"Idän kaupunkien kuningattaren" nimellä oli Batavia tunnettu yli koko
Itämaiden noin 200 vuotta sitten. Mutta paikka oli epäterveellinen
eurooppalaisille, he siirtyivät vähitellen ylemmäs, sinne, missä
nykyinen Batavia on. Aika ja maanjäristykset runtelivat sitä, ettei
vanhasta Bataviasta ole enää paljonkaan jälellä. Sen kuudesta kirkosta
on vielä yksi pystyssä, vanha portugalilainen, toiset ovat sortuneet.
Itse kaupunki on varsin hauskan näköinen. Useiden mutkittelevien
kanavien varsille rakennetut hollantilaismalliset talot ulottuvat aivan
vesirajaan ja toisinaan vähän matkaa yli kanavankin, niitten takana
kohoaa tuuhealatvaisia palmuja ja muita istutuksia; pihat ovat perin
pienet, mutta kodikkaat, ja aamusta iltaan pulikoi kanavien savisessa
vedessä niin aikuisia kuin lapsia.
Mutta Vanhalla Batavialla on tarjottavana myös mielenkiintoisia
historiallisia nähtävyyksiä. Muurin harjalla näkee kulkija
rautapiikkiin isketyn valkoiseksi kalvenneen ihmisen pääkallon ja sen
alla muurissa kirjoituksen:
"Pieter Erberveldin innoittavan muiston takia älköön tälle paikalle nyt
taikka koskaan istutettako tai rakennettako mitään. Batavia, 14 huhtik.
1722." Juttu on seuraava:
Pieter Erberveld oli puoliverinen — isä eurooppalainen, äiti
jaavalainen — ja peri isältään suuren omaisuuden. Vuonna 1721
väitetään hänen perustaneen alkuasukkaiden kanssa salaliiton, jonka
päämääränä oli murhata kaikki eurooppalaiset ja asettaa hänet kaupungin
hallitsijaksi. Kenraalikuvernööri Zwaardecroon sai asiasta kuitenkin
tietää — joku alkuasukastyttö olisi muka ilmiantanut salaliiton - ja
hän vangitutti salaliittolaiset, jotka telotettiin. Pieter Erberveld
revittiin hevosilla neljäksi kappaleeksi, ja pää pantiin piikkiin
muurinharjalle toisille pelotukseksi.
Jälestäpäin ovat historioitsijat kuitenkin väittäneet, että Pieter
Erberveld ei olisikaan ollut syyllinen rikokseen, vaan joutui hän
kenraalikuvernöörin henkilökohtaisen vihan uhriksi, koska tämä
himoitsi hänen omaisuuttaan. Todistamatta kai on asia jäänyt,
sillä muurinharjalla rautapiikissä on vielä Erberveldin pääkallo,
ja — sattumastako — muutamankymmenen metrin päässä muurista saman
kenraalikuvernöörin hautapatsas. Niin että lähekkäin ovat riitapuolien
maalliset jäännökset joutuneet. Kylläkai siellä toisella puolen sopivat
asiansakin. Mutta luulen vain, että jos vielä hyvin kauan pitävät sitä
Pieterin päätä, siellä muurilla, niin hän — jos nimittäin oli syyllinen
— saa vielä korkealta paikaltaan katsella suunnitelmansa toteutuvan —
ainakin osittain.
Toinen Vanhan Batavian merkillisyyksistä on niin kutsuttu "pyhä
kanuuna". Sen synnystä kulkee monenlaisia tarinoita kansan keskuudessa.
Erään kertomuksen mukaan olisivat alkuasukkaat vallanneet sen Itäintian
Komppanian ensimmäiseltä kenraalikuvernööriltä tämän taistellessa heitä
vastaan. Mitään varmuutta ei näihin kertomuksiin ole saatu, ja tykki
itse puolestaan sanoo perärenkaassaan, että "ex me ipsa renata sum"
eli "itsestäni olen syntynyt." — Tykki on jykevää kaliiperia, ja sen
perä muovailtu nyrkin muotoiseksi, jossa peukalo on pistetty etu- ja
keskisormen väliin.
Tykin kuuluisuus johtuu seuraavasta tarinasta: Erään
alkuasukaspäällikön avioliitto oli lapseton, eivätkä epäjumalat
auttaneet hartaista rukouksista huolimatta. Kerran sitten sattui
päällikön rouva istumaan tälle tykille — ja tuli siunatuksi. Siitä
lähtien ovat alkuasukkaat pitäneet kanuunaa pyhänä, ja juhlapäivinä
tuovat he sille uhrilahjoja, kuten kukkia, paperisia päivänvarjoja
y.m., niin että se miltei peittyy lahjojen paljouteen. Nytkin oli sen
kahden puolen paperikukkia aivan paksunaan. — Mutta eivät ainoastaan
alkuasukkaat, vaan myöskin valkoihoiset naiset uskovat tykin
ihmeitätekevään voimaan. Eräs kahvilanomistajatar kertoi heidänkin
käyvän siellä lahjoineen yhtä hartaasti kuin alkuasukkaiden.
Toinenkin tarina liittyy tähän tykkiin. Bantamin piirikunnassa
Länsi-Jaavalla on toinen samanlainen tykki. Se on miehille erikoisen
pyhä kapine, ja he kantavat lahjojaan sen ympärille. On nimittäin
ennustettu, että se, joka saattaa nämä kaksi tykkiä yhteen paikkaan,
kaataa Hollannin mahdin Jaavalla ja vapauttaa alkuasukkaat vieraasta
ikeestä. — Sitä minä vain ihmettelen, ettei kukaan ole valjastanut
härkiä tykin eteen ja kulettanut sitä Bataviaan, — siinähän olisi
kuninkaanpaikka heti tiedossa.
Nykyinen, uusi Batavia on mahdottoman laaja, sillä maanjäristyksien
takia kaikki talot ovat yksikerroksisia. Siinäkin hotellissa, jossa
asuin, oli 8 eri rakennusta, ja tämä yksi hotelli otti niinmuodoin jo
melkoisen maa-alan haltuunsa. Mutta kulkuneuvot ovat myös hyvät. Juna
kulkee — pitkin katuja — läpi kaupungin joka kymmenes minuutti, ja
taksat ovat halvat. Sitten on raitioteitä, autobusseja ja tavallisia
autoja tuhkatiheään. Ja batavialaiset ovat jo niin tottuneet näihin
pitkiin matkoihin, ettei 10 km. matka tunnu heistä miltään. Sitäpaitsi
miltei kaikilla eurooppalaisilla on omat autot, joten, he ovat
matkoista riippumattomia. Kadut ovat Bataviassa erinomaisen hyvät,
kuten yleensä näissä etelän kaupungeissa, mutta katukäytäviä ei ole
ollenkaan — tai jos on, ei siinä mahdu kävelemään, sillä se on niin
kapea — ja tehtykin vain näön vuoksi.
Erikoisen viehätyksen Batavialle antavat kanavat, joita risteilee
pitkin kaupunkia. Ne ovat batavialaisten elämä, ja niissä he
pulikoivat päivät päästään. Siellä pestään pyykit, siellä kalastetaan
heittoverkoilla, ja niitten varsilla vietetään kaikki joutilas aika.
Muita huvimatkoja ei alkuasukas kaipaakaan.
Vaikkei minua kukaan sinne kehoittanutkaan, niin sanon kuitenkin
omasta puolestani, että minä en ainakaan ilman pakkoa menisi niihin
kanaviin uimaan, sillä eräässäkin paikassa, sulkulaitteen yläpuolella,
jossa vesi oli vallan seisovaa, oli uinti täydessä käynnissä, vaikka
vedenpinnalla uiskenteli kaksi mätänevää kananraatoa ynnä paljon muuta
sellaista, josta ei enää saanut selkoa, mitä se oli ollut.
Erikoinen nähtävyys on myös akvarium. Se on mitä monipuolisimmin
varustettu, ja siellä saa nähdä lajirikkaan kokoelman ihmeellisen
värisiä ja muotoisia etelämeren kaloja ja merenpohjaeläimiä. En
niistä tuntenut kuin pari yksilöä, niin outoja kaikki olivat, eikä
tarkoituksenkaan ole ryhtyä niitä selostamaan, mutta sen sanon
kuitenkin, että oli siellä ahvenenkin näköinen kala.
Kiinalaisten paljous Bataviassa ihmetyttää. Niitä näkee joka paikassa,
heidän kauppojaan on joka nurkassa, ja he myyvät halvalla. Siellä on
useita rikkaita kiinalaisia, miljonäärejäkin, ja he auttavat yhä uusia
jalkeille. Suurin osa Batavian kaupasta lieneekin jo kiinalaisten
käsissä.
Suomella on myös konsuli siellä. Hän asuu Mentengin huvilakaupungissa,
kymmenisen kilometriä Bataviasta. Sieltä löysin konsulaatin kilven
hauskan huvilan seinästä ja sinne menin lukemaan suomalaisia
sanomalehtiä.
Konsuli on perin innostunut Suomesta, vaikkei ole koskaan siellä ollut
ja sanoi, että tekisi mielellään reklaamia Suomen hyväksi Jaavalla,
mutta ei ole materiaalia, ainehistoa. Sanoi usean kyllä luvanneen
lähettää valokuvia ja saksan- tai englanninkielisiä kirjoituksia, jotka
hän sitten kääntäisi hollanninkielelle ja julkaisisi, mutta lupauksiin
ovat kaikki jääneet. Senjälkeen kun sai konsulaatin kilven ja lipun,
ei ole Suomesta kuulunut mitään. Pyysin häneltä sitten suomalaisia
sanomalehtiä, mutta niitä ei ollut. Konsuli sanoi, että kun hän ei
ymmärrä suomea, ei hän ole viitsinyt tilata lehtiäkään.
Tämä oli minulle melkoinen pettymys, mutta ymmärsin varsin hyvin, ettei
hän halunnut tilata lehtiä, joita ei ymmärrä. Palkkaahan hänellä ei
ollut penniäkään enempää kuin edustusrahojakaan; se on vain sellainen
kunniavirka, jossa itse saa kustantaa edustukset, konttorihuoneen ja
mitä muuta aina tarvitaan.
Olisikohan liikaa, jos hallituksen puolesta tällaisille palkattomille
konsuleille lähetettäisiin ilmaiseksi joku suomalainen sanomalehti
ja kuvalehti. He tuntisivat silloin olevansa niinkuin vakituisessa
kanssakäymisessä maan kanssa, jota he edustavat, ja näkisivät, että
heitä muistetaan muulloinkin eikä vain silloin kun heille lähetetään
kilpi, lippu ja valtakirja. Ja silloin saisi kuukausia maailmankolkkia
kiertänyt kulkijakin konsulaatissa poiketessaan vilkaista kotimaan
uutisia.