Mirandan ensimäisen luutnantin, herra Cutlerin vangitsee paljoa
vaarallisempi vihollinen kuin venäläiset. -- Joonas Wulff päättää
ulottaa hyvät tekonsa Loviisan kaupunkiin asti. -- Katteini Milenius
käyttää kavaluutta ja saa Cutler herran petetyksi. -- Nuorempi
Froubrigde kiukun tuskissa.
Mirandan päällikkö, katteini Hall, oli kuten lukija muistanee, ollut
siksi kohtelias, että hän silloin kun tarkasti Salamaa, tarjoutui
kirjeenkuljettajaksi sen katteinille. Sen toimen oli englantilainen
laivan päällikkö tunnollisesti täyttänyt. Gefleen tultuansa hän itse
haki patruunan ja antoi hänelle kirjeen, minkä oli saanut.
Kirjeen luettuansa patruuna loisti mielihyvästä, pilallinen hymy
huulillaan. Milenius oli toimittanut asiansa oivallisesti ja etenkin
huvitti kauppiasta se, että Mirandan päällikkö oli niin perinpohjin
petetty, että hän itse toi siitä tiedon patruunalle. Salaman katteinin
arvo kohosi hänen silmissään monta prosenttia. Osottihan sellainen
käytös yhtä paljon viisautta kuin kekseliäisyyttäkin. Patruuna puhui
englanninkieltä, jos ei sujuvasti niin ainakin hyvästi, ja parhaimmalla
tavalla lausui hän kiitollisuuttansa siitä kohteliaisuudesta, mikä
hänelle oli osotettu. Hän kutsui katteini Hallin kemuihin, joissa sekä
Mimmi että Elviira olivat läsnä, ja selvästi näkyi, että hän erittäin
suosi noita nuoria neitosia, varsinkin kun he kumpainenkin haastelivat
sujuvasti englanninkieltä.
"Oikein oivallisesti; vallan sukkelasti", jupisi patruuna katteinin
pois mentyä. "Milenius on kunnon mies; huonomman vävypojan voisin
todellakin saada. Hän sanoo kirjeensä lopussa, että Mirandan päällikkö
ansaitsee hyvän päivällisen. Hän ja hänen upseerinsa saavatkin sen mitä
herkullisimman, se on varma."
Ja niin kävikin. Jo seuraavana päivänä kutsui patruuna katteini Hallin
ja hänen upseerinsa kotiinsa päivälliselle. Miljoonain omistaja Wulff
ei mitään kulunkia säästänyt saadaksensa pitonsa mahdollisimman
loistaviksi. Mimmi ja Elviira tekivät emännän virkaa. Toinen heistä
istui katteinin vieressä, toisen sivukumppalina pöydässä oli herra
Cutler. Herkullisista ruuista ja oivallisista viineistä syntyi iloinen
mieli. Herra Cutler kahmasi tuuheata poskipartaansa; iski silmää
kauniille pöytäkumpanillensa, otti lautaselleen kalkkunan paistia ynnä
herkkusieniä ja jupisi: "Soma muoto, komea vartalo." Näillä sanoillaan
tarkoitti hän Elviiraa; herra Cutler oli nähtävästi ihastunut
suloiseen naapuriinsa. Merimiehen sydän on arempi tuleen syttymään
kuin minkään muun miespuolisen olennon maaemomme lapsista. Tämä on
tosi-asia, ja Cutler, joka laivalla oli niin maltillinen ja kylmä,
leimahti ilmituleen, kun sai jalkansa maalle ja joutui kauniin naisen
seuraan. Herra Augustus Cutler oli iältään neljänkymmenen viiden vuoden
mies; isänsä oli satamavartija Portsmouthissa. Järkähtämättömällä
velvollisuutensa täyttämisellä ja oivalla merimieskunnolla oli hän
ansainnut nykyisen arvonsa: 21 vuoden ikäisenä hän oli sen aikaisen
katteini Napierin seurassa osallinen Portugalin merisodassa, ansaitsi
siellä mainetta, tuli takaisin Englantiin ja korotettiin luutnantiksi,
mutta ei sitä askeltakaan korkeammaksi. Päällikköherrain, täysiveristen
vapaasukuisten mielestä oli satamavartijan poika tarpeeksi palkittu,
kun oli päässyt upseeriksi eikä hänen ollut ajattelemistakaan
päästä päälliköksi eli katteiniksi. Cutlerin kävi siinä kohdin
samoin kuin monen muun ansiollisen aatelittoman meriupseerin. Hänen
luutnanttipalkkansa ei sallinut hänen naimista ajatellakaan, mutta se
ei estänyt häntä pitämästä naista kovin ihastuttavana olentona, ei
estänyt häntä sitä lempimästä ja suosimasta, vaikka ei saanutkaan sitä
ainaiseksi matkakumppaniksi elämänsä laivalle.
Sotalaivan ensimäisellä luutnantilla on niin paljo erilaisia
virkatoimia, että hänellä harvoin on aikaa mennä maalle jaloittelemaan.
Cutler ja moni hänen vertaisensa sai sentähden oleskella kuukausmääriä
laivalla näkemättä kukkivia nurmia, vehreitä maita ja metsiä likemältä
kuin kiikarinsa lävitse; he söivät leipänsä tietämättä millainen
viljatähkä todellisesti oli, he uneksivat naisia ja lempivät niitä,
tuntematta millaisia ne sydämen, mielen ja luonteen puolesta oikeastaan
ja yleisesti olivat. Ei siis kumma että luutnanttipoloset, kun maihin
pääsivät ja joutuivat ihanain, miellyttäväin ja hyvästi kasvatettujen
neitosten seuraan, heti rakastuivat oikein silmittömästi ja huomasivat
että hyvä Jumala oli heillekin antanut lempivän sydämen.
Elviira oli sitä paitse niin kaunis, hänen käytöstapansa niin iloinen
ja reipas, että hän saavutti jokaisen suosion, joka vaan hänen
tuttavuuteensa joutui. Ja jos siihen vielä lisätään, että hän oli
rikas, josta Cutler ei ollut tietämätön, niin jopa myöntänet, hyvä
lukija, että luutnantti Cutlerilla oli useampi kuin yksi syy jo ensi
tuttavuudessa rakastua tuohon nuoreen neitoseen.
Cutler koetti olla hauska. Hän tiesi aivan vähän elämästä maalla, sen
huvista ja hauskuuksista, mutta sitä paremmin hän tunsi olot laivalla.
Hän puheli Elviiralle merestä, kuvaili hänelle merimiehen työt ja
toimet laivalla. Kohteliaana emäntänä Elviira oli harras kuulija,
vaikka hyvin vähän ymmärsi kaikkia siihen kuuluvia selityksiä.
Katteini Hall tunsi ensimäisen luutnanttinsa ja hymyili. Hän nosti
lasinsa, kilisti isännän kanssa, joka istui hänen oikealla puolellaan
ja sanoi kuiskaten:
"Teidän armas tyttärenne, herra Wulff, on tehnyt sen mitä venäläiset
eivät ole voineet tehdä, hän on valloittanut ensimäisen luutnanttini,
ha, ha, ha."
Patruuna hymyili ja katsoi Elviiraan. Tämä huomasi sen ja punastui,
sillä hän arvasi isänsä ajatukset. Cutler rakastui yhä kiivaammin.
Tulinen viini vaikutti hänessä, hän tuli yhä puheliaammaksi ja kun
yleinen keskustelu kerran vähän hiljeni, lausui Cutler kaikkien
kuultavasti Elviiralle:
"Minä vakuutan, ettei naisten suinkaan käy laivalla niin ikäväksi kun
he yleisesti luulevat. Kun vain esimiehet korottavat minut laivan
päälliköksi, nain minäkin ja otan vaimoni laivaan."
"Tehdäksenne hänestä varapäällikön tai laivan järjestäjän, vai miten,
herra Cutler", keskeytti katteini Hall.
Vieraat, jotka kuulivat sekä Cutlerin että katteinin sanat, nauroivat
makeasti. Lemmen haaveilussa oleva luutnantti joutui nyt jonkinmoisen
pilan alaiseksi. Naiset katsoivat parhaaksi nousta pöydästä ja jättää
herrat hoitamaan itseänsä ja jälkiherkkuja.
Seuraavana päiväni kävi Cutler vieläkin patruunan luona ja silloin oli
Elviira hänen mielestänsä entistään viehättävämpi. Se on varma, että
jollei katteini Hall olisi antanut nostaa lippua, olisi herra August
Cutler todellakin jäänyt maihin. Nyt oli hänen alistuminen kovaan
kohtaloonsa ja lähteminen Geflestä Mirandan mukana sen vartiopaikalle.
Mutta hän päätti siitä huolimatta olla unohtamatta suloista Elviiraa.
Hänestä eikä kenestäkään muusta, oli tuleva Cutlerin rouva ja
suloistava hänen päivänsä laivan päällikkönä.
Noin neljätoista päivää oli kulunut näistä päivällistä. Patruuna ja
Mimmi laskivat usein Elviiran kanssa leikkiä siitä vaikutuksesta,
minkä hän oli tehnyt Cutler-herran helposti syttyvään sydämeen.
Patruuna alkoi tulla levottomaksi, kun Salamaa ei kuulunut, vaikka sen
jo olisi ollut aika tulla takaisin. Mimmi kyseli joka päivä tietoja
laivasta. Vaikka Milenius oli luvannut hänelle kirjoittaa, ei kirjettä
kuulunutkaan. Miten oli käynyt hänelle ja hänen kuljettamalleen upealle
laivalle?, Näitä miettien, istui patruuna konttorissansa samana aamuna,
jona Salama onnellisesti palasi Gefleen takaisin. Oli tullut tietoja,
että satamansulkijat olivat anastaneet monta laivaa. Olisiko Salama
niitten joukossa? Patruunan muoto synkistyi ja otsa kävi ryppyihin.
Höyrylaiva lastineen oli 300 tuhannen riksin arvoinen, eikä semmoista
summaa ajatella menettäneeksi saamatta ryppyä otsaan ja alakuloisuuden
vivahdusta silmiin. Patruunan ajatukset muuttuivat sanoiksi ja hän
jupisi: jos se on hukassa, tuli siitä paha lovi rahakirstuuni.
Mielelläni antaisin tyttäreni Mileniukselle, kun hän vain olisi täällä.
Hänen näin lausuttua kuului askelia etehisessä, ne lähenivät ovea, ovi
aukeni ja sisään astui tuo ikävöitty katteini, virkeänä ja iloisena
kuten ainakin.
Patruuna tuijotti ällistyneenä eteensä, hyppäsi sitte kepeästi kuin
höyhen alas pulpetti-istuimeltaan katsoi terävästi Mileniusta silmiin
ja kysyi: "Salama?"
"Ankkuroittu puoli tuntia sitten tänne satamaan, on onnellista ollut
Helsingissä, myynyt lastin 200 prosentin puhtaalla voitolla, on nyt
kuten sanoin täällä ottamassa toista ja minä puolestani toivon olleeni
teille mieliksi."
Patruunan sydän sykki riemusta. Iloissaan oli hän jo sanoa: "ottakaa
tyttäreni ja puolet rikkauksistani", mutta Joonas Wulff osasi hillitä
tunteensa. Ei katteini vielä ollut aikaansa palvellut ansaitakseen
Raakelinsa; hän siis vastasi:
"Minä olen teihin tyytyväinen, katteini, ja minun suosiostani saatatte
odottaa parasta. Näinä viimeisinä päivinä olen odottanut teitä joka
hetki. Ovatko laivamiehenne kelvollisia?"
"Jok'ainoa mies on tehnyt velvollisuutensa: varsinkin on luotsi mainio.
Kaikki ansaitsevat teidän suosionne."
"Entäs Ivan Budukoff, toimimies?"
"Oli suuri lurjus, mutta hänen ei onnistunut tehdä mitään petosta;
lastin hinta on minulla mukanani kelvollisissa vekseleissä."
"Vallan hyvä; 8 tai 10 päivän kuluessa on Salama uudestaan lastattu;
tällä kertaa yritetään Lovisaan, meidän tulee jakaa hyviä lahjojamme;
käykää nyt tervehtimään tyttäriäni; keskustellaan sittemmin
asioistamme."
Tuota ei tarvittu katteinille kahdesti sanoa. Hän poukahti ulos ovesta,
lensi ylös rappuja, jotka johtivat perheen asuntoon ja siitä saliin.
Mikä ilo; siellä istuivat sisarukset keskustelemassa juuri hänestä. Hän
kuuli Mimmin sanovan:
"Oi, jos Kaarleni olisi täällä, luulen totisesti, että vaikka isä
sanoo, ettemme ole kihlatut vaan ainoasti saamme toivoa, että kerran
niin käy, antaisin minä iloissani hänelle suudelman."
"Jopa olenkin täällä, pidä nyt puheesi. Armas Mimmi, olenhan minäkin
sinua ikävöinnyt, siitä saat olla varma."
Näitten kolmen nuoren ihmisen ilon voi jokainen arvata, joka itse
nuoruuden keväänä on rakastanut ja ollut rakastettu. Tässä kerrottiin
uutisia ja juteltiin jos jotakin. Sisaruksilta sai katteini tietää
englantilaisten upseerien käynnin ja sen huomion, jota herra Cutler oli
osottanut Elviiralle.
Katteini näytti hetkiseksi vähän miettivältä.
"Mitä ajattelet, Kaarleni?" kysyi Mimmi. "Sopimatonta on olla totinen,
kun olet istumassa kahden nuoren naisen välissä."
"Minä vain ajattelen sen luutnantin osottamaa lempeä Elviiralle",
vastasi hän. "Se on hyvä pitää muistissa."
Molemmat katsoivat kummastellen katteinia.
"Mitä on sinun tekemistä Cutlerin kanssa?" kysyi Elviira. "Tuskin
tulette te toisiansa tapaamaan."
"Eipä sitä tiedä, merimiehen elämä on vaiheista rikas ja hän kohtaa
ihan odottamatta niitä, joista ei voinut uneksiakaan. Miranda luovailee
Merenkurkussa ja mahdollista on että minun laivani ja se englantilainen
sotalaiva yhtyvät."
"Ja sitten?" kysyi Elviira.
"Sanon minä Cutler-herralle terveisiä kälyltäni sorealta
Elviira-neideltä -- siinä kaikki", vastasi Milenius naurahtaen.
* * * * *
Vanhempainsa kodissa istui Yrjö Evert kertoellen ensimäisestä
merimatkastansa ja mitä tunteita se oli hänen povessaan herättänyt. Hän
oli jo mielestänsä koko mies ja luuli tämän sisämeri-matkan tehneen
hänet kokeneeksi merimieheksi. Raatimies nauroi näille lapsellisille
ajatuksille, sillä hän hyvin tiesi tarvittavan vuosikausia työtä,
malttia, kovia kohtaloita ja kaikenlaisia vaaroja ennenkuin voitetaan
tämä nimi täysi-arvoisesti. Äiti likisti lempilastansa syliinsä ja
hänen silmistänsä putosi kyynel Yrjön vaaleaan tukkaan. Paremmin kuin
sanat selitti tämä mitä äiti tunsi ajatellessaan, että hänen poikansa
oli valinnut meren elättäjäksensä.
Mutta tämä, nuorukainen oli täynnä toivoa ja iloa. Vilkkaan
mielikuvituksensa avulla purjehti hän täyttä vauhtia kultaisten
unelmain ruusunkarvaisella merellä. Pian luuli hän pääsevänsä
katteiniksi, ja oman laivansa päälliköksi, jolla toisi tavaroita ja
aarteita maan rikkaimmista paikoista. Vähimmän osan pitäisi hän itse,
mutta runsaimman antaisi armahillensa kotona.
"Päällä sinilaineen
Kuljen merta,
Käyn nyt maita maineen
Hakemaan.
Vaikka aaltoon kuolla
Saisin kerta,
Haluni on tuolla
Sentään vaan.
Niin ikävä, vaikea mulle ol' olla
Tuon maan tyvenessä,
Kun kulkea poukaman tuon kivikolla
Sain vaan venehessä.
Vaan vuohien kanssa sain leikkiä lyödä.
Tai laiskana maata
Ei, hitto vie! moista en tehdä mä työtä
Täst' alkaen saata.
Jää nyt vuona pieni!
Jää nyt uuhi!
Ulapalle tieni
Mua vie.
Laivaan kiiruhulla
Lennä ruuhi!
Hauska matka mulla
Kohta lie.
Hyvästi maa ja sun loistehes, varjos!
Mun mennä jo suo, maa!
Ol' aika, kun lemmetär mullekin tarjos
Makeimpata juomaa.
Useestipa riehua paimenetarten
Kans' sain ihanitten
Useestikin sain kavaloitakin varten
Mä itkeä sitten
Pois nyt huoli vaiva!
Kyllä rauhaa
Saan, kun mua laiva
Tuudittaa.
Riemun on, kun myrsky
Oikein pauhaa,
Jotta aaltoin hyrsky
Vaahtoaa."
* * * * *
Salama on uudestaan lastattu. Kaikki sen miehet ovat jo laivassa ja
se höyryämässä. Asiat maalla ovat päätetyt ja jäähyväiset ystäville
sanotut. Tällä erää pyrkii uhkapurjehtija Lovisaan, siihen kauniiseen
Suomen merikaupunkiin, mikä ennen oli Ruotsin rajavartijoita Venäjätä
vastaan, mutta nyt sen varustuksista ei ole muuta jälellä kuin muutama
jykevä muuri ampumareikineen.
Geflen satamarannalla liikkuu sadottaan katselijoita, jotka kaikki
haluavat nähdä rohkean uhkapurjehtijan lähtöä, sillä nyt jo hyvin
tiedetään miksi eli mihin sitä laivaa käytetään. Ainoastaan Mimmi ja
Elviira eivät sitä vielä tiedä. Ankkuri on nostettu, "hiljaa eteenpäin"
komentaa katteini konehuoneesen. Juhlallisesti liikkuu komea laiva
eteenpäin, hurraa-huutoja kuuluu katselijain joukosta rannalla;
hatuilla lakeilla ja valkoisilla taskuliinoilla heiluttavat ystävät ja
omaiset jäähyväisensä poislähteville.
Jo käskettiin "täys vauhti"; Salama kiitää eteenpäin ja sen kiiltävät
metallikanuunat laskevat jyryävän laukauksen. Laiva joutui yhä enemmin
näkyvistä ja pian ei mikään muu kuin musta kivihiilisavu osoita sitä
kohtaa merellä, missä laiva jo on.
On jo kesäkuu; vielä vähän aikaa, niin aurinko, pohjois-napapiirin
kohdilla ei enää laskekaan. Yöt ovat melkein yhtä valoisat kuin
päivätkin. Aurinko, taivaan suuri soihtu, sammuttaa tähän aikaa valonsa
ainoastaan parin tunnin ajaksi, sitte taas syttyäksensä. Purjehtijan
ei tarvitse pelätä yön pimeyttä ja sen salaista väijymistä, vaan saa
pelkäämättä kulkea uraansa.
Kultakruunun aukolla Suomen saaristossa oli Miranda ankkuroittuna
ja sen soma runko kuvastihe veteen. Sen sivulla oli englantilainen
kuormalaiva, josta Mirandaan purettiin hiiliä. Katteini Hall oli
pienemmällä haahdellansa edellisenä päivänä lähtenyt Bomarsundiin
tiedustelemaan, miten oli niitten englantilaisten merimiesten
laita, jotka olivat sinne jääneet linnoituksen valloittamisen
jälkeen. Cutler-herra oli siis tätä nykyä Mirandan päällikkö ja istui
rauhallisena kajuutassansa syöden paistia ja juoden kahviansa.
Pöytävieraana oli hänellä laivan toinen luutnantti, lääkäri,
merisotamiesten päällikkö ja pursuri eli laivan ruokavarain esimies.
Kolmas upseeri oli vartijana kannella ja neljäs oli katteinin seurassa.
Käyntinsä jälkeen Geflestä oli Cutler yhä tulisemmin rakastanut
Elviiraan; hänen sorea muotonsa seurasi häntä alati ja nytkin
aamiaistansa syödessä olivat hänen ajatuksensa Elviiran luona.
"Jos vain todella olisin laivan päällikkö", ajatteli hän, "niin
viivyttelemättä naisin sen kauniin ruotsalaistytön. Hm, minä ajattelen
häntä niin paljon, että virkatoimille tulee siitä haittaa. Mitä
sanoitte, pursuri? Rohkenetteko moittia vanhaa laivapäällikköäni,
amiraali Napieria? hääh!"
Nämä viimeiset sanat kiljasi Cutler kiukkuisella äänellä. Vanha Napier
oli hänen epäjumalansa ja Jones pursuri ärsytti useasti Cutleria
päästäen joitakuita pistesanoja amiraalista.
"Minä sanoin, etten luule tänä vuonna enää tulevan mitään tähdellisiä
sotatapauksia täällä Itämerellä", vastasi Jones naurahtaen. "Meidän
suuri voimain ponnistuksemme oli Bomarsundin valloittaminen. Meillä ei
ole matalakulkuisia laivoja, sentähden on mahdoton näillä matalilla
vesillä saada kanuunia venäläisten linnoituksia niin lähellä, että
ampumisesta lähtee hyötyä. Talveen asti saamme huviksemme vain pitää
Suomen ja Venäjän satamat suljettuina."
Cutler tuli harmista tulipunaiseksi. Joneksen lause loukkasi liian
paljon sen mainetta, jota hän, Cutler piti merisankarin ja soturin
esikuvana. Vai amiraali Napier olla toimettomana. Tätä ei hän nyt enää
vaitiollen voinut kuunnella.
"Te suvaitsette tehdä päätöksiä toimista ja asioista, joita ette
ymmärrä", sanoi Cutler pursurille. "Te soditte merimiesten mahain
kanssa eikä teidän silmänne muuta tajua kuin punnuksia, mittoja
ja suuhun pantavaa. Oletteko te ehkä nähneet vanhan Charleyn
ansioluetteloa, olitteko mukana silloin kuin hän käden käänteessä otti
koko miguelilaisen laivaston S:t Vincent-nokan luona?"
Jo nyt oli pursurin vuoro kiukustua. Jones tarttui oikealla kädellä
kiiltävään nenäänsä ihankuin sieltä odottaen neuvoa ja valaistusta.
"Jos vaikka en ollutkaan mukana, tiedän toki, että Vincentin niemen
luona saitte kelpo selkäsaunan." sanoi hän uhallisesti kiusaa tehden.
"Oikeinhan te juoksitte raippakujaa Miguelin laivojen keskitse. Kas
niin; kiitos merimiesten mahoista ja suuhun pantavista."
Cutler raivostui. Toisten nauru sapetti häntä sitäkin häijymmin;
hän löi kätensä pöytään ja ärjäsi pursurille: "jumal-avita, te
valehtelette."
"Mitenkä se asia oikeastaan oli herra Cutler?" kysyi sotamiesten
päällikkö. "Minä tunnen huonosti sen historiaa enkä siis osaa sanoa
onko Jones oikeassa vai väärässä."
Jopa nyt seurasi "the figting Charleyn" kunniaksi pitkä ylistyspuhe,
jossa herra Cutler mielihyväksensä sai tilaisuuden kehuskella
itseänsäkin, koska hänkin oli osallisena samassa meritappelussa.
Ylvästelevästi lopetti hän puheensa sanoen: "tällainen hyvä pursuri, oli
se, minkä te suvaitsette sanoa raippakujan juoksuksi ja sellainen se
mies, jonka te luulette toimettomasti aikaansa tuhlaavan."
Jones-herra oli jo laskemaisillaan pilkallisen vastauksen, mutta
silloin tuli muuan miehistä ilmoittamaan, että näkyvissä oli outo
höyrylaiva.
"Onko se näyttänyt lippunsa?" kysyi herra Cutler.
Ei, sir, mutta vartija-upseeri luulee tuntevansa sen Salamaksi, samaksi
ruotsalaiseksi höyrylaivaksi jonka joku aika sitten tapasimme Ahvenan
meren suussa. Sen savutorvet ovat nyt maalatut mustiksi sen sijaan, kun
ennen olivat epäluulon alaisia. Kun se ensin huomasi meidät, pysähtyi
se ja oli alallansa, sitten se lähti liikkeelle ja suuntaa nyt suoraan
meidän ankkuripaikkaa kohti.
Cutler-herra kimmahti paikaltaan. Oli höyrylaiva luvallisilla tai
luvattomilla asioilla, ainakin saisi hän sen katteinilta tietoja
Elviirasta, sydämmensä lemmitystä. Hän käski miesten valmistaa vene,
sillä hän aikoi itse käydä tarkastamassa laivaa ja sen papereja.
Cutler-herra meni hyttiinsä asettamaan pukuansa kuntoon. Salaman
liikkuminen näillä vesillä oli hänen mielestänsä kovasti epäluulon
alaista ja hän päätti sentähden tarkoin tiedustella kaikki asiat ja
ankarasti tarkastaa laiva. Tie Haaparantaan ei mennyt Ahvenan saariston
ja Kultakruunun aukon kautta. Epäilemättä siinä piili vilppiä ja
Cutler päätti siitä ottaa selvän. Kun hän tuli kannelle, oli Salama jo
melkein kolmen luomaköyden [yhden luomaköyden eli kaapelin mitta on
120 syltä eli 213 metriä 60 centimetriä] päässä Mirandasta, sillä tuo
laiva oli todellakin uhkapurjehtija. Höyryä purskui sen höyryputkista
ja Ruotsin lippu liehui ylpeästi sen mastonhuipussa. Mitähän tuumaili
sen päällikkö, kun noin rohkeasti juoksi suoraan vihollisensa kitaan?
Olihan sen katteini joko houru taikka oli hänellä päteviä syitä niin
tehdä.
Irti laivansa sivulta oli laskenut englantilaisen vene, jossa oli herra
Cutler, ja se suuntaisi suoraan Salamaa kohti, jonka katteini kiikarin
lävitse tarkasti tähysteli venettä, ja erittäinkin siinä olevaa
upseeria.
"Se on hän eikä kukaan muu; minä tunnen hänet sen mukaan, mitä tytöt
hänestä kertoivat", jupisi katteini, lykäten kiikarinsa kokoon. Sitte
käski hän Yrjö Evertin luoksensa.
Heti paikalla tulikin tuo nuori merimies. Hänen ja katteinin kesken
syntyi kuiskutteleva keskustelu. Molemmat nauroivat ja katteini
silitteli käsin Yrjön vaaleata tukkaa.
"Se sopii oikein oivallisesti, poikaseni", sanoi hän iloisesti Yrjölle.
"Sinä pukeudut kuten sanoi: vartia-palvelijani auttaa sinua. Koko puku
on valmiin, minun hytissäni. Kun olet puettu, menet siihen paikkaan,
minkä minä osotin. Mutta sinun pitää olla totinen etkä saa sanaakaan
lausua. Joudu nyt, sillä ei tässä kannata aikaa tuhlata."
Yrjö katosi salonkiin; katteini meni köysirappusilta vastaan-ottamaan
Mirandan vanhinta luutnanttia.
Englantilainen ja katteini tervehtivät kohteliaasti toisia ja esittivät
kumpikin itsensä.
"Minun nimeni on Cutler ja minä olen päällikön sijainen laivalla
niin kauan kun katteini Hall on poissa Bomarsundissa", lausui Cutler
seuraten katteinia laivan kannelle.
"Vai on katteini Hall poissa, se oli ikävä uutinen", vastasi Milenius,
"minä paki parastaan tulin tänne päin saadakseni, jos mahdollista,
tavata hänet, ei niin paljon itse tähteni, kuin toisen laivallani
olevan henkilön."
Cutler-herra näytti kummastelevalta.
"Oletteko todellakin hakeneet Mirandaa?" kysyi hän.
"Tietysti, sir, sillä kun matkani määrä, kuten tavallisesti, on
Haaparanta, huomaatte helposti, ett'ei tämä suunta minulle sovi. Hyvin
ikävä, ett'en saanut tavata katteinia. Nyt saan tyhjäntoimittajana
palata takaisin."
"Vaikka laivan todellinen päällikkö on poissa, olen minä hänen
sijaisensa, jos siis suvaitsette minulle sanoa asianne, ja jos minun
apuni auttaa, teen sen ilomielellä", sanoi Cutler.
"Kiitoksia, sir, mutta parasta lienee, etten minä tai oikeammin se
henkilö, joka on tällä laivalla, vaivaa teitä. Minulla oli muuan pyyntö
reitaajaltani herra Wulffilta, hänen tyttärensä, neiti Elviira..."
"Te sanotte Elviira-neiti", keskeytti luutnantti nähtävällä
mielenkiinnolla. "Mitenkä jaksaa se nuori neiti, toivottavasti hyvin?"
"Ei vallan hyvin, sir", vastasi katteini. "Mutta johan minä
viivytän teitä liian kauvan. Suvaitsetteko tarkastaa paperejani,
muuten ehkä oudontapaisen suuntani tähden rupeette epäilemään minua
sulunsärkijäksi, ha, ha, ha."
"Ha, ha, ha", toisti Cutler-herrakin. "Eihän sulunsärkijä rupee
hakemaan vartijalaivaa, joka on estämässä hänen hankkeitansa. Te
mainitsitte Elviira-neitiä se soma nuori nainen ja hänen voimisensa
liikuttaa minua hyvinkin paljon. Olen hänen tuttavansa. Te sanoitte ei
vallan terve; millainen on hänen sairautensa?"
"Se ilmestyy syvänä raskasmielisyytenä, eli sellaisena, mitä te
englantilaiset sanotte spleeniksi", vastasi katteini. "Sellainen synkkä
mieli on vasta näinä viime päivinä havaittu hänessä. Lääkärit ovat
neuvoneet häntä menemään Lovisan kaupunkiin kylpemään."
Herra Cutler kävi miettiväiseksi. Elviira-neito raskasmielinen! Hm,
sehän jotakin tiesi. Luutnantti luuli olevansa hyvin sievä mies. Tuo
nuori neiti oli halukkaasti kuunnellut hänen puheitansa. Itse hän oli
ensituttavuudessa rakastunut tyttöön. Luutnantti oli kuullut puhuttavan
sielujen heimolaisuudesta. Eihän mikään ollut mahdotonta. Elviiralle
oli saattanut käydä niinkuin hänelle itselle. Cutlerin sydän ihan
lämpeni: hän kääntyi katteinin puoleen ja sanoi:
"Eihän Lovisaan pääseminen mikään mahdottomuus ole. Viikon kuluttua tai
niillä paikoin menemme taaskin Gefleen; minä hankin katteini Hall'ilta
luvan, että se nuori neiti pääsee Mirandan kanssa johonkin Suomen
satamaan, josta hän sitte voi matkustaa kylpykaupunkiinsa Lovisaan."
"Kummallista on, että Elviira-neitiä ei huvita lukea muuta kuin
englantilaisia lauluja", sanoi katteini, joka ei ollut kuulevinaan
mitä luutnantti viimeksi lausui. "Hänen lempilaulunsa on _Jeanot_ ja
_Jeanette,_ hyvin soma englantilainen laulu. Tunnettehan sen sir, vai
miten?"
"En nimeksikään, en rahtuakaan, sir, minä en ole kuullut muita lauluja
kuin niitä, joita merimiehet lauleskelevat laivalla, sellaisia kun The
yong Susanna, Old Jloe, Rule Britannia ja joitakin muita", vastasi
Cutler, ihan vakuutettuna siitä, että Elviira oli kiihkeästi rakastunut
häneen. "Mutta te ehkä osaatte sanella minulle ne värsyt, se olisi
minulle suuri huvi."
"Vallan mieluisasti", vastasi katteini, jonka oli vaikea pidättää
nauruansa englantilaisen lemmenkiihkosta. "Minä kun olen hankkeissa
tulla Wulff-patruunan vävyksi, niin..."
"Oletteko ehkä Elviira-neiden kosija?" kysyi Cutler hyvin levottomana.
"Enpä suinkaan, minun mielitiettyni on Mimmi" vastasi katteini. "Mutta
näin kuuluu Elviira-neiden lempilaulu." Ja katteini kertoi pienen
englanninkielisen pätkän jostakin lemmenlaulusta.
Cutler kuunteli hengittämättä. Olihan se laulu selvä rakkauden
tunnustus. Lause: "But my heart will be with you" täytti Augustus
Cutlerin toivolla ja riemulla.
"Suloinen, iki-soma", ratkesi hän lopullisesti sanomaan hehkuvin poskin.
"Kiitoksia, sir, mutta te ette huomannutkaan, että minä sanoin
Elviira-neiden Mirandan muassa pääsevän Suomeen, mitä sanotte siitä?"
"Olkoon menneeksi, minä luotan täydellisesti teihin, sir, jonka
vuoksi sanon suoraan, että Elviira-neito on tällä laivalla ja että
minä olen hakenut katteini Hall'ia saadakseni häneltä passin teidän
sotalaivojenne estämättä päästä Lovisan satamaan veneelläni laskemaan
neiden ja hänen kapineensa maalle" vastasi katteini. "Jos se
onnistuisi; olisi patruuna Wulff päällikölle suuresti kiitollinen,
sillä häntä huolettaa tyttärensä terveys enemmän kuin kaikki hänen
miljoonansa."
Cutler tuskin saattoi uskoa sitä, minkä nyt kuuli. Elviira Salamassa
ja siis nyt hänen läheisyydessänsä. Jos hän saisi nähdä ja puhutella
häntä, johan siitä voisi jotakin seurata. Mutta yht'äkkiä heräsi
hänessä epäilys. Hänestä oli kumma, että patruuna lähetti tyttärensä
Suomeen eikä kuuluisampiin kylpypaikkoihin Euroopassa. Hän loi
tiedustelevan silmäyksen katteiniin, mutta tämän muoto ei ilmaissut
pientäkään mielenliikutusta, vaan oli täysin tyyni ja jäykkä.
"Hm, eihän sekään ole mikään mahdottomuus, ett'en minä katteinin
puolesta voisi antaa teille semmoista passia", sanoi Cutler pitkään,
"mutta ensin tahdon tulla vakuutetuksi siitä, että Elviira-neiti
todellakin on laivassa, ei sen vuoksi, että epäilisin teidän sanojanne,
sir, mutta velvollisuuteni upseerina vaatii etten mitään toimi ilman
täyttä vakuutta."
"Te olette jalokuntoinen mies ja teidän suopeat sananne, herra,
ilahuttavat minua", vastasi katteini. "Minä heti menen Elviira-neiden
luokse ilmoittamaan hänelle teidän täällä olonne ja teidän kohteliasta
tarjoustanne olla hänelle avuksi. Hän ehkä tahtoo itse teitä kiittää,
mutta hän jaksoi tänä aamuna hyvin huonosti. Minä tulen heti takaisin."
Katteini meni salonkiin ja jätti Cutlerin yksinään kannelle.
Englantilainen näytti kovasti miettivän, luultavasti sitä mitä oli
Elviirasta kuullut.
"Petosta ei voi olla tuon miehen sanoissa tai teoissa", sanoi hän
itseksensä. "Elviiran isä on kovin rikas, hänelle siis ei tunnu, jos
hänen laivansa tekeekin muutaman kymmenen penikulman mutkatien. Onhan
minulla sitä paitse silmäni säilyssä ja niillähän näen, onko neiti
laivassa, vai ei."
Taas tuli katteini kannelle. Hän astui Cutlerin luokse.
"Niin on kuin pelkäsin", sanoi hän. "Te saatte nähdä Elviiran ja voitte
tulla vakuutetuksi, että hän on laivassa, mutta häntä puhutella ette
saa, siksi hän on liian heikko, ja kun kuuli teidän olevan laivalla,
liikutti se häntä nähtävästi, jopa kyyneliin asti. Jos seuraatte minua
salonkiin, saatte nähdä Elviira-neiden istuvan hytissänsä, mutta elkää
sanallakaan häntä puhutelko."
Yhä varmemmin vakaantui Cutler luulossaan, että tuo ihana ruotsalainen
neito rakasti häntä. Mahdotonta oli, että katteini valehtelisi
hänelle, sillä mistä aavistaisi hän hänen lempivän Elviiraa. Hän oli
heltynyt kyyneliin kuullessaan hänen olevan laivalla. Cutler pyyhkäsi
mielihyvillään punaista poskipartaansa ja seurasi katteinia salonkiin.
Hän näytti kädellään hyttiä, jonka punaiset samettivarjostimet
olivat puoliksi auaistut, ja mikä ilo, siellä istui Elviira vaaleine
kutrineen pää käden nojassa. Hän oli kalpea ja kuihtuvan näköinen.
Nähdessään Cutlerin hymyili hän haikeasti, tervehti häntä ja hiukan
kumartaen kaunista päätänsä veti äkkiä varjostimen oven eteen eikä
ollut huomaavinaankaan sitä hellää katsetta, minkä Cutler-poloinen
vaaleansinisistä silmistään häneen loi. Katteini katsoi kysyvästi
englantilaiseen. "All right, sir", kuiskasi Cutler, "minä olen
vakuutettu ja annan mielihyvällä sen todistuksen, josta puhuitte."
Katteini astui Elviiran hytille ja lausui muutaman sanan hänelle
salongista.
"Tuo nuori neito soisi saavansa kiittää teitä siitä hienosta
kohteliaisuudesta, mitä hänelle olette osottaneet", sanoi Milenius
Cutlerille; "hän on suuresti pahoillaan, ettei hän muuta voi kuin
kuroittaa teille kätensä, sillä haastelemaan on hän liian heikko."
Ja samassa kurotettiin pieni hansikkoittu käsi hytistä. Riemun
ihastuksissa jupisi Cutler muutaman sanan, tarttui siihen pienoiseen
käteen ja suuteli sitä.
"Oikein, oikein somasti luotu", kuiskasi Cutler. Silmänräpäystä
myöhemmin oli hän ulkona salongista ja katteinin hytissä, mihin oli
asetettu pullollinen vanhaa sherryä ja lasia.
Herrat kilistelivät keskenänsä.
"Nyt, luutnantti Cutler kiitän teitä. Vielä enemmän kiitollinen olisin,
jos ilman vastuksia voisitte antaa minulle sen pääsykirjan, josta olen
puhunut. Minun paperini ovat tässä nähtävänä."
"Vallan mieluisesti, sir", vastasi Cutler. "Minä olen siitä varma,
että katteini Hall olisi tehnyt samoin, sillä ei meitä ole kielletty
osottamasta naisille kohteliaisuutta." Cutler otti kynän ja kirjoitti
seuraavan:
"H.M.S. Miranda, ankkuroittu Kultakruunun aukolla, Suomen
saaristossa.
Salama-nimisen ruotsalaisen kauppahöyrylaivan, jonka päällikkö
on katteini Milenius, on allekirjoittanut tarkastanut ja olivat
sen paperit sotatilassäännön mukaiset. Matkalle Haaparantaan
on katteini pyytänyt vapaasti ja esteettömästä saada mennä
Lovisa-nimiseen Suomen merikaupunkiin, sinne laskeaksensa
sairaan ruotsalaisen rouvasihmisen, joka aikoo siellä käyttää
merikylpyjä. Olen teille kiitollinen, sir, jos suosiollisesti
osotatte tuon kohteliaisuuden mainitulle rouvasihmiselle, joka
kuuluu hyvään ja arvossa pidettyyn perheesen.