kellolle nyt lie tullut, sanoi eduskuntanainen hämillään. -- Minulla
ei ollut itselläni kiirettä kotiin, sillä minä syön päivällistä kello
7. On mahdotonta seurustella ulkomaalaisten kanssa, ellei totu syömään
samaan aikaan kuin kulttuuri-ihmiset.
-- Pitääkö meillä muuttaa vanhat tavat ulkomaalaisten mukaan? Minä olen
ollut usein mieheni kanssa sivistysmaissa, mutta en ole vielä nähnyt
että esim. saksalaiset tai englantilaiset muuttaisivat tapojaan siellä
oleksivien ulkomaalaisten mukaan, sanoi kamreerin rouva.
-- Emmehän me voi pysyä ikuisesti Väinämöisinä tai Joukahaisina,
äksyinä ja vanhoillisina, sanoi eduskuntanainen.
-- Hyvästi nyt, rakas Berta. Meillä on ollut tavattoman hauskaa.
Pian olivat vieraat kiiruhtaneet porvarillisiin koteihinsa syömään
työstä tulleitten miestensä kanssa lihapulliaan. Mutta ruokahalu ei
ollut niin aito kansallinen kuin tavallista.
Rehtorin palvelijattaret korjasivat kutsujen jäljet.
-- Nyt meistä on taas puhuttu tuvat täyteen. Eihän kahvi maistuisi
miltään ilman palvelijajuttuja, sanoi sisäkkö.
-- Häpeevät välistä ja kääntävät puheen ruotsiksi. Kun sitä ymmärtäisi,
niin saisi kuulla kunniansa. Pitäkööt vain lystiä, kyllä mekin heidät
tunnetaan perinpohjin, sanoi keittäjätär.
-- Niin kuin minäkin katsoin näitä hienoja rouvia, jotka puhuivat niin
kauniisti ja nauroivat simasuin, ja samalla muistin, mitä niitten
palvelijat ovat kertoneet, niin nauratti minuakin. Me tiedetään
asioita, joita eivät kertoisi lapsilleenkaan, tai joita lapset eivät
sallisi vanhemmilleen kerrottavan. Luulevat, että kodit ovat vain
suljettuja perhepiirejä, eivätkä käsitä, että keittiön ovien läpi
kulkevat salaisuudet maailmalle. Heidän maineensa on meidän käsissämme.
-- Niin on totisesti.
V.
ANU.
Ilma seisoi kaasukeittiön äärellä ja kähersi hiuksiaan, kun ovelle
koputettiin.
-- Onks tää lehtor Sevisel? kysyi tulija, pieni, pyöreä nainen.
-- Kyllä, vastasi Ilma.
-- Mie satuin sit järestää kohallee. Oottaks työ täst talost?
-- Minä olen vanhin tytär.
-- Mänkääs sit sanomaa tei mammal jot mie oon tult. Mie oon teijä uus
kuharkka.
-- Mikä se on? En minä luule että äiti tarvitsee sellaista.
-- Vissii hää tarvissoo ko hää on miut pestant. Ymmärrättäks työ sit
mikä köksä on?
-- Ahaa, te olette meidän uusi palvelijamme. Tervetuloa vain. Ottakaa
vaatteet päältänne. Äiti ei ole nyt kotona, mutta hän tulee pian.
-- Eiks hää minnuu varttuntkaa ko hää läks pois? Mut saaha mie haastaa
täs teijä keral ratoks. Miu nimmei on Anu Jukonen. Mitävast se entine
läks?
-- Hän ei sopinut meille. Minkä tähden Anu muuttaa paikkaa?
-- Mie en kehant ennää röhjöttää maasyvämmes koton, ni sit mie lähin
sen kauppias Kosose kuharkaks, mut hyö pittiit nii pahhaa elämää.
Tappeliit yleaikaa keskenää, herra ronas rouva keral joka asjast. Hyö
olliit nii saitoi jot kahviporot pit paahtaa uuvellee. Aamul joivat
saijjuu. Mie oon kahevuotiaast ast saant kohvii ylösnoustes. Siit saa
voimaa jot jaksaa akkiloija kaike päivää. Ryssä, hää juop saijjuu ja on
vetelä ja laiska. Mitä työ juotte?
-- Lapset syövät puuroa, aikaihmiset juovat kahvia.
-- Ompas teil hyväluontoset lapset ko eivät patista kohvii. Onks teijä
pappa alustpittäi olt herra?
-- Hän on lehtori ja oppinut historiantutkija, vastasi Ilma lyhyesti.
-- Meijä naapuri poika käi monet koulut ja luk roviisoriks ast. Hää
nai ruossii haastavan rouvan, mut ei hyö silt oo oikiaa herrasväkkee.
Mienen taho olla rostopaikas sitävast, ko mie tahon isse sivistyy.
Oppiiks tääl ruossii?
-- Me puhumme suomea kotona
-- Tei papal on nii rostonim, sanoi Anu, joka alkoi tulla levottomaksi.
-- Se on rehellinen suomalainen nimi, eikä sitä tarvitse hävetä, sanoi
Ilma hermostuneesti.
-- Voip olla hyvinkii herrasväen nim, lohdutti Anu.
Tekla tuli nyt kotiin ja Ilma luovutti Anun hänelle.
Ensimäinen viikko on emännän ja palvelijan kuherrusaika. Molemmat
ovat toivorikkaita, kaikki sujuu hyvin ja luokkaepäluulo on haudattu
ystävällisten tunteitten alle.
Anu oli sukkela töissään, laittoi ominpäin ruoan ja siivosi
uskomattoman nopeasti huoneet.
-- Nyt olemme saaneet meidän talomme mukaisen, vaatimattoman
kotihengettären. Olen ihastunut häneen, sanoi Tekla miehelleen.
-- Hän on kiltti meille, ei aja pois keittiöstä eikä kutsu penikoiksi
tai muilla vielä enemmän ihmisarvoa alentavilla nimillä. Niin tekevät
useimmat palvelijat, kun heillä on kiire, sanoi Mauri.
-- Hän povaa meille korteista iltasilla. Minä saan nuoruuden
rakastettuni vaimokseni, mutta mustaverinen nainen myrkyttää hänet
elämän keväässä, ja minun anoppini saa Ameriikan perinnön, mutta hän ei
anna penniäkään minulle. Maurilla on punapartainen verivihollinen, joka
saattaa hänet pahaan huutoon, niin että hän joutuu akkojen hampaisiin.
Silloin vasta hänelle sattuu odottamaton onni, kun hän näkee unissaan
valkean, mustan ja harmaan kissan hyppäävän kaivoon, kertoi Eljas
henkeään vetämättä.
-- Minulle hän myöskin on kiltti, sanoi Tekla raukka, joka aina oli
alakynnessä keittiössä.
-- Ehkä Karjala tuottaa parempirotuisia palvelijoita kuin muut
tienoot. He ovatkin olleet kauimmin ikeen alla ja tottuneet nurkumatta
palvelemaan muita, tuumi lehtori.
-- Eivätkö he ole viekkaita ihmisiä? kysyi Ilma.
-- Viekkaat ihmiset ovat niin ystävällisiä, sanoi Tekla.
Parin viikon kuluttua sanoi Anu Teklalle:
-- Nyt mie rupian käymää iltakurssiloil, siel oppii ruossii ja muit
henkee etistävvii asjoit. Mienen ikkään kehtaa lötöstää piikan, mie
meinaan pyrkii etteepäi. Tääl talos ei paljokaa sivisty.
-- Tietysti Anu saa käydä iltakursseilla, kunhan kotitoimet eivät siitä
kärsi, sanoi Tekla.
-- Rouvan pitäs ja sivistää issijää jot pysys herran tasol, kehoitti
Anu.
-- Ei jää paljoakaan aikaa taloustoimista ja ikuisista parsimisista.
-- Vaik mie oon toise orja, ni mie ossaan laittaa issellein aikaa
henkenetistämissee.
-- Minun aikani kuluu tarkkaan kotona.
-- Mikä mistäi tykkää. Mie saan aikaa ko isse tahon.
-- Mutta eilen, Anun ollessa saunassa, minä näin ruokakomerossa
perunasäkin takana uuden pyyheliinan kosteassa homeessa. Viime
viikkoisen marjapuuron tähteet olivat samalla vadilla kuin
maksakappale, joka oli unohtunut paistamatta ja haisi. Hyllypaperit
näyttävät, mitä meillä on syöty parin viime viikon aikana ja pesupöydän
mauton sisällys pursuaa ulos, kun aukaisee oven, uskalsi Tekla sanoa.
-- Kyl mie ajallaa korjaan kaapitkii, mut kassokaa, mite sorja tää
kyökki on. Kuparit kiiltäät jot vilistää silmis, kyökinsilta on puhas
ko Juhanina ja tuukit mie pesen kerta viikos. Mut mienen tykkää, ko
rouva koluvaa ja nuuskii miu perässäi. Kosose rouva pilas mei välit
rykkänää sellaisel. Miul sekkautuu ver kons miul haastetaa tiukkaa.
-- Mutta täytyyhän minun huomauttaa epäkohdista, sanoi Tekla.
-- Mienen tykkää siit, miul sekkautuu ver, toisti Anu itsepintaisesti.
Se olikin totta. Lehtori heräsi yöllä siihen, että joku nyki peitettä,
jolla hän oli peittänyt kokolailla kaljun päänsä.
Heikossa valossa hän näki silityshuopaan käärityn paljasjalkaisen
olennon seisovan vuoteensa vieressä ja valittelevan:
-- Voi, voivoi! nyt se on katos. Lepattelloo ja pilkkaa, eikä lähe
pois. Voivoi tokkiisa!
Lehtori veti kainosti peitteen kaulaansa asti ja herätti Teklan.
-- Mitä Anu tekee täällä keskellä yötä? kysyi tämä.
-- A ko mie säikähin henkee siel katos.
-- Mistä Anu puhuu?
-- Myö oltii Kososel justii jalois ko sottaa käytii ja tekkiit
hirmutöit ja ihmiste sisut olliit ko luontokappaleil. Hyö lopettiit sen
Noskua Tuomaan ja hää kasso minnuu ko hyö raastoit hänt pois. Mut nyt
häne henkesä lietsoo kyöki katos enkä mie hirviä männä sinne, nyyhkytti
Anu.
Tekla sytytti tulen ja sanoi:
-- Anu rauhoittuu nyt. Keittiön katossa palaa vain kaasunsytytysliekki.
Onhan Anu nähnyt sen ennenkin joka ilta. Mennään nyt yhdessä katsomaan,
niin sammutan sen helposti.
Tekla vei Anun keittiöön, jossa hän pari kertaa sammutti ja sytytti
kaasuliekin. Sitten hän antoi Anulle bromia ja saattoi vuoteeseen.
-- Anu nukkuu nyt rauhassa, että jaksaa huomenna auttaa vaatteitten
silittämisessä.
Tämä ajatus rauhoitti Anua niin että hän pian nukkui.
-- Kuinka minä uskallan pitää häntä talossa, hän näkyy todella olevan
hiukan sekaisin. Sotatapahtumat ovat mahtaneet järkyttää hänen
tasapainoaan, sanoi Tekla päästyään vuoteeseensa.
-- Saamme nähdä, minkälainen hän on huomenna. Joku seikka on varmaan
eilen tärisyttänyt häntä, arveli lehtori.
-- Hän sanoi verensä sekaantuvan kun huomautin hyllypapereista ja
ruoantähteistä.
-- Häntä täytyy kohdella varovaisesti. Ihmiskunnan hermot eivät
ole entisellään. Ranskan vallankumouksen jälkeen sattui myöskin
omituisia sielullisia ilmiöitä. Eräs kuuluisa hermolääkäri kertoo
mieltäkiinnittäviä tapauksia tältä alalta. Monella olivat aivot
täydellisesti kunnossa, ainoastaan joku epäsäännöllisyys ilmautui.
Jotkut sekaantuivat mielenliikutuksista tai pelosta. Toisilla oli joku
hulluudenoire tai mielikuvitelma, muuten he olivat viisaita. Odotapas,
niin haen huoneestani hänen teoksensa tänne. Voit itse lukea, ja
lehtori oli nousemaisillaan vuoteestaan.
-- Älä, hyvä ystävä, tärvele loppuyötä. Nukkukaamme nyt, muuten emme
jaksa herätä aamusella. Onko nyt sopiva aika lukea hermolääkärin laajaa
teosta?
Lehtorin pää painui alas.
-- Olet oikeassa, Tekla. Muistuta minua huomenna, niin saat kirjan.
Seuraavana päivänä olivat kaikki harmit hälvenneet.
Anu nousi aikaisin ja siivosi joka sopen keittiössä. Itse hän oli
aurinkoisella tuulella ja hyräili kimakasti, lehtorin kauhuksi.
Iltakurssit alkoivat nyt todenteolla. Anu tuli yhä henkevämmäksi. Hän
kävi esitelmissä ja "sivistävissä" elävissä kuvissa. Kirjallisuutta
harrastettiin sekä keittiössä että lastenkamarissa. Anu lainasi pojille
kehittävää kirjallisuutta, Alkion ja Päivärinnan kirjoja.
Teklakin sai osansa sivistysriennoista, sillä Anu kävi museoissa,
taulunäyttelyissä ja iltamissa. Kotiin tultuaan hän kertoi näkemiään.
-- Mitä Anu on tänäpäivänä nähnyt? kysyi lehtorikin kerran.
-- Mie oon näht mite ruokottommii vanhat miehet olliit enne. Issois
kuvatauluis on heijä työsä totistettu. Ko ykskii herra nykkii toise
partaa vaik tää makkaa ruumiin kirstus, ja sen vainajan rouva kassoo
pääl. Toine harmaapartaniekka ajjaa lehois ja järvel takkaa iha verestä
tyttöö, jot tää heittääksee kalloiruuvaks ja kuoloo nuorel ijällää.
Sannoit Väinämöiseks, hää on vissii Viipurist sil häne hautasa on
paronisatus. Mie näin isse.
-- Mikä se paroonisatu on? Tarkoittaako Anu "Monrepos'n" puistoa
Viipurin lähellä? Siellä on Väinämöisen patsas.
-- No niihä hyö sitä kussuut. -- Sit mie näin ko kolme munkkii
mässäät ja juovat luostari kellaris. Suuret tynnörit tyhjentäät. Mie
käin pienen olles vaijjain keral Valamos, sielt se kuva vissii on. A
tietääks lehtor et yks höist ol tää rehtor Lunteeni? Mie tunsin hänet
vaik hää ol ouvois vaatteis.
-- Mitä Anu sanoo? Kyllä minä olen nähnyt sen taulun. Se on maalattu
aikoja sitten, eikä Lunden ole koskaan ollutkaan sellaisessa hommassa.
Anu on erehtynyt.
-- Kyl se on hää isse. Pitäs sannoo hänel et ihmisten häpiän hää siel
on. Nii ne vaa tulloot päivävalloo ihmise pimiät työt, sanoi Anu ja
hävisi keittiöön.
Toisen kerran hän koetti vaikuttaa Teklaan:
-- Sietäs rouvankii saaha uuven ajan henkeyksii ja tuulahtuksii.
Palvelijat seuraavat nykyjää kehityst ja ajattelloot muutakii ko
ylensyömist ja vassanpalvelemist. Rouvat senkö jarruttaat etistyst, hyö
eivät taho muutoksii ja parannuksii. Kyl mei elämä kääntys kehnoks jos
myö ei isse seurattas asjoit.
-- Minusta kehitys käy yksipuoliseksi. Palvelijoitten asema yhä paranee
ja emäntien huononee. Eikö teidän yhdistyksissänne koskaan pohdita,
mitenkä emäntien asemaa parannettaisiin? Olisihan sekin kehitystä,
sanoi Tekla.
Anu vaikeni pitkän aikaa, sitten hän kysyi:
-- Onks höilkii epäkohtii?
-- Olisit, Anu parka, ollut minun asemassani neljä viimeistä vuotta,
niin et kysyisi. Siitä asti kuin Lotta muutti meiltä, on täällä
vilissyt epäkohtia.
-- Onks teil olt vorroj?
-- Toiset ovat olleet epärehellisiäkin ja monenlaisia muita vaikeuksia
on ollut.
-- Ei niit vissiikää oo liikoi olt, ko noi hyvis lihois kestetää. --
Nyt mie lähen Etissonnii, siel näytetää lustii. Myö männää koko sakki
arttelis.
Pesupöytä sai nopean pyyhkäisyn, kädet kuivattiin alushameeseen,
hattu vedettiin olemattomien silmäkulmien yli ja alaoven avain hävisi
käsilaukkuun. Ovi sulkeutui Anun jälkeen ja keittiö oli autio ja tyhjä.
Illalla Tekla kuuli nyyhkytyksiä keittiöstä. Hän kiiruhti katsomaan.
-- Onko Anu kipeä? Mitä nyt on tapahtunut?
-- Kyl toisil sit pittää ol ohrast täs elämäs. Siel näk
elävistiaatteris mite toine voi pilata toise elämä tykkenää. Näyttiit
mite yks potra reivi, sellaine sukureivi, saattaa ystäväsä väärää
syytteesee ja iäks päiväks linnaa. Sit hää naip häne morsiamesa ja
muotlääkär, jol ol nokkellas silmäs, myrkyttää hengilt häne vaimosa.
Valkone koira ulvo yksinää häne hauvallasa. Minnuu nii itketti ko hää
harmaahapsisen äijän pääsöö linnast ja kaik ovat hauvas eikä tunne
hänt. Ja yks ko ol sokkee, umpsokkee, tuns hänet syvämme äänellää.
-- Mitä se on?
-- Rakkauve voimal, nääs.
-- Mitä Anu nyt tuollaista satua itkee? kysyi Tekla, joka ei
yrittänytkään saada selkoa sekavasta kertomuksesta.
-- Iha se ol oikiast elämäst kuvattu. Puut huojuit ko ilma tuuls,
lehmät olliit tarhas, hännällääs huitoit itikoit ja ves vuos vaatteist
ko se reivi ratsast sattees muotlääkärin rouvan keral ja salama löi.
Viel miun sisälmyksii vääntää ko mie ajattelen mite se toine rosmo
väijy ja maleks pimiäs verankol. Tiatteris ovat kivet ja puut paperist.
Kyl mie tiijän eron. Tää ol oikiaa. Mut mite hyö sattuit kohallee
kaikkii kassomaa ja kuvvii ottamaa?
-- Anu menee nyt levolle, ei auta surra muitten puolesta, sanoi Tekla,
joka tiesi entisestään ettei maksanut vaivaa oikaista Anun käsitteitä
asioista.
-- A ko miul on suotu nii tundeelline syvän. Minnuu vuoroo varist,
vuoroo kars pintaa, ko se loppu ol nii luonnol käypää. Se vartiapahus
rääkkäs viel omast puolestaa -- -- --
-- Huomenna pestään salin ikkunat. Lämmitetään eilinen paisti ja
porkkanat, ettei ruoanlaitto vie paljon aikaa. Hyvää yötä nyt, sanoi
Tekla ja poistui.
Anu toipui heti, sillä Tekla oli, tavalliseen tapaan, asettanut hänet
entiseen maailmaansa ja ohjannut ajatukset tuttuun uomaan.
Tuli kevät ja läheni maallemuuton kriitillinen aika. Tekla korotti
Anun palkkaa, ennenkuin tämä ehti puhua poislähdöstä. Perheellä oli
tavalliset kevätkiireet ja elämä oli entistään levottomampaa. Anun
sivistysriennot lepäsivät, iltakurssit olivat loppuneet ja esitelmät
samoin.
Viimeisellä viikolla sanoi Anu:
-- Mie lähtisi täst käymää Porvoos. Miul ois tähellist asjaa sinne.
-- Mutta meillähän on vuoden kiirein aika käsissä. Tavarat lähetetään
parin päivän kuluttua, eikä kaikki talvivaatteetkaan ole vielä
naftaliinissa. Mitä Anu nyt tekee Porvoossa? kysyi Tekla itkun
partaalla.
Onneksi hän jaksoi hillitä itseään, sillä itkevä emäntä joutuu
auttamattomasti alakynteen.
-- Mie lähe sukuloittamaa. Siel on kakskii serkkuu Jääskest. Hyö ovat
kirjatehtaas, toine mättää yleaikaa liimaa pahvipalasil ja toine
syöttää painettui paperloit sellaisel konneel mikä harsii höist kirjoi.
Höil on suuret palkat, viimekii litviikis sannoit saaneesa mont sattaa
markkaa. Hatus höil on höyhenet ja ruusut ja lakernahka kengät aret,
pyhät. Kaheksa tuntii hyö ovat roletaarii ja kuuvelt hienoi ryökkynöi.
-- Eikö Anu voisi käydä tervehtimässä heitä joskus toisten?
-- A ko mie lupasi tulla nyt kevvääl, toine höist männöö naimisii
kesäl. Miul on muutakii mennoo Porvoosee. Mie lähe kassomaa sitä
vänrikkii, hää kuuluu oleva hauvattu mäe pääl.
-- Mitä vänrikkiä Anu tarkoittaa?
-- Vänrikki Stoolii, eik rouva hänt tiijä? Häne entine asuntosakkii
kuuluu oleva reilas ja sänky ja särmi.
-- Anu puhuu kai Runebergistä?
-- Just, just. Hänt issijää mie meinasin, mut en hoksant täl hetkel
häne nimmeesä. Yheshä hää kirutti sannoit sen vänrikin keral.
-- Eikö Anu tyytyisi näkemään Topeliuksen hautapatsasta, se on täällä
Helsingin vanhalla hautuumaalla?
-- Mienen välitä näyttelijöitten hauvoist. Elläissää höit on lusti
kassella, mut ei höist tiijä kuka heiät perrii kuolema peräst.
-- Nyt Anu taas sekoittaa henkilöitä. Topelius oli yhtä suuri runoilija
kuin Runebergkin, eikä tietääkseni ole koskaan esiintynyt näyttämöllä.
-- Voip olla. Hyö pittiit saman iltan yhistyksel estelmää Iita
Aalperist ja Topeliuksest, kuka höit muistaa mikä mikkäi ol. Mut
Porvoose miu kummikii on lähettävä. Mie kasson issellein paikkaa
kirjatehtaast. Voip olla jot mie jään viel tänne vähäks aikaa, jos
pojat eivät rennaa liikaa. Mut ei tää talo passaa miul kauakaa, ko se
ei oo etulline sivistyksel. Ei tääl opi ruossii eik' oo kalaassiloit
eik' opettavaisii tilaisuuksii.
-- Täytyy kai Anun sitten lähteä Porvooseen.
-- Mie tuun illal kottii, ko sit aamul lähetää maal, se soppii miul
akkuraatist.
-- Mutta minulle se ei sovi yhtä akkuraatist.
-- Eikä tääl ennää oo lope paljo tekemist. Kyl työkii jollaiviisii
tuutte toimee, lohdutti Anu.
Tekla aavisti mitä tämä "jollaiviisii" oli, mutta hän ei voinut
kärjistää tilannetta.
Anu matkusti ja tilapäinen apulainen tuli tilalle.
-- Äiti on aivan liian veltto palvelijoilleen, sanoi Ilma. -- Jos
minusta joskus tulee emäntä, niin saatte nähdä toista. Minä olen
kohtelias ja oikeudenmukainen, kutsun heitä vaikka neideiksi, mutta
vaadin, että työt tehdään kunnolla. Heidän täytyy käyttäytyä, niinkuin
minä pankinjohtajan edessä. Kirjallisessa sopimuksessa määritellään
kumpaisenkin velvollisuudet. Silloin ei tule yllätyksiä. Ei tarvitse
koskaan muistuttaa ja torua, vetoaa vaan kirjoitettuun sopimukseen.
-- Siitä tulee laaja asiapaperi, jos tahdot ennakolta määrätä joka
asian.
-- Kun tulee odottamattomia ristiriitoja, niin vedetään pitkää tikkua.
Silloin ei kumpainenkaan voi valittaa.
-- Voit olla varma siitä, että sinä aina saisit lyhyen tikun ja
kotiapulainen pitkän.
-- Ainakaan he eivät pääsisi tekemään pyhiinvaellusretkiä haudoille
kesken maallemuuttoa.
-- Minäkin luulin nuorena voivani helposti järjestää elämän ja sen
ongelmat tavallisella ymmärryksellä. Nyt minä olen tyytyväinen
voidessani jotakuinkin ratkaista välttämättömimmät vaikeudet, sanoi
Tekla istuutuen riutuneen näköisenä matkakorin kannelle.
-- Voi, äiti parka! Koetan auttaa sinua kun vain pääsen pankista.
-- Täytyy pahimmassa tapauksessa lykätä maalle meno joitakin päiviä
eteenpäin.
Seuraavina päivinä Tekla ei ehtinyt ensinkään huolehtia omasta
kodistaan, sillä hänen anoppinsa sairastui.
Pojat, joitten mieli paloi maalle, sanoivat lehtorille:
-- Nyt ei äiti pakkaa ensinkään, kun hän on kaiket päivät mummon luona.
-- "Pakkaa" on ruotsia. Käyttäkää suomalaisia sanoja, silloin
kuin voitte, sanoi lehtori. Sanokaa esimerkiksi "sulloa tavaroita
matkakoriin".
-- Sepä on pitkä sana. Voiko sanoa: äiti on sulloatavaroitamatkakoriin
hommissa?
-- Kylläpä suomenkieli on uusi kieli, koska ei ole sen sopivampaa
sanaa? Ehkä meidän esi-isämme eivät matkustelleetkaan? Lemminkäinen
teki sitä usein, mutta hänellä ei luultavasti ollut matkakapineita.
Herrassääty matkusti kyllä myöhemmin, mutta silloin he puhuivat
ruotsia. Mutta nythän kansakoulun opettajatkin matkustelevat, kumma
että he eivät ole keksineet sopivaa nimeä tälle toimitukselle.
-- Eikö isä voisi nyt keksiä suomalaista nimeä pakkaamiselle, niin
voisimme puhua siitä? ehdotti Mauri.
-- Ehkä jostain sanakirjasta saisi valmiin sanan. Voinhan käväistä
kirjastossa tutkimassa asiaa.
-- Keksi itse ennemmin, se käy nopeammin, pyysi Eljas.
-- No, voitte sanoa sullotella. Se tuo selvän kuvan mielikuvitukseen.
Niin, sullotella on hyvä.
-- Mitenkä saisimme äidin sullottelemaan, niin että valmistuisimme
ajoissa? kysyi Mauri.
-- Ei pidä kiiruhtaa äiti parkaa, jolla aina ilmankin on kiire. Nyt hän
on rakkauden työssä. Auttakaamme häntä milloin suinkin voimme.
-- Emmekö me voisi isän avulla sullotella? Korit ovat jo eteisessä. Me
saamme kyllä paljon mahtumaan. Ainahan me olemme mukana, kun heiniä
ahdetaan latoon. Ei tämä ole sen vaikeampaa, ehdotti Eljas.
-- Sen teemmekin, heti syötyämme käymme käsiksi valmistuksiin. Se on
helppo tehtävä kolmelle miehelle, sanoi lehtori.
-- Naiset tekevät sullottelun vain turhanpäiten monimutkaiseksi, sanoi
Mauri.
-- Miehet kehittyneemmällä järjellään voivat varmaan suoriutua yhtä
hyvin kuin naiset tästäkin tehtävästä. Nämä ovat tosin tehneet
sitä vuosisatoja. Kansainvaelluksen aikana naiset luonnollisesti
sullottelivat. He ovat perineet monen sukupolven kätevyyden. Mutta
toiseltapuolen luulisi miehilläkin olevan edellytykset tähän, katsoen
siihen, että heidän suonissaan on juossut yhtä monen sukupolven
aikana sullottelevien äitien verta. Sitäpaitsi he esim. ristiretkillä
luultavasti itse sullottelivat.
-- Kamalaa kun isä on historian lehtori, ainakin tänäpäivänä. Ennemmin
hän nyt saisi olla puumies, joka on tottunut sullottelemaan halkoja
laatikkoon, sanoi Mauri Eljakselle.
-- Tai tiversikauppias, vastasi tämä.
Ruoan jälkeen alkoi työ. Lehtori vaati, että kaikki tehtäisiin
perusteellisesti ja järjestelmällisesti. Liinakaapin, vaatekomerojen
ja laatikkojen sisältö leviteltiin sohvalle ja tuoleille. Pöydille
asetettiin kirjoja ja lääkkeitä. Sitten lehtori määräsi työsuunnitelman:
-- Mauri saa osalleen liinavaatteet, joitten sisään on käärittävä
särkyvät tavarat. Eljas sullotelkoon pitovaatteet ja lääkkeet
mahdollisimman käytännöllisesti, ja lisäksi kasvipuristimet. Minä otan
kirjat ja hatut osalleni.
Kaikki ryhtyivät innokkaasti työhön ahertaen ääneti rakkauden
kannattamina.
-- Isä, sanoi Mauri vihdoin, -- nyt on vielä liinavaatteita, mutta
särkyviä esineitä en enää keksi, kun ruoka-astioita ja tauluja ei oteta
mukaan. Minä olen käärinyt peilejä, viivottimia ja lämpömittarin.
-- Tästä saat kirjoja lisäksi. Niitä ei koskaan tule liikaa, sanoi
lehtori ajatellen itsekseen että: ei niin pahaa ettei hyvääkin, nyt ei
Tekla ollut estämässä, otti sitten kirjoja mukaan kuinka paljon tahansa.
-- Katsokaa, kuinka pieneen tilaan minä olen saanut vaatteet mahtumaan,
sanoi Eljas ylpeänä.
Hän oli asettanut vaatteita omaan ja Maurin kasvipuristimeen ja
kiertänyt ruuvit kiinni. Sitten hän oli etsinyt sopivan korin, johon
nämä mahtuivat vieretysten.
-- Seisohan, isä, laudan päällä, niin minä saan ne vieläkin
litteämmiksi.
-- Tärveltyvätköhän ne tuollaisesta? kysyi lehtori epäillen.
-- Ne silitetään kumminkin maalla, rauhoitti Mauri.
-- Ja toiset voivat tulla vieläkin paremmin prässätyiksi, sanoi Eljas.
-- Taas käytätte vieraskielistä sanaa, sanoi lehtori.
-- Seiso nyt, rakas isä, sen aikaa laudan päällä, kun keksit uuden
nimen prässäykselle, pyysi Eljas.
Ja lehtori nousi.
Sillä välin oli Anu palannut Porvoosta. Kerrottuaan apulaiselle
keittiössä kaikki matkan elämykset, hän meni sisään.
Täällä hän pysähtyi ovelle katsomaan miesten hommia. Yleissilmäyksen
jälkeen hän poistui yhtä ääneti kuin oli tullutkin.
-- Mis rouva on? kysyi hän apulaiselta.
-- Hän on sairaan anoppinsa luona, vastasi tämä.
-- Etteks työ oo älynt sen vertaa et lehtor poikinee on pahateos?
-- Lehtori selitti auttavansa rouvaa.
-- Sillo hää just on vaaralline. En mie lope kaua oo palvelt täs talos,
mut het alus mie huomasin jot lehtor ei oo selvä päästää. Hää on hyvä
mies ja nii ystävälline mut usiast ilma tolkkuu. Eikä se oo asjaa mitä
hää haastaa ja mitä hää tekköö. Nyt hää vast on iha ilktyös. Mie mään
hakkee rouvaa kottii, muute hyö kolhiit koko talon piloil.
-- Minä en uskalla jäädä tänne yksinään sen kanssa, sanoi apulainen
pelästyneenä.
-- Ei hää oo pahemp ko monet muut herrat. Mie tuun siin paikas takasii.
Vaikka Anu oli valmistellut Teklaa kotimatkalla, kauhistui tämä sitä
näkyä, joka häntä odotti kotona. Huone, jossa lehtori sullotteli, oli
totisesti "tiversikaupan" ja tavaramakasiinin välimuoto.