Kuule!... -- huusi Untuva Marc-sedälle, joka vihdoinkin oli palannut
pari viikkoa kestäneeltä matkaltaan. -- Kaikki ihmiset ovat äkeissään
sinulle... Vaalijulistuksesi on myllertänyt koko Pont-sur-Sarthen...
Saatpa nähdä, kuinka he murjottavat!...
-- Siitä en välitä!...
-- Niin... Sen tiedän... Mutta minä, minä tulen aivan sairaaksi
kuullessani kaikkien ihmisten tällä tavoin käyvän kimppuusi!...
-- Keitä ovat sitten nuo kaikki ihmiset?...
-- Herranen aika!... Kaikki kantavieraamme... Kaikki nuo vanhat,
rutikuivat sielut, jotka käyvät meillä... Vaikka oikeastaan teen
väärin puhuessani vanhoista, sillä nuoret ovat vielä kahta vertaa
ikävämmät!... Ja äiti sitten!... Toissapäivänä oli hän kotiintullessaan
aivan suunniltaan... luettuaan joka seinälle naulatun juttusi...
-- Mitä hän sanoi?...
-- Hän toimeenpani kohtauksen isän kanssa!... Oi!... Oikein tuollaisen
todellisen, komean kohtauksen!...
-- Vieläkö tavallista komeamman?...
-- Paljon komeamman!...
-- Pierre-parka!... -- nauroi varakreivi.
-- Hyi!... Olet ilkeä nauraessasi noin!... Isä on niin hyvä... niin
hyvä!...
-- Sen myönnän... Toista olisi ollut, jos olisi ollut kysymys minusta...
-- Niin... Tai minusta... Untuva mietti hetkisen ja lausui sitten:
-- Se osoittaa vain sitä, että hän on parempi kuin me molemmat
yhteensä!...
-- Sanohan, Untuva... -- kysyi Marc-setä. -- Etkö luule, että asiain
nykyisillään ollessa minun vähäpätöisyyteni elämä tulee muodostumaan
ylen ihanaksi tässä talossa?...
-- Asiain nykyisillään ollessa?...
-- Sanoithan äitisi olevan raivoissaan minulle...
-- Oi!... Se on selvä!...
-- No, kyllä hän siinä tapauksessa tulee kohtelemaan minua sangen
yliolkaisesti...
-- Päinvastoin!...
-- Varmasti!... Ei hän ole muutenkaan häikäillyt minua... Ja nyt ovat
vaalitkin ovella...
-- Niin... Mutta älä unohda kolikoitasi!...
-- Mitä sanot?...
-- Vain sen, että vaikkakaan hän ei pidä sinun vaalihommistasi, niin on
hän kuitenkin hurmaantunut sinun kolikkoihisi... Hän osaa panna arvoa
rahalle, kuten tiedät...
-- Vai niin!...
-- Älä sano "vai niin!"... Se on aivan totta!...
Hetken vaitiolon jälkeen kysyi tyttö:
-- Oletko jo toimittanut asiasi?...
-- Jotakuinkin!...
-- Ja oletko sinä nyt rikas?...
-- Upporikas...
-- Sepä hyvä!... Kas, herra de Bernay toimiskelee pontevasti!... Häntä
meidän on pelättävä... sillä Charlie ei tule onnistumaan...
-- Mistä sinä sen tiedät?...
-- Minulle on kerrottu...
-- Kuka on kertonut?...
-- Sulattojen työmiehet... Marc-setä purskahti nauramaan:
-- Oletko sinä siis keskustellut sulattojen työmiesten kanssa?...
Aubières-parka on oikeassa... Sinä olet todellakin kummallinen ja kelpo
pikku nainen!
-- Oi!... Tapasitko sinä herra d'Aubièresin?...
-- Tapasin...
-- Tuleeko hän pian takaisin?...
-- Hän palannee kai kilpa-ajoihin...
Soitettiin aamiaiselle. Rouva de Bray tuli vihurina salonkiin.
Ihastuneen näköisenä, suu leveässä hymyssä kiiruhti hän lankoansa
vastaan:
-- Rakas Marcini!... minulle kerrottiin juuri teidän jo palanneen...
Ja odottamatta vastausta hän jatkoi:
-- Olen ihastunut nähdessäni teidät jälleen!... Me kaipasimme teitä
sanomattomasti näinä viikkoina... Eikö totta, Untuva?...
Markiisitar ei milloinkaan muulloin ollut rakastettava lankoaan kohtaan
tai nimittänyt tytärtänsä "Untuvaksi", paitsi tahtoessaan jonkun
vastatulleen silmissä käydä hyväilevän hellästä. Marc katsoi häntä
hyvin hämmästyneenä, mutta alensi heti katseensa nähdessään äitinsä
takana naureskelevan Corysen veitikkamaisen ilmeen.
-- Oletteko jo nähnyt Pierreä?... -- kysyi rouva de Bray.
-- Olen... tapasin hänet saapuessani... Markiisitar jatkoi hymyillen:
-- Kertoiko hän, minkä hirvittävän vaikutuksen teidän
vaalijulistuksenne on täällä tehnyt?...
-- Ei!...
-- Niin... Marc-parka... Te ette saata käsittääkään, mikä huomio --
muuten sangen epämieluisa huomio -- on tällä hetkellä keskittynyt
nimeenne...
-- Pyydän anteeksi... koska se on teidänkin nimenne...
-- Mitä siitä!... Sodassahan on kaikki luvallista!... Olen jo alistunut
siihen... Mutta myönnän kuitenkin... puhuakseni suoraan... alussa
olleeni tyrmistynyt... peräti tyrmistynyt...
Ja hän jatkoi kääntyen huoneeseen astuvan miehensä puoleen:
-- Eikö totta?... Olenhan minä nyt jo toipunut tuon metelin jälkeen,
minkä Marcin julistus aikaansai... ja oikein uljaasti alistunut
kohtalooni?...
-- Ainakin omien sanojenne mukaan... -- vastasi herra de Bray laimeasti.
Matkalla ruokasaliin kuiskasi Untuva Marc-sedän korvaan:
-- Katsopa nyt!... Barometri näyttää kaunista ilmaa... Enkö sitä
sanonutkin... Muista kolikoltasi!...
-- Coryse, -- virkkoi markiisitar istuutuessaan, -- en tiedä olenko
muistanut ilmoittaa sinulle, että me syömme lauantaina päivällistä
Barfleureilla...
-- Et ole... Vaikkei sinulla muuten ennenkään ole ollut tapana
ilmoittaa minulle, milloin te olette ulkona päivällisillä...
-- Sinut on myöskin kutsuttu...
-- Samantekevä... koska en kuitenkaan tule sinne!...
-- Miksi sinä et tulisi sinne?... - kysyi rouva de Bray hieman
vaivaantuneena.
-- Ensinnäkin siksi, etten minä milloinkaan käy tuollaisilla
päivällisillä... ja toiseksi, koska on kerran päätetty, ettei minua
viedä suureen maailmaan ennenkuin talvella jälkeen kahdeksannentoista
syntymäpäiväni... eli siis vasta kahden vuoden kuluttua...
-- Tämähän ei suinkaan ole suurta maailmaa...
-- Onpa!... Sinne täytyy pukeutua... näyttäytyä... ikävystyä... Ja
sitähän minä juuri kutsunkin suureksi maailmaksi!...
-- Olen jo vastaanottanut kutsun sinun puolestasi...
-- Se oli aivan turhaa... sillä sinähän olet luvannut minulle, ettei
minun kahdeksanteentoista syntymäpäivääni saakka tarvitse... paitsi
silloin kun meillä on kutsut kotona... tehdä tuollaisia päivätöitä...
En muuten yhtään ymmärrä, miksi minun lauantaina pitää mennä
Barfleurein päivällisille, mutta ei tänään rouva de Bassignyn luo...
Ja hän lisäsi nauraen:
-- Vaikka rouva de Bassigny kutsui minut henkilökohtaisesti jesuiittain
puutarhassa... Oi!... Tiedätkö?... Hän kutsui sinutkin, Marc-setä...
epäillen kuitenkin suuresti, ettet sinä soisi heille sitä kunniaa...
-- Se osoittaa hänellä olevan valoisiakin hetkiä... Enhän minä
muutenkaan menisi rouva de Bassignyn luo, saatikka sitten nyt... kun
tätini juuri on kuollut...
Untuva loi ilvehtivän katseen äitinsä hameeseen. Se oli
malvanvärinen, mutta niin vivahdusrikas, että se joskus näytti miltei
vaaleanpunaiselta.
-- Oi!... -- virkkoi markiisitar -- eihän suruaika tädin kuoleman
jälkeen kestä kuin kolme kuukautta... ja nyt on jo kulunut ainakin pari
viikkoa!... Aioinkin juuri... rakas Marcini... kysyä teiltä... olisiko
teillä mitään sitä vastaan, että me toimeenpanisimme tanssiaiset täällä
kilpa-ajosunnuntaina...
-- Ei suinkaan... edellyttäen, ettei minun tarvitse silloin
näyttäytyä...
-- Mutta... ellette te näyttäydy... niin se tuntuu paheksumiselta...
-- En tiedä miltä se tuntunee, mutta minä en mene tanssiaisiin
kuukauden kuluttua perintötätini kuolemasta... Se olisi --
puhumattakaan sydämettömyydestä -- ehdottomasti todistus huonosta
käytöstavasta...
Markiisitar vastasi terävällä äänellä: -- Koska meillä puolestamme
ei ole samaa syytä pidättymiseen kuin sinulla... ja koska minä aion
toimeenpanna nämä tanssiaiset Corysen tähden...
-- Minun tähteni!... -- huudahti tyttönen hämmästyneenä -- minun, joka
vihaan seuraelämää...? enkä edes osaa tanssia oikein!... Tanssiaiset
minun tähteni!... Oi! Herra Jumala!...
-- Senpä tähden juuri, että sinä oppisit käyttäytymään seurassa...
rupeaisit pitämään siitä...
Tällä kertaa Untuva aivan sydämistyi:
-- Älkää huoliko!... Kukaan ei kuitenkaan usko minun tähteni
toimeenpantuihin tanssiaisiin!... Kaikki tietävät kuitenkin, etten minä
merkitse mitään täällä kotona!... ja että jos täällä jotakin tehdään,
niin sitä ei ainakaan tehdä minun tähteni!...
-- Sinä olet kiittämätön ja nenäkäs tyttö!... huusi rouva de Bray
korottaen ääntänsä, kunnes se näytti väreilevän hänen silmäripsissään.
-- Minäkö?... En ole kiittämätön!... -- vastasi Untuva rauhallisesti.
-- Mutta minusta olisi paljon parempi ilmaista Marc-sedälle... ja koko
maailmallekin... totuus...
-- Mikä se sitten muka on?...
-- Totuus on se, että me pidämme nämä tanssiaiset vain häikäistäksemme
täkäläisten alkuasukkaiden silmiä näyttämällä heille prinssin...
Marc de Bray kysyi kummissaan:
-- Minkä prinssin?...
-- Oi!... Sehän on totta!... -- huusi Coryse iloisesti. -- Sinä et
tiedäkään sitä vielä!... Sinähän tulit juuri!... Kas! Jo viikon ajan on
Pont-sur-Sarthessa asunut prinssi!... Todellinen prinssi!... Ei mikään
paperiprinssi!... vaan tuleva hallitsija... ellei hänen isänsä vain
sitä ennen romahda...
-- Miksi tuota prinssiä kutsutaan?...
-- Kreivi d'Axeniksi... matkalla...
-- Aivan oikein!... Ja mitä tuo kreivi d'Axen sitten tekee täällä?...
Markiisitar yritti vastata, mutta Untuva ehätti ennen:
-- Ei kukaan tiedä oikein tarkalleen... Sanotaan hänen aikovan ottaa
osaa kenttäharjoituksiin... tai täydentävän ranskankielentaitoaan...
vaikka hän puhuu ranskaa paremmin kuin kenkään meistä...
Varakreivi kysyi vain sanoakseen jotakin: -- Millainen hän muuten on?...
-- Hurmaava!... -- vastasi rouva de Bray vilkkaasti.
Untuva sanoa sutkautti yhtä nokkelasti:
-- Riippuu mausta!... Hän on kengän korkuinen... ja musta...
pikimusta... Herra Carnotkin on vaaleaverinen hänen rinnallaan!...
Mutta kun häntä saa puhutella Armolliseksi prinssiksi ja Teidän
Korkeudeksenne... niin voinet arvata ihmisten olevan ihastuksissaan!...
-- Häntä puhutellaan kuten tuleekin... -- keskeytti herra de Bray,
joka huomasi myrskyn olevan nousemassa ja halusi pysähdyttää alkaneen
keskustelun.
-- Minustakin se on aivan luonnollista... -- sanoi Coryse -- ja minäkin
puhuttelen häntä siten... vastatessani hänelle... Mutta on ihmisiä,
joita sellainen erikoisesti huvittaa ja ihmisiä, joita se ei huvita...
Ja katsoen äitiinsä hän lisäsi:
-- Itse puolestani en... totta tosiaan... pidä mistään alentumisesta!...
Markiisittaren luonteessa oli lukemattomia pieniä heikkouksia, mutta
Corysea loukkasi niistä eniten juuri tuo hänen ylimielisyytensä
vähäisiä ja hänen mateleva nöyryytensä isoisia kohtaan. Useinkin,
kun markiisitar muserrettuaan palvelijan tai työläisen älynsä
etevämmyydellä -- jota hänen tyttärensä sivumennen sanoen ehdottomasti
kieltäytyi tunnustamasta -- valitteli heidän typeryyttään, noiden
"palkkalaisten", kuten hän heitä nimitti matkien rouva de Favartin
halveksivaa puhetapaa, vastasi Untuva naurusuin, vaikkakin
harmistuneena:
-- Voi, äiti!... Jos hän täyttäisi teidän vaatimuksenne, olisi hän
luultavasti lähettiläs eikä palvelija!...
Pikku Coryse oli tosin sitä mieltä, että prinssejä oli kohdeltava
kunnioittavasti, jos sattumalta joutui heidän läheisyyteensä, mutta hän
ei kuitenkaan ymmärtänyt, miten toiset ihmiset saattoivat etsimällä
etsiä sellaisia tilaisuuksia. Hän vihasi kursailua ja viihtyi parhaiten
yksinään tai vertaistensa seurassa. Hänen mielipiteensä oli sitäpaitsi
se, että jos nykyaikaiset prinssit kerran unohtivat olevansa prinssejä,
niin oli muiden aivan turha vaivautua sitä muistamaan.
Kreivi d'Axenin saavuttua Pont-sur-Sartheen oli markiisitar aivan
uinut onnessa ylpeillen sanomattomasti siitä, että "Hänen Korkeutensa"
oli ollut tervehdyskäynnillä heidän luonaan. Herra d'Aubières,
joka oli ollut pari vuotta sitten sotilaslähettinä prinssin isän
hallitsemassa pikku valtakunnassa, oli suositellut prinssille de
Brayn perhettä; ja markiisitar, jonka Pariisissa oli täytynyt
puuhailla hiki hatussa tutustuakseen muutamiin kovin suosittuihin
prinsseihin, jotka eivät kuitenkaan kiinnittäneet suurtakaan
huomiota hänen juonittelevaan olemukseensa, ja jonka hovimuodot
ja -kumarrukset -- hänen erikoisalansa -- olivat jääneet kokonaan
käyttämättä Pont-sur-Sarthessa, oli luullut taivaan auenneen kun hän
oli avannut miehelleen osoitetun kirjeen, missä eversti ilmoitti pikku
perintöprinssin saapumisen.
Tällä kertaa olivat Pont-sur-Sarthen hienoimmatkin salongit jääneet
alakynteen: sillä kreivi d'Axen ei tuntenut muita kaupungin asukkaita
kuin neljä kenraalia, pormestarin ja kuvernöörin. Ja säälimättä rouva
de Bassignyta, joka muuten oli hänen paras ystävättärensä ja joka
kierteli esittelykysymystä kuin kissa kuumaa puuroa, oli rouva de Bray
sanonut välinpitämättömällä äänellä "olevansa hyvin pahoillaan sen
johdosta, ettei hän voinut kutsua ystäviään kotiinsa tapaamaan Hänen
Korkeuttaan, mutta tämä ei halunnut tehdä uusia tuttavuuksia."
Markiisitar ei tietystikään tahtonut jakaa muille Hänen Korkeuttaan,
jonka Sallimus oli näin antanut hänen käsiinsä!
Pont-sur-Sarthessa oli monta hyvin eleganttia naista ja muutamat heistä
olivat sangen kauniitakin. Oli pelättävissä, että pikku prinssi kerran
päästyään alkuun hylkäisi katalasti Brayn talon. Hän itse viimein
pakotti markiisittaren luopumaan tästä puolustusasemasta.
Muutamana iltana ollessaan vierailulla talossa hän sanoi herra de
Braylle:
-- Pyytäisin teitä... jos se vain on mahdollista... ottamaan minut
mukaanne Barfleurin linnassa pidettäviin tanssiaisiin...
Markiisitar hätkähti:
-- Tanssiaisiin... Mihin tanssiaisiin?...
-- Tanssiaisiin, jotka Barfleurit luultavasti toimeenpanevat
kilpa-ajosunnuntaina, kuulin niistä puhuttavan syödessäni tänään
päivällistä ravintolassa... Se ei ole vielä varma, mutta...
-- Mutta -- huudahti rouva de Bray kipakasti. -- Eiväthän he voi pitää
tanssiaisia silloin... koska me olemme määränneet tanssiaisemme juuri
samaksi päiväksi!...
Aikaisemmin ei oltu mainittu sanaakaan tanssiaisista. Markiisi ja
Untuva katselivat toisiaan hämmästyneinä tästä julkeudesta, mutta
rouva de Brayta ei heidän läsnäolonsa mitenkään häirinnyt. Hän jatkoi
kääntyen miehensä puoleen:
-- Eikö totta... Olemmehan me jo aikoja sitten valinneet sen päivän...
Eiväthän he voi ottaa sitä meiltä?...
Ja seuraavana päivänä lähetettiin kutsukortit. Vaikkakin hänen täytyi
toimeenpannessaan nämä tanssiaiset hieman jakaa pikku prinssiä, oli
hänellä kuitenkin kunnia näyttää tunteneensa hänet "ennen kaikkia
muita".
* * * * *
Peläten keskustelun saavan vaarallisen käänteen koetti markiisi
rohkeasti kutsua koirat jäljiltä.
-- Ellei Untuva tule Barfleurille lauantaina, täytyy meidän kirjoittaa
epuu... -- sanoi hän arasti vaimolleen.
Markiisitar vastasi päättävästi:
-- Kyllä hän tulee...
-- Minä en voi tulla... vaikka tahtoisinkin... -- selitti tyttönen
rauhallisesti. -- Minulla ei ole pukua...
-- Mitä, eikö sinulla muka ole pukua?... Entä pompadouri-pukusi?...
Mitä tämä merkitsee?...
-- Se merkitsee sitä, että minulla on ollut... jo kaksi
vuotta sitten... jonkinlainen iltapuku... pikkukukallisesta
pumpulimusliinista... ja sitä kai sinä nimität "pompadouri-puvuksi..."
-- Entä sitten?...
-- No... Koska minä olen kasvanut kaksi päätä kahden vuoden kuluessa...
ja koska se ei ole kasvanut minun mukanani, niin se nyt ulottuu vain
pohkeisiini... joten minulla ei siis kuitenkaan ole pukua...
-- Hametta voi jatkaa...
-- Sitä on jatkettu jo kolme kertaa... Nyt se ei enää käy laatuun...
-- Miksi sinulla ei koskaan ole mitään, mihin pukeutua?...
Uskomatonta... ettei sinulla olisi yhtään pukua!
-- Onhan minulla niitä... neljäkin...
-- Se ei riitä...
-- Mutta tuhat tulimmaista!... huusi Untuva harmissaan. -- Minunhan on
huviteltava sadan markan vaaterahoilla kuussa... ja ostettava niillä
kenkäni, hansikkani, hattuni, ratsastuspukuni y.m.... ja lisäksi vielä
hameenikin!...
Herra de Bray keskeytti hänen puheensa:
-- Tilaa, mitä haluat... ja lähetä minulle lasku. -- Kiitos, isä!...
Teetän itselleni valkoisen puvun prinssitanssiaisiin...
Markiisitar kohotti vihaisen ja terävän äänensä:
-- Kiellän teitä sanomasta niitä prinssitanssiaisiksi!...
Ja vaiettuaan hetkisen lisäsi hän:
-- Sinä siis tulet noille päivällisille?
-- Oi! En suinkaan!... vastusti Untuva. -- En millään muotoa!...
Rouva de Bray sai uuden päähänpiston:
-- Siinä tapauksessa... on sinun ratsastettava Barfleurien luo...
-- Miksi niin?...
-- Sanomaan rouva de Barfleurille, ettet voi tulla heille lauantaina...
koska olet päivällisillä sinä päivänä de Launay-tädin luona... ja että
minä en muistanut sitä vastaanottaessani kutsun sinun puolestasi...
-- Mainiota... -- vastasi Coryse nauraen. -- Olen ymmärtänyt!... Minun
on siis keksittävä pieni juttu, missä koko maailma on esiintyvä -- te,
Mathilda-täti, Albert-setä... niin koko maailma...
Ja nousten pöydästä hän jatkoi:
-- Sallittehan minun poistua pukeutumaan... Jos minun pitää vielä
ratsastaa Barfleurien luo ja ehtiä takaisin kouluun, on minun kiireesti
laputettava...
-- Olkoon menneeksi... -- sanoi markiisitar majesteettisesti. -- Sallin
sinun tällä kertaa nousta pöydästä ennen aamiaisen loppua... jos et
vain kuvittele saavasi toiste tehdä samoin...
-- Minä puolestani... -- huudahti Coryse yrmeänä -- jään hyvin
mielelläni tänne istumaan loppuun saakka!... Ei minua ensinkään
haluta lähteä sinne, eikä myöskään palata niin ajoissa, että ehtisin
kouluun!... Voinkin muuten vallan hyvin jäädä kotiin... Se on paljon
yksinkertaisempaa!... Lähetetään vain Jean-ukko viemään kirjettä...
Tosiaankin... -- kysyi hän välkkyvin silmin -- miksi on juuri minun
mentävä sinne?... Se on hyvin kummallista!...
Ja hän istuutui äkkiä uudelleen.
-- Te menette sinne!... komensi markiisitar yhä kiihtyneempänä.
-- Enpä mene... Jään mieluummin kotiin!... Teillä on varmaankin jokin
salainen syy lähettää minut näin matkalle...
Hän pysähtyi hetkeksi ja jatkoi sitten korostaen:
-- ... Barfleurien luo?...
-- Ei suinkaan... -- vakuutti rouva de Bray lentäen hyvin punaiseksi.
Tälläkin kertaa yritti markiisi solmia rauhaa:
-- Lähdehän toki Untuva!... Näethän mamman toivovan sitä...
-- Hm!... -- virkkoi Coryse potkaisten isäänsä varoittavasti pöydän
alitse.
Se oli liian myöhäistä. Markiisitar oli kuullut, ja sana "mamma" kykeni
saattamaan hänet suunniltaan. Hän kääntyi raivoissaan miehensä puoleen:
-- Totta tosiaan... -- alkoi hän. -- Te...
-- Hm!... hm!... hm!... hm!... -- hyräili Untuva kohoavin soinnuin.
Markiisitar kääntyi jälleen häneen päin:
-- Menkää!... ja totelkaa viivyttelemättä käskyäni... Kuuletteko?...
-- Kyllä... -- vastasi Coryse taittaen lautasliinansa kokoon tahallisen
hitaasti.
Ja astuessaan ulos mutisi hän pienten terävien hampaittensa välistä,
jotka hieman kiristyivät vihasta:
-- Oi!... Olisipa herra d'Aubières edes vähän nuorempi!...