56. Nyt sitävastoin ovat määrättävät, mitkä ystävyyden rajat ovat, ja
ikäänkuin rakkauden, niin sanoakseni, rajapylväät. Näistä, niinkuin
näen, on kolme mielipidettä, joista minä en hyväksy yhtäkään: yksi että
meidän tulee olla ystävätämme kohtaan samanlaiset, kuin itseämme
kohtaan; toinen, että meidän hyväntahtoisuutemme ystäviämme kohtaan
tulee vastata yhdenvertaisesti heidän meille osoittamaansa
hyväntahtoisuutta, kolmas, että kuinka suureksi kukin arvostelee itse
itsensä, niin suuressa arvossa pidettäköön hän ystäviensä puolelta.
57. Näistä kolmesta mielipiteestä en minä, sanalla sanoen, kannata
yhtäkään. Sillä tuo ensimmäinen ei ole oikea, että nim. kukin olkoon
ystäväänsä kohtaan sen mielinen, kuin hän on itseänsä kohtaan. Kuinka
paljon todellakin teemme ystäviemme tähden, jota emme tekisi koskaan
itsemme tähden! pyytää arvottomalta, rukoilla nöyrästi, toisinaan
nuhdella katkerammasti jotakuta, ja ahdistaa kiivaammasti, jotka, kun
on kysymys meidän omista asioistamme, eivät ole oikein soveliaita,
ystävien asioissa ovat täysin soveltuvia. On myös useita asioita,
joissa kunnon miehet luovuttavat ja sallivat luovuttaa paljon omista
eduistansa, että heidän ystävänsä ennemmin nauttisivat niistä, kuin he
itse.
58. Toinen mielipide on, joka määrittelee ystävyyden yhtäläisten
kohteliaisuuden osoitusten ja mielialojen mukaan. Mutta sehän on
ystävyyden vaatimista liian tarkasti ja pikkumaisesti tilille, että
saatujen ja annettujen lasku olisi yhtä suuri. Rikkaampi ja runsaampi
on minun mielestäni oikea ystävyys, eikä näytä pitävän niin tarkkaa
tiliä siitä, ettei enemmän antaisi, kuin on saanut. Eikä nimittäin
tarvitse peljätä, että jotakin variseisi ulos tai että jotakin valuisi
maahan tai että jotakin enemmän, kuin on kohtuullista, kasattaisiin
ystävyyteen.
59. Mutta tuo kolmas rajoitus on kaikkein huonoin, nim. että kuinka
suuressa arvossa kukin itse pitää itsensä, niin suuressa arvossa tulee
ystävien pitää häntä. Useinhan nim. on monissakin mieli liian
alakuloinen tai toivo oman tilansa parantumisesta liiaksi vaipunut. Ei
siis sovi ystävän olla häntä kohtaan sellaisen, jollainen hän on
itseänsä kohtaan, vaan paljoa enemmän tulee ahkeroita ja vaikuttaa,
että hän ystävänsä murtuneen mielen saisi virkistetyksi sekä herättäisi
hänessä paremmat toiveet ja ajatukset. Niin ollen on toinen raja
todelliselle ystävyydelle määrättävä, kun ensin olen maininnut, mitä
Scipionilla oli tapana enin moittia. Hän ei sanonut saattavan löytyä
mitään ystävyydelle vihamielisempää puhetta, kuin sen, joka oli sanonut
niin olevan rakastettava, kuin jos joskus tulevaisuudessa vihaisi
häntä. Eikä sanonut tosiaankaan voivansa myöntyä siihen, että uskoisi
sitä, niinkuin luullaan, Biaan lauselmaksi, sen, jota on pidetty yhtenä
seitsemästä viisaasta, vaan jonkun halpamaisen joko kunnianhimoisen tai
kaikkia omaksi mahtavuudekseen käyttävän mielipiteeksi. Sillä kuinka
voi joku olla sen ystävä, jonka vihamieheksi luulee voivansa muuttua.
Vieläpä siinä tapauksessa olisi välttämätöntä, haluta ja toivoa, että
hänen ystävänsä mitä useimmin hairahtuisi, jotta tämä antaisi hänelle
useampia ikäänkuin kädensijoja tarttuakseen kiinni; päinvastoin olisi
taas välttämätöntä hänen tuntea ahdistusta, tuskaa ja kateutta
ystäviensä oikeista ja hyödyllisistä teoista.
60. Jonka vuoksi tämä määräys, kenen hyvänsä se onkin, on omansa
ystävyyden hävittämiseksi. Ennemmin olisi ollut määrättävä, että
käyttäisimme ystävyysliittojen hankkimisessa sellaista valppautta,
ettemme koskaan alkaisi rakastaa sitä, jota voimme joskus vihata.
Vieläpä, jos olisimme olleet vähemmän onnellisia valitsemisessamme,
arveli Scipio olevan sitä mieluummin kärsittävä, kuin vihamielisyyksien
aikaa ajateltava.