nykyjään, sanoi Mauri.
-- Kun minä täytän 60 vuotta, silloin Olga saa taas paistaa näitä,
mutta ei päivääkään aikaisemmin, sanoi Eljas. -- Tuleeko tänne muita
miehiä kuin me?
-- Täytyihän minun kutsua ne eiliset herrat, kun he olivat niin
kohteliaita meille. Kyllä he ovat yhtä hienoja kuin lehtorin tuttavat,
jotka aina itkevät tulojaan ja verojaan, eivätkä muista minkälainen
uusi kevättakki onkaan.
-- Se tirehtööri haisi niin oudolle, mitähän ne korvenkyyneleet olivat?
kysyi Mauri.
-- Hajuvedelle hän haisi, eikä millekään muulle. Lainaatko sinä tähän
Pilajuttuja? pyysi Olga asetellessaan sohvapöydälle Kuvalehtiä,
kuvapostikortteja ja valokuva-albumin.
-- Aikaihmiset kutsuvat niitä tavallisesti roskaksi ja rahanhukaksi.
-- Kaikkihan niitä lukevat. Turhempaan voi ihminen rahansa panna.
Niinkuin noihinkin kirjoihin tuossa lehtorin kaapissa, joista ei
montakaan lueta.
Iltapäivällä istui valittu seura kahvipöydän ympärillä. Pojilla oli
hyvin hauskaa, sillä keskustelu liikkui aloilla, joka huvitti heitäkin.
Ensin puhuttiin filmiuutuuksista.
-- Tämä puku on tehty vähän Poola Neekrin hameen malliin, sanoi
ministerin Roosa.
-- Hätäkös sinun on komeillessa sellaisella palkalla. Kyllä se on
paikkaa, kun on neljä henkeä herrasväkeä ja kolme palvelijaa, sanoi
apteekkarin Anna.
-- Älkää luulko. Meiltä muuttaa kaikki tytöt, sillä työtä on nääntymään
asti. Vieraita on yhtenään ja ruokia laitetaan ja kahvia keitetään kuin
ruokapaikassa. Meillä lihotetaan varsinkin ulkomaalaisia, niin että
Saksat ja Enklannit saavat takaisin monta kiloa enemmän ministerin
lihaa, kuin mitä he ovat tänne lähettäneet. Iltasillakin, vaikka
syöminen on loppunut ja kahvit on kannettu sisään, täytyy valvoa puolet
yöt, kun herrasväki ei osaa itse vetää päällysvaatteitaan niskaansa.
-- Sitten kai teillä nukutaan pitkään aamusilla?
-- Herrasväki nukkuu, mutta meidän täytyy nousta keittämään puuroa
lapsille ennen kouluun menoa ja siivoomaan huoneita, joita on
niin monta, että viisi tällaista lehtorinperhettä mahtuisi niihin
asumaan. Ei heillä ole asuntopulaa. Kunpa pääsisi yksinäisen herran
palvelukseen! huokasi Roosa.
-- Älä luule, että se on niinkään kadehdittavaa. Minä hain 12 vuotta
yksinäistä paikkaa, ennenkuin sain tämän tuomarin luona ja nyt minä
muutan ensi kuussa. Meillä on niin huono elämä, että luonto nousee
vastaan. Tuomari hamsteeraa ja juo. Minä hoidan kaikki asiat, parsin
sukat, tärkkään paidat, käyn torilla ja keitän hillot. Öillä täytyy
valvoa ja aamulla herättää tuomari työhön. Sekin pitää tapahtua
kohteliaasti, ei saa tyrkätä eikä heittää vettä päälle, mutta jos se
ei herää, niin saa kuulla kunniansa. Perhettä on välistä niin, ettei
sänkyvaatteet riitä. Ei siellä jaksaisi olla viikkoakaan, ellei tuomari
olisi usein matkoilla, selitti pieni pyöreä Hilta.
-- Ei niistä paikoista tiedä ulkoapäin, mikä on hyvä ja mikä huono.
Minä palvelen pienessä paikassa, ei ole muita kuin Hetvik-neiti ja iso
kissa ja kolme huonetta. Mutta meillä on niin ikävää ja unista ettei
elävä ihminen kestä. Kahvivieraita käy kerta viikossa ja neiti käy
yhtistyksissä ja sukulaisissa. Minä en pääse ulos kuin kerta viikossa
ja illalla täytyy olla yhdeksältä kotona, sanoi Iita.
-- Menetkö sinä todella silloin kotiin? kysyi Olga.
-- Enhän minä niin hullu ole. Vasta kello 11 tai 12 minä tulen kotiin.
Neiti pitää puheita koko seuraavan päivän -- tottelemattomuudesta ja
kevytmielisyydestä ja sellaisesta. Siitä hän tykkääkin eikä se minua
haittaa. Kyllä minä vielä kestäisinkin, mutta kun täytyy iltamyöhällä
käydä häntä hakemassa pitkin kaupunkia. Sanoo, että: "suojattomalla
naisella on niin paljon vaaroja, niin kauan kuin miessuku on näin
huono".
-- Kuka tuollaista pelättiä tavoittelisi? sanoi Olga, joka tunsi
Hedvig-neidin.
-- Kyllä me saamme kulkea rauhassa kotimatkalla, mutta menomatkalla
yksinäni saan torjua monet saattajat. Hetvik-neiti luulee minun
suojelevan häntä, mutta kyllä se on päinvastoin, sanoi kaunis Iita.
-- En minä vaan sinuna jättäisi niin helppoa paikkaa, sanoi joku.
-- Älä puhu. Nyt se on ruvennut sivistämään minua.
-- Opettaako hän sinulle ruotsia? kysyi Anna.
-- Ennen aikaan ihminen sivistyi ruotsilla, nyt siihen tarvitaan
ranskat ja enklannit, sanoi ministerin Roosa.
-- Tai espertantit, lisäsi Aina, jonka isäntä oli esperantisti.
-- Ei tämä Hetvik-neiti opeta kieliä, lukee vain kaikenlaista ja toisen
on pakko kuunnella. Lukee historiaa ja Emäntälehteä ja Intiasta, joka
on Ranskan ulkotila, jatkoi Iita.
-- Enklannin se on. Minä olen nähnyt "elävissä", mitenkä Enklannin
kuningas ruunattiin siellä, oikaisi vastapään Hilma.
-- Etuskunnan puheet ja pykälät luetaan joka aamu siivouksen jälkeen ja
sitten Hetvik-neiti kysyy mielipiteitä.
-- Älä! Onpa sinulla kuuma paikka, Iita parka. Mitä sinä osaat sanoa?
-- Sanon että "onpa ne herrat kovia kansalle", tai "siinä sen näkee
taas, miten valtion omaisuutella tuhlataan". Toinen tai toinen sopii
aina. Mutta nyt minä en välitä enemmästä sivistyksestä. Minulla on
paikka juutalaisella. Kuuluu olevan rikas perhe.
-- Älä mene siihen soppaan. Parempi on olla huonommallakin ristityllä.
Juutalaisilla on paljon koukkunokka lapsia. Ei mikään ole pahempaa
kuin joutua lapsipaikkaan. Parempi tyttö ei mene sellaiseen. Minä en
ole moneen vuoteen mennyt muuta kuin sellaiseen paikkaan, missä on
ainoastaan aikuisia. Juutalaisissa ei ole yhtään sellaista taloa. Älä
yritäkään, varoitti yläkerran Tilta.
Kello soi ja eiliset herrat saapuivat. Olga oli jo alkanut hermostua
odotuksesta.
Esittely vei aikaa, sillä Olgakaan ei tiennyt kaikkien sukunimiä.
Tytöt tervehtivät jäykästi, mutta ministerin Roosa alkoi keskustelun,
niinkuin oli kuullut ylemmissä piireissä tehtävän viime aikoina:
-- Mitä herra Salontaus pitää Snellmannin kuvapatsaasta? Kauan sitä
onkin saatu odottaa.
-- Hänellä on ollut huono räätäli, takin hiha on kuin housunlahe, sanoi
Salontaus, joka tunsi syyllisyytensä -- hän ei ollut koskaan odottanut
mainittua patsasta.
Kahvi teki seurustelun vilkkaaksi. Tytöt joivat jo kolmatta kuppiansa.
Tirehtööri kertoi filmiuutuuksista.
-- On tärkeää, että elävienkuvien näyttämöt kehittyvät
sivistyslaitoksiksi. Sillä minkä luulette parhaiten tunkevan suuren
yleisön tietoisuuteen? kysyi hän.
-- Hintojen alenemisen, otaksui Aina.
-- Palkkojen kohoamisen, sanoi vastapään Hilma.
-- Elävätkuvat, hyvät neidit. Tai oikeammin ne elämykset, joita
yleisö kokee elävienkuvien teatterissa. Kansan sydän on avoin
niille. He surevat ja elävät näkemiensä henkilöitten kanssa. Heidän
mielikuvituksensa kasvaa ja moni raukka saa ainoastaan tällä tavalla
matkustaa ulkomaille.
-- Isän pitäisi olla kuulemassa tätä, kuiskasi Mauri Eljakselle.
-- Minä en ole vielä nähnyt niin sivistynyttä miestä kuin tuo
tirehtööri, Amalia-tädin pitäisi tutustua häneen, kun hän aina kutsuu
miehiä sivistymättömiksi, vastasi Eljas.
Kahvin jälkeen siirryttiin istumaan sohvapöydän ympärille.
-- Soita, Eljas, vähän vieraille, pyysi Olga.
Eljas soitti "Honkaen keskellä", jota koko seura innostui laulamaan. Se
laulettiin kolme kertaa alusta loppuun, sillä Eljas ei osannut muita
laulukappaleita.
-- Soitapas ramovoonia, se on hauskempaa, sanoi yläkerran Tilta.
Eljas totteli ja seura nautti sanomattomasti. Suomen kansa on
soitannollista.
Hilman silmät olivat haaveelliset, Iita nojasi päätään kaltevasti
ikkunaverhoa vastaan ja Alina varjosti silmiään peukalolla ja
etusormella, kolme muuta sormea haarautui viuhkan muotoisesti ilmaan.
Annan pää huojui tahdin mukaan, Hiltan suu unohtui puoliavomeksi ja
Tiltan hengitys kävi mollissa ja duurissa säveleen mukaan.
Soiton lakattua katseltiin kuvia ja Kuvalehtiä.
Olga esitteli Hattaranheimolle albumissa olevia kuvia.
-- Tässä on minun äitini ja isäni.
Hän ei ajatellut Mauria, joka seisoi sohvan takana. Tätä halutti pyytää
selitystä Olgan vanhemmista, jotka hän tunsi rehtori Lundéniksi ja
Amalia-tädiksi. Mutta sitten hän ajatteli, että parasta on pysyä vaiti,
muuten Olga lähettää pois, niinkuin äitikin, kun kysyy jotain vierasten
läsnäollessa.
-- Tässä on pieni veljeni, joka hukkui nuorena, jatkoi Olga näyttäen
lapsuuden kuvaa Topeliuksesta.
-- Kuka tämä suloinen nuori nainen on? kysyi Hattaranheimo Hanna
Granfeltista, joka oli kuvattuna Elisabethina Tanhäuseristä.
-- Se on isäni ensimäinen vaimo, joka karkasi Ameriikkaan, nyt hän on
naimisissa resitentin veljenpojan opettajan kanssa. Tässä on minun
sulhaseni, joka kaatui Tampereella sankarillisesti taistellessaan
kansan riveissä. Nyt hän makaa sorakuopassa, -- ja Olgan ääni vapisi
hänen hellästi katsoessaan lehtorin seppelöittyä kuvaa, joka oli otettu
maisterinvihkiäisten jälkeen.
Mauri tukki suunsa nenäliinalla.
Olga jatkoi osoittaen lehtorin äitiä:
-- Tämän rouvan luona minä palvelin ja siitä asti minulla on hermot
piloilla ja pahoja unia öillä.
-- Mitä siellä sitten tapahtui?
-- Kun se rouva rakasti sen renkiä ja se renki ampui sen miehen, joka
teki niinkuin se rouva käski, kun se ei enää rakastanut sitä miestä,
mutta joka rakasti sen rouvaa. Se toinen kuoli ja ne molemmat joutuivat
linnaan, mutta nyt se on vapaana ja minä näin sen kadulla. Ja kamalaa
se oli.
Mauri hiipi pois tämän sekavan kertomuksen aikana. Hän arvasi,
että Olga jättäisi hänet ilman limonaatia, jos hänet huomattaisiin
kuuntelemassa.
-- Kyllä tuo tirehtööri katselee vähän kieroon mummoa, jos hän sattuu
näkemään hänet, ajatteli hän itsekseen.
Seurustelu vilkastui yhä enemmän. Päätettiin lähteä ensi sunnuntaina
Seurasaareen. Salontaus ja Hattaranheimo lupasivat tuoda tovereitaan
mukaan ja niitten tyttöjen, jotka olivat keittäjättäriä, piti huolehtia
eväästä.
Kesken vilkkainta keskustelua soi puhelin. Eljas meni kuulemaan.
-- Joku soitti ja sanoi, että äiti ja isä ja Ilma tulevat kotiin nyt
heti. He tulevat aikaisemmin kuin aikoivat, kertoi hän palattuaan.
-- No on nekin väkeä. Mikä heitä nyt tänne ajaa! huudahti Olga
harmissaan.
Vieraat tekivät kiireistä lähtöä.
-- Ei tarvitse pelästyä, rouva itse lupasi että saa kutsua, koetti Olga
rauhoittaa, mutta toivoi itsekin, että ehtisi ajoissa pestä ja asettaa
kaappiin herrasväen hienoimman kahvikaluston.
-- Kyllä minä herrasväet tunnen. Kun he tulevat kotiin, täytyy koti
olla siivottu ja tyhjä. Miestuttavia ei saisi olla yhtään, ei he usko
veljiin eikä miestuttaviin, jollei näytä papinkirjaa, sanoi Alina.
-- Minullakin on oikea veli sotaväessä, mutta joka kerta kun hän tulee
käymään, niin rouva kysyy että "onko tämäkin sotilas taas veli?" eikä
näe, että samat kasvothan ne ovat, sanoi Anna.
Vieraat menivät ja Olga alkoi raivata pois kuumeisella kiireellä
pitojen jälkiä.
Aika kului, mutta ketään ei kuulunut. Pojat menivät levolle ja Olga
torkkui tuolillaan. Yhtäkkiä hän havahtui keittiön ovelta kuuluvaan
naputukseen.
Aukaistuaan oven hän näki Limpumskan, jolla oli kenkäkauppa alakerrassa.
-- Pistäysin vain sanomaan, että alakerran Mimmi tuli meille siinä
yhdeksän tienoissa ja sanoi "näyttävänsä lehtorin Olgalle, että saattaa
käydä pahasti sille, joka loukkaa tuttavaa, jolta viime nimipäivänä sai
unikirjan ja kahdenmarkan kortin". Niin että paha sillä oli mielessä,
sanoi Limpumska.
Olga alkoi aavistaa pahaa ja kysyi:
-- Soittiko se meille?
-- Soitti niinkin ja kertoi lehtorilaisten tulevan kotiin tänä iltana.
-- Kyllä minä nyt sen katalan vehkeet ymmärrän. Valehteli koko jutun
ja tärveli kutsut, kun en minä häntä pyytänyt tänne. Olga veti
henkeään ja alkoi valituin sanoin kuvailla Mimmin ominaisuuksia, hänen
entisyyttään, tuttaviaan, epäsiistiä keittiötään ja rouvaltansa saatua
hattua.
Koko tämä sanatulva huudettiin sellaisella ponnella, että pojat
heräsivät viereisessä huoneessa.
Limpumska istui puulaatikolla ja nautti sanomattomasti. Hän yllytti
Olgaa kertomalla lisäseikkoja ja otaksumalla, että koko talo tulisi
nauramaan keskeytetyille pidoille.
-- Minusta Olga puhuu rumanpuoleisesti, sanoi Mauri vuoteestaan.
-- Mistähän hän on oppinut niin monta rumaa sanaa? Eihän herrasväet
käytä niitä ja sen tuttavat olivat kamalan hienoja, sanoi Eljas.
Vähitellen alkoivat suuttumuksen aallot keittiössä tyyntyä, mutta vielä
puoli unissaankin pojat kuulivat, mitenkä alakerran Mimmille vielä
kerran käy.
Kun pojat seuraavana päivänä tulivat koulusta, olivat matkustavaiset
tulleet kotiin. Olga, jonka luonto oli iloinen ja ystävällinen, oli
entisellään.
-- Mitä äidin pojat ovat tehneet tällä aikaa? kysyi Tekla.
-- Lauantaina me käytiin erään tirehtöörin, joka samalla on
vahtimestari, ja sähkömonttööri-insinöörin kanssa ensin sivistävässä
huvissa ja sitten raittiusjuhlassa, jossa vallitsi suuret aatteet, ja
sitten pyhänä retkellä Ruokosten poikien kanssa ja iltapäivällä oli
kutsut, jotka jäivät kesken, kun alakerran Tilta, jolla on rouvan vanha
hatunrähjä päässä, pelästytti isällä ja äidillä, ja illalla Limpumska
kertoi kaikki, kertoi Mauri suulaasti.
-- Olka on ollut mainio ja meillä oli jännää yhdessä. Oliko
hopeahäissä yhtä kivaa kuin tavallisissa häissä? kysyi Eljas ja jatkoi
odottamatta vastausta: -- Nyt me vihataan pannukakkuja yhtäpaljon kuin
laskennonkokeita.
-- Ei teidän selityksistänne selviä juuri muuta kuin että teillä on
ollut hauskaa. Olivatko pojat kilttejä, Olga?
-- Oikeen hyviä poikia he ovat. Me tulemme toimeen vaikka vuoden,
vakuutti Olga.
-- Matkustakaa te joka viikko häihin, meillä on nyt aika mukavia uusia
tuttuja, sanoi Mauri.
-- Jotka haisevat hajuvedelle, lisäsi Eljas.
Mutta Olga, joka ennenkin oli huvitellut vahvasti, yltyi tämän jälkeen
tässä suhteessa aivan kohtuuttomaksi. Joka vapaan illan hän vietti
tansseissa ja aamusilla hän oli väsynyt ja päätä pakotti. Poski
oli enimmäkseen turvoksissa, sillä reikäisiä hampaita kolotti, kun
jalkoja oli palellut yöllä kotiin tullessa ohkaisissa tanssikengissä
ja sukissa. Usein kun koko perhe nukkui, alkoi Olga pukeutua ja hiipi
varovaisesti ulos.
Vihdoin kun talonmieskin valitti levotonta elämää portaissa, päätti
Tekla puhua Olgan omalletunnolle.
-- Tyydyttääkö tällainen elämä Olgan parempaa luontoa? aloitti hän.
-- Ei parempaa eikä huonompaa. Lehtorilla on yksi aamiaisaika, pojilla
toinen ja Ilma-neidillä kolmas. Saa olla aina ruuan kimpussa, aina
tiskata ja keittiö on koko päivän astioitten ja ruuan vallassa. Kenenkä
luontoa sellainen tyydyttäisi, vastasi Olga.
-- Minä tarkoitin ikuista yöjuoksua ja tanssimista. Sellainen on
kevytmielistä elämää.
-- Voi olla niinkin, mutta minä en ole huomannut, että siitä pahenisi.
-- Terveydelle se ainakin on pahaa.
-- Niin on, päätä pakottaa alituisesti ja hampaat eivät anna koskaan
rauhaa.
-- Ja tekee ihmisen haluttomaksi työhön.
-- Se on totta, aamulla on kuin rääsy. Ja rahoja menee tavattomasti.
-- Sitäpaitsi on vaarallista, kun nuori tyttö tulee yksin öillä kotiin.
-- En minä yksin tule, mutta vaarallista se siltä on.
-- Talonmies valittaa että Olgan takia on portaissa öisin rauhatonta.
-- Talonmiehen pitäisi hävetä, kun panettelee köyhää tyttöä, jota ei
kukaan puolusta. Kyllä minä sille joukolle näytän, sillä minä olen
kuullut, että he trokaavat, -- varmasti trokaavat.
-- Nyt ei ole kysymys talonmiehestä, vaan Olgan tanssimisesta. Koska
Olga siis myöntää, että liika tanssiminen on vahingollista ja että
etenkin yöjuoksu on pahaa, niin toivon, että Olga muuttaa elämäänsä ja
tekee parannuksen.
-- Sietäisi muuttua kokonaan, kun tanssikengätkin kuluvat niin pian.
Alusvaatteetkin ovat lopussa, yksi paidan riekale on enää. Voisinkohan
minä saada puolet ensi kuun palkasta? Ompelen itselleni vahvan paidan,
ilman rotyyrinkiä, ja alushameen.
-- Se on juuri hyvä alku. Olga heittää turhat harsokankaat ja ostaa
tanakkaa kestävää kangasta.
Seuraavana iltana istui Olga kotona ja neuloi paitaansa, keskeyttäen
aina väliin työnsä mennäkseen puhelimeen. Hän selitti jokaiselle
tuttavalle, joka soitti, että kunnollinen elämä on ajanpitkään
ainoa suositeltava ja että nyt hän aikoo säästää ja mennä nukkumaan
yhdeksältä.
Tekla meni puhelemaan miehensä luokse.
-- Olga on kiltti ja taipuisa tyttö. Hän ymmärtää hyvin, mikä
hänelle on vahingollista ja seuraa vanhempien ihmisten neuvoja. Näin
ystävällistä palvelijaa minulla ei vielä ole ollutkaan, sanoi hän.
-- Kun palvelijat ovat kelvottomia, on se tavallisesti emäntien syy.
Sen sijaan että johtaisivat heitä viisaasti ja äidillisesti, vaativat
he valmiiksi muovatun ihmisen ja ottavat uuden pienimmästäkin syystä,
sanoi lehtori.
Mutta seuraavana vapaailtana tuli Olga kotiin vasta aamuyöstä. Talon
isännöitsijä soitti ja valitti, että Olga seisoi varhain ja myöhään
palovajan katolla ja vehtaili toisella puolella olevien sähkölaitoksen
työmiesten keralla.
Tekla kääntyi miehensä puoleen:
-- Ohjaa sinä nyt häntä hellästi ja isällisesti, minun sanani ovat
langenneet kalliolle.
-- Kutsu Olga tänne, sanoi lehtori päättäväisesti.
Olga tuli unisena, käherrysraudan höyry hiuksissa ja poski turvoksissa.
-- Lehtori aikoo varmaan torua siitä yötanssista, mutta johan tämä
hammas turvotti posken rangaistukseksi. Se tanssiminen on minusta niin
lystiä ja tällainen työihminen saa niin yksipuolista liikettä tuolla
hellan ääressä, alkoi Olga ottaen keskustelun johdon käsiinsä.
-- Alituinen yövalvominen työtätekevälle ihmiselle -- -- -- yritti
lehtori.
-- Tietysti se on vahingollista ja monet tekevät paljon syntiä öillä.
Minäkin päätin jo lopettaa, mutta kun toiset pyysivät ja siellä
näyteltiin mareskia -- -- --.
-- Mitä se on?
-- Paperiin on maalattu kuvia ja pyöreitten reikien läpi pistetään
kasvot näkyviin ja sitten lauletaan. Eikö lehtori ole sellaista nähnyt?
Ensi sunnuntaina siellä on taas, saa sinne tulla kuka vain.
-- En minä sellaisista välitä. Nyt tahdon ainoastaan sanoa, että
terveellinen, riittävä uni on Olgalle parempaa kuin hauskimmat
tintamareskit. Kevytmielinen elämä on vääryys itseään ja isänmaata
kohtaan. Sellainen kansa joutuu perikatoon, jonka jäsenet antautuvat
hekumalliseen elämään. Sen näkee jo muinaisista babylonialaisista,
myöhemmin roomalaisista. Minkä Olga luulee vaikuttaneen Ranskan
vallankumouksen puhkeamiseen?
-- Köyhälistön nylkeminen, ropakanta ja ohraanan maanalaiset hirmutyöt,
vastasi Olga suulaasti, kooten muististaan, mitä oli puolueensa
lehdistä lukenut.
-- Olga sekoittaa Venäjän vallankumouksen ja entiset tapahtumat. Syy
Ranskan kansan kapinaan oli juuri hovin ja ylhäisön tuhlaavainen ja
hekumallinen elämä. Silloin tehtiin yö päiväksi, paheet kukoistivat ja
tanssittiin haudan partaalla. Eikö Olga pelkää historian tuomiota?
-- Mitä se on?
-- Se, mitä tulevat polvet ajattelevat kansasta, joka vakavina aikoina
ajattelee vain huvituksiaan. Kerronko minä Olgalle Kustaa III:n hovin
ylellisyydestä ja turmeluksesta varoittavana esimerkkinä tai tälle
vastakohtana Spartan kansan ankarasta kasvatuksesta ja järkiperäisistä
elämäntavoista?
-- Uskonhan minä vähemmälläkin, että pitäisi kääntää elämä toiselle
tolalle. Lehtori, se vasta on viisas mies. Tietää asiat oikein juurta
jaksain. Kansojen kohtalot ja kumoukset ja ihmisten heikkoudet. Itsekin
lehtori elää niin säntillisestä.
-- Minä elän mielipiteitteni mukaan. Kyllähän monellakin voisi olla
halua huvituksiin, mutta periaatteen ihminen elää järjen mukaan.
-- Varjelkoon! Haluttaako lehtoriakin tanssimaan aamupuoleen yötä?
Lehtori ei kuullut Olgan sopimatonta otaksumista, sillä hän kaivoi
kirjakaapin alinta hyllyä. Löydettyään, mitä etsi, kääntyi hän taas
Olgan puoleen, antaen tälle kaksi paksua kirjaa.
-- Lainaan Olgalle pari mielenkiintoista ja opettavaista kirjaa.
Puhuttu sana ei jää niin mieleen kuin monta kertaa luettu kirja. Tässä
on jalon Epiktetoksen elämäkerta. Hän oli vapautettu orja, mutta hänen
henkensä oli vapaampi ja viisaampi kuin monen, joka on elänyt elämän
aurinkoisella puolella. Toinen on eräs väitöskirja nimeltä "Kansojen
rappeutumisen syyt". Molemmat kirjat sopivat juuri Olgan elämään ja
opettavat katsomaan ilmiöitä historian perspektiivissä.
-- Sitä minä en ole ikimaailmassa osannut, sanoi Olga levottomana.
-- Toivon, että Olga ne luettuaan paheksuu omaa elämäänsä.
-- Se on vissi se. Mutta orja minä en ole, en entinen enkä nykyinen.
Lehtorin ei pitäisi kutsua köyhää tyttöä sellaiseksi. Eikä orjan
elämäkerta sovi minun elämääni.
-- Sitä minä en ole sanonutkaan, mutta minusta tuntuu kuin Olga olisi
synnin orja.
-- Voi olla, sitä on moni herrasihminenkin, sanoi Olga. Hänestä synnin
orja oli vähemmän nöyryyttävää kuin ihmisen orja.
-- Olga saa nyt mennä lukemaan. Minä toivon, että tämä keskustelu on
selvittänyt käsitteitä, sanoi lehtori.
-- Ihan kerrassaan, vastasi Olga, joka ei pannut vastaan muuta kuin
hätätilassa.
Tekla meni Olgan luo keittiöön nähdäkseen, oliko tämä hyvin masentunut
pitkän keskustelun jälkeen.
-- Saanko asettaa illallisen nyt jo pöytään? Minulla on vähän asiaa
Liisankadulle, sanoi Olga.
-- Eikö Olga tahtoisi nyt neuloa sitä alushametta? ehdotti Tekla, sillä
hänellä oli ennakkoluuloja Liisankatua kohti.
-- Kun ei ne rahat riittäneetkään alushameeseen.
-- Ei kai ne kuluneet kaikki yhteen paitaan?
-- Apteekkarin Annalla oli nimipäivät ja minä ostin puketin hänelle.
Kukat maksavat häpeämättömän paljon tähän aikaan ja loput meni
harsohameeseen.
-- Mutta Olganhan piti ostaa tästälähin vahvoja, kestäviä kankaita.
-- Tästä ei tullutkaan tavallinen puku. Siitä tuli lastiikkahame.
-- Mitä Olga tarkoittaa?
-- Minä meinasin, että koska yötanssit harmittavat herrasväkeä, niin
minä alan sitä lastiikkatanssia. Se ei ole sitä Makki Riipenperin, vaan
Ruhasen. Se opettaa Liisankadun tanssisalonkissa kaksi kertaa viikossa,
sellaista helpompaa lastiikkaa.
Tekla tarkasteli kauhuissaan Olgan pitkää, koliskoa ruhoa.
-- Eihän Olgan elämä tällaisesta parane. Eihän plastiikka sovi Olgalle,
yritti hän vastustaa.
-- Ruhanen sanoi viime kerralla, että minulla on luontainen taipumus
sulaviin liikkeisiin. Sitäpaitsi nämä tanssitunnit ovat 9-11 illalla,
niin ettei tule liikaa valvottua, josta lehtorikin juuri sanoi että
roomalaiset rappeutuivat, sanoi Olga vetäen laatikosta Isadora Duncanin
malliin neulotun merensinisen harsohameen.
-- Mitä nämä kurssit maksavat ja kauanko ne kestävät?
-- Niihin saa kertalippuja 5 markalla tai halvemmalla kuukausittain.
Siellä voi käydä, kunnes liikkeet ovat täydellisiä ja ruumis
muodostunut ihanteelliseksi. Ei se niinkään pitkää aikaa vie.
Teklaa värisytti. Hän aavisti, ettei hän tulisi näkemään sen kurssin
loppua ja päätti ehdottaa Olgalle vähemmän vaarallista urheilua.
-- Eikö Olga liittyisi mieluummin johonkin voimisteluseuraan? Minä olen
voimistellut suuren osan ikääni.
Mutta tätä hänen ei olisi pitänyt sanoa, sillä Olga purskahti raikuvaan
nauruun.
-- Näkyy päältäkin ettei rouvan aikana viljelty lastiikkaa. Minä en
mene voimisteluun, en ikinä.
Tekla oli voitettu. Hän meni miehensä luo ja kertoi Olgan uudesta
riennosta.
-- Olen ennenkin tehnyt sen huomion että palvelijat usein ovat
epänormaaleja, mutta nyt sodan jälkeen he ovat aivan omituisia, sanoi
Tekla.
-- Kyllä minustakin Olga on vähän erikoinen, mutta kiltti tyttö hän on.
Toivon paljon Epiktetoksen ylentävästä esimerkistä, lohdutti lehtori.
Tekla meni pois. Oli vaikeaa aina ymmärtää lehtoriakaan.
Samaan aikaan sanoi Olga vastapään Hilmalle:
-- Herrasväessä ei ole montakaan täysjärkistä. Tämä lehtorikin on
ihan pähkähullu. Ei siltä ettei ne ole viisaita. Mutta en minä heidän
sanoistaan paljoakaan välitä. Historian tuomio! Saakoot itse historian
tuomion. Mutta hyvää herrasväkeä nämä ovat. Eivät huuda koskaan. Mutta
vaikeaa on heidän meininkejään ymmärtää.
Johon vastapään Hilma sanoi: