Mutta koska se seikka, niinkuin edellä olen sanonut, rakentaa
ystävyyttä, jos ilmaantuu joku hyveen tunnusmerkki, johon
samanlainen sielu liittyy ja yhdistyy; se kun tapahtuu, herää siitä
välttämättömästi rakkaus. 49. Mikä nim. on niin typerää, kuin iloita
monista vähäpätöisistä asioista, niinkuin kunniasta, ylistyksestä,
rakennuksista, puvuista ja komeasta elämänlaadusta; mutta hyveellä
lahjoitetusta sielusta, siitä, joka joko voi rakastaa tai niin
sanoakseni osoittaa vastarakkautta, ei sanottavasti iloita? Sillä ei
ole mikään suloisempaa, kuin hyväntahtoisuuden palkitseminen, ei mikään
ihanampaa, kuin harrastusten ja palveluksien keskinäinen vuoroitus.
50. Mitä? Jos vielä lisäämme sen, jota oikeuden mukaan voidaan lisätä,
nim. ettei ole mitään, joka niin houkuttelee ja niin vetää puoleensa
jonkun asian, kuin yhtäläisyys vetää ystävyyteen, niin myönnetään
varmasti olevan totta, että hyvät rakastavat hyviä ja vetävät niitä
puoleensa ikäänkuin olisivat sukulaisuuden ja luonnon yhdistämiä. Ei,
näette, mikään ole yhtäläisiänsä haluavampaa eikä voimallisempaa
puoleensa vetämään, kuin luonto. Sentähden on, Fannius ja Scaevola, se
ainakin varma asia, kuten luulen, että hyvillä on hyvien kesken
hyväntahtoisuus aivankuin välttämätön, jonka luonto on määrännyt
ystävyyden lähteeksi. Mutta sama hyvyys ulottuu myös yhteiseen kansaan.
Sillä hyve ei ole epäihmisellinen, kauhea ja kopea, koska se
tavallisesti suojelee koko kansoja ja parhaiten pitää huolta heistä;
jota se ei varmaankaan tekisi, jos se olisi vieras yhteiselle
ihmisrakkaudelle.
51. Myös näyttävät ne minusta, jotka hyödyn tähden muodostavat
ystävyysliittoja, hävittävän ystävyyden rakastettavimman
yhdistyssiteen. Sillä ei ystävän kautta saavutettu hyöty ole niin
ilahuttavaa, kuin itse ystävän rakkaus, ja silloin käy se, joka on
tullut ystävältä, mieluiseksi, jos se on suosiosta lähtenyt; ja kaukana
siitä, että ystävyyttä kunnioitettaisiin puutteellisuuden tähden,
päinvastoin ne, jotka voimiensa ja varojensa puolesta ja erittäinkin
hyveen puolesta, jossa on enin turvaa, tarvitsevat vähimmän toista,
ovat ystävällisimpiä ja hyväntekeväisimpiä. Enkä minä tiedä, lieneekö
tarpeellistakaan, ettei ystäviltä laisinkaan puutu koskaan mitään.
Sillä missä olisi minun mielisuosioni voinut töissä ilmaantua, jos ei
Scipio olisi koskaan, rauhassa tai sodassa, tarvinnut minun neuvoani ja
apuani? Ei siis hyödystä ystävyys ollut seurauksena, vaan hyöty
ystävyydestä.