
tuskin oli kuudes säkki pakahtunut katua vastaan, niin oli
valtionrakennusmestari jo loikannut kadun poikki komendantin taloon,
josta toinen portti antoi toiselle kadulle, juuri sille, missä kova
onni oli kohdannut Pretzelin patoja. Taas vastuksia. Sanotun portin
kohdalle oli komendantti rakennuttanut hanhikoppelin, jossa hänellä oli
näitä siveitä ja säveitä lintuja kolmisenkymmentä, hän kun kävi
laveata hanhi- ja höyhenkauppaa. Onneksi ei ollut koppeli kovin
lujatekoista laatua. Ohut lautaseinä antoi perää kaikille tahoille, ja
valtionrakennusmestari oli jo kauniisti kotonansa, ennenkuin hanhet
kaakatuksillaan ja räpytyksillään ennättivät julkilausua ilonsa siitä,
että saivat ehdoltansa nauttia suloista vapautta.
Tän-aamuiset suuret tapaukset olivat kyllä kokonaan vetäneet ihmisten
mielet puoleensa, niin että tuskin muuta osattiin ajatellakaan kuin
jalon Hannu Hallen vangitsemista ja ruhtinaan kuriiria ja
raatihuoneessa rikki revittyä valtiollista asiakirjaa, mutta eihän
voinut sittenkään jäädä kokonaan huomaamatta se merkillinen seikka,
että arvoisan raadin siat, näkyvä L reidessään, olivat hajaantuneet
ympäri kaupungin, eikä sekään, että toisella kadulla oli ilma aivan
sakeanaan jauhopölystä, eikä sekään, että komendantin hanhiparvet
kaakattaen lentelivät yli kupujen ja kattoin. Mistä nämä
ihmeelliset seikat yht'aikaa eri haaroilta? Sitä ei voinut ymmärtää
yksikään. Muutamat politikan miehet arvelivat, että vangitun
valtionrakennusmestarin liittolaiset aikovat panna toimeen yleisen
kapinan. Kaupunginkirjuri Mucker se yksinään viittaili sinne päin, että
ellei hän itse olisi omin käsin sinetillä lukinnut ja naulannut Hannu
Hailea lujasti vankikomeroon, niin saattaisi hän taaskin luulla juuri
häntä kaiken tuon pahan aikaansaajaksi, koska siat ja jauhosäkit ja
hanhet olivat yleisön sekaan syösseet.
Enimmin piti ihmisten mieliä kumminkin vireillä se suuri isänmaan
kysymys, varsinkin odotettu juhlallinen mestaus. Kaikki muut asiat
jäivät syrjäseikoiksi. Ja ylimmilleen nousi jännitys, kun jo seuraavana
aamuna Luchsensteinin ruhtinaan kuriiri kiiti täyttä laukkaa
kaupunkiin, uusi kirjelmä mukanaan. Raatikello samassa soimaan. Vaipat
hartioillaan ja miekat vyöllään kiiruhtivat pormestarit ja raatiherrat
ylimääräiseen istuntoon. Syvämietteisyys ja vakavuus asui heidän
kasvoillansa. Kansaa riensi laumottain raatihuoneen torille, ja
kaksinkertaiseksi kasvoi uteliaitten joukko, kun Luchsensteinin
ruhtinaan vaunutkin saapuivat, tietysti vankia noutamaan.
Istunto alkoi. Pormestari asetti silmälasit nenälleen;, mursi suuren
ruhtinaallisen sinetin ja rupesi lukemaan kuuluvalla äänellä:
"Me Nikodemus, Luchsensteinin ruhtinas, Krähenburgin kreivi y.m., y.m.
viisaille pormestareille ja raadille Lalenburgin kaupungissa ja
republikassa meidän armollisen tervehdyksemme ynnä hyvän suosiomme
kanssa. Sittenkuin se kirjoitus kuin meiltä teidän tykönne oli
lähetetty, on, sen pahempi, kadotetuxi tullut, jonka sisälläpito oli
kuin seuraa: 'Koska yxi teidän uskollisia kansalaisianne, joka Hannu
Hallexi kutsutaan, on yhdelle meidän hovijäägäreistämme ilmoittanut,
että jokainen koira voisi häneltä ylöskasvatetuxi tulla kuin myös
puhumaan opetettaa, ja me tämän suurella mielihyvällä olemme kuulla
saaneet, niin tahdomme me hänen sanastansa kiinni ottaa, ynnä että ei
mikään hinta tule meiltä liian kalliina pidetyxi, jos hän meidän
henkikoirallemme, nimeltä Fidele, inhimillisen puhelahjan tykösaattaa
taitaa, joka sille, yllämainitulle koirallemme, kyllä vaikeata olla
mahtaa, vaikka se tosin täydellisesti saxankieltä ymmärtää ja vähän
myös franskaa ja italiankieltä, kumminkin niin, ett'ei se vielä itse
niitä puhua taida, jonka tähden me usein mainitun Hannu Hallen tahdomme
nimittää meidän hofrodixemme ja ulosmäärätä hänelle tuhannen guldenia
hänen ensimmäisexi ylöspanoxensa ja vielä edespitäin, että hän
myöhemmin voi päästä meidän printziemme ylöskasvattajaxi, niin kohta
kuin he senkaltaisen sopivan iän saavuttaneet ovat, niin kehoitamme
teitä tätä meidän hofrodiamme viipymättä meidän tykömme lähettämään,
niinkuin meidän armollinen tahtomme on".
Ilmeinen ällistys valtasi nyt hyvin-arvoisan raadin. Ei ainoatakaan
löytynyt, kaupunginkirjurista ja ensimmäisestä raatiherrasta ruveten
hamaan vahtimestariin salin ovella, jonka suu ei olisi pysynyt auki
vielä kaksi minuttia sen perästä kuin ei enää mitään ollut kuultavana.
Itse hallitsevalta pormestariltakin, sittenkuin hän oli laskenut
kirjeen eteensä ja silmälasit sen päälle, jäi suu kotvaseksi auki ja
silmät tuijottamaan ylös tyhjään avaruuteen.
Muutamat rupesivat sitten ihmettelemään, että mitenkä se hänen
korkeutensa koira jo on oppinut ymmärtämään kolmea kieltä; toisia
kummastutti Hannu Hallen tähän saakka niin salassa pysynyt taito
opettaa elukoita puhumaan ihmisen tavalla; ja vielä toiset
tutkistelivat kunnioituksella niitä korkeita arvoja ja virkoja, joihin
valtionrakennusmestari vielä oli kohoava, hän, josta vast'ikään oli
luultu kaikkea muuta kuin sellaista; ja vielä toiset pelkäsivät ja
vapisivat tuon suuren miehen kostoa, hänen, joka hirsipuun nenästä oli
kohonnut valta-istuimen juureen: nythän oli Lalenburgin kaupunki ja
tasavalta kokonaan hänen mielivallassansa. Hämmästyksen hiljaisuus
muuttui äkkiä ankaraksi huudoksi, jossa jokainen tahtoi ennen muita
saada puheenvuoron, lausuaksensa pöytäkirjaan, että hän oli eilispäivän
istunnossa pannut ankaran protestin valtionrakennusmestarin
vangitsemista vastaan. Noloin kaikista oli kaupunginkirjuri Mucker.
Sillä välin kuin muut koettivat ylenpalttisesti ylistellä Hannu Hallen
erinomaisia avuja ja kuntoa, nimitellen häntä hänen isäinsä kaupungin
ylpeydeksi ja kauniimmaksi koristukseksi; sillä välin kuin muut
laskivat ja luettelivat, mitä kaikkea hyvää, niin ruoan kuin juomankin
puolta, he edellisenä iltana olivat ristikon-aukon lävitse hänelle
pistäneet, sillä välin pureskeli Mucker häpeissään sulkaansa, miettien,
miten päästä sovintoon verivihollisensa kanssa.
Ja sitten ehdotti Mucker, että raadin valitsema lähetyskunta kävisi
noutamassa ruhtinaallisen hovineuvoksen pois vankihuoneesta ja toisi
hänet juhlasaatossa raatihuoneesen. Täällä oli hänelle edeskannettava
julkinen anteeksi-pyyntö eilisen väärinkäsityksen tähden ja hän
asetettava kunniasijalle hallitsevan pormestarin oikealle kädelle kuin
myös ruhtinaan kirjoitus hänelle luettava. Senjälkeen oli hän,
kaupunginkirjuri, yhtä halukas kuin velvollinenkin anomaan omasta
puolestaan anteeksi ja sulkeumaan isäinsä kaupungin korkean kansalaisen
suosioon, niin ett'ei Hannu Halle vielä tulisi sotalaumain kanssa
Lalenburgia vastaan, niinkuin muinaiseen aikaan Coriolano Roomaa
vastaan kerran tullut oli.
Ehdotus hyväksyttiin suostumus- ja eläköönhuudoilla.