29. Mutta jos rehellisyyden voima on niin suuri, että sitä yksin
niissäkin, joita emme koskaan ole nähneet, tai -- mikä on vielä enemmän
-- vihollisessakin rakastamme, niin mikä ihme se on, jos ihmisten
mielet ihastuvat, kun luulevat huomaavansa niiden hyveen ja hyvyyden,
joiden kanssa voivat olla seurustelun yhdistäminä? Vaikka vakautuuhan
rakkaus sekä hyväntyön vastaanottamisesta että mielisuosion huomattua
ja kanssakäymisen siihen liityttyä; mutta jos nämät ovat tulleet
lisäksi tuohon ensimmäiseen mielen ja rakkauden viehätykseen, niin
kiihtyy siitä aivan ihmeellinen hyväntahtoisuuden aimollisuus. Mutta
jos jotkut luulevat sen saavan alkunsa voimattomuudesta, että olisi,
jolta saisi, mitä kukin haluaa, niin jättävät he jälkeensä todellakin
alhaisen ja halpasukuisen, niin sanoakseni, alkuperän ystävyydelle, kun
väittävät sen syntyneen varattomuudesta ja puutteellisuudesta.
Kuitenkin jos asia siten olisi, niin, jota vähemmän kukin luulisi
olevan itsessänsä voimaa, sitä soveliaampi olisi hän ystävyyteen. Mutta
asia on kokonaan toisin.
30. Jota enemmän nim. kukin luottaa itseensä ja jota enemmän kukin on
hyveellä ja viisaudella niin varustettu, ettei hän tarvitse ketään ja
päättää kaikkensa olevan itseensä perustetun, sitä erinomaisempi on hän
ystävyyden etsimisessä ja hoitamisessa! Sillä mitä ajattelette?
Tarvitsiko Africanus minua? Tosiaan ei vähäistäkään, enkä minäkään
häntä tarvinnut, mutta minä rakastin häntä hänen miehuutensa
eräänlaisesta ihmettelemisestä, hän vuorostansa rakasti minua kenties
jostakin osaksi perustetusta luulosta, joka hänellä oli minun
tavoistani. Seuranpito lisäsi hyväntahtoisuutta. Mutta vaikka useita ja
suuria etuja seurasikin, niin eivät kuitenkaan rakastamisen syyt
johtuneet niiden toivosta.
31. Sillä niinkuin emme ole hyväntekijöitä ja anteliaita siinä
aikomuksessa, että kiristäisimme itsellemme kiitollisuutta (emmehän
nim. harjoita hyväntekeväisyyttä korkoja siitä kantaaksemme), vaan me
olemme luonnostamme anteliaisuuteen halukkaita, samoin emme luule
olevan ystävyyttä palkinnon toivosta etsittävän, vaan sen tähden, koska
sen hyöty kokonaisuudessaan on rakkaudessa.
32. Näitä mielipiteitä eivät kannata ensinkään ne, jotka eläinten
tavoin pitävät hekumaa kaiken arviokantana, eikä ihmettäkään. He eivät,
näette, kykene katselemaan mitään ylevää, eivät mitään jaloa ja
jumalallista, jotka ovat alentaneet kaikki ajatuksensa niin alhaiseen
ja niin halveksittavaan asiaan. Sentähden eroittakaamme nämätkin pois
tästä keskustelusta, itse sitävastoin ymmärtäkäämme asia niin, että
rakastamisen tunne ja hyväntahtoisuuden hellyys syntyy luonnosta,
rehellisyyden vihjauksen tapahduttua. Sillä ne, jotka sitä ovat
etsineet, liittäytyvät toisiinsa ja lähentyvät likemmäksi,
nauttiaksensa sen seurustelusta ja tavoista, jota ovat alkaneet
rakastaa, ja ovat samanvertaiset rakkaudessa ja yhdenkaltaiset sekä
taipuisammat osoittamaan, kuin vaatimaan, hyväntekeväisyyttä, vieläpä
tulee se heidän välillänsä kunnialliseksi kilpailuksikin. Näin sekä
saadaan ystävyydestä suurimmat edut, että on sen synty luonnosta oleva
arvokkaampi ja todenperäisempi, kuin voimattomuudesta; sillä jos hyöty
kiinnittäisi yhteen ystävyysliittoja, niin se sama muuttuneena
eroittaisi ne; mutta koska luonto ei voi muuttua, sentähden ovat
todelliset ystävyysliitotkin ikuisia. Te näette siis tästä ystävyyden
syntyperän, jollette ehkä tahdo tähän jotakin huomauttaa.
_Fannius_. Jatka siitä vaan, Laelius. Sillä tämänkin puolesta, joka on
nuorempi, on minulla täysi oikeus vastata.
_Scaevola_. Aivan oikein. Kuulkaamme siis edelleen.