Kaikkialle.
Vilkkaan luontonsa elikkä hengen elävyytensä takia oli Hannu Halle
yliopistossa kokenut yhdenkin mieliharmin. Raa'oilta ihmisiltä lienee
välistä tullut vähän selkäänkin. Mutta maallisista kolttosista eivät
säikähdä muut kuin pienet sielut. Hannu Halle ei moisista masentunut.
Korkealla yli kohtalon myrskyjen ja ylevästi ylenkatsoen pakotusta
seljässänsä, kulki hän yhä eteenpäin kerran valitsemaansa uraa, joka
hänen kumppaniensa keskuudessa hankki hänelle tuon hieman hämärän ja
harvinaisen liikanimen Heiska, joka kumminkin hallitsijani
valta-istuimilla merkitsee ihan samaa kuin Suuri. Maailmassa nähkääs ei
ole mitään itsessään suurta eikä pientä, elleihän paikka ja aika ja
olot sitä sellaiseksi tee. Aleksander Suuri, niinkuin hänen
ruotsalainen apinansa Kaarlo XII, ja Kaarlo Suuri, yhtä hyvin kuin
hänen korsikalainen jäljittelijänsä, mitäs ne aikoinaan muuta olivat
kuin Hannu Halleja kaikkialle, ja -- suuri oli heidän roolinsa kansain
kärsimysten historiassa, mutta kukapa heitä siunaten muistelee!
Ja juuri tuo mielenlaadun vilkas perhon-omaisuus, tuo olla kaikkialla
eikä missään, olla kaikki kaikessa, se hänet huomattavaksi teki ei
ainoastaan hänen omassa maassaan, vaan muuallakin maailmassa. Hänen
kansalaisensa olivat sitä paitsi tottuneet ajattelemaan varsin hitaasti
ja ryhtymään toimiin ylen varovasti. Onni suosi häntä kaikkialla.
Olikos sitten ihmekään, että suurin osa Lalenburgin kansalaisia piti
häntä aivan erikoisena ilmauksena maailman ja ihmiskunnan historiassa!
Kaikki sattuman oikut luettiin hänen tarmonsa merkeiksi, ja niinpä myös
hänen monipuolisuutensa ansioksi pantiin tapauksia, joista hänellä
itsellään ei ollut aavistustakaan.
Heti kuin Hannu Halle oli palannut isäinsä kaupunkiin, huomasi jokainen
hänen edistyneen iässä ja ymmärryksessä ja ruumiin mitassa. Päätään
pitempi hän olikin melkein kaikkia kansalaisiansa, ja siitä syystä
ruvettiin häntä, erotukseksi muista Hallen suvun jäsenistä, sanomaan
lisänimellä suuri. Kuinka myöskin hengen ylevyys saattaisi saada moisen
lisänimen, se ei iskenyt lalenburgilaisten mieleenkään, sillä eihän
hengellä ole lihaa eikä luuta.
Muutaman vuoden perästä tapahtui, että kaupungin tasavallan korkea ja
ylimmäinen raati oli uudistettava elikkä paremmin sanoen täydennettävä,
ja silloin kohosi Hannu Halle, oikeutensa ja syntyperänsä nojalla,
niitten arvoon, joitten hallussa korkein valta oli, ja jotka olivat
valtakunnassa lainsäätäjiä, ja joitten joukosta oli tapana valita
ylimpäin kunniasijain täyttäjät.
Olla "isänmaan isiä", se tuntuu nuoresta, eteenpäin pyrkivästä miehestä
tietenkin varsin mieluisalta. Tätä korkeinta ylistysnimeä, jolla ennen
muinoin jalo Rooma kunnioitti parhaimpia hallitsijoitansa, ja jota
uudempina aikoina kansat ovat suurille miehillensä antaneet, tätä
ylistysnimeä käyttivät Lalenburgin herrat raatimiehet sekä
keskinäisissä juhlallisissa puhutteluissa että julkisissa
kuulutuksissa, yksin leipä- ja lihataksainkin alla. Vähän aikaa tämän
säätykorotuksen jälkeen sinkautti onni hänelle vielä tasavallan
valtionrakennusmestarinkin arvon.
Onni, sanon minä, sillä paitsi konsulin-arvoa, johon oikein suljettujen
ovien takana lipulla valittiin, jaeskeltiin kaikki muut virat
Lalenburgissa -- arvan kautta. Tämä olikin ihmeteltävän viisasta.
Ensinnäkin vältettiin sen kautta kaikki puolueet riitoineen,
vehkeineen, joihin tasavalloissa tavallisesti on syynä kansalaisten
kunnianhimo. Toiseksi sai nimitys täten jonkunlaisen pyhemmän muodon:
itse taivashan se arvassa oli merkinnyt sen kaikkein ansiollisimman.
Täten sattui kyllä välistä niinkin, että teurastajasta tuli tasavallan
koulujen ylitarkastaja, parturista postitirehtöri, ravintolan-isännästä
valtionrahastonhoitaja, mutta siitä oli seurauksena vain monipuolinen
henkinen kehitys, jota muulla tavoin on ylen vaikea saavuttaa. Siten
toteutui myös vanha, syvämietteinen sananlasku: kelle Jumala viran
antaa, sille hän ymmärrystäkin kantaa. Ja tämä sananlasku, kuten
tiedetään, on juuri Lalenburgista kotoisin.
Hannu Hallekaan ei niin muodoin ollut yhtään hämillään, tultuansa
valtionrakennusmestariksi, vaikk'ei hän iässään ollut rakentanut
humalariukujakaan pystyyn. Hänen valvontansa alle joutuivat nyt
pääkaupungin molemmat kaivot, tasavallan maantiet, joilla ilman
erityistä vaivannäköä saattoi mukavasti taittaa niskansa keskellä
päivää, ja kaikki valtion rakennukset, ensi sijassa raatihuone, koulu
ja ruiskuhuone, kuin myös kirkko pappiloineen. Nuoruutensa, rikkautensa
ja uusien kunniavirkojensa takia tuli Hannu Hallesta peräti tärkeä
persona valtakunnassa. Kaikki Lalenburgin mammat ja immet ajattelivat
häntä hiljaisella odotuksella, ja hänkin tietysti ajatteli samalla
muotoa heitä. Mutta Lalenburgin jumalattaria oli niin suuri paljous,
että oli varsin vaikea päättää, kenelle heistä omenan antaisi.
Hän lentää liihoitteli kukkasesta kukkaseen, tutkistellen. Kaikkialla
oli hänellä sydänkäpyjä ja kaikkialla hänen tähtensä sydänkipuja. Ei
ollut sitä neitsykäistä, joka ei olisi pitänyt aivan selvänä, että
tämän uuden Alkibiadeen sydän on juuri hänen omansa eikä kenenkään
muun.