Nuorten sydämmet vihkiäisien jälkeen.
Lents istui kotona ja teki lakkaamatta työtä. Hänen onnistui
Knuslingenin vihtimiehen kautta saada myydyksi toisen pienemmän, jo
melkein valmistamansa pelikellon. Oikein hyvällä työ-halulla hän sitä
laittoi valmiiksi, ja ilman sitä hän oli puuhissa ryhtymään tuon uuden
soittokellon tekoon, jonka Leijonan isäntä oli puolittain tilannut; hän
tunsi itsensä niin onnelliseksi näissä askareissaan, että hän usein
ajatteli: ei sinun tarvitsekaan naida, etkä saatakaan sitä tehdä.
Kuinka sinä taitaisit huolta pitää vaimosta ja lapsista, kun taiteesi
sinulta ottaa koko pään ja sydämmen?
Pilgrim oli taas ryhtynyt noihin entisiin mallikellojensa tuumiin ja
suunnitelmiin, ja askaroitsi siinä työssä ehtimän kautta
ehtoopuhteilla, koska hän ei tahtonut varsinaista aikaansa tuohon
työhön tuhlata. Näin ollen molemmat ystävät harvemmin tapasivat toinen
toisensa, eikä Lents tätä nykyä myöskään käynyt lauluyhteyden
harjoituksilla.
Fallerin häät kuitenkin saivat Lentsinkin taas menemään kylään. Tuo
hyvä toveri ei ennen helpoittanut, kuin hänen onnensa perustaja lupasi,
vaikka hänellä suruakin oli, tulla hänen vihkiäisillensä kirkkoon.
Häät olivat pienet vaan, ilman vieraita ja ilman soitantoa, sillä
Faller selitti asian näin: "Jos minulla joskus mailmassa on varoja
liikenemään, kutsun vieraitakin, ja musikantti olen minä itse".
Häissä Lents sai kuulla kiitossanoja summittain kaikesta hyvästä, jota
oli hääparille tehnyt, ja Fallerin äiti sanoi: "Jahka sinäkin, jos
Jumala suo, vietät häitä, minä käyn kirkkoon äiti-vainaajasi
vaatteissa. Minä en ollenkaan häpee käydä hänen vaatteissaan, päin
vastoin jokikinen sanoo minun samassa saaneeni kunniaakin".
"Ja minulla puolestani on pyhä sia valmiina", sanoi Faller, ja hänen
tuntuva äänensä tuntui mielenliikutuksen tähden melkein naurattavalta.
"Oi Lents, tänäpänä minä en lähes ollenkaan rukoile Jumalaa itse
edestäni, minä rukoilen sinua edestäsi. Varjelkoon sinua Jumala
kaikesta vaarasta, mutta minä soisin kuitenkin saavani sinua auttaa,
jos joskus suureen vaaraan joutuisit. Minä tahtoisin kääntyä koko
kirkkoväen puoleen ja heille huutaa: katsokaa, Jumala on minua
auttanut, että tässä suorana seison, mutta hän on minua auttanut
ystäväni kautta, ja siunaa, hyvä Jumala, häntä siitä hyvästä ja hänen
vanhempiansa taivaassa. Lents, sinä mahtanet olla onnellinen, sillä
sinä olet koko perheen onnelliseksi tehnyt".
Tuo vahva, vakava Faller ei saanut enempää puhutuksi ja väänteli nyt
vanhan sotilaan tapaan viiksiänsä.
Häähuoneessa osoitettiin Lentsille kunniaa melkein enemmän kuin
nuorelle pariskunnalle, ja Lentsin oli oikein mieli hyvä, kun vihdoin
lähdettiin kirkkoon.
Lauluyhteys veisasi kauniisti kirkossa; kuitenkin huomattiin, että
kaksi kelpo ääntä puuttui, Fallerin ja Lentsin.
Koko kylä, ja ennen kaikkia vaimoväki, oli vihkiäisissä läsnä; aviopari
kuulteli mielellään vielä kerran avioliiton sanoja toistettavan, ja
kaikki naimattomat sotivat sillaikaa mieltänsä rohkaista siksi kuin
kukin heistä, toivon mukaan hyvinkin pian, joutuisi samaan tilaan.
Vaimot itkivät, ja tytöt katselivat uteliaasti ympärilleen kirkossa, ja
jos Lents vaan olisi nostanut silmänsä, hän olisi kohdannut monta
silmänluontia.
Vihkiäisten jälleen Lents erosi hääväestä ja meni yksistänsä kotiin.
Kohta kirkkopihan aitauksella häntä tuttava tervehti: se oli
voutitalokkaan Katriina, joka siinä seisoi erään pulskan pojan
vieressä, vaatteista päättäen se oli joku talollisen poika
naapurilaksosta; -- ja Katriina punehtui, kun Lents katsoi tuijotti
häneen ja meni menoaan. Vähän edempänä tervehti Lents kohteliaasti,
nostaen hattuansa. Siinä käveli tiellä tohtorin molemmat vanhemmat
tyttäret, ja heillä oli kauniit, pauloilla kiinitettävät puolisaappaat
jaloissa, joita eivät taitaneet salata sateisen ilman tähden.
"Me olemme arvelleet teidän lähteneen ulkomaille", sanoi tuo rohkiampi
Bertha.
"Ei, yhtä päätä minä kotona olen", vastasi Lents.
"Niinkuin mekin olemme", jatkoi Bertha. Lents oli ääneti.
"Onko teillä taas joku suuri, uusi teos tekeillä?" kysyi Amanda.
"On uusi, ja on vanha. Semmoista työtä kuin meidän työmme on, yhä
kestää lakkaamatta".
"Eikö se ole kovin rasittavaa, noin alinomainen työnteko?" kysyi Amanda
taas.
"Ei ollenkaan: minä en tietäisi, miten muutoin saisin aikani kulumaan".
"Te kellosepät", sanoi Bertha nyt leikillänsä, "teidän pitää aina
oleman ihan kuin kellonneki käymään vedettynä".
"Ja te olette kuin kellonavain, jota vetää", vastasi Lents reippaasti.
Oikeastaan hän olisi sanonut jotain muuta, mutta ei saanut sanoja.
"Se on oikein, herra Lents, että maksatte samalla mitalla", lisäsi
Amanda. "Tässä eroo meidän tiemme, tässä sanomme hyvästi".
"Ehkä herra Lents vielä käy kappaleen matkaa mukaa", sanoi Bertha
sisarelleen, "kentiesi hän menee Pilgrimin luo".
Lentsin sydäntä tykytti; hän oli sanomaisillaan menevänsäkin Pilgrimin
luo, mutta ikäänkuin peloissansa ja melkein vapisten hän sanoi
ehdottomasti: "ei, minä menen kotiin. Jääkää hyvästi!"
"Hyvästi!"
Lents meni syvältä hengähtäen vuorta ylös; hän mieli kääntyä takasin;
eipä tiedä, kuinka kävisi, jos hän kääntyisi! Hän kyllä heidät vielä
saavuttaa, nyt he ovat Leijonan kohdalla, nyt kirkkomaan muurilla ...
mutta näissä ajatuksissaan hän nyt käveli eteenpäin, ja hänen
sydämmensä tykytti taajaan, kun hän pääsi kotiin, ja hänestä oli kuin
olisi hän pakomatkalla omiin huoneisinsa. Hän pakeni, mutta ketä ja
mitä? Hän ei sitä itsekään tietänyt. Levottomaksi hän vaan itsensä
tunsi, levottomammaksi ja tytymättömämmäksi kuin milloinkaan ennen.
Ehtoopuolella Lents muutti vaatteita ja meni kylään; hänellä oli
aikomus mennä Pilgrimille taikka tohtorillekin, koska tohtori oli monta
kertaa sanonut, että hän joskus kerran tulisi. Pilgrim ei ollut kotona,
ja tohtorin talon kohdalla Lents seisoi ison aikaa eikä rohjennut mennä
kilistämään kelloa. Hän käveli edes takasin monta kertaa; kentiesi
tohtori, sanoi hän itsekseen, osuu tulla ja ottaa sinut mukaansa, --
mutta ei tohtoria kuulunut eikä näkynyt. Nyt Don Bastian meni ohitse.
Lents pakeni kuin varas, jota ajetaan takaa, tuonne kylään; siellä
sittekin on parempi oltava, ja siellä on erään huoneen ovet avoinna;
sepä hyvä asia, se. Nyt olemme Leijonan ravintolassa, ja siellä ollaan
hyvässä turvassa.
Lents oli iloissaan, että yksi rauhallinen paikka mailmassa kumminkin
on olemassa, että löytyy tuolia, joille sopii istua, pöytiä, joihin
suittaa jotakin asettaa, ja täällä on ihmisiä, joitten sydämmet ei
levottomuudesta tykytä niin, että rinta on pakahtumaisillaan, vaan he
ovat tyyneitä ja vakavia, ja tuossapa lähestyy se, joka heistä kaikista
on sekä vakavin että tasamielisin ja tervehtää Lentsiä suosiollisesti.