-- Hän pistäytyi vähän tulipalossa.
-- Onko nyt aika ajatella huvittelemista? Onnettomat pojat, tekö täällä
askartelette? Keittäkää nyt heti uutta kahvia. Ilmankin piti olla
pankissa. Enhän minä voi jättää vieraitani pitkäksi ajaksi.
Tekla täytti pannun vedellä ja neuvoi poikia keittämään.
-- Tehän olette partiolaisia. Peskää nyt kupit ja toimittakaa kaikki
täsmällisesti.
-- Kyllä me selviydytään. Hyvä, etteivät Amalia-täti ja koko
opettajalauma tulleet suolatuiksi, silloinhan he kestäisivät iän
kaiken, sanoi Mauri.
Tekla ja lehtori koettivat puhella kuin koneet, etteivät vieraat
väsyisi odotukseen, mutta useat olivat hyvin happamen näköisiä.
-- Nyt vesi kiehuu. Sitä se ei tavallisesti tee, kun seisoo vieressä ja
odottaa. Paljonko äiti sanoi, että tähän on pantava kahvia? kysyi Mauri
kaasukeittiön ääreltä.
-- 16 oli se luku, mutta mikähän se mitta oli, vastasi Eljas.
-- Desilitraa he aina käyttävät, arveli Mauri ja kaatoi 16
kukkurallista desilitraa pannuun.
Kun Tekla kaatoi mustaa, sakeaa velliä kuppeihin, niin hänen sydämensä
vuosi ylitse. Hän peitti kasvonsa käsillään, juoksi makuuhuoneeseen ja
sulki oven sisäpuolelta, eikä hänen mielensä sanottavasti rauhoittunut,
kun hän kuuli anopin läpitunkevan äänen sanovan:
-- Merkillistä, että Tekla on antanut palvelijalleen vapaata juuri
tällaisena päivänä. Odottakaa hiukan, niin minä keitän tästä hyvää
kahvia lisäämällä tarpeeksi vettä. Rakas miniäni on luotu korkeampia
päämääriä varten kuin kodin emännäksi.
Johon lehtori lisäsi:
-- Äiti keksii aina avun ajallaan. Minulle nämä omituiset tapahtumat
ovat arvoituksellisia. En tahtoisi kuitenkaan olettaa, että joku
ilkeämielisyydessään on tahtonut häiritä juhlahetkeä.
Kun Tekla seuraavana aamuna tapasi kotiapulaisensa, sanoi hän
hillitysti, sillä hän oli oppinut käsittelemään keittiöväkeä
varovaisesti:
-- Oliko Josefiinasta sopivaa mennä katsomaan tulipaloa juuri
vieraitten ja kiireen aikana?
-- Pojathan ne käskivät menemään, ja kun minäkään en ole käynyt
"elävissä" moneen aikaan, niin minä ajattelin, että hyppäänhän
edes tätä katsomaan. Yöllä minä näin niin ihmeellisen unen. Oli
niinkuin vaahtopää hevonen huutaisi että: "lähde Ylä-Veteliin, lähde
Ylä-Veteliin!" ja minä heittäysin maahan suulleni ja se poltti kuin
tuli, vaikka maa oli kuuran peittämä. Unikirjassa lukee, että hevonen
tietää iloa, joka tulee surun perästä, mutta tietääkö rouva mitä ne
sanat tietävät?
Tekla meni pois peläten, että Josefiina tottelisi vaahtopäähevosen
käskyä.
Nyt kului aika verrattain onnellisesti lehtorin perheessä. Tulipalot
olivat merkkitapauksia ja Pärkreeniä hoidettiin suuremmalla huolella
ja huomaavaisuudella kuin vaatimatonta lehtoria. Työt sujuivat hyvin
ja keittiö oli aina puhdas ja siisti ja paras kaikesta -- ystävällinen
suhde vallitsi perheen jäsenten kesken.
-- Luulen, että Josefiina on kiintynyt meihin, hän on aivan kuin
todellinen perheen jäsen, sanoi Tekla miehelleen.
-- Meidän sivistyneiden velvollisuus onkin rakentaa siltaa eri
kansanluokkien välille. Kotiapulaisemme ovat lähinnä meitä ja heistä on
aloitettava. Koeta sinä, Tekla, voittaa tämän pohjolanlapsen rakkaus,
se ei ole koskaan pettävä. Tunnetko vielä juopaa teidän välillänne?
kysyi lehtori.
-- Ehkä hiukan vielä, sanoi Tekla, joka tunsi makunsa eroavan
Josefiinan mausta, ainakin tulipaloihin nähden. -- Mutta luulen, että
todella olet onnistunut hankkimaan meille uskollisen palvelijan.
Kerran illalla tuli Eljas Teklan luo sanoen:
-- Keisarinna itkee keittiössä, kun sillä on viisi lasta ja perhe.
-- Mitä sinä sanot? Kenellä on viisi lasta?
-- Pärkreenillä. Keisarinna ei tietänyt siitä, ennenkuin minä
satuin kertomaan, että Pärkreenska on ollut meillä apulaisena
suursiivouksessa. Tule, äiti, keittiöön, minun pitäisi saada evästä
retkeilylle, mutta Keisarinna inhoo vain koko miessukua ja sanoo että
"valkoiseksi rapattu hauta on täynnä kuolleitten luita". Sillä hän
tarkoittaa Pärkreeniä.
Tekla tapasi Josefiinan vetämässä entisiä harmaita sukkiaan
jalkoihinsa. Kyyneleet virtasivat runsaina kuin Pohjanmaan kymmenet
virrat. Teklan nähtyään hän alkoi nyyhkyttää ja puhua:
-- Sanoivat jo Vetelissä, että helsinkiläiset puijaavat maalaisia. Minä
en uskonut, en. Mutta nyt en vedä jalkoihini noita sukkia, jotka ovat
kuin kartiinit. Pärkreeni on kuin muutkin miehet, -- vaimo ja viisi
lasta! Hullu minä olin, kun leikkasin tämän ruudullisen hameen näin
lyhyeksi. Nauraa ja juo kahvia tuntikausia. Eilenkin työnsin viimeisen
piparkaakun sille. Enkä minä hänestä välitä, vaikka polvillaan pyytäisi.
-- Josefiina rauhoittuu nyt. Onko Berggrén narrannut tai uskotellut
olevansa naimaton?
-- Tässä on sen pelaaminen selvästi näkyvissä. Mitä tämä on muuta kuin
narraamista ja tahallista sokaisemista?
Josefiina ojensi sinikantisen vihon Teklalle, joka luki osoitetusta
paikasta:
Joseviinallen.
"Aurankuka sininen, taivas
On saman värine Se
Muistuttavi sinua älä unohta
Koskan minua vaika
Olisin jo kuolleena.
Jos voisin mä Lintuna litää
Jos voisin Tähtenä kitää niin
Laulaisin aikasi Iloksi ja
Loistaisin Elosi valoksi.
Hetken Ystävä P-i."
-- Mutta tämähän on vain tavallinen muistoruno. Berggrén on
kirjoittanut sen, mikä sattui muistumaan mieleen.
-- Viiden lapsen isän ei tarvitse kutsua pohjolaista tyttöä
aurankukaksi, ja muistakoon häntä oma akkansa, kun hän makaa kuolleena,
joka on synnin palkka, nyyhkytti Josefiina.
-- Onko hän houkutellut Josefiinaa johonkin?
-- Vei palotorniin ja näytti kaiken maailman ihannuuden. Sieltä näkyi
meri ja Nikolainkirkko ja Rietriksperin epiteemi ja piti kiinni
käsivarresta kun tuuli ja hattua piti varjella. Jo ensi näkemältään
sanoi että: "ovatpahan koreita nämä Pohjanmaan tytöt".
Tekla koetti rauhoittaa Josefiinaa puhumalla miesten
ajattelemattomuudesta ja antoi hänelle vapaan illan, jonka tämä
käyttikin mennäkseen Pelastusarmeijan kokoukseen.
Myöhemmin tuli Pärkreeni puita kantamaan. Tekla päätti puhua hänen
omalletunnolleen.
-- Onko Berggrén onnellinen vaimonsa kanssa? aloitti hän varovaisesti.
-- En minä enää ole siinä iässä, että minä olisin onnellinen, mutta
kyllä minä olen tyytyväinen. Liinu on hyvä ihminen, eikä toraile
turhia, vastasi Pärkreeni.
-- Mitä Bérggren sanoo sellaisesta miehestä, jolla on hyvä vaimo, mutta
joka kuitenkin liehakoi nuoria tyttöjä?
-- En minä ole sattunut sellaista tuntemaankaan.
-- Berggrén on rehellisen näköinen, mutta onkohan omatunto aivan puhdas
tämän Josefiinan suhteen?
-- Mihinkä rouva nyt tähtää? Enhän minä, viiden lapsen isä, enää
sellaista hupsuttele. Tässä on kellarin avain, puulaatikko taisi tulla
liian täyteen.
-- Ei pidä leikkiä nuoren tulisen pohjantytön tunteilla. Josefiina ei
tietänyt, että Berggrén oli naimisissa.
-- Enhän minä sitä ole salannut, mutta kun sormus kuluu työssä, niin
minä jätän sen kotiin.
-- Se on pahasti tehty.
-- Onko tämä Josefiina nyt rakastunut minuun? kysyi Berggrén uteliaana.
-- Minä olen pahoillani, jos Berggrén tahtomattaankin on tullut
voittaneeksi vilpittömän tytön hellät tunteet. Mitä nyt on tehtävä?
Pärkreeni raapi korvallistaan.
-- Eiköhän tuo tyytyisi toiseen palokuntalaiseen?
-- Pärkreeni koettaa järjestää asiat Josefiinan kanssa hienotunteisella
tavalla, ilman että hänen naisellinen luontonsa loukkaantuu.
-- Eikö rouva voisi paremmin puhua kuin minä? kysyi Pärkreeni
levottoman näköisenä. -- Josefiina taitaa olla hyvin hienotunteinen
tyttö?
-- Kaikki nuoret tytöt ovat kuin mimosakukat. Kun niitä lähentelee
varomattomasti, niin ne sulkevat terälehtensä.
-- Vai sellaiset? Liinu ei semminkään ole koskaan sulkenut
terälehtiään. Ehkä rouva -- -- --.
-- Jokaisen täytyy itse korjata tekemänsä vahinko. Berggrén koettaa
saada Josefiinan järkiinsä, muuten hän polttaa puurot pohjaan ja
pieksee sänkyvaatteet piloille, niinkuin hän teki tänäpäivänä.
-- Kyllähän minä yritän, koska rouva niin tiukasti vaatii, vaikka ei
meitä ole opetettu sammuttamaan tällaista tulipaloa, sanoi Berggrén.
Tekla ei tietänyt, mitä keinoja Pärkreeni käytti, mutta Josefiina
tasaantui entiselleen. Hän oli iloinen, teki työtä, juoksi tulipaloissa
ja lauloi keittiössä kilpaa perunakattilan kanssa.
Viikkoa ennen maalle muuttoa tuli Josefiina Teklan luo sanoen:
-- Minä en tulekaan herrasväen kanssa maalle.
Maailma pyöri Teklan silmissä.
-- Mitä Josefiina sanoo? Mehän olemme puhuneet maalle menosta
viikkokausia. Kuinka Josefiina näin myöhään puhuu muutosta?
-- Täällä sanovat, että nykyään on irtisanomisaika vain 8 tuntia. Nyt
on vielä viikko maalle menoon.
-- Eikö Josefiina viihdy meillä?
-- Minulle on toimitettu toinen paikka.
-- Kuka sen toimitti?
-- Pärkreenin serkku, joka on myöskin palokunnassa. Minä joudun
palomestarin luo, Josefiinan silmät loistivat onnesta ja ylpeydestä.
-- Saako Josefiina suuremman palkan?
-- Eipä juuri, mutta siellä ei ole lapsia ja pyhänä voi käydä
kaupungissa. He asuvat saaristossa, tässä lähellä. Menenhän nyt
koettamaan. Pärkreenin serkku kehui sitä hyväksi paikaksi.
-- Onko tämä serkku naimaton? Ehkä hänelläkin on viisi lasta?
-- Ei ole. Pärkreeni pyysi minua nimipäivilleen, silloin kuin hän
katui, ja siellä oli se serkku. Hänellä on kaunis jakaus vasemmalla
syrjällä päätä, kiiltävät saappaat ja nahkainen vyö, jossa on solki.
-- Niin, niin -- komea kuin Vaasan entinen kuvernööri. Minä toivoin
että Josefiina olisi kiintynyt meihin pitemmäksi aikaa.
-- Herrasväki on ollut ystävällisiä, enhän minä valita kohtelua,
mutta paistinuuni polttaa alta ja jättää yläpuolen raa'aksi. Lehtori
on oikeen hyvä herra ja tietää entiset asiat, mutta ei nykyisiä
päivällisaikoja. Ja kyökin korkkimatto on niin kulunut, että hävettää
parempien tuttujen tullessa.
-- Milloinka Josefiina tahtoo muuttaa? kysyi Tekla nopeasti, sillä hän
huomasi, että suunpuhtaaksipuhumisen aika oli käsissä.
-- Tämän toukokuun minä olen loppuun asti. Saahan rouva uusia
toimistosta vaikka kuinka paljon.
-- Kyllähän niitä saa, sanoi Tekla alakuloisesti. Hän tiesi, että
kesäkuun alussa oli vain huonoja palvelijoita vapaana, jos ylipäänsä
voi saada ketään, joka tulisi maansydämeen kesäksi. Vapaat palvelijat
olivat enimmäkseen sellaisia, jotka eivät olleet tahtoneet seurata
isäntäväkeään maalle.
-- Minä pyytäisin todistusta, sanoi Josefiina keittiön ovelta.
Teklalla oli kova edessä, kun hänen täytyi odottaa lehtorin verkkaisen
aterian loppumista, ennenkuin uskalsi kertoa Josefiinan muutosta.
-- Mitä pidät Josefiinasta? alkoi hän.
-- Minusta timantti on hiottu. Pohjanmaa on luovuttanut meille oikean
aarteen, sanoi lehtori.
-- Tiedätkö, ketä varten me olemme hioneet tämän jalokiven?
-- Lehtori Sevisen kotia varten.
-- Ei, vaan palomestarin rouvaa varten. Josefiina muuttaa ensi kuussa.
-- Se ei käy päinsä. Meillä on etuoikeus häneen. Minä keksin hänet ja
sinä loit hänestä taitavan ruoanlaittajan ja hyvän kotiapulaisen. Kutsu
hänet tänne, niin vetoan hänen omaantuntoonsa.
Tekla poistui epäluuloisen näköisenä, mutta lähetti kuitenkin
Josefiinan lehtorin huoneeseen.
-- Aikooko Josefiina muutta meiltä? kysyi lehtori.
-- Joo.
-- Minä kuljetin Josefiinan tänne omaa perhettäni varten enkä toisille.
-- Palomestarilla ei ole lapsia. Minä en jaksa enää palvella
lapsiperheessä. Se on vihoviimeistä. Niin sanoo Tilta ja Hilta ja
Pertta ja kaikki muut.
-- Runoilija sanoo, että "lapset ovat kansakunnan uusi kevät", se joka
tekee heidän hyväkseen työtä, työskentelee tulevien polvien puolesta ja
kylvää jaloa siementä.
-- Eipä ne siemenet idä. Minä olen kehoittanut Mauria pyyhkimään
jalkojaan ovimattoon, mutta yhä se tulee sisään saappaat kurassa, ja
Eljas muistaa varoituksia vielä huonommin. Täällä on sitäpaitsi vain
alkoovi palvelijalla, siellä on oma huone.
-- Oliko Vetelissä sen parempi?
-- Minä olen nyt ihan toinen kuin ennen. Nyt olen oppinut, mitä minun
ihmisarvoni vaatii. Sillä vain on ihmisarvoa, joka sen ensin itse
itselleen antaa.
-- Josefiina on totisesti viisastunut Helsingissä.
-- Enkä minä tähän pysähdy. Minä tahdon eteenpäin ja sentähden minä
lähden, ja Josefiina poistui, ennenkuin lehtori ehti muodostaa uuden
lauseen.
-- Puhuitko hänen omalletunnolleen? kysyi Tekla myöhemmin.
-- Luulen, että omatunto on muun hiomisen ohella tullut hiotuksi. Ennen
muinoin patriarkaalisina aikoina olivat olot ihanteellisia. Isäntä
oli kuin isä palvelijoilleen ja emäntä piti heistä hellän huolen.
Molemminpuolinen rakkaus vallitsi.
-- Muistatko, kun kävimme katsomassa Molière'n "Sievisteleviä hupsuja"
Kansallisteatterissa? Siellä herrat antoivat palvelijoilleen selkään
niin että suhisi. Olihan se isällistä.
-- Tiedät, etten tarkoita sellaista raakuutta.
-- Mutta mitenkä minä jaksan hankkia kotiapulaisen kesken kevät- ja
muuttokiireitä?
-- Ilmoita lehdissä. Vai tahdotko jonkun niistä toisista veteliläisistä?
-- En millään ehdolla. Tahdon valmiiksi hiotun kiven, olkoon se sitten
timantti tai rapakivi. Toiseksi tahdon kaupunkilaisen, joka on ennen
nähnyt tulipaloja ja palokuntalaisia.
III.
OLGA.
Kesä tärveltyi kokonaan. Uusi palvelija kieltäytyi kantamasta vettä
kaivosta, vaati liharuokaa, sillä kala oli hänen luontoaan vastaan
ja itki iltasilla ikäväänsä. Heinäkuun palkan hän otti etukäteen ja
matkusti kuun puolivälissä pois, jättäen kirjeen jälkeensä.
"Rovalen ja toisilen.
Minä tartun kynän että kun minä sytämistyn tähän huusholin
päälle, kun on Yksin kuin susi saresa eikä ole Vesijohto vaika
Herrala riitää raha ola vapa koko Kesä senku kalasta Haukij ja on
vetelä perata eikä ole Seura kun torppanväki joka sylki latian
Pääle ja minä otan sen rästi Palkan että kun anan sen matkarahan
anteks takasin Päin. Ja male minä en toista kerta mäne eikä
Semmose herasväki tykö.
Kunioittamisela pirän Hilta Touru."
Lopun kesää koetti masennettu Tekla tulla toimeen ilman palvelijaa,
pienen torpantytön avustamana.
Vasta kaupunkiin tultua hän otti uuden kotiapulaisen, silloin kun oli
paljon väkeä vapaana.
Hän sai iloisen hyväntahtoisen tytön ja nautti helpommista oloista.
Kun Olga oli ollut kuukauden talossa, päätti lehtori lähteä rouvineen
ja tyttärineen setänsä hopeahäihin. Tekla meni Olgan luo.
-- Toivon, että tulette hyvin toimeen meidän poissaollessamme. Olga
hoitaa nyt kotia omantunnon mukaan.
-- Rouva on aivan rauhallinen. Kyllä minä hoidan talouden ja katson
poikia. Voinhan minä leipoa sillä aikaa.
-- Ei suinkaan pidä aloittaa mitään erikoisia tehtäviä. Katsokaa vain,
ettei sähkö jää turhaan palamaan, kaasuhana on suljettava huolellisesti
ja ikkunoihin on pantava pönkät, kun ne ovat auki, muuten ne lyövät
rikki.
-- Luuleeko rouva minua tuomarin Iitaksi, että minä tekisin sellaista?
Minä huolehdin talosta omantunnon mukaan ja vaikka se onkin piian
omatunto, niin kyllä se tietää velvollisuutensa.
-- Tietysti minä luotan Olgaan, kiirehti Tekla vakuuttamaan. Olga saa
kerran kutsua joitakin tuttuja tyttöjä kahville.
-- Kiitoksia paljon, minä olenkin velkaa monelle tytölle kahvit.
Mutta alakerran Mimmiä en kutsu. Se on sanonut, että minä vehtailen
sähkölaitoksen miesten kanssa. Hän ei tiedä eroa kunnollisen
seurustelun ja vehtailemisen välillä. Jääköön nyt kotiin. Mutta missä
me juodaan kahvit, kun ei ole muuta huonetta kuin alkoovi?
-- Saatte istua ruokahuoneessa. Olga pitää huolen siitä, että Eljas
joutuu ajoissa soittotunnilleen ja että kumpikin peseytyy aamusilla.
-- Sitä he eivät tee minun käskystäni. Saako heille laittaa
pannukakkuja?
-- Kyllä, tietysti.
Seuraavana päivänä istuivat pojat kahden kesken aterioimassa.
-- Pannukakku maistuu paremmalta, kun sen syö suoraan vadilta ja ilman
sivistyneitä pöytätapoja, sanoi Eljas.
-- Pannukakkuvatsa on paljon raskaampi kuin lihapullavatsa. Mitä me nyt
teemme? kysyi Mauri.
-- Sanopas, Olga, mitenkä sellaiset pojat, joitten vanhemmat sukulaiset
ovat hopeahäissä, viettäisivät vapaan lauantai-illan? kysyi Mauri
Olgalta, joka juuri tuli sisään.
-- Menkää Hännisille vieraisiin.
-- Hännisen pojat loukkasivat meitä kun oltiin pitkäpallosilla. He
väittivät, että meillä oli metkuja. Me emme tervehdikään heitä enää.
-- Menkää sitten partiopoikain kokoukseen.
-- Ei ole kokousta. Ei niitä järjestetä enon hopeahäitten mukaan. Hanki
meille joku jännä seikkailu, pako rosvojen käsistä, kaksintaistelu, tai
anna meidän pelastaa sinut hengenvaarasta.
-- Varjelkoon, en minä sellaiseen käy. Mennään "eläviin" katsomaan
toisten seikkailuja, ehdotti Olga.
-- Me saamme käydä vain kauhean sivistävissä "elävissä" ja silloinkin
vanhempien luvalla, sanoi Mauri.
-- Eikä meiltä liikene rahaa sellaiseen, lisäsi Eljas.
-- Minä tunnen vahtimestarin "Eldolyyrassa", hän on melkein kuin
tirehtööri siellä. Hän voi sanoa, onko kappale sivistävä ja sitä ne
tavallisesti ovatkin. Sitäpaitsi hän antaa meille vapaapaikat. Luvan te
saatte minulta, joka olen nyt teillä vanhempien asemasta.
-- Sinäpä olet poikaa, Olga! Pitkäkin sinä olet kuin mies, imarteli
Mauri.
-- Mennään nyt viivana Eldolyyraan, kiiruhti Eljas.
Olgan pukuhommiin meni vielä pitkä aika. Hän leikkasi harsosukista
terät ja veti varret varpaisiin asti niin että näkyviin jäi vain
ehjää sukkaa. Hiukset käherrettiin vanhalla haarukalla, niin että
keittiö haisi palaneille hiuksille. Avokaulainen "vuolee" pusero
kiristi täyteläistä yläruumista ja jätti pitkät punaiset käsivarret
näkyviin. Lyhyt hame jätti ihailtaviksi luokan muotoiset sääret, jotka
tutisivat Olgan astuessa vinoilla ja puoli-irtonaisilla ranskalaisilla
koroilla. Hattu, joka oli niellyt kahden kuukauden palkan, olisi
sopinut ensiluokan laulajattarelle. Päällystakki oli haalistunut ja
epämääräisen puhdas. Viime kesänä se oli ollut hiekanvärinen, verkainen
yläluokan takki ja vienyt edellisen talven säästöt.
-- Olga on kamalan hieno, äiti ei koskaan ole noin tyylikäs, sanoi
Mauri vilpittömästi ihaillen.
Olga punastui mielihyvästä ja kaatoi poikien takeille pirtulle
tuoksuavaa hajuvettä.
Eldolyyrassa tavattiin vahtimestari Hattaranheimo. Hän vakuutti että
tämänviikkoinen kappale oli erinomaisen sivistävä. Siinä nähtiin
uusimmat rosvojen kiinniottamistavat ja ameriikkalaisia pilvenpiirtäjiä
ja lopussa näkee, kuinka uskollinen rakkaus antaa kaikki anteeksi
rakastetulleen.
Sitten hän antoi vapaaliput kaikille ja pyysi heidät näytännön loputtua
raittiusjuhlaan Hesperiaan.
Eljas epäröi vähän tätä viimeistä ehdotusta, mutta Mauri ratkaisi asian
sanoen:
-- Isähän aina sanoo, että meistä täytyy tulla raittiita poikia, ja
tämä edistää sitä varmaan aikalailla.
Näyteltiin jännittävää kappaletta. Pankkeja ryöstettiin, poliisit
hyppäsivät ilmalaivoista pikajunien katoille ja rohkea tyttö
pelasti lapsen palavasta talosta hyppäämällä korkealta räystäältä
sähkölangoille. Kun sitten nuori lordi nai kevytmielisen, kurjuuteen
joutuneen tanssijattaren, niin Olgan kyyneleet vuotivat vuolaana
virtana pitkin poskia.
-- Neidillä on hellä sydän, sanoi miehen ääni heidän vieressään.
-- On ylentävää nähdä, että tässä syntisessä maailmassa on jaloja
ihmisiä. Mahtaa ne loordit olla toista maata kuin nämä suomalaiset
herrat, eivät halveksi köyhää tyttöä, eivätkä ole ylpeitä, yleistytti
Olga näkemänsä.
-- Saanko esittää itseni? Nimeni on Eetvartti Salontaus, minä olen
sähkömonttööri, sanoi nuori mies ojentaen kätensä.
-- Minä olen Olka Lehtinen, sanoi Olga vienosti hymyillen.
-- Katsokaa nyt tuota apinaa, näettekö, mitenkä se lypsää lehmää?
keskeytti Eljas.
Näytännön loputtua olivat Olga ja Salontaus niin hyviä ystäviä, että
jälkimäinen päätti tulla mukaan Hesperiaan juhlimaan.
Hattaranheimo oli happamen näköinen, kun Olga esitteli uuden
tuttavansa, mutta tyytyi seuraansa kun Olga nimitti häntä
"tirehtööriksi". Samalla kohosi Salontauskin insinööriksi.
Hesperiassa löysi Olga uusia tuttavia, niin että heitä lopulla oli 8
henkeä kahvipöydän ääressä.
Keskustelu oli vapaata ja vilkasta. Sukkeluuksia sateli ja Olga nauroi
niin, että hiusneulat tippuivat puseron aukosta sisään.
Juotiin kahvia ja limonaatia ja jotakin nestettä, jota Hattaranheimo
tarjosi povitaskussa olevasta pullosta. Sitä kutsuttiin monella
nimellä: "tarinavesi, korvenkyynel, vapausjuoma, heimokansantervehdys
j.n.e."
Raittiuspuheita kuunneltiin hartaasti.
-- Kyllä se kieltolaki oli suuri siunaus maalle ja kuitenkin siitä
täytyi käydä sitkeä taistelu, ennenkuin se hyväksyttiin, sanoi
Salontaus.
-- Mitä kansa tahtoo ja mikä on sen luonnollinen oikeus, sen se ajaa
perille vaikka vuoren läpi, lisäsi toinen seurasta.
-- Ei mikään minua liikuta niin kuin kevätiltana ylentävien puheiden
kuunteleminen luonnonhelmassa, sanoi Olga, joka innostui helposti.
-- Tai torvisoitto, joka kaikuu lahdelta lahdelle ja väräjää yli
kaupungin, sanoi Hattaranheimo.
Juhlan pääjärjestäjä alkoi isänmaallisen laulun, johon yleisö otti osaa.
Salontaus otti Olgan ja toisella puolella istuvan tytön kädet omiinsa,
löi niillä tahtia ja lauloi raikuvalla äänellä.
Mauri ja Eljas heittelivät rannassa voileipiä, juotuaan ensin neljä
pullollista limonaatia mieheen.
Myöhään illalla käveli Olga kotiin käsikoukkua tirehtöörin ja
insinöörin välillä. Molemmat herrat hoipertelivat vahvasti.
-- Nämä aatteelliset juhlat ovat aina arvokkaampia kuin tavalliset
huvitilaisuudet, jotka ovat tyhjiä ja ilman syvempää sisällystä. Nyt
sen sijaan olemme saaneet nauttia ylentävistä puheista, laulaa pyhät
tunteemme täyteläisistä rinnoistamme ja ylentää mielemme kansallisille
ihanteille, puheli Hattaranheimo kiertäen käsivartensa Olgan
vyötäisille, mutta veti sen heti pois, sillä Olga nipisti kynsillään.
-- Nyt tunnen että meillä on yhteinen isänmaa, yhteinen Helsinki ja
yhteinen Hesperia, yhtyi Salontaus tunnelmaan.
-- Ja yhteinen Olga, kuiskasi Mauri Eljakselle.
-- Ja joka paikassa vallitsee suuret aatteet ja kansannousu, tai
aatteittennousu ja suuri kansa, tai kansanaatteet ja suuri nousu,
jatkoi Salontaus.
-- Matka tulee kamalan pitkäksi, kun te kuljette joka puolella katua,
sanoi Mauri.
-- Juostaan me edellä kotiin, minä olen perin uninen, ehdotti Eljas.
Pojat jättivät hyvästelemättä tunteellisen seuran ja juoksivat
suorapäätä kotiin.
Seuraavana aamuna, joka oli sunnuntai, nukkui koko joukko kello 11:een
asti.
Pojat lähtivät, syötyään pannukakkuaamiaisen, Ruokosten poikien kanssa
retkelle.
Olga soitti tuntikausia puhelimella tuttavilleen, kertoi edellisen
illan tapahtumat ja kutsui iltapäiväksi kahville.
Hän oli kerran palvellut sellaisessa talossa, jossa palvelijat eivät
saaneet käyttää puhelinta. Se oli ollut sietämätön aika, vaikka
paikka muuten oli hyvä. Hänen henkinen elämänsä oli tukehtua ja mieli
katkeroitui, etenkin kuullessa muitten iloisesti puhelevan ja nauravan
puhelimessa. Pahinta oli, kun herra oli puhelimessa silloin kuin joku
tuttava tietämättömyydessään soitti Olgalle. Sillä herra sanoi aina
että "meidän kotiapulaisellemme ei saa soittaa muuta kun silloin, kun
henki on kysymyksessä". Tuttavat vieraantuivat ja moni hauska tilaisuus
meni nenän ohi. Hän tunsi olevansa yhteiskunnan hylkiö ja tuttavat
säälivät häntä.
Tästä kokemuksesta hän oli viisastunut niin, että hän nykyisin asetti
puhelimen rajattoman käytön ehdoksi paikkaanastumiselleen.
Puhelujen jälkeen hän lainasi Teklan albumista valokuvia omansa
täytteeksi. Sitten hän kattoi hienon kahvipöydän herrasväen tapaan,
asettaen keskelle pöytää kristallimaljakon täynnä itse valmistamiaan
nelivärisiä paperiruusuja.
Kaikki oli järjestyksessä, kun pojat tulivat kotiin.
Olga kattoi keittiön pöydälle aamulla paistamiaan pannukakkuja.