13. Sillä minä en voi suostua niiden mielipiteesen, jotka äskettäin
ovat alkaneet esitellä sitä oppia, että sielu kuolee yhdessä ruumiin
kanssa, ja että kaikki häviää kuolemassa. Enemmän minuun vaikuttaa
vanhojen arvollisuus, osaksi meidän esi-isiemme, jotka kuolleille
omistivat niin uskonnollisia oikeuksia, jota he eivät olisi varmaankaan
tehneet, jos eivät olisi luulleet niiden heihin ollenkaan koskevan;
osaksi niiden, jotka tässä maassa olivat ja Suurta Graekaa, joka kyllä
nyt on melkein hävitetty, mutta silloin kukoisti, sivistyttivät
laitoksillansa ja opetuksillaan; osaksi hänen, jonka Apollonin
ennuslause julisti viisaimmaksi, joka ei siitä milloin sitä, milloin
tätä väitellyt, niinkuin hän teki useimmissa asioissa, vaan aina samaa,
nim. että ihmisten sielut ovat jumalallisesta alkuperästä lähteneet ja
että niille, kun ovat erinneet ruumiista, on paluumatka avoinna
taivaasen, sitä huokeampi, jota parempi ja rehellisempi ihminen on
ollut.
14. Sama ajatus oli Scipionilla, joka todellakin, ikäänkuin olisi
aavistanut, sangen harvoja päiviä ennen kuolemaansa, kun sekä Philus
että Manlius ja muita hyvin useita oli läsnä, samoin sinäkin, Scaevola,
olit tullut sinne minun kanssani, keskusteli kolme päivää "valtiosta",
jonka keskustelun melkein loppuosa oli se, mitä sielujen
kuolemattomuudesta hän sanoi maatessaan unennäössä kuulleensa
Africanukselta. Jos asia niin on, että, jota parempi kukin on, sitä
helpommin liitää hänen sielunsa ikäänkuin ruumiin vartiostosta ja
siteistä, niin kenelle luulemme olleen tien taivaaseen helpomman, kuin
Scipionille? Jonkatähden pelkään, että on enemmän kateellisen, kuin
ystävän ominaista surra tätä hänen kohtaloansa. Mutta jos se olisi
todellisempaa, että sielu ja ruumis häviävät samalla eikä mitään
tajuntaa ole jäljellä, niin samoin kuin kuolemassa ei ole mitään hyvää,
ei siinä varmaan ole mitään pahaakaan. Sillä tajunnan menetettyä on
aivan kuin jos ei olisi syntynyt ensinkään. Mutta että hän kumminkin
oli syntynyt, siitä iloitsemme sekä me että tämä valtakunta riemuitsee
niinkauvan, kun se on olemassa.
15. Tämän tähden on hänelle, kuten edellä sanoin, käynyt erittäin
hyvin, minulle sen sijaan ikävämmästi, jonka olisi ollut
kohtuullisempaa, niinkuin olin ennen tullut, siten lähteäkin ennen
elämästä. Mutta kuitenkin nautin minä niin meidän ystävyytemme
muistelemisesta, että olen mielestäni elänyt onnellisesti, kun olen
Scipionin kanssa elänyt, jonka kanssa minä jaoin yleiset ja yksityiset
huolet, jonka kanssa minulla oli sekä koto että sotapalvelus yhteinen,
ja se, johon ystävyyden koko voima perustuu, nim. taipumusten,
harrastusten ja mielipiteiden suurin yhtäpitäväisyys. Sentähden ei
minua tuo viisauden maine, etenkin kun se on perätön, niin ilahuta,
kuin se toivo, että meidän ystävyytemme muisto on oleva ikuinen, ja
sitä enemmän on se minulle mieluista, kun kaikista vuosisadoista tuskin
kolme tai neljä ystävä-paria mainitaan, joiden joukossa toivon
mielestäni Scipionin ja Laeliuksen ystävyyden tulevan olemaan
jälkimaailmalle tunnettuna.
16. _Fannius_. Se on, Laelius, siten välttämätöntä. Mutta kun sinä
mainitsit ystävyyttä ja meillä on joutoaikaa, niin tekisit minulle --
toivon samoin Scaevolallekin -- sangen mieluisen työn, jos, samoin kuin
sinulla on tapana muista asioista, joista sinulta kysytään, juttelisit
ystävyydestä: _mitä ajattelet siitä, minkälaiseksi arvelet sen ja mitä
neuvoja annat sen johdosta_.
_Scaevola_. Minulle olisi se todellakin mieluista. Mutta siitä juuri
kun olin aikeessa keskustella kanssasi, ennätti Fannius ennen.
Jonkatähden saattaisit meille suuren mielihyvän kumpaisellekin.