"Kuulin kyllä, teidän armonne."
"Ja mitä sanotte siihen?"
"Että se menee yli vähäisen ymmärrykseni."
Toisella kertaa näytti ruhtinas Elsalle pyhimyskuvan, jota kantoi
povellaan. Hän kertoi sen ihmeellisesti auttavan kaikkea pahaa
vastaan ja surkutteli kerettiläisiä, joilla ei ollut mitään niin
mahtavaa suojelusta.
Elsa melkein pelkäsi häntä, ja herttuatar, joka näki sen, valmisti
hänelle usein tilaisuuden poistua huoneesta, kun ruhtinasta
odotettiin.
Hän odotti joka päivä luvattuja tietoja Alliagalta, mutta niitä ei
kuulunut. Tämä ei koskaan puhutellut häntä, vaikka näki usein tytön
kysyvän katseen.
Elsa oli ollut hovissa pari viikkoa, kun ruhtinatar sanoi hänelle:
"Pater Alliaga on matkustanut Ingolstadtiin, kenties hän tuo sieltä
joitakin tietoja."
Elsa suuteli hänen kättään. "Minä aivan kuihdun ikävään", sanoi hän.
"Vaaliruhtinas lähtee metsälle, ja minä lähden mukaan", jatkoi jalo
rouva. "Kas tässä muutamia kirjoja, toivoisin sinun lukevan niitä
ollessani poissa."
Korkea herrasväki lähti seuraavana päivänä, ja Elsa riensi
alottamaan lukemisensa. Ne olivat hengellisiä kirjoja, kuten hän oli
arvannutkin, pyhimystaruja ja muita. Hän tahtoi lukea voidakseen itse
arvostella niiden sisällystä.
Hänen lukiessaan aukeni ovi ja Alliaga astui sisään.
Elsa tunsi ihmeellisen tunteen värisyttävän koko olemustaan.
Hän ei voinut kääntää paterista silmiään. Hänestä tuntui, että
tämä näki hänen lävitseen, eikä hän tiennyt, oliko se kauhua vai
nautinnontunnetta, jolla hän tunsi, että häntä ikäänkuin vedettiin
hengellisen isän puoleen.
"Ojentakaa minulle kätenne", sanoi pater hurmaavalla äänellään, jonka
Elsa jo hyvin tunsi.
Elsa oli kuulevinaan ikäänkuin sisarensa varoittavan kuiskauksen.
"Sanokaa, tiedättekö mitään sisarestani?" kysyi hän hätiköiden.
"Tyyntykäähän ensin", sanoi pater. "Ojentakaa minulle kätenne."
Sitä ei Elsa tahtonut. "En ymmärrä miksi", sanoi hän.
"Arvaan, että ensin tahdotte kuulla mitä olen saanut tietooni."
"Oi, puhukaa!"
"Nainen, joka öiseen aikaan lähti Vadstenan luostarista huhtikuussa
1597, matkusti 'Kotka' laivassa Danzigiin. Hän oli siellä Anunsiatan
luostarissa seitsemän kuukautta Ja matkusti sitten Espanjaan."
"Espanjaan?" toisti Elsa hämmästyksissään.
"Sevillassa katoovat kaikki jäljet hänestä. Luultavasti hän on mennyt
johonkin luostariin."
"Minun täytyy päästä sinne", sanoi Elsa äkkiä nousten.
Pater pyyhkäisi kädellään silmiään. "Kun ette ole katolinen, ette voi
päästä mihinkään luostariin."
"Minun täytyy", vastasi Elsa. "Joku varmaankin auttaa minua."
"Kenties teillä on siellä ystäviäkin. Useat maanmiehenne lähettivät
terveisiä", lisäsi pater.
"Onko Ingolstadtissa maanmiehiäni?"
"Kuningas Sigismund on heidät kasvatuttanut. Ajanoloon saavat he
palata isänmaahansa edistämään sen pyhimpiä etuja."
"Onnittelen heitä!"
"Ettekö tahtoisi olla yksi heistä?"
"Kyllä, Eevan kanssa käsi kädessä!"
"Uskokaa minulle mitä tahtoisitte tehdä."
"En tiedä, jotakin hyödyllistä vain."
"Mikä on hyödyllisempää, mikä kauniimpaa kuin kitkeä pahuutta pois
maailmasta juurineen!"
"Kenpä vain pystyisi siihen!"
"Jokainen pystyy siihen osaltaan. Tahdottehan antautua niin
kauniiseen kutsumukseen?"