Sitten kulkivat kaikki hiljaisina haudalta. Hautausmaan portin
ulkopuolella kysyi pastori vielä kerran oopperalaulajalta ikäänkuin
jotain karvasta olisi tarttunut hänen kurkkuunsa: "ehketten sentään
oikein hyvin tuntenut vainajata."
Oopperalaulaja sanoi hänelle: "Johan minä olen vakuuttanut... ja
anteeksi, herra pastori... ettekö itsekin ymmärrä, että te tänään
olette esiintyneet haudanhäväisijänä!" Ja oopperalaulaja käänsi
pastorille selkänsä.
Illalla istuivat oopperalaulaja ja pyöreän pöydän ritarit Viktorian
puhvettihuoneessa ja unohtivat lasinsa. Hiljaiset, kirkkaat kyyneleet
nousivat heidän silmiinsä. He itkivät, ajatelkaas, isot miehet, totiset
totisankarit itkivät. Sitte istuivat he mykkinä ja vilkasivat sivulleen
tuoliin, joka oli tyhjänä.