Pilgrimin matkustuksista.
Tämä Pilgrimi on erään kylttimaalarin poika, ja koska hän aikaisin jäi
orvoksi, otti vanha koulunopettaja hänen kunnan kustannuksella
kasvatikseen. Mutta hän oleskeli enemmän tuolla ylähällä
Morgenhaldessa, kelloseppä Lentsin luona, kuin koulunopettajan luona.
Emäntä talossa, jonka maahanpaniaisia tänäpänä vietettiin, oli kuin
hänen oma äitinsä. Perheen ainoa lapsi, joka on jäänyt eloon, myös
Lents nimeltään, se sama, joka tänään on tehnyt on työtä, on ollut
kuin veli hänelle. Pilgrim on aina ollut toimekkaampi ja näppärämpi
kuin Lents, joka ammatissaan kyllä kelpo työntekiä kuitenkin on
haaveksivainen luonnoltaan, ja eipä ole tietoa, vaikka Lents oikeastaan
olisi nerokas musikantti ja Pilgrim nerokas maalari! Kumpaisenkaan
nero ei ole tullut täyteen teräänsä. Teidän pitäisi kerran kuuleman
Lentsin laulavan; hän laulaa ensimmäistä tenoria lauluyhteydessä, ja
kiittäköön meikäläinen lauluyhteytemme häntä siitä, että on saanut
palkinnon neliäänisestä laulustaan soittojuhlilla, ensi kerran
Constanz'issa ja toisen kerran Freiburgissa. Kun sitte molemmat olivat
puolikasvuisia poikia, tuli Lents isällensä oppiin ja Pilgrim eräälle
kylttimaalarille, mutta he pitivät kuitenkin uskollisesti yhtä.
Suviehtoisina sai aina nähdä nämä molemmat yhdessä niin varmaan kuin
kaksoistähdet tuolla taivaalla; lauleskellen ja vihellellen kävelivät
toinen toisensa rinnalla lakson läpi ja vuorien ylitse, ja
talviehtoisina käveli Pilgrim hangessa ja myrskyssä Lentsin luokse --
sillä tämän täytyi olla kotona, koska äiti aina on häntä liioin määrin
hemmotellut, kun hän, kuin sanottu, on kaikkiastaan viidestä lapsesta
ainoa elossa -- ja tällöin he yhdessä lukivat puoli öihin asti,
erinomattain matkakertomuksia. Minä olen heille monta kirjaa lainannut;
molemmilla nuorukaisilla oli suuri tiedon halu. Sitte, kun arpa
vapautti Pilgrimin sotapalveluksesta -- Lents oli ainoana lapsena
itsestään vapaa -- molemmat ilmoittivat nyt aikovansa yhdessä matkustaa
avaraan mailmaan; sillä nähkää, vaikka meidän kansamme kyllä mielellään
pysyy paikoillaan kotimaallansa, siihen sentään tarttuu suuri
vaelluksen halukin. Nytpä Lents vasta ensi kerran näytti olevansa kovin
itsepäistä luontoa, jota hänestä ei lainkaan olisi uskonut; hän ei
tahtonut millään muotoa luopua matkustuksesta. Isä kyllä puolestansa
olisi laskenut hänen menemäänkin, mutta äiti oli tuskissaan, ja kun ei
itse papinkaan kehoitukset auttaneet, kutsuttiin minäkin, ja minun piti
Lentsille rakentaman koko lasareetin, jos mun ei auttaisi. Tietysti
minä koin muuta keinoa. Minulla oli näiden molempain eroamattomien
luottamus, ja he uskoivat minulle kernaasti kaikki heidän tuumansa;
Pilgrim oli oikiastaan se, joka oli pannut asian alkuun. Lentsillä on
kaiken herkkätuntoisuutensa ohella raitis käytännöllinen luonne,
tietysti siihen määrään kuin tajunsa ulottuu, ja kun häntä ei mikään
häiritse, niin hän terävällä älyllä osaa oikean paikallensa, ja
kaikessa työssään ja toimessaan on hänen kestäväisyytensä samaa laatua
kuin palava hartaus. Minä näytän teille huomenna kellon, jonka hän on
tehnyt malliksi, ja jos sitä ruvettaisiin yleisesti käyttämään, se
olisi koko maakunnallemme lykyksi. Lents ei oikeastaan vielä ollut
päättänytkään niin lujasti matkalle lähtevänsä, kuin oli saanut luvan
jutella hänen vanhemmillensa. Lents tahtoi, että Pilgrim ensin oikein
oppisi kellosepän työtä, ennenkun hän lähtisi kellokauppiaan retkelle,
sillä semmoisen kauppiaan tietysti alinomaa täytyy osata kelloja
korjata, niin hyvin vieraitten, kuin omiakin, joita kuljettaa kaupan;
ja nyt Pilgrim todella rupesikin kellosepän oppiin. Mutta sitte kun hän
oli tarpeellisimman oppinut, hän taas oli täydessä puuhassa matkalle.
Tuon Pilgrimin päässä pyöri yhtä ja toista: välisti hän halusi
matkallansa ansaita sen verran, että pääsisi taideakatemiaan, välisti
hän itse matkalla tahtoi oppia taideniekaksi, ja välisti hän taas ei
muuta tahtonutkaan kuin hyvin runsasta rahanansiota ja sitte palata
suurella, täysinäisellä rahasäkillä kotiin reipastelemaan rahavaltilla.
Oikeastansa hän rahaa halveksi, mutta juuri sen vuoksi hän olisi suonut
paljon rahaa saavansakin. Kuitenkin tämän ohessa hänen mielessään
siihen aikaan hehkui eräs lempi-aate, minä uskon niin. Hänen matkansa
maalina oli Kreikan maa ja Athena, ja kun hän vaan sanoi Athenan
nimenkin, niin hänen silmänsä kiilsivät ja puna hänen poskillansa
vivahteli. Athena! sanoi hän useasti, eikös tunnu, sitä nimeä
lausuttaissakin, juuri kuin astuisi sukevia marmoriportaita ylös
korkeaan pylväs-saliin? Hän ajatteli sen asian olevan laita niin, ettei
hänen tarvitsisi muuta kuin hengittää Kreikan klassillista ilmaa,
muuttuaksensa uudeksi ihmiseksi ja ennen kaikkea suureksi
taideniekaksi. Minä tietysti koitin saada semmoiset harhaluulot hänen
päästänsä, ja se minulle onnistuikin sen verran, että hän lupasi tytyä
ainoastaan rahavoittoon, josta sitte kaikkea muutakin perästäpäin
seuraisi. Vanha Lents ja minä sitte takasimme hänelle ne tavarat, jotka
hän mieli ottaa mukaansa. Hän Lähti siis matkalle, mutta yksistänsä,
Lents jäi meidän kehoituksestamme kotiin. Minä kuljen kuin Mustametsän
(Schwarzwald'in) pölkky, Mustalle merelle, sanoi Pilgrim monesti. Hän
tahtoi koittaa, eikö meikäläisiä kelloja saisi perehtymään itämailla ja
Kreikassa, joka tähän saakka ei ainakaan ole onnistunut yhtä hyvin,
kuin pohjoismailla ja uudessa mailmassa. Lystillistä on, kun Pilgrim
kertoo, kuinka hän kulki läpi maitten, kaupunkien ja kylien, ja hänen
ylt-ympärinsä oli Schwarzwaldin kelloja roikkumassa, joita hän lyötti
ja soitatti, yhä katsellen ylisten-ympäri; mutta siinä oli se vaan,
että hän liiaksi vaihetti silmiään ihan muihin esineisin: tapoihin ja
menoihin, kauniisin rakennuksiin ja maisemiin. Se ei ole kauppamiehen
tekoa. Yhtä vähän kuin kellon sisävärkki toisenlaiseksi muuttuu,
kuljetettakoon sitä läpi maitten taikka merien, yhtä vähän meidän
maalaisemmekin sanottavasti muuttuvat, jotka kuljeskelevat kaikissa
ilmanaloissa. Heidän mielessänsä ei ole muu kuin alinomainen ansio, ja
kurja elämä, ja vasta sitte alkaa hyvät päivät, kun kotiin on päästy
kukkuraisella kultasäkillä, menköön kaikki muut mailman asiat sillä
aikaa miten tahansa. Se onkin oikein ja kohtuullista; sillä eihän käy
yhtaikaa päässään pitää monta erilaista asiaa. Mutta tänlaatuinen
säästäminen ja kuljeskeleminen talosta taloon on nyt ollutta ja
mennyttä. Meidän täytyy hankkia teollisuudellemme aina vaan
kaukaisempia markkinapaikkoja ja meidän tavaramme menekki pitää
asetettaman alituisille varastoille, kauppamiehen tapaan".
"Tuliko Pilgrim perästäkään Athenaan?"
"Tuli kuin tulikin, ja hän on monesti sanonut: ristiretkeläiset, kun
Jerusalemin näkivät, eivät mahtaneet olla hartaampia ja onnellisempia,
kuin hän oli nähdessään Athenan ensi kerran; hän hieroi silmiään,
vakaantuaksensa, oliko se oikein totta, että tämä oli Athena.
Marmoriset kuvapatsaat olivat häntä tervehtävinään, päitänsä
nyykyttäen. Hän käveli kilistellen kellojaan pitkin katuja, mutta ei
edes ainoatakaan kelloa hän saanut myydyksi: hän kärsi kurjaa puutetta
ja kiitti onneansa, kun hän vihdoin viimeinkin sai työtä, mutta
minkämoista! Neljätoista päivää perätysten hän sai Kreikan sinitaivaan
alla sutimaalarina sivellä erään kasvitarhan säleaitaa viheriäiseksi,
ihan vastapäätä Akropolista".
"Mikä se Akropolis on?" kysyi Bertha.
"Selittäkää te se hänelle, herra Storr", sanoi tohtori.
Taitelia kuvaili kerkeimmiten ja harvoin tämän Athenan linnan entistä
kauneutta ynnä sen niukkoja jälkijäännöksiä; hän lupasi toiste
tullessaan tuoda kuvan muassaan, ja sitte hän pyysi jatkamaan
kertomista.
"Ei ole suurta enää kerrottavana", sanoi tohtori. "Pilgrim sai töin
tuskin kellonsa myydyksi siihen hintaan, ettei hän tullut meidän
takauksellemme rasitukseksi. Sen lisäksi hän tarvitsi koko joukon
rohkeutta, palataksensa takasin vanhoille oloille vielä köyhempänä ja
pilkattavaksi; mutta juuri sentähden, että hän innokkaalla
taideaistillansa perin pohjin halveksii rahan-rähjäystä -- tätä sanaa
hän mielellään käyttää -- osoittikin hän olevansa suora ja
teeskentelemätön ja teki pilkkaa pilkasta. Palattuansa kotiseudulle hän
ensiksi tietysti meni Morgenhaldeen. Täällä paraikaa seisottiin kädet
ristissä ja luettiin päivällisaterialle, kun nuori Lents äkkiä kiljahti
niin, että äitinsä sittemmin usein sanoi, että hän kuolisi, jos vielä
kerran semmoista kuulisi. Molemmat ystävät nyt syleilivät. Pilgrim
kumminkin pikaa reipastui ja sanoi täällä kotona kohtaavansa korkeimman
onnen, kun tuli valmiille pöydälle, eikä kukaan mailmassa hänelle
parempaa soisi, kuin vanhemmat ja heidän poikansa Morgenhaldessa. Vanha
Lents tahtoi ottaa Pilgrimin huoneesensa ja ruokaansa, mutta
tämäpä kielsi pois kiveen kovaan; hän kiivoittelee tavattomasti
itsenäisyyttään ja tahtoo olla mies omasta kohden. Hän laittoi
itsellensä tässä naapurissa nätin verstaan Don Bastianin talossa.
Ensimmältä näki hän suurta vaivaa saadaksensa uudenmoisia kellontauluja
kauppaan -- hän osaa panna monenlaisia väriä, mutta hänen
piirustustaitonsa on sangen vaillinainen --, vaan siinä kohden hän on
varsinkin erehtynyt, kun on tahtonut muuttaa meidän schwarzwaldilaisen
kellon-taulumme perusmuodon, joka on neliskulmainen ja ylipuolelta
kaareva. Kun hän nyt huomasi, ettei hän saanut uudistuksiaan käymään,
rupesi hän tilausta vastaan tekemään tavalliseen vanhaan malliin, ja
onhan siinä kaunista ja hyvää tehtävää. Asian laita on, nähkää, se,
että eri maissa on ihan eri mieliä kellontaulujen suhteen: Franskan
maalla on heleänkirjavat värit mieleen ja taulu on täyteen maalattu,
mutta pohjois Saksassa, Skandinaviassa ja Englannissa halutaan enemmän
aivan yksinkertaisia viivoja, jotain rakennustaiteellista, niinkuin
päätyjä, pylväitä taikka korkeintansa, muutamia kukkakiehkuroita; ne
kellontaulut taas, joihin on lammaslaumoja ja lampurin asuntoja
maalattuna, ovat Voralbergilaisien mieleen. Itämaihin ei tarvitse
ollenkaan lähettääkään kelloja, joitten numerotaululla on ihmisten
kuvia, siinä ei saa olla muuta kuin turkkilaisia numeron merkkiä, ja
vasta viime aikoihin on roomalaisia numeroitakin siellä suosimaan
ruvettu. Amerikassa ei ole värikoristuksesta mitään, siellä on
seinäkellot kuin kirstuja, enemmän tai vähemmän varustetut
veistokoristuksilla, koska täällä luodit pannaan kellovärkin sivustalla
juoksemaan monikiekkoisilla kinungilla. Näitä kelloja sanotaankin vaan
amerikalaisiksi. Unkarissa ja Venäjällä on hedelmän kuvat ja maisemat
mieluisia. Kaikki, jota taide pitää kauniina, ei käy aina kaupassa:
päin vastoin on liikamainen koristelu usein mieluisinta. Jos joskus
tahtoisitte tuota koittaa meikäläisten kellojen kaunistukseksi, taitaa
Pilgrim siinä olla teille suureksi avuksi, ja te puolestanne kentiesi
saatatte kohottaa hänen siipiään korkeampaan lentoon, vaikka hän tuskin
sitä tarvinnee, koska hän onnea saavuttamatta tietää olla onnellinen,
jota harvat osaavat".
"Minä pyytäisin teitä hyväksi tekemään minua hänen tuttavaksensa".
"Kyllä vallan; saatatte käydä kansani huomenna; kuulittehan, että hän
pyysi minua tulemaan. Mutta tulkaa hyvin aikasin, niin saatamme samassa
kävellä vuorien poikki; minä taidan teille näyttää kauniita paikkoja ja
vilpittömiä ihmisiä".
Taitelia jätti hellästi hyvästi, ja tohtori meni omaisineen sisään.
Kuu paistoi kirkkaana taivaalla, kukkaiset lemusivat itseksensä yöllä,
tähdet tuikkivat niille; hiljaisuus oli yltä ympäri, mutta tuolla,
täällä, kun huoneen ohitse kulki, kuuli kellon lyövän napsuttavan.