-- Tahdoimme auttaa sinua, rakkaani. Minusta on väärin ettei
miesväki ota osaa kotitoimiin. Olen sydämestäni kiitollinen sinulle
uhrautuvaisuutesi takia äitiäni kohtaan. Uhraan minäkin sentähden
mielelläni vapaan aikani sinulle, sanoi lehtori hymyillen herttaisesti.
-- Tästä lähin ei äidin tarvitse koskaan sullotella, lupasi Eljas.
Tähän yhtyi Maurikin sanoen: -- Äiti saa nytkin mennä vaikka
sirkukseen, kyllä me tullaan toimeen täällä isän kanssa.
-- Kiitoksia nyt vain avustanne, kyllä minä lopetan tämän työn. Näen,
että olette helliä ja hyväätarkoittavia, sanoi Tekla epävarmasti.
-- Kaikki, mitä teen puolestasi, on helppoa ja hauskaa, sanoi lehtori
saaden suutelon palkakseen.
Kun Tekla vihdoin jäi yksin, purkautuivat kauan patoutuneet kyyneleet
esiin. Eikä hän tullut iloisemmaksi kuullessaan keittiön oven kautta
Anun sanovan apulaiselle:
-- Miun sissuin ei ois kärsint tuollaist myllertämist. Ol siin sirkust
tarpeeks ast ko lehtor polk lautaa justii ko hevone tynnöril. Rouvas ei
oo puhtii viije penni iest, nykyisekää raha arvo mukkaa.
Kesänalku oli kylmä ja tuulinen ja sateinen, niinkuin normaali kesäkuu
aina onkin Suomessa. Lehtori rouvineen matkusti puolivälissä kuuta
entiseen lapsuuden kotiinsa, joka oli ollut suvun hallussa tähän
asti. Mutta nyt siitä tarjottiin hyvä hinta, niin että se päätettiin
myydä. Lehtorilaiset palasivat kotiin kaupan päätyttyä, kaipuu
mielessä, ja pankkikirja lehtorin povitaskussa. Ensimäisen kerran
viisikymmenvuotisen elämän jälkeen omisti lehtori vaatimattoman summan
Smkaa.
Saavuttuaan pienellä laivalla huvilan rantaan he näkivät poikien ja
Anun seisovan laivasillalla. Pojat huiskuttivat lakeillansa ja huusivat
tervetuloa, mutta Anu, harsokankaasta neulottu hollantilainen päähine
keltaisilla hiuksilla, nojasi kaidetta vastaan ja piti kahden sormen
välissä pitsistä nenäliinaa, jonka hän antoi sirosti liehua tuulessa.
-- Katso äiti tuota isoa laivamiestä Sjögreniä, kuiskasi Mauri ensi
tervehdysten jälkeen. -- Se on Anun sulhanen.
-- Mennään nyt kotiin. Älkää puhuko turhia.
Kotimatkalla kertoivat pojat, että Anu oli rannassa joka kerta,
kun laiva saapui, ja sunnuntaisin hän matkusti sillä edestakaisin
pääteasemalle.
Pian Tekla huomasi itsekin ettei Anu ollut ennallaan. Kesä oli nyt
kuumimmillaan ja kova kuivuus vaivasi.
Kun Tekla kerran puhui Anulle päivällisestä, heidän seistessään
aurinkoisella kartanolla, sanoi tämä:
-- Mienen muista mittää ko rouva haastaa näi aurinkonpaistees. Jos on
tähellist asjaa, ni sanokaa varjos, sillo mie ymmärrän.
-- Eikö Anu ole terve?
-- En mie oo millokaa oikee potent, mut pääs humisoo ja kuuluu äänii.
-- Anu menee nyt uimaan, kehoitti Tekla, joka muisti rehtorin rouvan
neuvon.
-- En mie ennää ui. Mie häpiän.
-- Ei kukaan ole nyt rannassa ja onhan siellä uimahuone.
-- Siel on sellaisii oljamii joist ei monikaa tiijä. En mie ilkijä,
sanoi Anu hymyillen salaperäisesti.
Teklasta alkoi tuntua kaamealta. Mutta nähtyään, että Anu teki työnsä
niinkuin ennenkin, niin hän rauhoittui.
Kuta kuumempi tuli, sitä omituisemmaksi kävi Anu. Hän varoitti poikia
menemästä saunaan, sillä siellä oli vihollisia. Kerran hän kirjoitti
Ilmalle, jota odotettiin kotiin lomalle ja pyysi tätä ostamaan hänelle
uimapuvun. Asia ratkaistiin niin, että Tekla lahjoitti Anulle Ilman
entisen puvun, jolla hän nyt ui lopun kesää. Pää selvisikin joka kerta
huomattavasti.
Toiselta puolen tuli Anu yhä haaveellisemmaksi. Iltaisilla kaikui laulu
rantakallioilta, kun laivansavu katosi sisäjärven saarien taakse.
"Vie tuulonen viesti mun armaalien
taa sinimerten vieraille maille
ja kuiskaa hiljaa hänen sytämellen:
olen ijäti lempesi orja!"
Sivistysriennot eivät myöskään unohtuneet, sillä keittiöstä kuului
puuropadan sorinan säestäessä:
-- Jaak aakar ten uulyytika kossen, tuu aakar ten uulyytika kossen...
Eräänä kauniina elokuun päivänä, kun lehtori selvitteli pikääsiimaa
kaivon läheisyydessä, kulki Anu ohi, kantaen kahta vesiämpäriä.
Lehtori, joka aina oli avulias, milloin hän hajamielisyydestään
huolimatta, keksi jonkun tarvitsevan apua, tarjoutui auttamaan jyrkässä
mäessä.
Anu asetti ämpärit maahan, puisti päätään ja sanoi:
-- Minnuu ei tarvisse herrat auttaa, kyl mie senverra kavahan. Enkä mie
tiijä, mitä kalloi siin vees liikkuu, mis lehtor uip. Mitä lehtor miun
ämpärlöitäin raahaa?
-- Minä olisin vain auttanut, kun mäki on niin jyrkkä, sanoi lehtori
säyseästi.
-- Auttaa vaa ommaa rouvaasa. Mie tiijän herroi metkut ja iesottamiset.
Kososel ei ykskää tyttö kestänt entisellää, jos ei issiää varont, kons
vaa isseksee ol. Miul on se paper talles ja kavahtakkaa jot' en mie
vällee näytä rouval.
-- Ei minulla ole metkuja, eikä ole koskaan ollutkaan, kaikista
vähimimin palvelijoitten kanssa. Mistä paperista Anu puhuu?
-- Tään mie sain postis, sillo ko herrasväk ol reissus. Kyl mie nään
kirutuksest ja meiningist kene se on tekemä.
Anu kaivoi taskustaan huonolla käsialalla kirjoitetun kirjeen ja antoi
sen lehtorille, joka luki:
Muistoksi.
Ei kuihtu ne jotka sinusta jäi
nin selvä on Kuvasi sytämessäin
Ei kuihtu ei kuole
Ne kukivat van
minä jän sua kaihoden muisdeleman.
Kun elosi sule hymyää
ja kohdalo Rusuja kanta
nin muisdele joskus
minua joka kuljen
mailman Ranta.
Se Joka sinua ihaile amusta iltan asti.
-- Yks minnuu vaa näkköö aamust iltaa ast. Mienen räknää naisii ja noit
poikii. Täst näkköö, jot se on sivistynnee herrasmiehe kiruttama.
-- Mikä tässä oikeastaan todistaa sivistystä? kysyi lehtori
aavistamatta mihin Anu tähtäsi.
-- Ko hää haastaa noi eskuvvii ja vertauksii kaut ja kohtalost ja
maalima rannast. Syvänt liikuttas, joset tietäs mite suur pahennus siin
pohjal piilöö ja miessuvun tärvellys.
-- Käsiala on pahennus jokaisen silmissä ja oikeenkirjoitus on
tärvelyksen huippu, sanoi lehtori, istuutuen hyväntahtoisen näköisenä
sotkuisen siimansa ääreen.
-- Kyl häne on pitänt lukkee monjait vuosii enneko ossaa näi kirjakielt
kiruttaa. Mut sen mie terota näi mei kesen, jot lehtoril on etullist
et laittaa vällee syvämmees sen kuvan, ko sin laillisest ja esvalla
käskyst kuuluu, painakoo se sit vaik toist sattaa killoo.
-- Mitä? Syyttääkö Anu minua nimettömän, virheitä vilisevän -- -- --?
-- Mie haastan vaa mitä merkit osottaat, sanoi Anu työntäen
kansallisen, lakastuneen lehden värisen, kostean kiharan korvan taakse.
Lehtori jätti pitkäsiimansa nurmelle ja meni, nopeammin kuin
historianlehtorin arvo oikein sallisi, huoneeseensa, jonka oven hän
lukitsi.
Sillä välin oli Tekla mennyt laivarantaan postia hakemaan.
Kun laiva lähti, jäikin pitkä laivamies, Sjögren, sillalle. Hän
puhutteli Teklaa, joka tunsi hänet monista matkoista.
-- Minulla on asiaa rouvalle. Saiskohan seurata mukana huvilalle?
-- Olkaa hyvä vain. Mistä olisi kysymys? kysyi Tekla.
-- Eihän rouva tykkää pahaa?
-- Enhän minä tiedä, mistä on puhekaan. Sanokaa vaan.
-- Milloinkahan Anu Jukonen voisi päästä palveluksestaan?
-- Mitä nyt? En minä ole aikonutkaan vaihtaa palvelijaa.
-- Mutta Anu on aikonut mennä naimisiin.
-- Sjögren laskee leikkiä?
-- Totta se on. Minä meinaan naida hänet ennen kesän loppua.
-- Olenhan minä huomannut, että te seurustelette, mutta toivoin ettei
siitä tulisi mitään. Eiköhän olisi parasta jättää naiminen sikseen?
-- Naiminen on sentään kaikista rehellisintä seurustelua. En minä ole
sellainen, että minä riiailisin muulla tavalla kuin tosi mielessä.
-- Tarkoitin vain, että Anu ei minusta sovi aviovaimoksi.
-- No miksikä niin? Poltttaako se puurot pohjaan tai särkee astioita?
-- Ajatelkaa nyt hänen henkisiä ominaisuuksiaan.
-- Taitaa olla äkkivihainen tai tuhlaavainen? Sjögren oli levottoman
näköinen.
-- Eikö Sjögren ole huomannut, että hän on hiukan omituinen?
-- Tietenkin. Hän puhuu henkisistä riennoista ja sivistyksen
vaatimuksista. Sellaisiksi ne käyvät aina herrasväen palveluksessa.
Mutta se ei haittaa minua ensinkään.
-- Anulla on outoja mielikuvituksia, selitti Tekla varovaisesti.
-- Ei sellaiset ole vaarallisia. Minä olen tuntenut rouvan, joka manasi
henkiä ja tanssitti pöytiä. Mainio emäntä se oli. Lapset olivat hyvin
hoidetut, koti siisti ja ruoka hyvää. Eikö hänessä ole muuta vikaa?
-- Ei, mutta jos järki on vähän sekaisin -- -- --
-- Kyllä sitä on tarpeeksi tähän tarkoitukseen, sanoi Sjögren, joka
tunsi helpotusta. Hän oli luullut pahempaa.
-- Minä tahdoin vain varoittaa. Täytyy ajatella perinnöllisyyttä.
-- Kyllä minun lapseni tulevat hyvärotuisiksi, hymyili Sjögren leveästi.
-- Onhan Anu muuten kiltti tyttö.
-- Ja kaunis, lisäsi Sjögren hartaasti.
Anu tuli nyt ämpäreineen rannasta.
-- Minä olen kertonut meidän kaupoistamme rouvalle, sanoi Sjögren
tervehdittyään.
-- Onnea sitten vain. Anu saa kunnollisen miehen. Se on sentään suurin
onni tässä elämässä, sanoi Tekla.
-- Mitähä lehtor täst sannoo, taitaa panna pahaksee, tuumi Anu.
-- Mitä hän siihen sanoisi? kysyi Tekla.
-- Se koira älähtää, joho kalikka kalahtaa, ja Anu myhähti
merkitsevästi.
-- Mitä sinulla on lehtorin kanssa tekemistä? Oletko sinä se kalikka,
joka saa hänet älähtämään? kysyi Sjögren terävästi.
-- Mie oon viaton, enkä mie valita kohteluu. Mut mitä lehtoris kyttöö,
sen saa rouva selvittää, sanoi Anu.
-- Anun puheet ovat taas sekavia. Sjögren menee nyt keittiöön, niin Anu
antaa kahvia, sanoi Tekla, joka alkoi hermostua.
Anu ja Sjögren ottivat kumpikin ämpärinsä ja menivät läiskyttäen
leikillä vettä toistensa päälle.
Teklan saapuessa huvilaan näki hän miehensä huiskuttavan hänelle
ikkunasta ja huutavan:
-- Tulehan Tekla huoneeseeni, niin saamme puhella.
Tekla joudutti askeleitaan ja kiirehti miehensä luo.
-- Minä en kokoa voimia enkä voi pitää henkeäni tasapainossa, ellei
koti ole rauhan tyyssija, sanoi lehtori.
-- Mehän olemme onnellinen, tyytyväinen perhe, rauhoitti Tekla.
-- Täällä on rauhan häiritsijä, epäluuloinen ja epähieno olento.
-- Sopusointuista palvelijaa on mahdotonta saada.
-- Mutta hän voi olla nolla.
-- Minusta meillä on ollut nollia tarpeeksi, jos tarkoitat henkistä
kehitystä.
-- Tarkoitan heidän lukumääräänsä.
-- Emmehän voi, rakas Konrad, olla ihan ilman kotiapulaista.
-- Voimme kyllä. Äidillä ja Amalialla ei ole hyräilevää, eroottista,
puolihassua kotihäiritsijää.
-- Heillä on keskuskeittiö ja niin paljon mukavuuksia, että heille se
käy laatuun.
-- Sitäpä minäkin olen miettinyt tämän kiusallisen puolentunnin aikana.
-- Mikä puolitunti se on?
-- Siitä asti kuin jätin pitkänsiimani nurmelle kaivon luo ja tulin
tänne huoneeseeni, pakottaen aivoni työskentelemään ankarasti,
huolimatta siitä että lämpömittari näyttää 25° varjossa. Vai oliko
se 25 1/2°? Nyt näyttääkin tulevan kaunis kuutamo. Pitäisi mennä
kravustamaan.
-- Kerrohan nyt ensin, mitä aivosi saivat aikaan, ohjasi Tekla lehtorin
entiseen ajatuskulkuun.
-- Palvelijoilla on hyviä ja huonoja ominaisuuksia, aloitti lehtori.
-- Niinkuin meilläkin, keskeytti Tekla.
-- Aivan oikein. Ainakin minulla ja lapsilla. Olemattomilla
palvelijoilla ei ole yhtään huonoa ominaisuutta.
-- Mutta hyviä ominaisuuksia sitä enemmän. Minä olen ollut ilman
palvelijaa kesällä. Ensimmäisinä päivinä nautin tavattomasti,
mutta kuta pitemmälle aika kului, sitä suuremmaksi kasvoi kaipuuni
kotiapulaista muistellessa. Hän häämöitti mielessäni kaiken avun
tuojana, epäitsekkäänä uhrautuvana kotihengettärenä. Silloin huomasin,
mitä hän merkitsi koko perheelle, lapsille ja etenkin minulle. Kun
minun itseni täytyi olla ensimäinen aamulla ja viimeinen illalla, niin
silmäni aukenivat. Ja minkälaisia toimia sain tehdä!
-- Olen keksinyt keinon, mitenkä nuo toimet jäävät kokonaan pois. Me
ostamme osakkeet Töölössä, samanlaisessa talossa kuin se, jossa äitikin
asuu. Nythän meillä on melkein riittävä summa.
-- Etteikö meillä olisi taloutta ensinkään?
-- Saamme ruokamme yhteisestä keskuskeittiöstä ja säästämme palvelijan
elatuksen ja palkan.
-- Sehän olisi ihanaa. Niissähän on pieni keittokomero, niin että
saamme aamukahvimme ja vieraillemme mitä tahdomme. Joku siivooja saa
käydä siistimässä ja silloin me olemme onnellinen suljettu perhepiiri,
johonka vieras aines ei tuo levottomuuden aihetta.
-- Eikä kukaan väitä, että historianlehtori alentuisi kirjoittamaan
rakkausrunoja. Anun päivät ovat luetut tässä talossa.
-- Anu menee naimisiin Sjögrenin kanssa.
-- Sjögren parka! Mutta minä varoitan häntä. En voi nähdä ihmisen
suinpäin syöksyvän perikatoon.
-- Silloin tekisit turhaa työtä. Lähemmin ajatellessani luulen,
että Anusta tulee erinomainen vaimo. Hän osaa hoitaa taloutta ja
luonteeltaan hän on kiltti ja taipuvainen. Sinä tuomitset häntä
luokkarajan toiselta puolelta.
-- Olet oikeassa, niinkuin aina, Teklaseni. Luultavasti Josefiinat,
Olgat, Hildat ja Iidat ovat kaikki erinomaisia, katsottuina oikeassa
perspektiivissä.
-- Tosiaankin. Kun nyt ajattelen tulevaisuutta ilman heitä, näen kaikki
toisessa valossa. Työnantajien ja työntekijöiden välinen hankaus
ja etenkin jokapäiväinen elämä vierasten ihmisten kanssa vaikuttaa
epäedullisesti arvosteluun.
-- Mekin, jotka rakkaus liitti yhteen, saimme kestää monta vaikeutta,
ennenkuin arkielämä alkoi sujua tasaisesti. Mutta nyt, kun meidän
ei ole pakko vetää arkaan kotielämäämme vieraita, toisessa
maaperässä kasvaneita ihmisiä, niin järjestäkäämme elämämme heistä
riippumattomaksi.
-- Mutta mitä ne perheet tekevät, joilla on pieniä lapsia tai jotka
eivät voi ostaa osakehuoneustoa?
-- En minä kykene pohtimaan yhteiskunnallisia ongelmia keskellä
kesähellettä. Nyt lähden uimaan, ja heti kun tulee viileämmät ilmat,
lähdemme Helsinkiin ostamaan kotia itsellemme. Sillävälin luemme
ilmoituksia ja valmistelemme asiaa kirjeenvaihdon kautta.
Kahvihetki humalamajassa oli täynnä juhlatunnelmaa.
Lehtori selitti pojille nyt alkavaa uutta elämää ja nämä kuuntelivat
hartaina. Silmät loistivat monipuolisesta nautinnosta. Suloinen kahvi,
vastaleivottu leipä, ruumis viileänä uimisen jälkeen, ympärillä
vihannoiva luonto ja tuolla kimalteleva järvi! Sitten vielä mullistavia
suunnitelmia perhe-elämässä -- nautinto oli täydellinen.
Tekla katseli perhettään ja iloitsi. Kun Ilmakin huomenna yhtyisi
täyttämään paikkansa, niin olipa kuin taas elettäisi niitä harvoja
aikoja, jolloin elämä sujui onnellisena ja toivorikkaana.
Hän hymyili kuullessaan keittiön puolelta Anun Sjögrenin seuran
vilkastuttaman iloisen naurun ja pienet kirkaisut.
Emännän ja kotiapulaisen välit olivat tasapainossa. Heille häämöitti
luonnollinen ero täydessä ystävyydessä ja rauhassa. He näkivät
toisissaan ihmisen ja tunsivat pitävänsä toisistaan. Sillä vapaus
koittaisi molemmille.