Ruhtinatar Maria oli jättänyt Elsan kahden uskollisen palvelijan
huostaan, ja nämä olivat päättäneet yhdessä useampain
kauppamatkustajain kanssa tehdä matkansa Espanjaan. Matka oli käynyt
tavattoman onnellisesti niin meritse kuin maitsekin, kunnes Sevillan
luona ryövärijoukkue kävi heidän kimppuunsa.
Asia olisi kenties päättynyt matkustajille onnettomasti, jollei
taistelun aikana olisi eräs mies rientänyt esiin miekka kädessään.
"Väistykää!" huusi hän ja tunkeutui taistelevain joukkoon.
Vaikutus oli käsittämätön, sillä samassa vaipuivat kaikki aseet ja
kuului vain huutoja: "Apostoli, apostoli!" Ryövärit tottelivat häntä
heti ja olivat ykskaks paenneet metsään.
Kun viimeinenkin oli poissa, kääntyi "apostoli" kauppamatkustajiin.
He lankesivat hänen jalkoihinsa rukoillen hänelle taivaan siunausta.
Hän viittasi Mariankuvaan tienvarressa. Pyhä äiti hänet oli
lähettänyt, sanoi hän. Ja useimpain kauppiasten riennettyä sinne
kääntyi hän kolmeen muukalaiseen, jotka pysyttäytyivät loitommalla
muista.
Elsa lausui kiitoksensa murteellisella espanjankielellä, mutta
apostoli keskeytti hänet kysymällä syytä hänen tuloonsa ja kuunteli
suurella mielenkiinnolla hänen vastaustaan. Kuultuaan, että neidolla
oli suosituskirje karmeliittiluostarin abbedissalle, lupasi hän ennen
pitkää käydä tämän luona.
* * * * *
Abbedissa Franciska de Lerma oli ruhtinaallista syntyperää. Hän oli
nuoruudessaan ollut Maria Steyermarkilaisen persoonallinen ystävätär,
ja tämän suosituksesta suostui hän ottamaan Elsan tilapäiseksi
hoidokiksi. Ainoastaan siten saattoi hän oleskella luostarissa.
Häntä kehoitettiin sitä paitsi tarkoin noudattamaan luostarille
säädettyjä menoja. Saattoi maksaa hänen henkensä, jos tuli
tunnetuksi, että hän oli protestantti.
Elsa lupasi kaiken mitä vaadittiin. Nyt oli hän lähellä maaliaan,
täältä oli hän löytävä Eevan -- jos hän vielä oli elävien joukossa.
Mutta tässä luostarissa ei rakas sisko ollut, sen tiesi hän,
ennenkuin ensimäinen viikko oli kulunut umpeen. Kun hän ilmoitti
siitä abbedissalle ja sanoi, että hänen täytyi nyt lähteä toiseen
luostariin, vastasi tämä, että sääntöjen mukaan täytyi hänen
oleskella luostarissa vähintään kuukausi. Kuukauden kuluttua saattoi
asian ottaa uudestaan puheeksi.
Elsa aivan jähmettyi kauhusta. Kenties oli aikomus pitää hänet täällä
iätkaiket. Samana päivänä määrättiin hänet hoitamaan erästä sairasta
nunnaa.
Nuoret kuiskailivat hänelle, että sairas oli ilkeä vanha nainen,
jolla varmaan oli jokin suuri synti omallatunnollaan, sillä hän ei
saanut kunnaan rauhaa henkäämän hetkeksikään. Mutta se ei Elsaa
pelästyttänyt.
Myöhään illalla hänet vietiin sairaan luo. Pikku sellissä oli
ainoina huonekaluina yksinkertainen puusänky, tuoli ja pieni pöytä.
Valkoisella kalkkiseinällä sängyn yllä oli pyhän neitsyen kuva.
Palveleva nunna toi palavan lampun ja hartauskirjan, jotka laski
pöydälle.
"Teidän täytyy valvoa koko yö", sanoi hän Elsalle, "valvoa ja
rukoilla, sillä ei voi tietää minä hetkenä hän saa kohtauksensa."
"Tulen tekemään parastani", vastasi Elsa ja hiipi varpaisillaan
sairaan luo. Nunna meni tiehensä.
Elsa näki vuoteessa kalpeat, surkastuneet kasvot. Sairas makasi
avoimin silmin, mutta ei katsonut hoitajaansa. Ainoastaan huulien
liikunnosta saattoi nähdä sen levottomuuden, joka häntä kalvoi.
"Rukoilenko ääneen?" kysyi Elsa.