26. Väkivallan käyttämistähän tämä on. Mitä, näette, sillä on väliä,
millä tavalla minua pakoitatte? Pakoitattehan te varmasti. Sillä
vävypoikiensa toiveita vastaan asettuminen, erittäinkin hyvässä
asiassa, on vaikeata, eikä ole oikeinkaan.
Minulle siis, hyvin usein ajatellessani ystävyydestä, on
tavallisesti näyttänyt ensin tarpeelliselta miettiä, heikkoudenko ja
puutteellisuuden vuoksi ystävyyttä on kaivattu, että palvelusten
osoittamisella ja vastaanottamisella sitä, mitä kukin vähemmän itse
kauttansa saa aikaan, saisi toiselta ja antaisi vuorostansa, vai
olisiko tämä kyllä ystävyyden omituinen etu, mutta että sillä olisi
joku toinen vanhempi ja kauniimpi sekä enemmän itse luonnosta johtunut
syy. Sillä ystä (rinta, sydän, rakkaus = amor), josta rungosta
ystävyys (= amicitia) sana johtuu, on tärkein hyväntahtoisuuden
yhdistämiseksi. Saadaanhan kyllä etuja usein niiltäkin, joita
ystävyyttä teeskentelemällä kunnioitetaan ja pidetään arvossa ajan
olojen tähden; ystävyydessä sitävastoin ei ole mitään muovaeltua, ei
mitään teeskenneltyä, ja mitä hyvänsä on, se on todellista ja
vapaa-ehtoista.
27. Minusta sentähden näyttää, että ystävyys on luonnosta ennemmin,
kuin puutteellisuudesta, saanut alkunsa, enemmän sielun taipumuksesta
jonkinlaisella rakkauden tunteella, kuin siitä tuumailusta, kuinka
paljo se asia tuottaa hyötyä muassaan. Kuinka tämän asian laita
todellakin on, sen saattaa huomata muutamista luontokappaleistakin,
jotka sikiöitänsä niin rakastavat erääsen määrättyyn aikaan ja nämätkin
rakastavat niin heitä, että helposti niiden tunne tulee näkyviin. Mutta
tämä näkyy ihmisessä vielä paljoa selvemmästi: ensinkin siitä
hellyydestä, joka vallitsee lasten ja vanhempien välillä, jota sidettä
ei voi katkaista ilman kauhistavaa rikosta; toiseksi siitä, kun
yhtäläinen rakkauden tunne on herännyt, jos olemme saavuttaneet jonkun,
jonka tapojen ja luonteen kanssa me sovellumme, koska huomaamme
mielestämme hänessä ikäänkuin heijastuksen rehellisyydestä ja hyveestä.
28. Ei ole, näette, mitään rakastettavampaa, kuin hyve, ei mitään, joka
enemmän viehättäisi rakkauteen, koska nim. hyveen ja rehellisyyden
tähden rakastamme tavallamme niitäkin, joita emme koskaan ole nähneet,
Kuka ei säilyttäisi Cajus Fabriciuksen ja Manius Curiuksen muistoa
jonkunlaisella hyväntahtoisuuden herättämällä hellyydellä, vaikkei ole
koskaan nähnyt heitä? Kuka sitä vastoin on, joka ei vihaisi Tarqvinius
Superbusta, kuka ei Spurius Cassiusta ja Spurius Maetiusta? Kahta
sotapäällikköä vastaan taisteltiin vallasta Italiassa, nim. Pyrrhusta
ja Hannibalia: toisesta, hänen rehellisyytensä vuoksi, ei meillä ole
niinkään vihamielisiä tunteita, toista, hänen julmuutensa tähden, vihaa
aina tämä valtakuuta.