Joku päivä myöhemmin oli Amalia-täti Sevisillä.
Koko perhe oli koolla, paitsi Ilma. Olga tarjoili kahvia sulavin
liikkein.
-- Olga on vähän Amalia-tädin näköinen, eikä se olekaan ihme, koska
Olga on tädin lapsi, pamahutti Mauri.
-- Mitä sinä höpiset, lapsi? sanoi äiti.
Amalia täti oli mykistynyt hämmästyksestä.
-- Olgalla on Amalia-tädin ja rehtori Lundénin valokuvat alpumissaan ja
sanoo niitten olevan hänen vanhempansa. Sen hän kertoi tirehtöörille ja
niille muille kahvivieraille.
-- Mauri luulee leikkipuheet tosiksi. Lystiksenihän minä vain narrasin,
selitti Olga hädissään.
Mutta nyt hän sai ryöpyn ylitsensä. Amalia-täti ei ymmärtänyt leikkiä.
Hän uteli ja kyseli, kunnes Olgan täytyi tunnustaa koko valokuvajuttu.
Amalia-tädin muoto muuttui. Hän veti henkeään kuin sepänpalje ja kiersi
laihoja käsiään.
-- Tekla ja Konrad! Minua on häväisty teidän talossanne, lastenne
läsnäollessa, mitä karkeimmalla tavalla. Minun puhdas maineeni on
piloilla. Hankkikaa se minulle jälleen! Mitä auttaa ihmistä, että
hän on elänyt siveellisesti lähes 60 vuotta, kun sittenkin hyvä nimi
vedetään lokaan! Kuinka voin enää seurustella Lundénilla? Berta
Lundénkin, joka on vähimmästäkin syystä mustasukkainen, voi uskotella
ties mitä.
-- Me sanotaan hänelle ettei siinä ole perää, että se oli vain Olgan
metkuja, sanoi Mauri.
Tästä vasta Amalian kyyneleet alkoivat vuotaa, hän nyyhkytti ja
voivotteli ja toivoi kuolleensa, ennenkuin Olgan tapainen katala olento
oli syntynytkään.
-- Pojat eivät saa puhua sanaakaan koko asiasta, eikä siitä tiedä
kukaan. Eihän Olgan tuttavat tunne kumpaistakaan. Tietysti hän teki
väärin, mutta ei siitä nyt maine sentään mene.
-- Tietäisipä Amalia-täti, että Olga sanoi mummon istuneen linnassa
rengin kanssa, niin paha tulisi, ajatteli Mauri, joka tunsi suurta
halua kertoa tämänkin makupalan. Mutta hän sekä pelkäsi että sääli
Olgaa. Luultavasti tämäkin tulisi hänelle kalliiksi.
-- Mitäpäs tässä nyt leikistä suututaan? Enhän minä mitään pahaa
tarkoittanut. Sovitaan nyt, Amalia-neiti, minä pyydän anteeksi. Mutta
poikia minä en ota mihinkään, en ikinä mihinkään, sanoi Olga ja juoksi
keittiöön.
-- Ei kenellekään muille satu tällaisia onnettomuuksia. Minä olen
viaton uhri toisten hampaissa. Jokainen nujertaa minut maahan, tallaa
minua ja nauraa sydämessään ivanaurua nauttien tuskastani, lausui
Amalia-täti nauttien itsekin suurista lauseista ja tunteista. Viimeiset
sanat tarkoittivat Eljasta, jonka kasvot loistivat vaivalla pidätetystä
naurusta.
-- Olga sanoi, että isä on ollut sen sulhanen ja taistellut
punakaartissa Tampereella, oli Maurin pakko sanoa kääntääkseen huomion
Eljaksesta.
-- Nyt pojat menevät huoneeseensa, te olette saaneet aikaan kylliksi
häiriötä, sanoi Tekla tavattoman terävästi.
Lehtori, joka oli rauhanmies, oli hiipinyt pois, heti kun Amalian
kyyneleet alkoivat tulvia. Hän ei siis koskaan saanut kuulla,
minkälaisissa suhteissa hän oli ollut Olgaan ja sotaan.
Pojat poistuivat Eljaksen muristessa:
-- Saa tässä muutkin viattomasti syytöksiä. Olenko minä osallinen
Maurin tekoihin?
-- Minä näin, että sinä olit yhtäpoikaa minun kanssani. Sinusta se oli
kivaa. Oli niinkin, sanoi Mauri.
Amalia-täti rauhoittui vähitellen neljännen kahvikupin ääressä.
Ulosmennessään hän sanoi:
-- Neuvon sinua, Tekla, kasvattamaan paremmin palvelijoitasi. Mutta
eipä ole ihme, että he ovat hävyttömiä, kun omat lapsesi eivät osaa
ensinkään käyttäytyä.
-- Ovatko he olleet epäkohteliaita?
-- Kuulithan itse että Mauri sanoi _minua_ Olgan näköiseksi. Missä
hänen silmänsä ovat?
Amalia-täti meni ja ovi sulkeutui hiukan liian kovalla melulla.
Olga purki sydäntään Pärkreenille keittiössä:
-- Ei niihin herrasihmisiin niinkään helposti totu. Suuttuvat kaikesta
turhasta. Varovainen niitten kanssa pitää olla. Mutta jos eivät anna
käydä lastiikassa, niin minä muutan. Ilma-neitikin on tanssinut sitä
ja me ollaan yhtä vanhoja, mutta halut ja tavat pitäisi olla ihan
erilaiset. Hattu minulla sentään on vielä hienompi ja Salontaus on yhtä
hieno herra kuin Ilma-neidin laiha pankkiherra, joka sitä riiailee.
-- Olga on itsekin paljon komeampi kuin Ilma-neiti, sanoi Pärkreeni,
joka niinkuin useimmat lyhyet miehet ihaili pitkiä naisia.
-- Minua sanoivat Amalia-neidin näköiseksi! Mutta piikaa saa loukata
ken haluaa, ja Olga sekoitti räminällä veitset, lusikat, porsliinit ja
lasit yhteen pesuastiaan, niin että Sevisten arkiruokakalusto väheni 10
prosentilla.
IV.
ROUVIEN KAHVIKUTSUT.
Tekla oli rehtorilla aamupäiväkahvilla.
Kahvipöytä oli upea. Valkoisella, paljotöisellä liinalla oli kolme
kahvikalustoa, 6 kaakkua, pieniä leipiä, joitten leipominen oli
Berta-rouvan salaisuus, ja mahtava rinkeli. Kaikki oli maukasta ja
hauskaa.
Vieraat, sekä lihavat että laihat, olivat ystävällisen ja onnellisen
näköisiä. Tavallinen suomalainen jurous oli hävinnyt. Ei voinut
aavistaa, että monellakin oli elämässä enemmän huolia ja vastuksia
kuin kahvia ja kermakaakkuja. Emäntä esiintyi vaatimattoman
anteeksipyytävänä, mutta salaisesti varmana voitostaan. Hän nautti
tämän päivän. Huomenna oli aika miettiä, mitenkä kolmeneljäsosaa
kuukautta oli elettävä sillä yhdelläneljäsosalla palkasta, joka enää
oli jäljellä.
Amalia-neiti keskusteli ulkomaalaisen rouvan kanssa.
-- Sellaisia kahvikestejä kuin teillä Suomessa en ole nähnyt missään,
sanoi tämä.
-- Todellako? kysyi Amalia-täti.
-- Te olette kehittäneet kahvinjuomistaidon huippuunsa. Jo kahvipöydän
järjestely on mestarillinen. Kahviliinat ovat erikoisala Suomelle, vien
niitä ystävättärilleni kotimaahan. Kaakut ja leivokset ovat korkealla
tasolla. Arkioloissakin on kahvinjuonti teillä tärkeä perhetapahtuma ja
vahvistaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.
-- Ennen maalla oli kahvinaika juhlahetki, silloin saapui posti, isä
istui rauhallisena perheensä ympäröimänä ja äiti oli tyytyväinen ja
tasapainossa. Lapset saivat puhua vapaasti, mikä oli heiltä kielletty
ruokapöydässä, ja isä kertoi tapahtumia sanomalehdestä. Muissa
perheissä oli tapana tarjota kahvia tarjottimilla, mutta meillä
käytettiin katettua kahvipöytää niinkuin nykyään, innostui Amalia
kertomaan.
-- Teidän kansallanne on monenlaisia nautintoja, mutta sitä
kaipaavatkin ne, joitten täytyy asua täällä koleassa maassa. Suomi on
ihana maa, olen tutustunut sen monipuoliseen kauneuteen, mutta ilmasto
sopisi sittenkin parhaiten jääkarhuille.
-- Sentähden rakastammekin kahvia, kuumaa, vahvaa kahvia. Toinen
kansallinen nautintomme on sauna, oikea löylysauna. Nämä kaksi ovat
meidän intohimomme, samoinkuin rakkaus ja raha muille.
-- Eivätkö suomalaiset välitä näistä?
-- Tietysti, mutta ei ensi sijassa. Sodan jälkeen on rahanhimo
kasvanut, mutta se ei ole luonnollista meille. Rakkaus ei myöskään ole
niin valtavaa kuin etelämailla. Se on täällä enimmäkseen tuollaista
pikkutunteellista haaveilua nuoruudessa ja tanakkaa perheenisän ja
äidin kiintymistä toisiinsa.
-- Mutta avioerothan ovat tavallisia täällä, ainakin Helsingissä, olen
kuullut.
-- Sekin on enimmäkseen sodan jälkeisiä paheita ja tällaisilla
ihmisillä on aina ulkolaista verta suonissaan. Meidän oma rotumme juo
kahvia, kylpee ja rakastaa hölkyttää elämän loppuun asti. -- Näettekö,
että me juomme nytkin jo kolmatta kuppia kahvia.
-- Ihmettelen näitten hienojen naisten ruokahalua. Leivoksia he syövät
kilokaupalla ja kahvia he juovat litroittain. Te mahdatte olla kaikesta
huolimatta rikasta kansaa. Tällä meidän isäntäväellämme esimerkiksi on
huvila maalla, he juovat selvää kahvia kuin lähdevettä ja isännällä on
varaa olla lomalla neljä kuukautta, joista yksi on keskellä talvea.
Olikohan heillä iso perintö?
-- He ovat perineet vanhan kaapin ja isoisän turkit, sanoi Amalia, joka
sitäpaitsi tiesi, että rehtori oli lukenut velaksi ja rouva oli tullut
aivan varattomasta kodista.
-- Kylläpä he silloin ovat tarmokasta väkeä. Heillä kuuluu olevan neljä
tytärtä. Näiden myötäjäisten turvaaminen on tietysti vetänyt paljon
varoja.
-- Ei heistä ole kuin yksi naimisissa.
-- Mutta tietysti he ovat koonneet ensin tytärten myötäjäiset,
ennenkuin ostivat huvilan?
-- Ei meillä monikaan anna tyttärilleen myötäjäisiksi muuta kuin liina-
ja pitovaatteita. Kaikista vähimmin sitä tekevät pienipalkkaiset
opettajat. Kuka voisi vaatia esimerkiksi Lundéneilta myötäjäisiä?
Tuskin he ovat aivan velattomiakaan.
-- Ja kuitenkin pidetään huvilaa ja tällaisia kutsuja! No, joka maalla
on omat tapansa.
-- Ja suomalaiset tavat ovat yhtä hyvät kuin ulkomaalaisetkin. Täällä
ovat vaimot uskollisia miehilleen, eivätkä samoile vieraita maita
etsiskellen, mitä moittisivat ja pilkkaisivat, sanoi Amalia-neiti
terävästi mennen toiseen sohvaan, jossa oli vain suomalaisia.
Tekla oli joutunut pöytään, jossa oli enimmäkseen "valveutuneita"
naisia.
Täällä luettiin ääneen mielenkiintoista kirjoitusta naisten osanotosta
yhteiskunnalliseen työhön. Kirjoittaja, yliopiston professori, vastusti
tätä ja puolusti naisen työtä kodin- ja lastenhoitajana. "Valveutuneet"
olivat kuohuksissa.
-- Luulisi kirjoittajan eläneen viime vuosisadalla, sanoi
eduskuntanainen.
-- Eihän tuollaisista asioista enää keskustella, naiset ovat jo
valloittaneet maailman, sanoi rehtorin rouva.
-- Kuinka hän rehellisenä miehenä voi sanoa, että naiset kirjoittavat
kuin koulutytöt, kypsymättömiä, vanhoja, jauhettuja asioita? kysyi
tohtorinna.
-- Meidän omat naislehtemme kuuluvat olevan hänen mielestään
"lapsellisia konventtijulkaisuja, jotka saavat naineet naiset penseiksi
ja tyytymättömiksi kotioloihin". Niissähän juuri on tosimoraalia ja
mieltäylentäviä kirjoituksia!
-- Mutta viimeinen suuri vaalitappio todistaa, että taidamme olla
kypsymättömiä valtiolliseen toimintaan, niinkuin professori väittää,
uskalsi Tekla sanoa.
-- Se oli tarpeellinen läksy meille. Me olemme velttoja ja
leväperäisiä. Saatte nähdä, että ensi vaaleissa saamme loistavan
tuloksen, sanoi naislehdentoimittaja.
-- Sitäpaitsi hän on kovasydäminen tuomitessaan naimattomia naisia.
Ei naimattomuus ole heidän syynsä. Minulla on serkku, joka on tehnyt
parhaansa saadakseen miehen. Hän olisi ottanut toissilmäisen leskenkin,
mutta kaikki ponnistukset menivät hukkaan, sanoi yksinkertainen nuori
rouva, joka sai lapsia useammin kuin uusia pukuja.
-- Mitä kirjoittamiseen tulee, niin melkein jokainen nainen, joka on
oppinut käyttämään välimerkkejä, osaa kirjoittaa painattamisen arvoisia
kirjoituksia, sanoi rehtorin rouva.
-- Ainakin niitä on legio, jotka yrittävät. Lehteen tulvii
kirjoituksia, mutta eivät ne aina ole ensiluokan työtä. Mutta
ilahduttavaa on nähdä, että naiset ajattelevat muutakin kuin
torihintoja ja parsimista, sanoi naistoimittaja. -- Luen teille kauniin
runon, jonka nainen on kirjoittanut; painatan sen ensi numeroon:
"Vanha koivu, ikihumiseva,
tunteheni lietsot eloon uuteen,
uinua mä tahdon maani ihanuuteen.
Vuolas virta aina kohiseva,
levon tuo,
onnen suo!"
Siinä on tunnetta, muodon kauneutta ja sointua.
-- Roskaa, mumisi valtiopäivänainen uskaltamatta puhua ääneen, sillä
"vanha koivu ja vuolas virta" olivat nähtävästi saavuttanut täyden
ihailun.
-- Olkaa hyvät ja ottakaa pieni tilkka lisää, tyrkytti rehtorin rouva.
-- Päivällinen tärveltyy kokonaan tällä tapaa, sanoi tohtorinna.
-- Ei meillä ole niin hyvää päivällistä, että siitä koituisi suurikaan
vahinko, sanoi nuori rouva ottaen ison annoksen leipää neljänteen
kuppiinsa.
-- Minun sisäkköni sanoi tänään, ettei hän kunnioita herrasväkeä,
kertoi laulunopettajan rouva.
-- Kuinka hän silloin voi olla sisäkkönä? Sehän on mahdotonta, sanoi
entisen senaattorin rouva.
Kaikissa paremmissa seuroissa on aina entisten senaattorien rouvia.
-- Eihän nykyään kukaan kunnioita ketään, sanoi eduskuntanainen.
-- Paitsi suurmiesten muistoa. Helsinkiläiset ovat innostuneet
juhlimaan patsaitten ympärillä ja sitä kai maaseutukin on. Silloin
kaikki kunnioittavat ylenmäärin, puhuvat ja ovat mahtavia, sanoi
naistoimittaja.
-- Oletko tyytyväinen Olgaasi? kysyi rehtorin rouva Teklalta.
-- Olga muuttaa, sillä minä väsyin hänen yöjuoksuunsa ja vaadin että
hän olisi kello 10 kotona.
-- Sehän sopii erinomaisesti. Minulla on tiedossa kiltti karjalainen
tyttö, joka tuli tänne hakemaan paikkaa. Hän on kotipitäjästäni,
tunnetusta talosta. Hänen nimensä on Anu Jukonen, sanoi rehtorin rouva.
-- Muistan, että olet puhunut Anu nimisestä tytöstä, mutta eikö joku
sanonut hänen olevan hiukan epänormaalin? kysyi Tekla.
-- Etkö ole huomannut, Tekla kulta, että kun emännät suuttuvat
palvelijoihinsa, sanovat he heitä aina vähän hulluiksi. Samaten
palvelijat emännistään. Siitä ei huoli välittää vähääkään. Katsos, eri
kansanluokat eivät ymmärrä toistensa sielunelämää.
-- Mutta minulla on totisesti palvelija, joka ei ole täysijärkinen.
Hän nauraa ääneen itsekseen ja keittää munia 20 minuuttia, sanoi
laulunopettajan rouva.
-- Mitä sanoisitte meidän Lainasta, joka leikkasi tomaatit viipaleiksi
ja paistoi ne pannussa makkaroiden kanssa? kysyi tohtorinna.
-- Ja minun keittäjättäreni osti 400 markalla kesähatun, eikä omista
yhtään paria villasukkia, sanoi professorin rouva.
-- Minulla on suurimmat vaikeudet sulhasasioista. Lyylillä on hellät
suhteet puumiehen, kaljakuskin, nuohoojan, kaasulaskunkantajan ja
talonmiehen kanssa. Hän on muuten hyvä tyttö, mutta liian tunteellinen.
Niissä asioissa hän on epänormaali.
Eduskuntanainen nousi kuin puhetta pitääkseen:
-- Ihmiset tuomitsevat sokeasti tekojen mukaan, koska he eivät näe
toisten vaikutteita. Heidän johtopäätöksensä vievät harhaan. Eri
rotujen välillä tämä tapahtuu aina. Villit kansat pitävät valkoisten
ihmisten tapoja ja tekoja hyvin omituisina ja käsittämättöminä.
Sivistyneet puolestaan arvioivat alempana seisovien ihmisten aivot
sangen epätäydellisiksi, tuomiten heitä heidän tekojensa mukaan.
Lapsetkin luulevat usein voivansa järjestää asiat paremmin tai ainakin
hauskemmin kuin vanhemmat. Sama on laita isäntäväen ja palvelijoitten
välillä, jotka useimmiten pitävät toisiaan vähäjärkisinä. Tosin
kamala sota oman kansan keskuudessa on tuhonnut monta, kovan ajan
heikentämää hermostoa. Kotiapulaisemme esimerkiksi olivat vaikeassa
asemassa valkoisten turvaamina ja elätettävinä, sillä välin kuin juuret
ja tunteet olivat toisella puolella. Täytyy tunnustaa, että suurin
osa heistä menetteli rehellisesti isäntäväkeään kohtaan. Harvoin
mielipiteiltään hyvinkin punainen palvelijatar petti työnantajansa.
Mutta usea heistä on järkytetty ikiajoiksi. Kauhu on jäänyt jäljelle ja
hermosto on huono. Sivistyneet kärsivät myöskin, mutta he eivät olleet
tällaisessa ristiriitaisessa asemassa kuin kotiapulaisemme.
-- Meidän Laina on aivan valkoinen, mutta silti hän on katkera veljensä
kärsimysten johdosta vankileirillä, sanoi tohtorin rouva.
-- Tässä näette toisen syyn ristiriitaan. Mutta muutenkin on harva
ihminen täysin normaali. Lähemmin tutkiessamme huomaamme, että hyvinkin
viisaalla ihmisellä on huolestuttavampia ominaisuuksia kuin että
hän keittää munia 20 minuuttia. Minun vanha viisas opettajani laski
sormensa ja varpaansa heti herättyään nähdäkseen, ettei niistä yksikään
puuttunut. Eräs lääkäri nykäisi karvan parrastaan aina ennen vaikeaa
leikkausta, jatkoi eduskuntanainen.
-- Minun mieheni jättää joka lauantai yliopistoon kirjan, jota hän
tarvitsee valmistellessaan maanantaista luentoa. Sen hän tekee
tahallaan pakottaakseen itsensä ikävälle kävelylle sunnuntaisin. Tätä
hän katuu joka sunnuntai, mutta uudistaa tekonsa joka lauantai, sanoi
professorin rouva.
-- Kuinka kauan tätä on kestänyt? kysyi joku.
-- 12 vuotta, eikä se lopu koskaan.
-- Pieni epänormalisuus ei suinkaan ole pahin vika ihmisessä.
Epärehellistä, kevytmielistä, tuhlaavaista tai epäystävällistä
palvelijaa minä en tahdo kotiini. Sen sijaan tulen hyvin toimeen
kotiapulaisen kanssa, jolla on hiukan vikaa aivoissa, sanoi rehtorin
rouva.
-- Mutta mikä tätä Anua vaivaa? kysyi Tekla levottomana.
-- Talvella häntä ei vaivaa mikään. Kesillä sanovat hänen joskus
olevan hiukan omituisen. Lähetä hänet uimaan, niin kyllä hän selviää.
Hän on kiltti, ystävällinen tyttö. Karjalaiset ovat rakastettavia ja
sydämellisiä ihmisiä. He rakastavat lapsia ja kiintyvät perheisiin,
ainakin niin kauaksi aikaa kuin he ovat talossa, ja sehän on pääasia.
-- Voinhan ottaa hänet koetteeksi, sillä ehdolla että hän on vaaraton.
-- Tietysti hän sitä on. Ei silti ole varmaa, että hän sopii teille,
sillä palvelija, josta yhdessä perheessä pidetään, voi epäonnistua
täydellisesti toisessa paikassa. Niinkuin kasvitkin, joista toiset
vaativat hiekkamaata, toiset savimaata, sanoi rehtorin rouva.
-- Toiset ovat kuin perunat, jotka tulevat rupisiksi lihavassa maassa,
mutta useammat ovat kuin hyötymansikat, jotka vaativat vahvaa maata,
sanoi maisterin rouva.
-- Tarkoitat, että yksi palvelija tarvitsee ankaruutta, toinen
ystävällistä kohtelua ja rohkaisua. Mutta harvapa meistä ajattelee,
mitä heidän luontonsa vaatii. He ovat vain enemmän tai vähemmän sopivia
välikappaleita palvelemaan meidän omia tarkoitusperiämme, sanoi
eduskuntanainen.
-- Meidän keittäjättäremme luonto vaatii eläviäkuvia joka toinen ilta,
sanoi professorin rouva.
-- Ja minun Liisani luonto on kuin Vesuvius, joka purkautuu kerran
viikossa tuhoavalla tavalla. Olen koettanut kesyttää hänen luontoansa,
etenkin kun porsliiniastiat ovat niin kalliita, mutta vielä en ole
saanut aikaan muuta kuin uusia purkauksia, sanoi kamreerin rouva, joka
juuri oli liittynyt seuraan.
-- Miksi ette vaihda keittäjätärtä, ettehän te ole vihitty häneen?
kysyi naislehdentoimittaja.
-- Mieheni luonto vaatii hyvää ja vahvaa ravintoa, niinkuin sitä
vaativat hyöytymansikat. Liisa on erinomainen ruoanlaittaja. Hänellä
on erikoinen aisti, joka johtaa häntä panemaan juuri sopivan määrän
mausteita ruokaan ja saamaan kastikkeet tuoksuavan maukkaiksi. Pihvit
ovat aina täsmälleen oikein paistetut ja keitot niin täydellisiä, että
mieheni suutelee minua erikoisen lämpimästi ja kehuu hyväksi emännäksi.
Liisaa minun täytyy pitää niin kauan kuin hän suinkin pysyy meillä.
Kaikkihan tietävät, että hyvät keittäjät ovat pikaluontoisia.
-- Minulla on keittäjä, joka on kuin auringonpaiste, mutta lihapullat
ovat kuin kuivuneet maanmunat ja ohukaiset kuin nahkapalat, sanoi
maisterin rouva.
-- Mitenkä saat Liisan kestämään luonasi? kysyi Tekla kamreerin
rouvalta.
-- Nostan palkkaa aina kun hän vaatii. Olen koettanut saada
käännöstyötä, voidakseni sen tehdä. Sittenkin hän uhkaa jokaisen
purkauksen jälkeen muuttaa. Elän kuilun partaalla. Liisalla on kaikki
valtit käsissään.
-- Eikö lainsäädäntöä voisi kehittää ehkäisemään alituisia palvelijain
vaihtoja pienimmästäkin syistä? kysyi toimittajaneiti eduskuntanaiselta.
-- Voisihan ajatella jonkunlaista lakiehdotusta tähän suuntaan.
Maammehan kehittyy yhä enemmän lakimaaksi. Meidän ryhmä suunnittelee
monta uutta hyödyllistä lakia. Ehdotamme, että määrättäisiin, kuinka
monta lasta kullakin perheellä pakollisesti täytyy olla. Toinen ehdotus
koskee lasten kuukausirahan suuruutta. Seuraava asettaa ikärajan
tanssimiselle, joka onkin tarpeen, nyt kun vanhat ovat alkaneet
tanssia. Sitten on ajateltu pakottaa naimattomat miehet ottamaan
kasvatikseen joku isätön lapsi, vastasi eduskuntanainen.
-- Miks'ei naimattomia naisia? kysyi tohtorinna.
-- Heitä pidetään syyttöminä naimattomuuteensa. On ajateltu kuitenkin,
että niiden, joita on kosittu, pitäisi alistua saman määräyksen
alle. Mutta miehet vaativat, että ne poikamiehet, jotka ovat saaneet
rukkaset, vapautettaisiin tästä. Minusta vasta kolmannet rukkaset
oikeuttavat heitä pääsemään kasvatista.
Koko seura piti tätä viimeistä lakiehdotusta aivan erinomaisena.
-- Sivistystyön alalla olisi vielä paljon tehtävää. Koulupakko on
vain ensimäinen askel. Seuraava on kaunokirjallisuuden lukemispakko,
käyntipakko Suomen ihanimmilla seuduilla ja tärkeimmissä
kulttuurilaitoksissa. Jokaisen suomalaisen, Ruijasta Rajajoelle
saakka, täytyisi tuntea Kansallismuseo, tieteelliset kokoelmat, Turun
historiallinen museo ja Korkeasaaren eläinmaailma, sanoi toimittaja.
-- Mutta eihän kansalla ole varaa matkustella, sanoi Tekla.
-- Jokainen pakkolaki tulee kalliiksi, sillä ne ovat vietävät läpi
valtion kustannuksella. Mutta varoja meillä on vaikka mihin, ja
rahallinen meno tuo toiselta puolen suuren henkisen voiton, auttoi
eduskuntanainen.
-- Kyllä meillä sitäpaitsi on varaa matkustaa. Koko kesän ovat junat
täynnä väkeä, jotka käyvät laulujuhlilla, kokouksissa ja arpajaisissa.
Paras heinäaika tanssitaan, elonkorjuutyöt seisovat laulun tähden ja
kauranleikkuu unohtuu arpajaishommien tähden, sanoi entisen senaattorin
rouva.
-- Tässä olisi myöskin lainsäätäjällä työtä, tuumi eduskuntanainen. --
Ensimäiseksi täytyy saada kahdeksantuntinen työpäivä kotiapulaisille.
He ovat ainoat ihmiset, jotka toisten palveluksessa saavat tehdä
rajattoman määrän työtä. Heidän velvollisuutensa pitäisi määriteltämän
tarkalleen. Silloin ei jäisi niin paljon mielivallan varaan.
Minä hoidin kerran sisareni lapsia 6 tuntia ja se tuntui silloin
maksimiajalta, sanoi toimittaja.
-- Jos minun lapsiani hoidetaan vain kahdeksan tuntia, niin he kuolevat
jok'ikinen, sanoi tohtorinna, joka kuului neljään yhdistykseen, hoiti
ison seurustelupiirin ja suosi taiteita.
-- Meillä täytyy ainoan palvelijan nousta kahvia keittämään puoli
seitsemältä. Jos hän lopettaisi työnsä kahdeksan tunnin kuluttua, niin
emme saisi ruokaa ja palvelusta puoli kolmen jälkeen. Sellainen ei käy
meidän perheessämme, jossa kaikki ovat laihoja, sanoi laulunopettajan
rouva.
-- Minä tiedän keinon. Perustetaan yhdistys, ehdotti kamreerin rouva.
-- Mitä uudella yhdistyksellä tekisimme. Onhan meillä jo "Perheenäitien
Yhdistys" ja "Palvelijataryhdistys", kysyi rehtorin rouva.
-- Tämä olisi sekayhdistys. Pohdittaisiin yhdessä epäkohtia, sanoi
kamreerin rouva.
-- Mutta emäntien epäkohdat ovat palvelijoitten edut ja päinvastoin,
sanoi tohtorinna.
-- Siitä tulisi varmaan vilkas yhdistys. Kuta enemmän
yhteenliittymistä, sitä enemmän heräämistä ja nousua! huudahti
toimittaja.
-- Mitähän kello lienee? kysyi Tekla.
Seurassa oli parikymmentä naista, mutta kenelläkään ei ollut tietoa
ajasta. Useimpien kellot olivat epäkunnossa. Toisilla oli rannekellot,
mutta kaikki vetämättä ja yhdellä oli ainoastaan vitjat.
-- Ei naisesta ole maailman hallitsijaksi, ennenkuin hän osaa hoitaa
kellonsa, sanoi eduskuntanainen halveksivasti, katsoen kelloansa. --
Kello on nyt puoli kuusi.
Koko seura ponnahti seisoalleen ja syntyi aika hälinä.
-- Minun mieheni on pahalla tuulella, kun myöhästyn neljänneksenkin
päivällisiltä, sanoi tohtorinna.
-- Liisa muuttaa huomenna ja lapset nääntyvät nälkään, voivotteli
kamreerin rouva.
Tekla kamppaili eteisessä löytääkseen vaatteensa, kun hän kuuli
rehtorin rouvan rauhoittavan vieraitaan:
-- Kello ei ole vielä neljääkään. Ruokahuoneen kello käy täsmälleen
oikein. Mieheni hoitaa sen itse.
-- Eduskunnan kello näkyy pitävän kiirettä. Jos sen mukaan hallitaan
maailmaa, niin tulevat asiat ainakin ajoissa valmiiksi, pisteli Amalia.