»Puhkaa vain porsas ja saparoaan heilauttaa, vaan ei antaannu!» sanoi
poika, joka katseli jahtia innostuneena.
»Ei se antaannu», valitti jo Antti.
»Puh!» puhahti taas porsas, ja poika nauroi kädet housuntaskuissa ja
ilmotti:
»Taas puhahti porsas!»
»Ei sitä saa» uudisti Antti. Jussi neuvoi silloin:
»Rupea könnällesi!... Ryömi polvillasi, niin se laskee lähelle!» Antti
alkoi polvillaan könytä, porsas pyörähteli edessä, poika nauroi ja Antti
valitti:
»Ei sitä paholaista saa!»
Hölmö Kotilaisen poika nauroi katketaksensa. Jussi arveli taas:
»Kun sinulla olisi, mikä haisisi, niin sitten se tulisi.»
Silloin Antti nousi, alkoi kävellä ja kussuttaa porsasta perästä
tulemaan, mutta poikakin todisti:
»Porsas vain katsoo, eikä tule.»
Viimein suuttui Antti, ryntäsi suin päin porsaan kimppuun ja huudahti:
»Etkö sinä paholaisen vietävä antaannu!»
»Puh!» vastasi porsas ja lasketteli saparo suorana pakoon, Antin
painaessa täyttä juoksua jälestä. Kotilaisen poika kipasi perästä ja
huusi Pakarisen Veikolle, joka tuli maantieteen laiskanläksyltä:
»Tule, Veikko, katsomaan, kun porsasta ajetaan!»
Antti ja porsas panivat parastaan. Kiihtyneenä huusi Jussi:
»Elä laske lempoa pakoon!... Se on lihava porsas!»
»Nyt se halvattu jo meni!» kuului etäältä Antin suuttunut ääni.
»Minnekä se meni?» huusi Jussi kiivastuneena.
»En minä tiedä, minne se meni... Se meni yhteen herraskartanoon»,
valitti Antti.
»Se meni rehtorin pihaan», auttoi poika huutaen. Ja Antti pyysi Vatasta:
»Tule sinäkin apuun!... Ei sitä kehnoa saa yksinään... Tuo säkki, johon
sitte pannaan peijooni!»
Jussi oli kiihkoissaan, hän hyppäsi alas kärristä, heitti hevosen yksin
ja lähti taistelupaikalle juoksemaan. Porsas tulikin jo kartanolta pois,
röhkäsi ja lähti hiljaa juosta hynttyyttämään. Miehet ja poika perästä.
Jussi koki neuvoa:
»Ahdistetaan se johonkin nurkkaan ja sitten otetaan!»
»Kus ... kus ... kus!» maanitteli Antti. Porsas pyöräytti saparoaan ja
poika riemuitsi. Jussi tuimistui ja ylvästeli:
»Otetaan se suorastaan juoksemalla, pakana!»
Ja nyt alkoi juoksu. Porsas vilisti katua pitkin saparo ojona ja miehet
ja Kotilaisen poika perästä niin että tukka oli suorana takana. Pojan
riemu yltyi. Hän juoksi ikenet irvellä ja iloitsi:
»Voi kun miehen tukka leuhkaa!»
»Juokse kovemmin, Antti!... Kussuta vähän juostessasi», hätäili Jussi.
He olivat jo kiinni saamaisillansa, kun porsas taas pyörähti
sairashuoneen pihaan ja eikös miehet hyökänneet suin päin perästä.
Kartanolla alkoi nyt oikea säännöllinen saartaminen. Poika oli saapunut
paikalle ja Jussi komensi:
»Tule sinä, Kotilaisen poika, kolmanneksi, niin ahdistetaan se tuonne
aitaa vastaan!»
»No!» lupasi poika, ja nyt alkoi saarto. Jussi huusi Antille:
»Ahdista sieltä seinän puolelta!... Elä laske sieltä ryökälettä
pois!...»
»Se menee!» valitti Antti.
»Elä laske!... Juokse eteen!... Potkaise kärsään paholaista, jos
yrittää!... Poika!... Elä laske vietävää portista pakenemaan!... Hös,
senkin halvattu», reuhasi Jussi liehuen seiväs kädessä.
»Lyönkö minä tällä seipäällä?» pyysi jo Antti.
»Elä lyö!... Otetaan elävänä ja viedään Anna Kaisalle», epäsi Jussi.
»Voi kun se pyörähti!» riemuitsi poika hammasrivejänsä väläytellen.
Mutta melu oli häirinnyt vieraita, ja nyt tuli lääkäri paraaseen
ötäkkään, ärjyen:
»Senkö pahaa elämää te täällä pidätte!... Missä on poliisi!»
Miehet vähän säpsähtivät viime sanan kuullessaan ja koko mellakka
taukosi. Lääkäri tiuskasi uudestaan:
»Mitä riivatun meteliä tämä tämmöinen on?»
»Tuotahan me porsasta vain otimme kiinni», selitti Jussi viattomana.
Lääkäri näytti uhkaavalta, mutta leppyi, kun kuuli pojan selittävän:
»Tuo porsas pääsi karkuun ja ne juoksivat perästä sitä kiinni ottamaan!»
»Menkää lemmon kattilaan täältä!» sanoi siihen lääkäri ja lähti antamaan
lääkkeitä sille Rissasen emännälle.
Sen pahemmitta selvisivät siitä. Porsas oli taas päässyt kadulle ja
kävellä nossutteli rauhallisena. Jussi silloin vihjasi hiljaa:
»Hiivitään varpaillaan ja temmaistaan saparosta kiinni!»
Ja niin he yrittivät käyttää salajuonta. He lähestyivät porsasta... Jo
oli se käden ylettyvillä. Nyt...
Ja silloin molemmat miehet ryntäsivät yht'aikaa. Mutta porsas livahtikin
taas käsistä, vinkasi vain kerran ja poika oli revetä naurunsa
remakkaan.
»Nyt jos olisi Pakarisen Veikko nähnyt, kun ne menivät nenälleen!»
Pääsivät siitä miehet ylös, pyyhkivät hikeänsä ja Antti päivitteli:
»Eto elävä! Minkälaisen lämpimän antaa.»
»No ei luulisi! Nyrkin kokoinen para, vaan osaapas juoksuttaa», myönsi
Jussikin, puisteli housujaan mullasta ja kehotti Anttiakin siisteyteen:
»Puistele sinäkin multaa housuistasi!»
Lepohetken perästä alkoi uusi ajo. Poika selitti porsasta katsellen:
»Se tonkii nyt tuossa multaa kärsällään.»
He lähestyivät varovasti, jottei porsas huomaisi, ja aikoivat taas
yrittää äkkihyökkäystä, kun pääsisivät sopivan välimatkan päähän. Mutta
rynnäkkö ei onnistunut nytkään. Pois livahti porsas ja alkoi painaa
suoraan keskikatua myöten. Silloin Jussi päätti, että nyt pannaan kova
kovaa vastaan, ja Antti sanoi:
»Nyt ei hellitetä, vaikka olisi perhana!»
Ja parastaan he nyt panivatkin koko joukko. Poikakin viiletti katua
pitkin niin että pää oli taa päin kenossa ja silmät muljollaan, ja töin
tuskin sai hän vastaan tulevalle Koponen pojalle huudetuksi:
»Katso, Armas, kun otetaan porsasta kiinni!»
Mutta taas, juuri kun oltiin kiinni saamaisillaan, vinkasi porsas ja
livahti aidan raosta erään talon pihaan! Neuvottomina siinä seisoivat
miehet hiki hatussa, ja Jussi jo sadatteli:
»No voi perhana sentään!... Juuri kun piti saada kiinni, niin meni! Voi
tuota halvattua!»
»No löysipäs se reiänkin, en paremmin sano!» kirosi jo Antti
suutuksissaan. Jussi todisti:
»Ei sitä enää uskalla mennä pihaan. Jos taas sattuu äksyjä ihmisiä, niin
voivat hyvinkin vielä huutaa poliisille!»
Samaa mieltä oli Anttikin, sillä äkäinen lääkäri ja putka olivat vielä
tuoreessa muistossa. Mutta toisella puolen oli porsas, eikä tehnyt mieli
siitäkään erota. Jussi jo käski:
»Tirkistä siitä reiästä, kenen talo se on?»
Antti rupesi köntälleen maahan, kurkisti lankkuaidan alla olevasta
raosta kartanolle ja sanoi:
»Siellä se on!»
Miehiä alkoi harmittaa ja suututtaa. Jussi kiukutteli:
»Senkö täyteistä ne tuohon aitaan tuonkin reiän ovat tehneet ... hyvään
lauta-aitaan!»
Sitä ei Anttikaan käsittänyt. Hän valitti:
»Oli se lihava potsi; kun ei olisi ollut tuota reikää...»
Nyt Jussi raapi päätään. Arveli mennä pihaan, mutta se äkäinen herra
kammotti. Hän jo kysyi pojalta:
»Tiedätkö sinä, Kotilaisen poika, kenen talo tämä on?»
»En minä tiedä... Vaan ei siellä ole sitä tohtoria, joka siellä
lasareetin pihalla oli», selitti poika, ja Jussi rohkaistui:
»No sitten mennään!»
Silloin alkoi vielä ankarampi ajo kuin ennen. Jussikin jo sanoi:
»Jos ei siinä muu auta, niin annetaan seipäällä kärsään, jotta töllöää
siihen paikkaan.»
Nousi huuto ja rymäkkä. Seipäät heiluivat ilmassa. Näytti aivan
kamalalta. Jussi liehui seiväs kädessä ja huusi:
»Hös vaivattu!... Ahdistetaan se tuonne tallin tahi sontatunkion taa ja
siellä hypätään kehnon niskaan!... Hös pahennus!... Elä laske, poika
sinne! Potkaise kärsään!... Hös ryökäle!»
Ja siinä kiireessä sieppasi hän täyden vesiämpärin, paiskasi sen
porsasta kohti ja kaatui itsekin huutaessaan:
»Elä laske, Ihalainen, sitä reikään! Lyö seipäällä, jos yrittää!»
»Jospa se menee!» huusi Antti vastaan. Jussi yltyi:
»Vaikka tapa silloin koko para!»
Siitä nousi nyt ihan julma sota. Joskus menivät miehet kiireessä
kuperkeikkaa. Porsas vingahteli. Poika säesti huutoa naurullaan, ja
ylisteli milloin porsaan saparoa, milloin miesten kuperkeikkoja.
Mutta nielun parhaillaan ollessa kuului hätäytynyt naisen huuto:
»Mitä rosvoja te olette, kun vieraalla kartanolla tappelette? Poliisia
minä huudan, jos ette asetu ja ole ihmisiksi.»
Hätkähtivät sitä miehet, varsinkin Jussi. Seipäät laskeutuivat alas ja
hämmästynyt nainen siunaili:
»Ka! Herra siunatkoon! Jussi Vatanenhan se on Liperistä ja Ihalaisen
Antti... Ja minä kun arvelin, että mitä ihmeen kummituksia ne ovat, kun
tuommoisen elämän nostivat keskellä parasta kaupunkia?»
Silloin tunsivat miehetkin puhujan ja Antti sanoi hänelle:
»Ka!... Eikö se ole se entinen Kaisa Karhutar, se joka meni naimisiin
sen Petrovaaran Makkosen kanssa!»
»Kaisahan se on!» myönsi siihen Jussi, ja selitti:
»Sattui tuo porsaan pahuus pääsemään säkistä karkuun ja siinä on ollut
ajamista... Kotoa tuotu porsas, niin se vierastaa näin kaupunkipaikoissa
omaakin väkeä!»
Silloin Kaisa nouti leipää, murensi sen porsaalle, ja kun porsas tuli
syömään, niin sieppasi sen syliinsä, lennätti Jussille ja kysyi:
»Onko se oikein oman sian porsaita?»
»On... Se on sen suuren imisän sian porsaita, niin arveltiin kotoa
lähtiessä, että ottaa hänet mukaansa, jos hyvinkin sattuu halukkaita
ostajia, jotka tarvitsevat porsasta», selitti Jussi sitoen säkin suuta
kiinni. Antti huomasi silloin tarpeelliseksi kysyä Kaisalta:
»Täällä Joillako se Kaisa nyt on?»
»Täällähän minä. Tämä on minun oma talo rähjäni tässä... Eikö sitä jouda
sisällä pistäytymään?» puhui Kaisa. Jussi oli siihen erittäin halukas.
Hän viskasi porsassäkin olalleen ja sanoi Antille:
»Ka, joudetaanhan me tästä vielä poikkeamaan Kaisan luo.»
He lähtivät porsainensa Kaisan vieraiksi.