Hannu Halle.
Kuuluisan Hannu Hallen palajaminen ulkomaan yliopistosta isäinsä
kaupunkiin muodostaa, syystä kyllä, käännekohdan Lalenburgin tasavallan
ja, jos tahdotte, koko Europankin historiassa. Ainakin piti jokainen
Lalenburgin kansalainen pienen valtionsa ja kaupunkinsa asioita niin
tärkeinä, ett'ei ainoastaan lähimpäin, vaan kaukaisimpainkin kansain
piti ehdottomasti kiinnittää niihin huomionsa. Jokainen siellä oli myös
lujasti vakuutettu siitä, että jos Lalenburgin vanhoille rehellisille
elikkä patriseille tapahtuisi pieninkään loukkaus, silloin olisi
Europan valtakuntain pyhä tasapaino kerrassaan mennyttä kalua, ja koko
maailma, Uralista alkaen hamaan Tajoon asti, oli käypä haarniskaan ja
sotisopaan.
Asia on nimittäin se, ett'ei valtakunnan suuruus ja mahtavuus asu sen
laajuudessa, vaan kansalaisten ja lopultakin esivallan hengessä ja
voimassa. Kansat itsessään eivät ole kuin nollia vaan. Esivalta yksin
on se luku, joka asettuu tämän nollan eteen, ja silloin vasta se
nollakin jotain merkitsee.
Hannu Halle oli edesmenneen pormestarin, Pietari Hallen, poika. Pietari
herra oli ollut vuosisatansa etevimpiä valtiomiehiä. Hänen ylevä,
ihmis-ystävällinen henkensä ei ollut milloinkaan häirinnyt Europan
rauhaa. Tiedoissa oli hän kaikkia aikalaisiansa korkeammalla,
arvosteluissa erehtymätön. Minkä asian hän kerran ratkaisi, se oli ihan
kohdalleen osattu. Älykkäissä hoksauksissa ja sanasutkauksissa ei ollut
hänelle verran vetävätä. Ja kaikki tämä tapahtui siitä yksinkertaisesta
syystä, että hän oli maistratin esimies. Ei se, mitä hän todella oli
tehnyt, vaan kaikki se, mitä hän vielä olisi voinut tehdä, -- se se oli
aikakirjoihin tuleva ja paksut teokset täyttävä ja kohottava hänet,
elleihän juuri yli kaikkien niitten jalojen ruhtinaitten, kuin maa
päällään kantanut on, niin ainakin ihan heidän tasalleen. Kuolema
riisti suuren Pietari Hallen liian aikaisin Lalenburgilta, eikä muu
voinut lohduttaa valtakunnan oikeutettua, äänetöntä murhetta kuin hänen
jälkeläisensä, herra pormestarin Tobias Krachin etevä kunto ja hyvät
avut.
Nuori Hannu Halle oli käynyt opinnoilla ulkomailla, ollaksensa sitten
kyllin ansiollinen astumaan siihen patrisin arvoon, mikä hänelle kerran
tuleva oli. Kyllähän Lalenburgissakin oli hyvä koululaitos, mutta se
oli vain alhaisempia porvariluokkia ja köyhempiä patriseja varten.
Lalenburgin suuret miehet olivat nähkääs jo ammon aikoja sitten
käsittäneet sen, minkä muut valtioviisaat vasta myöhemmin ottivat
periaatteeksensa, sen nimittäin, että valistus ja tiedot ovat sitä
pahinta myrkkyä, mitä kansalle antaa voi. Kaikki se paha, mikä Europpaa
on kohdannut, on suureksi osaksi ollut seurauksena itsenäisestä
ajattelemisesta, ja jos tämä jo monarkioissakin saattaa olla niin
turmiollista, että sihteeri useinkin on viisaampi ministeriänsä, ja
että kapteeni tai luutnantti huomaa ylipäällikkönsä strateegiset ja
taktilliset synnit, jotenka siis ylimmäiset keikahtavat alimmaisiksi --
mitästä sitten vapaissa valtioissa!
Siitäpä syystä olivat Lalenburgin herrat jo aikaisin panneet käytäntöön
sellaisen ihanan asiain menon, että jokaiselle kansanluokalle
tipauteltiin viisauden lähteestä parahiksi sen verran kuin ruumiin
ravinnoksi ja hengen pitimiksi tarvittiin. Tämän vapaan tasavallan alle
kuului pari alamaista kylää, ja niissä oli hallitus esi-isiltä
perityllä isällisellä lemmellä säätänyt ja tiettäväksi tehnyt, että
talonpojat saavat perustaa koulun tai olla perustamatta ja maksaa
opettajalle palkkaa tai olla maksamatta. Ja maan-ukot ne terveellä
ihmisjärjellään käsittivät tietysti itsestäänkin sen ikuisesti pysyvän
totuuden, ett'ei talonpoika tieteitä tarvitse, osatakseen peltoa
kyntää. He kasvoivat ja lisääntyivät niin muodoin jumalanpelvossa ja
hurskaassa yksinkertaisuudessa yhtä hyvin kuin muutkin, ja paisuivat ja
lihosivat niin, että lysti oli heitä katsella. Ylipäänsä pöyhistelihe
Lalenburgin hallitus, ja täydellä syyllä, hyvinkin paljon kansansa
kukoistavan tilan johdosta. Kansa oli sen mielestä tuommoinen lauma,
joka oli sen hoidettavaksi ja lihotettavaksi uskottu. Mitä pulleampi
oli mies, sitä suurempi oli hänellä arvo kanssa. Sama oli laita
kaupungissakin. Ja niinpä läksi, aivan kuin itsestään, Lalenburgissa
kukoistamaan yksi noita ylistettäviä valtiojärjestyksiä, jotka ovat
tunnetut ainoastaan Kiinassa, Japanissa, Egyptissä ja muissa
kuuluisissa valtakunnissa itäisillä mailla. Talonpojan pojasta tuli
jälleen talonpoika, eikä hänestä ikipäivinä muuta voinut tullakaan;
käsityöläisen pojasta tuli käsityöläinen, papin pojasta pappi,
kauppamiehen pojasta kauppamies, raatiherran pojasta raatiherra. Ken
toisin ajatteli, se oli rajupää ja kansan villitsijä, joita välistä
myös metafysikoiksi ja jakobineiksi ja sen sellaisiksi sanotaan.
Tämän mielenrauhan säilyttämiseksi ja kaikenlaisten uusien hankkeitten
ehkäisemiseksi pantiin erittäin onnistuneita sensuurilaitoksia voimaan.
(Lalenburgin esimerkkiä seurasivat sitten muut valtakunnat vasta paljoa
myöhemmin.) Niin sanottujen rajupäitten kirjoitukset ja kirjat
kiellettiin asianmukaisella varovaisuudella. Sallittuja olivat
ainoastaan virsikirjat ja rukouskirjat kuin myös katkismukset.
Lalenburgin sanomalehdessä ei ollut kuin ulkomaan uutisia. Lalenburgin
kaupungista ja tasavallasta ei saanut muuhun maailmaan hiiskahtaakaan,
jott'ei joku tärkeä valtiosalaisuus tulisi ilmi. Silloin vaan kuin
raatiherroja oli valittava tahi kun jotain luvallista saattoi
kaupungista kehaista ilman vaaraa ja vahinkoa, silloin vaan toitautti
Lalenburgin Sanansaattaja torveensa, ja silloin lausuttiin ylistystä
sille, mikä kiitosta ansaitsi, muille valtakunnille yhdeksi esimerkiksi
ja runsaiksi aineen lisiksi tuleville historioitsijoille. Ja silloin
heräsi nuorissa patriseissa halu ja pyrintö saamaan myöskin jotain
ylistettävää aikaan.
Samallainen halu ja pyrintö hehkui Hannu Hallessakin. Mutta olipa jo
luontokin tuhlannut tälle armaalle nuorukaiselle ylenmäärin antimiaan.
Hän oli määrätty suurta toimittamaan maailmassa. Se oli ilmeistä se.
Etummaisimpana hänen eduistaan mainitsemme täydellä syyllä sen
harvinaisen ansion, että hän oli rikas ja monen rikkaan serkun ja tädin
perillinen vastaisuudessa. Tuo hiljainen tieto ihmisessä, että hän on
rikas ja on syntynyt muita hallitsemaan, se jo yksistään kohottaa hänet
yli jokapäiväisen joukon. Se tekee miehestä viisaan, oppineen,
älykkään, oikeamielisen, nerokkaan ja rakastettavan. Ulkomuodoltaankin
oli hän varsin miellyttävä, ja minne hän vaan tuli, huomasi jokainen,
että se mies se on luotu oman itsensä tähden. Hänen sanoissaan ja
ryhdissään ja liikkeissään asui tuo luontevuus ja vapaus, jota muissa,
alhaisemman sukuperän ihmisissä, sanottaisiin säädyttömyydeksi ja
röyhkeydeksi. Ylevällä avomielisyydellä osasi hän puhua kaikesta,
mitä ymmärsi ja mitä ei ymmärtänyt. Hän oli laajatietoinen
ilman viisasteluja, sillä hän oli saanut tietonsa romaaneista,
aikakauslehdistä ja oppineista sanomalehdistä, tarvitsematta lukea
pitkäveteisiä kirjoja ja imaisten niistä kumminkin sen parhaan mehun
itseensä. Niin sanottuun tietojen perinpohjaisuuteen ei hänellä sitä
paitsi ollut halua eikä vetämystä. Alinomaa hän puuhasi ja touhusi,
elohopeaa täynnä koko mies. Hän sekaantui kaikkeen, tahtoi tietää
kaikki, tahtoi sanoa kaikki, tehdä kaikki -- sanalla sanoen, hänellä
oli täysi mitta niitä ominaisuuksia, joita halvempisukuisessa
miehessä sanotaan näsäkkyydeksi, mutta jotka Lalenburgissa olivat
vaikutuksilleen varsin tehokkaita, ja nehän ne suuresta valtiomiehestä
tekevät universaali-neron.