Vainaja ilmestyy ja toinen äiti haastaa.
Kun Lents tuli vuoriniittyä ylöspäin, huusi Don Bastianin emäntä
hänelle: "ei hän ole kotona; hän on arvattavasti mennyt teille. Eikö
hän tullut tiellä vastaan?"
"Ei. Onko hänen kamarinsa auki?"
"On".
"Minä menen sinne vähäksi aikaa".
Lents meni tuttuun tupaan. Kun hän avasi oven, oli hän permannolle
putoomaisillaan. Hänen äitinsä seisoi tuossa ja hymyili hänelle. Mutta
pian hän malttoi mielensä ja kiitti sydämessään ystäväänsä, joka oli
taululle pannut nuo armaat, hyvät, hellät kasvot, ennenkun ne muistosta
haihtuisivat. Tuommoisilla, ihan tuommoisilla silmillä on hän
katsellut! Pilgrim on minun hyvä ystäväni ja on sinä aina pysyvä. Kun
hän ei ole taitanut olla luonani, on hän sillä välin ollut
hyväntekiäni. Mikä parahinta olla taitaa sinä minulle tehnyt olet.
Kauan ja lakkaamatta Lents katseli näitä rakkaita kasvoja. Hänen
silmänsä vuotivat kyyneliä, mutta yhä vaan hän kuvaa katseli. Niin
kauan kuin silmäni auki pysyy, saan nyt sinun nähdäkin, mutta kuulla --
jos ma vaan saisin sinua kuullakin. Oi, joska saisi edesmenneen
äänenkin ilmestyneeksi!... Tuskin hän taisi kamarista erota. Hänestä
oli niin ihmeellistä, että äiti tulisi jäämään yksistänsä katselemaan
katselemistansa eikä kukaan katselisi häntä...
Vasta kun yö joutui eikä enää mitään voinut nähdä, hän meni pois,
ja tiellä hän sanoi itseksensä: no, nyt on aika antaa surun lentää.
Itsekseni tahdon olla se, kuin tiedän olevani, mutta mailma ei saa
minusta sanoa muuta, kuin että olen mies. -- Tohtorin talon
kohdalle tultuaan, oli akkunat auki, ja sieltä kuului mies vahvalla
bariton-äänellä laulavan vieraita lauluja. Tuo ääni ei ole tästä
laksosta kotosin. Kukahan se mahtanee olla? Olkoon kuka hyvänsä, mutta
ääni on kaunis.
Nyt kuului vieras sanovan: "Neiti Bertha, laulakaa nyt tekin minun
kuullen".
"Ei, herra Storr, minä en saata nyt laulaa. Meidän täytyy kohdakkoin
ruveta ehtoolliselle. Vasta sitte laulamme vielä yhdessä. Silmäilkää
siliä välin näitä nuottia".
Tämä muistutus ehtoollisesta ynnä Lentsin äsköin tekemä päätös elää
reippaasti näytti hänessä yhtäkkiä vaikuttaneen sekä nälkää että janoa,
ja kohta paikalla hän teki riuskan päätöksen. Sinä menet Leijonaan,
sanoi hän itsekseen, ja sitte hän vakavilla askeleilla ja pää suorana
meni kylään.
"No, hyvää ehtoota, Lents, onhan se hauskaa, ettet sinä surussasi
unohda hyviä ystäviä! Ei ole monta minuutia kun juuri pääsin sinusta
puhumasta, ja jos sinä tänään olisit ollut täällä, olisit omin korvin
kuullut koko päivän sinusta puhuttavan; kaikki ihmiset jotka ovat
menneet ulos ja tulleet sisään, ovat sinusta puhuneet. Eikö ole oikea
korva soinut? Niin, hyvä kyllä sinulle vielä mailmassa palkitaan,
mitä äiti-vainaallesi olet ollut. Ja senkin sinä hyvin tiedät, että
äiti-vainaasi ja minä olemme olleet parahimpia ystäviä, vaikka me,
Herra nähköön, ainoastaan harvoin tapasimme toinen toisemme, kun äitisi
ei ollut mielellänsä kotoa pois, enempää kuin minäkään -- -- -- Eiköstä
sinua haluttaisi juoda lasi vanhaa taikka tänvuotista viiniä? Juo sinä
tänvuotista; se on aivan hyvää, eikä tuota silmään jyvää. Sinä näytät
niin kuumettuneelta, sinua punottaa. Niin, niin, sehän on luonnollista
siltä, joka on kadottanut semmoisen äidin. Minä en sano muuta,
vaan..." Leijonan emäntä, se joka Lentsiä näin puhutteli, viittoi nyt
kädellänsä, tahtoen täten sanon, ettei hän liikutuksesta saanut enempää
puhutuksi.
Sitte hän jatkoi, laskiessaan pullon ja lasin pöydälle. "Mitäs me
voimme sen tehdä? Me olemme kuolevaisia ihmisiä; sinun äitisi oli
toista vuotta kahdeksallakymmenellä, siinähän jo on runsas vuosi
liikenemäänkin, ja huomenna kentiesi minunkin täytyy mailmasta erota,
niinkuin sinun äitisi. Jumalan avulla tulen jättämään jälkeeni minun
lapsilleni myös hyvän nimenkin. Tosin kyllä äitisi vertaista ei voi
olla. Mutta ethän pahaksune, jos uskallan antaa sinulle hyvän neuvon?
Minä totta kyllä en sinulle soisi muuta kuin hyvää".
"Kyllä minä kuulen. Minä otan mielelläni hyviä neuvoja korviini".
"Minun oli mielessäni sanoa sitä vaan, kun sinulla on niin hellä
luonto, ettes antaisi surun sinua voittaa. Eiköstä niin, ethän vaan
suuttune minulle?"
"En suinkaan, en, kuinka minä siitä suuttuisin? Päin vastoin, nyt vasta
huomaankin, kuinka monta hyvää ystävää äidilläni on ollut, ja kuinka
minä niitä häneltä perin".
"Oi, jo maakan sinä niitä omasta kohdenkin ansaitset; sinähän olet
niin --"
"No, Jumalan terveeksi, Lents!" kuului heleä nuori ääni äkkiä
keskeyttävän Leijonan emäntää, ja uhka ympyriäinen käsi ojentui
Lentsille, ja kasvot, joihin käsi kuului, olivat yhtä ympyriäiset. Se
oli Leijonan Anni, joka tuli sisään kynttilä kädessä, ja siitä koko
huone kohta valkeni, ja kääntyen äitinsä puoleen, sanoi hän: "Äiti,
miksi ette ole antanut minulle sanaa siitä, että Lents oli täällä?"
Omituisesti naurahtaen vastasi äiti: "Minä mahtanen saada hämyssä
puhella vaikkapa nuorenkin miehen kanssa, vaan sinä et sitä saane".
Tämä leikkipuhe ei näkynyt ollenkaan olevan Lentsin mieleen, ja Anni
lisäsi: "Oi hyvä Lents, sinä kaiketi näöstäni huomaat, kuinka minä
eilen ja tänäpänä olen äitiäsi itkein surrut. Se tuntuu vielä
polvissanikin. Semmoisten ihmisten ei pitäisi ollenkaan kuoleman, ja
kun ajattelee, että kaikki se hyvä, jonka ovat aikaan saaneet, yhtäkkiä
on kuin sitä ei olisikaan -- siitähän voisi ajatella itsensä uuvuksiin.
Minä kyllä käsitän, mitenkä sinun kotonasi nyt on laita. Sinä katselet
joka nurkkaan, sinä odotat oven aukenevan; se ei voi olla mahdollista,
että sinun olisi käynyt niin, ettei äitiä enää olisi olevassa; hänen
täytyy tulla sisään. Oi hyvä Jumala! minun on täytynyt koko päivän
ajatella näin: voi sentään sitä hyvää Lentsiä, jos minä vaan taitaisin
hänelle huojennusta tehdä! Kuinka mielelläni minä tahtoisin huojentaa
hiukankin vaan! Tänäpänä sinua odotettiin toden takaa tänne
päivälliselle. Sinun setäsi sinua ensin odotti. Kun hänelle muutoin
täytyy laittaa kaikki kellon lyömältä valmiiksi, hän tänäpänä sanoi:
Anni, odotetaan hiukan, laske pois vähäksi aikaa; minun Lentsini
kaiketikin tulee tänne, ei hän suinkaan jää yksistään siellä ylähällä
kotona istuskelemaan. Sitte Pilgrim sanoi sinun tulevasi syömään hänen
kanssaan; tiedäthän, että Pilgrim käy meillä rualla, hän on kuin oma
veljeni. Siinä miehessä on sinulla ystävä, oi, oikea todellinen ystävä.
Sitte piti sedällesi ypi yksistänsä katettaman hänen omalle pöydällensä
ja minun täytyi istua hänen viereensä juttelemaan. Hän on leikkiä
laskeva mies, mutta liukas kuin ilmetty piru itse. Nyt sinun pitää
huomenna tuleman päivälliselle. Sanopas nyt mitä ruokaa sinä mielelläsi
syöt?"
"Minulla ei ole oikeata ruokahalua lähes ollenkaan. Minun olisi
mieluisinta jos saisin maata kahdeksan päivää perätysten, yhtäpäätä
maata vaan, tietämättä mistään mitään".
"Kyllä siitä muutos tulee. -- Malttakaa, minä tulen paikalla!" huusi
Anni toista pöytää päin, johon äsköin oli istunut muutamia vuurmannia.
Heille hän pian toi ruokaa ja juomaa ja asettui sitte jälleen Lentsin
tuolin taa. Vastatessaan muille vieraille piti hän kättänsä tuolin
selkälaudalla, ja Lentsistä tuntui niin kummalliselta kuin olisi
sähkövoimaa juossut läpi koko ruumiin. Mutta nyt muitten syöminen
muistutti hänelle omaa nälkäänsä ja kohta Anni nopiasti kuin leimaus
meni kyökkiin, tuli takasin, levitti hienon valkoisen liinasen Lentsin
eteen, pani ruat pöydälle ja asetti siihen pöytäkalut niin maukkaasti
ja sanoi niin herttaisella äänellä: "Siunatkoon Jumala ruokasi!" että
se oli oikein Lentsin mieleen.
Kyllä se niin on, ettei äkkiä löydä toista noin vikkerää ja nättiä
tyttöä kuin Anni on. Paha vaan, että hän pitää koko mailmaa pilkkana:
hän osaa vastata niin että sanat paukkuvat ja tietää panna puheen
alkuun ja jatkoon, eikä se sitte kesken katkee.
Lents oli tyhjentänyt ensimmäisen viinilasin ja oli paikalla valmis
tuomaan ja kaatamaan toista sisään.
"Ethän sinä polta, vai kuinka?"
"Minulla ei ole siihen pakkoa, mutta kyllä mä polttaa osaan".
"Oikein, minä menen ja tuon sinulle niitä sikaaria, joita isäni
polttaa. Vieraille niitä ei tavallisesti anneta". Anni toi yhden
sikarin, viritti kynttilästä paperin palaseen valkeeta ja piteli sitä
Lentsille.
Sillä aikaa tuli Leijonan isäntä sisään. Se oli suuri, hartiokas ja
varteva kunnianarvoinen katsella, melkein kuin pappismies, sillä hänen
lumivalkeat hiuksensa olivat harvassa ja niitä peitti musta samettinen
patalakki. Sen ohessa hänellä oli ympyriäiset hopesankaiset lasisilmät
päässä, joita hän käytti lukiessansa, mutta enimmästi ne olivat
otsalla, ja siltä näytti, kuin hänen vakava älynsä katselisi otsasta
ulos, ja vakava mies hän olikin, melkein majesteetillisen vakava, ja
erinomaisen älykkäänä hän pidettiin. Hän tosin hyvin harvoin sanoi
mitään, mutta mahtaneehan semmoinen mies olla sangen älykäs, joka on
hyötynyt niin, kuin Leijonan isäntä? Kasvonsa olivat punertavat ja
nöyryyttävät, kuin sanottu. Ainoastansa hänen suunsa, joka eniten
vääntyi kuin olisi hän jotain maukkaasti imenyt, se suu ei varsin ollut
nöyryyttävää laatua. Hän oli totinen ja harvapuheinen ikäänkuin
pakoittaisi hän vaitiolollaan vaimonsa ja osaksi tyttärensäkin
puheliaisuutta tasapainoon. Kun hänen vaimonsa laski liikoja ja
kaunisteli puhettansa ylen määrin, hän välisti pudisteli päätänsä,
ikäänkuin tahtoisi hän sanoa: kunnon miehen ei tarvitse tuota tehdä.
Leijonan isäntä olikin kunnon tunnettu mies, tunnettu likeltä ja
kaukaa, sekä ensimmäisen luokan asioitsia, niin kutsuttu pakkaaja; hän
näet osti kelloja kellosepiltä ja sitte myi hän niitä pitkin maata
mailmaa.
"Hyvää ehtoota Lents", sanoi Leijonan isäntä leveällä äänellä,
ikäänkuin siinä olisi koko pitkä puhe, ja kun Lents kunnioittaen nousi
ylös, antoi hän hänelle kättä ja sanoi: "istu alallasi vaan äläkä huoli
ollenkaan kursailla, kunhan olet ravintolassa". Sitte hän nyykytti
päätään äänetönnä, jota tiesi samaa, kuin olisi hän sanonut: sinä pidät
minua kunniassa, ja minun säälini sinua kohtaan on, tietkös, yhtä
taattu, kuin kolmenkertainen pantti. Hän meni sitte pöydällensä ja
rupesi sanomia lukemaan. Anni otti sukankutimensa ja tuli pitämään
Lentsille seuraa sanoen kohteliaasti: "istun tähän sinun luvallasi".
Hän haasteli paljon ja tottuneen tavalla; ja vaikea on sanoa, onko
hänen luonnossaan enemmän sukkeluutta vai hyvyyttä. Hän on oikeastaan
sukkela kuin hyväkin ja niin liipattu kuin olla taitaa. Kun Lents
lopuksi maksoi, sanoi Anni: "Tietkös, se on minulle oikein
vastahakoista, kun minun täytyy sinulta ottaa maksoa, olisi paljon
hauskempaa, jos olisit ollut kestivieraana. Toivotan sinulle hyvää yötä
ja ettes sydäntäsi surulla pakahduta. Minä soisin taitavani sinua
auttaa. No, kun olin melkein unohtamaisillani: milloinka sinun suuri ja
kaunis urkurakennuksesi, josta niin paljon puhutaan -- sanotaanhan sen
olevan kauniimman kaikista tällä seudulla tehdyistä -- milloinka se
viedään Venäjälle?"
"Minä odotan joka päivä sanaa, että sitä tullaan noutamaan".
"Saanko minä äitini kanssa tulla sinne kuulemaan ja katsomaan sitä?"
"Se olisi minun kunniakseni. Tule vaan, tule, koska vaan haluttaa?"
"Hyvää yötä nyt ja oikein makoista unta! Sano minulta terveisiä
Maisullekin, ja jos hän jotain tarvitsee, tulkoon meille vaan".
"Kiitos kaunis! Kyllä sanon". -- --
Lentsin taloon on neljännes-tunnin matkaa, hyvin runsaasti, ja jyrkkää
vastamäkeä, mutta tänäpänä hän pikaa pääsi kotiin, eikä hän tiennyt,
kuinka se kävi. Kun hän taas oli yksistänsä huoneessaan, tuli hän
murheelliseksi. Hän katseli kauan ulos suviseen yöhön, ei hän tietänyt,
mitä hän ajatteli. Mailman menoista täällä ei kuule, ei näe mitään,
ainoastansa kaukana etäällä, tuonpuolisella vuorella seisoo yksinäinen
huone, jossa kettinkiseppä asuu; nyt sieltä vilahtaa valkea, mutta
katoo taas pian. Ne ihmiset, joitten sydäntä ei särje, saavat
maatuksikin.
Sahamylly, joka ei ole kaukana kettinkisepän huoneesta, kuuluu yön
hiljaisuudessa tuulenpuuskan tullessa nopiasti ratisevan. Tähdet
tuikkivat kirkkaasti yli tumman vuorimetsän reunan; tuolla, jossa kuu
on laskenut vuorimetsän taa, näkyy vielä sinertävän vaalea kehä, ja
pienet pilvet taivaalla ovat vielä vienosti valaistut.
Lents kävi käsin polttavaan otsaansa ja tunsi suonensa lyövän. Koko
mailma menee ympäri hänen silmässään. Sen vaikuttaa vissiinkin nuori
viini. Sinä et ehtoisin saa viiniä juoda. Mutta Anni on kuitenkin
sukkela ja herttainen tyttö. -- Älä nyt sentään ole mikään narri, mitä
sinä hänestä huolit? "Hyvää yötä nyt ja oikein makoista unta!" toisti
hän itsekseen ja sai todellakin tällä kertaa nauttia vahvaa unta.