Lents oli hyvällä päällä, kun hän taas jäljestä puolen päivän istui
työssänsä.
Huone, joka oli käynyt niin autioksi, ettei hän siellä luullut
mielestään voivansa kauan kestää, tuntui hänestä taas niin kotoiselta.
Ei niistä ulkohuvituksista olekaan oikeata hauskaa; hauskaa löytää
ainoastaan omassa kodissa. Lents rupesi katsomaan paikkaa äitinsä
kuvalle: parashan paikka oli tuossa isän viilan ylipuolella. Siitä
sopii äidin katsella alas, kuinka poika tekee työtä, ja hän itsekin
saattaa työstänsä katsella ylös äitinsä puoleen.
Pidä huoneet hiukan siistimpinä, oli Lents sanonut Maisulle, ja Maisu
oli oikein närkästyksissään vastannut: ne ovat aina siistit! Lents ei
tahtonut puhua suutansa puhtaaksi, minkätähden hän olisi suonut niitä
erinomaisen siistiksi; hän, näet, odotti joka hetki Annia äitineen
kuulemaan ja katsomaan urkuvärkkiä, ennenkun se vietäisiin ulos
mailmaan. Silloin myös oli hänen aikomuksensa suorastaan kysyä -- sillä
suorin tie on aina paras -- mitä tuo kulkupuhe taiteliasta oikein
tiesi. Hän ei kuitenkaan ollut siitä oikein selvillä, onko hänellä
oikeutta kysymään semmoista asiaa, vaan hän arveli, että hänen piti
kysyvän; sitte vasta hän taitaisi Annin kanssa haastella toisella
lailla, joko niin, taikka näin.
Päivä kului toisen perästä, eikä Annia vaan kuulunut, ja Lents käveli
usein Leijonan ravintolan ohitse, menemättä sisään ja vihdoin
katsomatta sinnepäinkään.