Tukholman linnan yksinkertaisesti kalustetussa huoneessa seisoi
kuudentoistavuotias Kustaa Aadolf kumartuneena yli kartan, joka
käsitti Suomen, Venäjän ja osan Saksanmaata.
Nuori herra teki innokkaasti mittauksia, jotka hän kirjoitti muistiin.
Hän oli niin kiintynyt tehtäväänsä, ettei huomannut, kun ovi avautui
ja muuan henkilö astui sisään.
Hänen olalleen laskeutui käsi ja tuttu ääni virkkoi: "Oletpa sinä
ahkerassa työssä, Kustaa!"
Kustaa veti puhujan lähemmäksi ja sanoi päätänsäkään kohottamatta,
viitaten Nevan virtaan: "Näetkös, Juhani, tuosta pitäisi rajan
kulkea!"
"Siellä päin, niin, mutta entäs toisilla tahoilla? Vai niin, kartta
käsittää vain puolet Saksasta, eikä se riitä sinulle, Kustaa!"
Nuori ruhtinas punastui. "Voitko lukea ajatuksia", sanoi hän ja kääri
kartan kokoon.
"Toivoisin, ettet sinä voisi lukea minun ajatuksiani", sanoi Juhani
surullisen vakavasti.
"Ikäänkuin sinun ajatuksesi eivät aina olisi jaloja ja sinun
arvoisiasi", virkkoi Kustaa vilkkaasti. "En tiedä ainoatakaan
ihmistä, jota kohtaan tuntisin niin suurta kunnioitusta ja ystävyyttä
ja niin järkähtämätöntä luottamusta."
"Tahdon ottaa sinun liioitellut ylistelysi lukuun ja esittää
pyyntöni."
"Minua oikein ilahuttaa se, mitä nyt sanot. En halua mitään
hartaammin kuin että voisin olla sinulle hyödyksi."
"Rakas Kustaa", sanoi Juhani yhä enemmän hämillään, "tiedäthän, että
olen Itä-Göötanmaan herttua."
"Samoin kuin minä olen Suomen herttua", huudahti Kustaa hilpeästi.
"Niinhän olemme olleet kruunajaisista lähtien."
"Asianlaita on niin, että kuningas sanoi aikovansa lähteä pian
Eerikin-retkelleen, ja sentähden lienee paikallaan, että sitä ennen
kotiudun lääniini voidakseni hänelle valmistaa arvokkaan vastaanoton."
"Tahdotko jättää meidät, Juhani?" huudahti Kustaa.
"Velvollisuuteni vaatii, että minä..."
"Niin sinun jalo, ylevä velvollisuudentuntosi. Kätchen on uskonut
minulle kaiken. Tiedän, että rakastat häntä suuresti."
Juhani pani kätensä hänen suunsa eteen. "Vaiti siitä", sanoi hän,
"hanki vain setäni suostumus."
"Eikö sinulla ole täysi oikeus muuttamiseen?" kysyi Kustaa
vilkkaasti. "Kaikkien uhrauksiesi jälkeen! Ei, Juhani, nyt teet
hänelle vääryyttä; kiittämätön hän ei ole -- kaikkein vähimmin sinua
kohtaan!"
"Silloin toivon saavani hänen suostumuksensa."
"Mutta, Juhani", virkkoi Kustaa hellän huolissaan. "Sinähän olet
viihtynyt niin hyvin hiljaisessa perhepiirissämme, kuinka tulet
viihtymään vierasten keskuudessa?"
"Minä ajattelen teitä ja heitän toivoni tulevaisuuteen", vastasi
Juhani hymyillen.
"Ja miten käy nuoren, ymmärtämättömän sisareni?"
"Kätchen on luvannut häntä kasvattaa. Kenties Maria voi kerran
valmistaa minulle sen onnen, jota vailla minun nyt täytyy olla. Ah,
Kustaa, jospa hänessä kerran näkisin uuden Katin, kuinka onnellinen
silloin olisinkaan!"
"Onko sinun luja päätöksesi jättää meidät?"
"Lujempi kuin koskaan."
"Silloin puhun siitä isälleni jo tänään. Tulet kai jouluksi takaisin?"
"Äitisi ja sisaresi saavat kernaasti uskoa niin, mutta kuninkaalle
ja sinulle tahdon avomielisesti tunnustaa, että aikomukseni on pysyä
herttuakunnassani." Niin he erosivat.
Mutta Kustaa meni ensiksi Kätchenin luo. Kätchen oli juuri
keskustellut Maria Elisabetin kanssa. Tämä näytti happamelta ja
nyrpeältä.
Kustaan nähdessään hän huudahti: "Nyt kai säästyn enemmältä täksi
päiväksi!" Ja hän kiiti kuin nuoli huoneesta.
"Ilkeä kuten aina", sanoi Kustaa katsoen hänen jälkeensä.
"Olen kenties ollut liian ankara", sanoi Kätchen. "Mutta sinä tahdoit
sanoa minulle jotakin?"
"Ainoastaan sen, että Juhani on päättänyt muuttaa Itä-Göötanmaalle."
"Hän tekee oikein. Hän tarvitsee enemmän toimintaa ja huolenpitoa
muiden hyväksi."
"Hän tekee ainoastaan velvollisuutensa. Juhani on kieltäytynyt siitä,
mitä pitää korkeimpana maallisena onnenaan."
Kätchen punastui. "Todellinen onni", sanoi hän, "on siinä, että
tietää täyttävänsä velvollisuutensa. Sitä paitsi on kohtuullista,
että maksamme siitä kunniasta, että meidät on asetettu yhteiskunnan
kukkuloille yli kaikkien muiden."
"Maksamme kärsimyksillä ja kieltäytymällä kaikesta elämän onnesta!"
väitti Kustaa vastaan. "Niin, mahdollisesti meidän täytyy käydä
kovaa taistelua täällä ansaitaksemme onnemme ylhäällä. Sillä epäilen
suuresti, antaako kuningaskruunu meille taivaan kansalaisoikeuden."
"Kukaan ei liene niin höperö, että uskoisi sitä", sanoi Kätchen
hymyillen.
"Etkö tiedä, että hovi-imartelijamme väittävät, että kuninkailla ja
kuningattarilla on taivaassa oma asuntonsa ja siinä asianmukainen
upeus ja palveluskunta", puuskahti prinssi nauraen.
"Kun siedämme moista lirunlarua, emme parempaa ansaitsekaan", sanoi
Kätchen harmistuneena.
"Se on totta", virkkoi Kustaa, kietoi käsivartensa hänen kaulaansa
ja suuteli häntä. "Sinä olet oikea pikku filosofi, ja sentähden minä
rakastan ja ihailen sinua kaikesta sydämestäni."
* * * * *
Täyttääkseen kaikki kuninkaalliset velvollisuutensa oli Kaarle
ikivanhan tavan mukaan päättänyt tehdä Eerikin-retkensä,
kuningaskulkunsa, ja se tapahtui suurella loistolla ja upeudella.
Kuningatar, prinssit ja prinsessat, valtakunnan korkeimmat herrat
ja monia vieraitakin herroja otti osaa retkeen, samoin monia hovin
ja kanslian virkamiehiä. Saattoväkenä oli henkikaarti ja kaksi
komppaniaa jalkaväkeä.
Niin kulettiin juhlasaatossa ja juhlahumussa kautta maan, ja
kaikkialla kehoitettiin kansaa esittämään valituksensa, mihin saattoi
olla aihetta.
Nyköpingistä suuntasi herttua vihdoin matkansa Itä-Göötanmaata
kohden ja Svintunassa oli Juhani häntä vastassa koko herttuakuntansa
ritariston ja aatelin keralla. Ja nyt nousivat juhlallisuudet
huippuunsa koko matkalla. Vadstenassa julisti kuningas säädyille
monin juhlamenoin, että tämä maakunta oli annettu Juhani herttualle
läänitykseksi, ja kehoitti heitä uskollisuuteen ja kuuliaisuuteen.
Herttua vannoi kuninkaalle läänitysvalansa.
Itä-Göötanmaan juhlallisuudet päättyivät rajalla Holaveden luona
upeihin päivällisiin, jotka syötiin koreissa teltoissa.
Ja kuningaskulkue jatkoi matkaansa. Mutta Ramundebodassa sai kuningas
ikäviä uutisia sodasta Liivinmaalta. Chodkiewicz oli saanut lisäväkeä
ja petoksella valloittanut Pernovan.
Sigismund yllytti venäläisiä Ruotsia vastaan, jonka aikoi valloittaa
takaisin heidän avullaan.
Kaikki nämä uutiset saivat kuninkaan keskeyttämään Eerikin-retkensä.
Arbogassa hän nousi laivaan ja purjehti suoraa päätä Tukholmaan
ryhtyäkseen tarpeellisiin toimenpiteihin.
20.