Salama pääsee Lovisaan. -- Lähtee sieltä Wiipuriin ja ottaa mukaansa
sotatarpeita. -- Översti Gregor Suderoff.
Katteini Cleret-Longavant oli komean laivansa kannella odottamassa
Salaman venettä, joka jo oli tulemassa ja lähestyi laivaa. Isis
oli Ranskan laivaston uusimpia ja kaikin puolin kunnollisimpia
höyrylaivoja. Sen katteini oli kaunis, soreavartaloinen mies,
urhoollinen ja jalomielinen. Hän oli oikein komea sen kansan edustaja,
joka mielilauseeksensa on ottanut sanan: la gloire (kunnia).
Sotatoimissa etenkin Itä-Intiassa oli hän ansainnut kunniaritariston
ristin ja merimiesarvonsa. Ylhäisellä kohteliaisuudella vastaanotti hän
Salaman päällikön, joka hänelle antoi luutnantti Cutlerin puoltavan
suosituskirjan.
Katteini Longavant luki sen tarkoin, sitte sanoi hän:
"Näin ollen minä en suinkaan ole vähemmin kohtelias kuin liittolaisemme
Mirandalla. Venäläiset ovat vahvistaneet vanhat patterinsa Lovisan
luona ja lähettäneet paljon varusväkeä kaupunkiin enkä minä siis voi
tulla satamaan ottamaan teitä sieltä, jos mielisitte sinne jäädä, mutta
minä seuraan teitä kanuunan ampumamatkalla ja pyydän huomauttaa teille,
että mieheni tähtäävät tarkasti. Menkää siis satamansuuhun, laskekaa
kysymyksenalainen rouvasihminen maalle ja sen tehtyänne menkää rauhaan,
minun rekattini ei estele teitä."
Katteini Milenius teki kumarruksen.
"Oivallinen laiva", sanoi hän, ihmetellen katsellen ympärillensä,
"luultavasti parhaimpia pikakulkijoitakin?"
"Ei niinkään pikakulkuinen kuin luultiin ja toivottiin", vastasi
päällikkö. "Vaikka 2,000 hevosen voimainen, Isis suurimmallakaan
höyrypaineella ei saavuta enempää kuin 11 solmuväliä."
"Mutta Salama 12, jopa 14:kin", ajatteli Milenius. "Minä pääsenkin
hänen kynsistänsä."
Ennen Salamasta lähtöään oli hän käskenyt koneenkäyttäjän kovasti
lämmittää pannujen alle ja tarvittaessa raskauttaa venttiilit.
"Minä olen teille suuresti kiitollinen, herra katteini", sanoi hän
Longavantille. "Nyt lähden laivalleni takaisin, satamansuussa lasken
veneeni alas ja teidän vartioimananne palaan takaisin aukon selälle."
"Niin on sopimuksemme, hyvä herra", sanoi katteini. "Pitäkää mielessä,
että kanuunani ovat ladatut ja kuulani osaavat pilkkuunsa 10,000
kyynärän matkalla."
"En unohda kumpaakaan; nyt kiitolliset jäähyväiset."
Laivalleen saavuttuansa Salaman katteini kutsui Yrjö Evertin luoksensa.
"Kuule nyt tarkoin, poikaseni, mitä minulla on sanomista", lausui
hän nuorelle merimiehelle. "Kappaleen matkaa satamansuusta pysähytän
laivan. Puettuna naiseksi samoin kuin Cutlerin laivassa käydessä,
astut sinä ja kolme miestä veneesen. Laskette heti irti ja soudatte
kaikin voimin satamaan, sitä patteria kohden, missä astutte maalle.
Höyrylaivalla suojaan minä teitä miten mahdollista. Ymmärsittekö minua?"
"Kyllä, katteini; aikomuksenne luulen olevan pettää
satamansulkijalaivoja."
"Oikein arvasit, joudu nyt pukeutumaan."
Katteini nousi komentosillalle. "Täysi vauhti; korkein höyrypaine",
käski hän.
Propelli pyöri hurjasti, pistoonit lensivät ylös ja alas, vesi kiehui
vaahtona keulan edessä, Salama kiiti kauheata vauhtia, Isis ajoi sitä
takaa, mutta ei kestänyt kilpailussa.
"Se on meitä nopeampi", sanoi Longavant, "mutta kuulain nopeutta se ei
voita. Jos se mielii minun pettää, ammun sen upoksiin."
Samassa silmänräpäyksessä näkyi salmen suussa toinen suuri höyrylaiva.
Se on Dragon, katteini Seymour, joka tulee päästämään Isis-laivaa
yhtymään suureen laivastoon. Se halkaisee vettä samoin kuin kotka
ilmaa. Froubrigde on kannella. "Mitä toiminnee Isis tuolla salmen
suussa?" kysyy ensimäinen luutnantti itseltänsä. Kiikari näyttää
kasvaneen kiinni hänen silmiinsä. Silmä välähtää, se salamoi. Hän tunsi
uhkapurjehtijan samaksi, joka oli hänet pettänyt Helsingissä, vaikka
sen savutorvet nyt olivat mustiksi maalatut. "Go ahead, go ahead",
komentaa hän koneenhoitajalle. Dragonin vauhti yltyy joka minuuti.
Froubrigde aavistaa uhkapurjehtijan pyrkivän satamaan ja sen hän tahtoo
estää, revetkööt vaikka Dragonin höyrypannut.
Salama seisoo sataman suussa, vene sen vieressä ja katteini Longavant
näkee miten siihen astuu rouvasihminen ja kaksi merimiestä. Vene laskee
irti ja soutaa satamaa kohti.
"Hän ei petäkään minua ja mitä Cutler sanoi kirjeessään on tosi",
jupisi Isiksen päällikkö, joka vastikään oli saanut tiedon
englantilaisen laivan lähestymisestä.
"Jumalan kiitos siitä", sanoi Longavant-iloisesti. "Nyt pääsemme tästä
ikävästä vartioimisesta ja saamme parempaa tehtävää. Mutta mitä hittoa
tuo höyrylaiva yrittää? Sen kone on käymässä ja se suuntaa täyttä
vauhtia satamaan. Sukkelaan laita-kanuunien luo ja ampukaa, ampukaa,
muuten se Jumal'avita pääsee käsistämme."
Rekatti siirtyi eteenpäin ja lähetti satamaan pakenevan Salaman perään
3 tai 4 laukausta, jotka kuitenkaan eivät sattuneet, vaikka Longavant
oli kehunut miestensä ampumistaitoa. Venäläisistä pattereista oli
nähty, mitä ulkona satamassa tapahtui ja siinä luulossa, että joku
sulunsärkijä tässä pyrki satamaan, ruvettiin niistä ampumaan rekattia.
Matka oli kuitenkin liian pitkä, niin ettei siitä mitään apua lähtenyt.
Isis sai toimettomana nähdä, miten Salama pian oli sen kuulilta
saavuttamattomissa. Katteini Longavant oli julmasti suuttunut.
Kaikki nämä tapahtumat oli valpas Froubrigde nähnyt Dragonista aivan
hyvin. Hän aavisti, että Isiksen päällikkö oli jollakin tavalla tullut
petetyksi. Hän riensi rohkeasti eteenpäin, ohjasi Isiksen sivutse ja
tunki satamaan, toivoen pääsevänsä sinne sen verran ajoissa, että,
vaikkapa ei voisikaan ottaa uhkapurjehtijaa, saisi sille kumminkin
antaa aimo muistomarjan. Mutta Salama oli jo venäläisten patterin
turvissa ja Froubrigden täytyi suureksi harmiksensa nähdä, miten
hänen kuulansa putosivat veteen ulottumatta määräänsä. Hän siis
käänsi ulospäin ja huomasi nyt Salaman veneen, joka ei ollut joutunut
hyvinkään paljon maata kohti, vaikka sen soutajat kylläkin tekivät
parastansa.
Tuota venettä rupesivat nyt Dragonin kanuunat tähtäämään. Yrjö Evert
ja hänen kolme seuraajansa, joista yksi oli hänen ystävänsä Edvard
Ryd, ponnistivat kaikki voimansa päästäksensä maalle. Yrjö riisui
valhepukunsa ja paiskasi sen kokonaan mereen. Hän tahtoi esiintyä
miehenä eikä naisena, jos hän vangiksikin joutuisi. Merimiespukunsa oli
hänellä hameitten alla. Dragonin ahdistamat neljä miestä soutivat niin
että verta alkoi tiukkua heidän kynsiensä alta. Pelastua oli mahdoton,
sillä höyrykorvetti tuli yhä lähemmäksi. Kaksi miestä otti aironsa
veneesen, vaikka Yrjö ja Edvard sitä estelivät. Kuulat rupesivat
sattumaan yhä lähemmäksi, jonka vuoksi toinen miehistä pani valkoisen
taskuliinan airon nenään ja pystytti sen antaumisen merkiksi. Dragon
lakkasi ampumasta ja otti veneen ja miehet vangiksi.
Kun miehet oli viety laivaan rupesi ensimäinen luutnantti heitä
kyselemään, mutta kun kukaan heistä ei osannut englannin kieltä, ei
mitään tietoja saatu uhkapurjehtijasta, sillä sitä siinä nyt kyseltiin.
Froubrigde ärisi kiukkuisesti ja tarkasti miehiä kantapäästä kiireesen
asti.
"Nämä sopii pistää niitten miesten sijaan, jotka tauti on meiltä
vienyt", jupisi hän, "sen verran on tästä saalista hyvää." Sitten
kutsui hän laivan pursurin, käski panna miehet laivan kirjoihin ja
ylilaivurin osottaa heille makuupaikan, numeronsa laivassa ja heidän
tehtävät työt sekä toimet.
"Kas niin, te hirtehiset, nyt saatte toista lajia makeisia kuin
laiskureilla sulkusärkijän kannella. Niin totta kuin nimeni on
Froubrigde koetan tehdä teistä ihmisiä."
Tämän ystävällisen lupauksen jälkeen astui Froubrigde perää kohti.
Dragon lähti satamasta, missä Isis oli odottamassa. Seymour meni
rekatille ilmoittamaan tulonsa ja näyttämään käskyn, jonka mukaan hän
nyt otti haltuunsa vartiotoimen:
Tietysti syntyi heidän kesken puhe uhkapurjehtijasta ja miten se ennen
oli päässyt Helsinkiin, "Se on luonnoltansa rohkea ja muuten oiva
merimies, tuo uhkapurjehtija, mutta sitä en saa päähäni, millä keinoin
hän Cutlerilta on voinut saada suosituskirjan. Miehet jotka otimme
vangiksi, eivät mitään osaa sanoa, sillä he puhuvat ainoastaan omaa
kieltänsä. Mutta sen vakuutan teille, katteini Longavant, ettei tuo
uhkapurjehtija suinkaan pääse irti, myöhemmin tai varemmin saa hänen
sisuttelemisensa palkkansa."
"Vartiopiirimme on liian avara emmekä sen vuoksi voi pitää tarpeeksi
tarkkaa vaaria", vastasi Longavant.
"Sill'aikaa kuin te menette Rigaa kohti hiipii ruotsalainen ulos ja
pääsee onnellisesti tiehensä."
"Teidän muassa kirjoitan amiraalille, kerron koko asian ja pyydän yhden
laivan avuksi", vastasi Seymour. "Jos me lähtisimme pois rannikkoa
pitkin, jätän sen laivan salmen suuhun, pitämään veitikkaa silmällä."
Mutta Salama venyi turvallisesti satamalaiturin luona ja Lovisan
asukkaat olivat vastaanottaneet sen jos mahdollista, vielä suuremmalla
riemulla kuin helsinkiläiset. Katteinia suretti kuitenkin suuresti
noitten neljän merimiehen menettäminen. Eräältä venäläiseltä upseerilta
sai hän kuulla että ne oli otettu vangiksi. Katteini käsitti tehneensä
varomattomasti lähettäessään heidät pois veneessä, sen sijaan että
hänen heti uhkarynnäköllä olisi tullut pyrkiä satamaan. Dragonin
odottamatonta tuloa ei hän voinut arvata, ja jos ei se este olisi
tullut, olisi kai vene väkineen päässyt pakoon.
Seuraavana aamuna olivat Yrjö ja hänen ystävänsä Edvard Ryd komennetut
etumastoon, toiset miehet olivat isomastossa.
"Nyt veikkoseni", sanoi Edvard Ryd kumppanillensa, "nyt pitää olla
iloinen ja osottaa reippautta, ei tässä muu auta. Mielesi hehkui
merimieheksi, nyt et siinä saa virnistellä, kun sattui suuhusi
ensimäiset kovat pähkinät. Ken ei tahdo kuorta purra, ei se
sisustaakaan saa."
"Niinpä kyllä, enkä minä tätä arastele, vaikk'en olekaan sotalaivalle
halunnut", vastasi Yrjö iloisesti. "Nyt saan ruveta kuuntelemaan
sotalaivan pillejä, pitelemään kanuunia ja välkkyviä aseita. Siitä
saattaa joskus olla hyötyäkin; onhan merimiehen hyvä oppia mitä vain
opittavaksi sattuu."
Salaman lasti oli hyvällä voitolla myyty eikä sen katteini muuta
odottanut kuin sopivaa tilaisuutta päästä Loviisasta. Mutta sepä
ei ollut niinkään helppoa. Kaupungin kirkkotornista, josta näki
kauas merelle, näkyi pelätty englantilainen vartiolaiva liikkuvan
edestakaisin ja itsepintaisesti sulkevan kulkuväylän. Yöt olivat
valoisat, niin ettei ollut toivomistakaan päästä salaa pakoon
pujahtamaan. Meren puolelta tulleet kalastajat tiesivät kertoa, että he
olivat nähneet toisenkin sotalaivan liikkuvan rantaa pitkin idenpänä.
Vartijoita oli nähtävästi lisätty, ja niin todella olikin.
Tuo toinen sotalaiva ei ollut mikään muu kuin Miranda ja siinä oli
Salamalle toinen aivan yhtä kiukkuinen ja valpas vihollinen kuin
Froubrigdekin, nimittäin herra Angustus Cutler.
Mikähän oli saanut tuon entisen ystävän niin katkeraksi viholliseksi,
että se nyt hautoi kostoa ja olikin vannonut kostavansa oikein
loistavasti?
Sen kerromme lyhyesti.
Miranda oli lähes viikkoa myöhemmin kuin se Kultakruunun aukolla tapasi
Salaman, lähtenyt Gefleen ostamaan muonaa ja muita tarpeita. Kiiruimman
kautta meni Cutler patruuna Wulffin luo viemään kirjettä, jonka oli
saanut Mileniukselta, ja terveisiä hänen tyttäreltänsä. Onnellisena
ja iloisena kuin laululintu, täynnä suloisia toiveita, astui Cutler
patruunan asuntoon ja sen etehiseen, mutta siellä kohtasi häntä näky,
mikä sai hänelle vilun ja värin. Hän vuorottain vaalistui ja punastui,
hänen tuuhea poskipartansa riippuu vetelänä kuin koiran korvat.
Elviira oli hänen edessänsä punaisena ja hymyilevänä, tuiki terveenä
ja elävänä. Cutler herran mieli oli kuin olisi hänen päänsä ollut
tungettuna viritettyyn ja kohta laukastavaan kanuunaan.
"Oletteko te täällä?" änkytti hän koettaen kumartaa.
"Olen, hyvä herra, tervetuloa jälleen", vastasi Elviira.
"Ettekö ole ollut Salamassa?"
"Enpä suinkaan, mutta mikä teidän on, te olette aivan kalpea ja
mielenliikutuksissa; eihän toki laivalle liene mikään onnettomuus
tapahtunut, sanokaa, minä pyydän:"
"Minä soisin sen olevan hiiden hornassa", jupisi Cutler kiristellen
hampaitaan. Ääneen vastasi hän pitkäveteisesti "ei."
"Ettekö ole sairastanut?" kysyi hän vielä.
"En eläissäni, sen verran kuin itse muistan", vastasi Elviira vielä
enemmin kummastellen. "Mutta sanokaa, herra, minkä vuoksi minulta
tällaista kyselette?"
"Yksi kysymys vielä, sitte olen aivan vaiti", vastasi onneton
luutnantti. "Sanokaa, neiti, laulatteko englantilaista laulua Jeanot ja
Jeannetta?"
Elviiran mielestä olivat luutnantti Cutler ja hänen kysymyksensä niin
lystilliset, että hän ratkesi helisevään nauruun.
"Vastatkaa, sitä pyydän, sillä siitä riippuu elämäni onni", lausui
Cutler, kiukusta halkeamaisillaan.
"Olkoon sitte tiedoksenne, etten milloinkaan ole laulanut
mainitsemaanne laulua enkä sitä edes tunnekaan", vastasi tyttö, yhä
enemmän kummastellen Cutlerin käytöstä, "mutta sanonettehan toki
miksikä minulta tämmöisiä tiedustelette?"
"Erään salaperäisen asian tähden", vastasi Cutler irvinnällä, jonka
piti olla naurua; "en muuta kuin huvikseni. Hyvästi, neiti, tämän
kirjeen antanette isällenne."
Cutler kurotti kirjeen Elviiralle, kumarsi ja ryntäsi ulos. Hän
luuli tulevansa hulluksi. Salaman katteini oli julmasti pettänyt
hänet; hän huomasi olleensa juonittelun esineenä ja Salama olikin
sulunsärkijä, jonka katteini viekkaasti oli käyttänyt hyväkseen
hänen herkkäuskoisuuttaan ja lemmenkiihkoaan. Kenen kättä hän oli
Salamalla suudellut? Kaiketikin hansikoittua miehen kättä. Jos hänen
vihamiehensä, häijynsisuinen pursuri Jones saisi tuon tietää, olisi
hänen arvonsa laivalla aivan hukassa. Cutler vannoi kalliin valan
pitää Salaman katteinia tuoreessa muistossa. Hän meni laivaansa ja
sinä päivänä sai väki kärsiä luutnanttinsa mielipahasta. Koko päivä
äkseerattiin purjeilla ja kanuunilla, kivääreillä ja käsiaseilla; se
päivä oli kuumempi kuin Mirandan väellä pitkään aikaan oli ollut.
Cutlerin suureksi iloksi määrättiin korvetti lisävartijaksi Venäjän
ja Suomen itärannalle. Isiksen päälliköltä sai hän tietää, miten
Salama oli päässyt Lovisaan ja että se oli onnistunut ainoastaan
Cutlerin lupakirjaan avulla. Nyt oli vihamiehensä suljettu Lovisan
satamaan ja Cutler valvoi lohikäärmen tavalla ett'ei saalis pääsisi
hänen käsistään. Kärsimäänsä pilkkaa ei mikään muu voisi palkita kuin
loistava kosto. Ei hän sydämessänsä enää ajatellutkaan Elviiraa.
Katteini Hall tiesi, miten Cutleria oli puijattu ja hymyili nähdessään
hänen yltynyttä virka-intoaan ja valppautta; pursuri Jones arveli yöt
päivät mitä lienee tapahtunut ystävällensä Cutler'ille. Hän paloi
uteliaisuudesta ja päätti lujasti saada tästä salaisuudesta tiedon.
Patruuna Wulffin mielestä taas oli katteinin käytöstapa niin nerokas
ja oivallinen, että hän päätti lyhentää hänen koetusaikansa sekä jo
syksyllä antaa hänen ja Mimmin viettää häitä. "Oivallinen, nerokas,
rohkea ja toimellinen mies, tuo Milenius", huudahti hän useammat
kerrat, sittekuin oli lukenut Elviiran antaman kirjeen. "Hm, paremmin
en itsekään olisi osannut tehdä." Tyttärensä moniin kysymyksiin
Cutlerin kummallisesta käytöksestä patruuna vastasi makealla naurulla
taikka sanoen, ettei hän tietänyt mitään, pyytäen häntä odottamaan
Salaman tuloa, jolloin Milenius itse varmaan antaisi hänelle parhaimmat
tiedot.
Patruuna istui korkealle kirjoituspöytänsä ääreiselle tuolille, otti
suuren tilikirjansa ja rupesi laskemaan. Mitä useampia numeroita hänen
kynästänsä lähti sitä iloisemmaksi tuli hänen muotonsa ja lopuksi sanoi
hän:
"Hyvin, vallan hyvin. Oikein oivallinen lasku. Jos Salama onnellisesti
tulee takaisin, on Milenius koonnut laivan hinnan kahdenkertaisesta.
Mimmille pidän komeat häät, sen lupaan. Cutler-poloinen, se nyt oli
lemmon hauska, ha, ha, ha; semmoinen ei sovi vävyksi Joonas Wulffille
eikä mieheksi Elviiralleni."
Mutta Salama ei tullut. Kaksi viikkoa oli se ollut suljettuna Lovisan
satamaan eikä vielä ollut toivoa, että hänen vartijansa pakenisivat.
Tuonlainen toimettomuus sapetti katteinia ja hänen halunsa päästä
liikkeelle yltyi joka päivä. Kosimisensa riippui siitä, miten matkansa
Salaman kanssa menestyivät, mutta nyt olikin hän melkein kuin vanki
eikä voinut tehdä mitään, joka veisi hänet lähemmäksi elämänsä
onnea. Hautoessaan tällaisia kolkkoja ajatuksia tuli sana Lovisan
sotapäälliköltä översti Gregor Suderoffilta pyynnöllä että katteini
heti tulisi hänen luoksensa. Översti Suderoff oli vanha äreä soturi,
joka oli palvellut Venäjän armeijassa jo Napoleonin aikaisessa
sodassa v. 1812. Hän käytti valtaansa innokkaasti ja vakavasti, piti
keisaria jumalanansa, oli englantilaisten ja te heidän liittolaistensa
leppymätön vihollinen. Översti otti katteinin niin kohteliaasti vastaan
kuin hänen ärtyinen soturiluontonsa salli. Hän pyysi katteinia istumaan
ja käski tuoda teetä sekä piippuja. "Kuulkaa, herra", sanoi översti,
kiertäen harmaata huulipartaansa. "Te olette rohkea ja pelkäämätön
mies, sen tiedän siitä, että rohkenitte särkeä satamasulun. Sellaista
miestä minä nyt tarvitsen. Haluttaako teidän ansaita hyvät rahat?"
"Se on tietty, herra eversti. Millainen on tarjouksenne?"
"Seikka on se, että meillä täällä Lovisassa on runsaasti kanuunia,
kuulia, ruutia ja ruokavaroja, mutta toisin on Viipurissa. Tuon meidän
Suomen rannikon vahvimman varustuksen komentaja on kirjoittanut
sotaministerille Pietarissa, että hän kun odottaa vihollisten
hyökkäystä, tarvitsee kipeästi mainituita varoja. Sotahallinto on
antanut minulle käskyn lähettää Viipuriin sen verran sotavaroja kuin
luovuttaa voin. Maata myöten kulettaminen veisi liian paljon aikaa ja
Viipurin komentaja joutuisi kovaan pulaan. Minä siis ehdoitan, että
te katteni, otatte nämä sotatarpeet ja muonan laivaanne ja viette sen
lastin Viipuriin; mitä sanotte siitä?"
"Mitä sanovat siitä englantilaiset vartijat, jotka ovat sataman
edustalla", kysyi vuorostansa katteini.
"Tuli ja leimaus, niitä ei otettu lukuun", huusi översti puhaltaen
suustansa koko savupilven. "Tietäkää, herra, minä olin mukana, v. 1812,
kun poltimme Moskovan, olin mukana, kuin ajoimme ranskalaiset yli
Beresinan ja olin osallisena Smolenskin tappelussa. Minä vannon Yrjön
ristin kautta, etten pelkää niitä enkä englantilaisia. Te osaatte kyllä
lumota vartijain silmät; mitä sanotte ehdotuksestani?"
"Jos siihen suostun, on se vaara tarjona, että laivani ryöstetään ja
minä itse hirtetään eikä minun ole halu mennä sellaiseen kauppaan."
Översti kiivastui niin, että huomaamatta nieli siemauksen varikuuma
teetä.
"Te olette rohkea, haluatte ansaita rahaa ja kuitenkin teitä arveluttaa
pistää taskuunne 10 tuhatta hopearuplaa, sillä sen summan tarjoon minä
teille rahtipalkaksi", sanoi översti. "Tuohon käteen, niin on asia
sovittu."
Översti seisoo käsi kurotettuna niinkuin kiusaaja korvessa.
"Tarvitsen yhden päivän miettimisaikaa", vastasi katteini. "Minun on
tarvis tarkemmin punnita teidän ehdotustanne, ja jos vain mahdollista
on, suostun siihen."
"Se on miehen puhetta; kahden päivän kuluttua odotan vastaustanne."
Salamaan tultuansa katteini kutsui luotsin, Pekka Nordin luoksensa.
"Osaatteko luotsata Viipuriin, tunnetteko saariston ja vedet sen
ympärillä", kysyi katteini.
"Osaan, katteini; Viipuriin asti kelpaan minä luotsiksi, mutta en
kauemmaksi. Ollaanko sinne menossa?"
"Niinpä kyllä, jos, vartijalaivoilta vain pääsemme."
"Jos eivät kaikki vanhat merkit petä, tulee kuun syntyessä, se on 4 tai
5 päivän kuluttua itäinen myrsky", vastasi luotsi. "Tähän vuoden aikaan
on tavallisesti 2 tai 3 sellaista myrskyä. Suomen lahti on silloin
aaltoileva, meri käy levottomaksi ja vartiolaivain on hakeminen suojaa
Ahvenanmaan saaristosta. Sitä tulee meidän käyttää hyväksemme ja laskea
merelle. Salama tekee tehtävänsä millaisessa ilmassa hyvänsä, kun vain
ei ole liian kovasti lastattu."
"Minä luotan teidän sanoihinne ja kokemukseenne ja päätän siis mennä
Viipuriin", sanoi katteini.
Sovitulla ajalla kävi katteini överstin luokse.
"Suostun ehdotukseenne ja vien 10,000 ruplan maksusta Viipuriin sen
lastin, josta puhuitte", sanoi katteini.
Venäläinen ojensi hänelle kätensä ja puristi katteinin kättä kiihkeästi.
"Te olette rohkea mies, katteini, sen sanon vieläkin. Jo huomispäivänä
saatte ruveta lastamaan", sanoi översti. "Minä kirjoitan teistä
sotaministerille ja toimitan teille ritarimerkin."
"Kun laiva on lastattu, otan minä mieluummin rahdiksi luvatut 10,000
ruplaa", vastasi katteini.
"Rahat antaa teille kenraali Streboff Viipurin komentantti", vastasi
översti, "sellaiset ovat minulle sotahallinnosta annetut ohjeet. Minun
on vain nimelläni vahvistettava sopimuksemme."
Tuohon selitykseen tyytyi katteini; hän ei voinut aavistaakaan mitään
petosta siinä. Postissa, joka silloin kulki Haaparannan kautta, hän
lähetti ne vekselit, mitkä oli saanut Lovisassa myymästänsä lastista,
jota varovaisuuttansa hänen ei tarvinnut katua, niinkuin myöhemmin
saamme nähdä.
Jo seuraavana päivänä rupesi Salama lastaamaan kieltotavaraa. Kanuunat
ja kuulat sijoitettiin suuremman lastiruuman pohjaan, muut tavarat ja
ruutitynnyrit pienempään. Huolellisesti jaettiin lasti niin tasan kuin
mahdollista. Kun Salaman perä oli vaipunut 8 jalan syvälle, kielsi
katteini lastaamisen, vaikka sitä kuinkakin vastusteli översti, joka
tahtoi ruumat täyteen pantavaksi.
"Nyt ei enää panna myttyäkään lastiruumaan", vastasi katteini. "Laivani
nopeudesta riippuu pääsemmekö takaa-ajajoistamme ja jos Salama enemmän
lastataan, ei se enään ole kyllin pikakulkuinen."
Siihen sai översti tyytyä. Kun hän vain sai lähetetyksi pois ne
tavarat, mitkä sotaministeri oli käskenyt, oli hänestä yhden tekevä,
tulivatko ne onnellisesti perille vai ei. Hän vain tahtoi päästä koko
toimesta mitä pikemmin.
Salama oli jo lastissa eikä katteini muuta odottanut kuin että sää
muuttuisi luotsin ennustuksen mukaan, jolloin hän koettaisi lähteä
satamasta. Laivan toimettomana ollessa olivat koneen kaikki osat
puhdistetut ja hiilisäilöt täytetyt hiilillä. Heinäkuun 16 päivän
illalla näkyi vihdoin uuden kuun kapea kannikka. Samaan aikaan nousi
vieno tuulenhenki, pilvet ja ilma ennustivat myrskyä.
Seuraavana aamuna puhalsi jo melkoisen kova tuuli. Kirkon tornista
näki, miten meren aallot kävivät korkeina vaahtoharjoina; vartijalaiva,
joka ennen oli ollut purjeittensa varoilla, oli nyt ottanut höyryn
avuksensa kestääksensä tuulen ja aallot, jott'ei ajeltuisi merelle.
Pekka Nord oli ollut tornissa tähystämässä merta. Laivalle tultuansa
sanoi hän katteinille: "Huomenna tähän aikaan on vartijalaiva ajettu
merille ja satama vartioimatta; silloin lähdetään heti ulos."
"Olkoon niin", sanoi katteini. "Minä tahdon pois vaikka mikä olisi.
Paperini ovat täysikuntoiset ja minä käsken koneenkäyttäjän pitää
höyryn valmiina aamun hämärtyessä."