Vaikka siis juuri sama luonto niin monilla merkillä selittää, mitä se
tahtoo, haluaa ja kaipaa, niin me olemme omituisella tavalla kuitenkin
kuuroja emmekä kuule sitä, mihin luonto meitä kehoittaa. Sillä
ystävyyden käytäntö on erilainen ja monipuolinen, ja monta epäluulojen
ja loukkauksien syytä tarjoutuu, joita viisaan velvollisuus on milloin
välttää, milloin raivata pois, milloin kärsiä. Erittäin on yksi
loukkaus, joka on poistettava, jotta sekä hyödyllisyys että
luotettavaisuus säilyisi ystävyydessä; sillä ystäviä on usein sekä
muistutettava että nuhdeltava, ja nämät ovat otettavat vastaan
ystävällisesti, kun ne tulevat hyväntahtoisuudesta.
89. Mutta kuitenkin, en tiedä, mistä se tulee, on totta, mitä minun
likeinen tuttavani sanoo Andriassa: "Mielennoude ystäviä, totuus vihaa
synnyttää". Hankala totuus, jos siitä todellakin syntyy vihaa, joka on
myrkkyä ystävyydelle, mutta paljoa hankalampi on mielennoude, koska se,
vikoja hemmoittelevana sallii ystävän syöksyä suinpäin turmioon. Suurin
sitävastoin on vika siinä, joka sekä halveksii totuutta että
mielennouteen tähden viehättyy petokseen. Kaikessa tässä on siis
käytettävä järkeä ja huolellisuutta, ensinkin, että muistutus tapahtuu
ilman katkeruutta; toiseksi, että nuhteleminen annetaan ilman
herjausta. Mielennouteessa taasen (koska Terentialaista puheentapaa
mielelläni käytän) osoittukoon kohteliaisuus, imartelu, paheiden
auttaja, karkoitettakoon kauvas; joka ei ainoastaan ole ystävälle, vaan
ei edes vapaalle ihmisellekään soveliasta; sillä erilailla eletään
hirmuvaltiaan, erilailla ystävän kanssa. 90. Jonka korvat sitävastoin
ovat totuudelta niin suljetut, ettei hän voi kuulla ystävältään
totuutta, sen pelastuksesta on syytä olla epätoivossa. Älykäs on nim.
tuo Catonin lause, niinkuin useat muutkin: "Paremman kiitoksen
ansaitsevat muutamiin asioihin katsoen katkerat vihamiehet, kuin ne
ystävät, jotka näyttävät suloisilta; edelliset usein, jälkimmäiset
eivät koskaan sano totuutta". Ja varsinkin se on mieletöntä, että ne,
joita muistutetaan, eivät ota sitä pahaksi, jota heidän pitäisi
paheksuman, mutta siitä kyllä suuttuvat, mistä ei pitäisi suuttuman.
Sillä heitä ei huolestuta se, että ovat rikkoneet, mutta ottavat
pahaksi, että heitä nuhdellaan; jonka tulisi olla päinvastoin:
rikoksesta surra, oikaisusta iloita.