Tähän aikaan oleskeli Puolassa useita ruotsalaisia perheitä, jotka
olivat sinne muuttaneet kohta Sigismundin jälestä. He olivat melkein
kaikki protestantteja ja kävivät ahkeraan jumalanpalveluksissa, joita
prinsessan toimesta pidettiin. Sigismund oli Malaspinan toimesta
kieltänyt protestanttiset jumalanpalvelukset ja karkoittanut papit.
Se oli koetuksen aikaa kansalle, joka rakasti ruotsalaista saarnaa
eikä tuntenut katolisia kirkkoja omikseen. Monet siirtolaisista
olisivat jo aikoja sitten palanneet kotiin, jos heillä olisi ollut
varaa siihen. Suuri oli sentähden heidän ilonsa, kun prinsessa tuli
takaisin Puolaan ja protestanttiset jumalanpalvelukset hänen mukanaan.
Anna kehoitti pappeja ahkeraan käymään ruotsalaisten uskolaistensa
luona ja sitten kertomaan hänelle heidän elintavoistaan ja
varallisuussuhteistaan. Ja sunnuntaisin jumalanpalveluksen jälkeen
kokoontuivat he hänen ympärilleen kiittelemään ja kyselemään hänen
vointiaan.
Niiden joukossa, jotka eivät koskaan lyöneet laimin saapua, pani Anna
merkille kookkaan ja tuiman näköisen vanhan miehen ja tavattoman
kauniin nuoren tytön, joka muistutti Anna Itävaltalaista, vaikka tämä
viimeksimainittu oli voimakkaampi kasvultaan ja uhkeampi muodoltaan.
Heitä seurasi nuori mies, joka kulki kainalosauvoilla ja joka aina
pysyttelihe heidän jälessään.
Anna oli hyvin utelias kuulemaan jotakin tästä perheestä, ja eräänä
päivänä hän kysyi mestari Jonaalta, nuoremmalta papeistaan, tunsiko
hän heitä lähemmin.
Kysymyksen oli täytynyt tulla kovin odottamatta, sillä nuori mies
punastui korviaan myöten.
"Vastaatte ilman sanoja", virkkoi prinsessa nauraen. "Mutta jos tyttö
on yhtä hyvä kuin kaunis, lupaan pitää teille häät ja kutsua niihin
kuninkaankin."
"Kovaksi onneksi on hän jo nähnyt tytön", vastasi pappi kiihkeällä
äänellä.
"Entä sitten?" kysyi Anna pahoja aavistaen.
"Hänen majesteettinsa on ihastunut hänen tavattomaan kauneuteensa."
"Siihen täytyy ihastua jokaisen!"
"Sitten on hänen kamariherransa ollut usein siellä, hänellä on ollut
salaisia neuvotteluja Sigridin äidinisän kanssa, ja sen jälkeen on
hän tytölle itselleenkin tuonut terveisiä kuninkaalta, joka halunnee
häntä nähdä ja puhutella."
"Mitäs tyttö siitä?"
"En tiedä oliko se tietämättömyyttä vai miellytyshalua mutta hän ei
torjunut juonia kuten olisi pitänyt."
"Kertoiko hän siitä itse?"
"Ei hän, mutta hänen sulhasensa, jolle hän sanoo kaiken", vastasi
pappi tukehduttaen huokauksen.
"Niinkö, hänellä on sulhanen! Ei suinkaan se liene hän, joka kulkee
kainalosauvoilla?"
"Hän juuri, mestarisälli."
"Voiko hänestäkin pitää?"
"Sigridille on hän rakkain kaikista."
"Raajarikko?"
"Hän lienee saanut vammansa pelastaessaan isoisän hengen. Se on koko
tarina, joka kävisi pitkäksi kertoa. Mutta sen jälkeen luvattiin
hänelle Sigridin käsi, ja hän se nyt hoitaa koko talon."
"Mutta sittenhän vanhuksella ei olekaan mitään sanottavaa."
"Sigrid on hänen holhottinsa, sanoo hän. Ja sitten puhuu hän tytölle,
miten tämä voisi tulla hyvin rikkaaksi ja valmistaa vanhalle ukko
vaarilleen onnellisen ja huolettoman vanhuuden ja sen jälkeen,
muutamain vuosien kuluttua mennä naimisiin, joko Gottfriedin kanssa
tai kenestä vain pitää."
"Ja Sigrid itse?" kysyi prinsessa.
"Niin", tuumi Jonas mestari allapäin, "nyt seuraa kaikkein
surullisin. Tyttö parka ei tiedä itsekään mitä tahtoo. Väliin hän
heittäytyy Gottfriedin käsivarsille ja sanoo ettei heitä mikään
maailmassa voi eroittaa toisistaan. Seuraavana päivänä, kun vaari
käy hänen kimppuunsa, vastaa hän, että jollei Gottfried panisi kovin
pahakseen, taipuisi hän kenties isoisän tahtoon."
"Ettekö ole puhutellut tyttöä?"
"Sanoin hänelle viimeksi eilen, että Gottfried on uhannut ampua
itsensä, jos hän hylkää hänet. Silloin lankesi hän jalkoihini ja
pyysi minua rukoilemaan hänelle lujaa tahtoa, sillä hän ei voinut
vastustaa vanhaa vaariaan, joka on häntä hoitanut ja vaalinut
pienestä pitäen. Mutta ikinä ei hän tahtonut olla Gottfriedille
uskoton."
"No, entäs sitten?"
"Ah, teidän armonne, hän itki ja oli aivan epätoivoissaan, ja minä
puhuin hänelle lohdutuksen sanoja niin hyvin kuin voin. Kamariherra
oli siellä tänään jälleen, mutta ei yksin..."
"Kuningas?"
"Kietoutuneena suureen vaippaan. Hän oli tarttunut Sigridin käteen ja
painanut sormuksen hänen sormeensa."
"Oliko sulhanen läsnä?"
"Ei, mutta Sigrid on sitten puhunut siitä hänelle."
"Jumalan kiitos, silloin ei hän ole hukassa!" huudahti Anna. "Tahdon
ottaa hänet tänne. Hän saa nähdä, minkä arvoinen on se kasinkulta,
jota sanotaan kuninkaalliseksi onneksi. Kenties saan hänet parempiin
ajatuksiin. Seuratkaa minua, lähden heti." Yhtä nopsana päätöksissään
kuin toimissaankin pani Anna heti aikeensa toimeen.
Hänen saapumisensa herätti tavatonta hämmästystä, kenties enimmän
siksi, että Jonas mestari seurasi hänen mukanaan. Oliko tämä kenties
kertonut prinsessalle?
Anna näki, että Sigrid oli itkenyt. Vanhuksen kasvot hehkuivat
vihasta, nuoren mestarisällin kasvot olivat surun synkistämät.
Naisellisella vaistolla ei hän ollut mitään näkevinään. Kyseli
vain kelloja, jätti muutaman korjattavaksi ja pani pian koko talon
liikkeelle.
Nyt vasta sai hän tilaisuuden oikein tarkastella Sigridiä. Hän oli
tosiaankin lumoavan kaunis, mutta hänellä oli kuten kuningatar
Annallakin huulissaan hempeyden piirre, joka tavallisesti todistaa
heikkoa luonnetta.
Annan kysyttyä, osasiko hän ommella kultakirjausta, näytti Sigrid
muutamia tekemiään pikku töitä, ja ne osoittivat sangen suurta
taitavuutta.
"Tällaista juuri tarvitsen", sanoi prinsessa. "Tahdotko tehdä minulle
erään työn?"
Sigrid kiitti ja sanoi olevansa siihen halukas.
"Tyttärentyttäreni matkustaa pois ensi viikolla..."
"Ei niin pian!" puuskahti tyttö kalveten.
"Onko päivä jo määrätty?" kysyi Gottfried luoden hurjan katseen
vanhukseen.
"Olen luvannut sen hänelle", vastasi ukko topakasti. "Ja vielä olen
herra talossa."
Prinsessa tähysteli häntä päästä jalkoihin, ja hän loi silmänsä
maahan.
"Haluan, että Sigrid lähtee heti mukaani", sanoi prinsessa ylevästi.
Vanhus kumarsi syvään, hän ei voinut vastata mitään.
Tyttö seisoi sanatonna ja hämillään, mutta riensi kohta laittautumaan
kuntoon.
Muutamat Jonas mestarin sanat olivat palauttaneet veret Gottfriedin
poskille.
"Uskallanko kysyä, kuinka kauan hän tulee viipymään?" virkkoi ukko
vaari aivan toisella äänensävyllä.
"Tulkaa linnaan kolmen päivän kuluttua, niin saatte tietää sen",
vastasi Anna ja lisäsi Gottfriediin kääntyen "Tuokaa kello, kun työ
on valmis."
Hän lähti papin ja Sigridin seurassa. Tyttö oli hyvin pelästyneen
näköinen ja ihmetteli mitä nyt oli tuleva.
Linnaan saavuttuaan otti Anna hänet mukaansa sänkykamariinsa.
"Tästälähin on sinun alituiseen oltava saapuvillani", sanoi hän.
"Meillä on paljon puhuttavaa keskenämme."