Ollut linnoitus on olemattomissa. -- "Filistealaiset ovat niskoillasi,
Simson!" -- Tyhjä laivan runko on ryöstämisen vaarassa yhtä paljon kuin
sekin, jonka lastiruumassa on kiellettyä tavaraa.
Mitä luotsi ilman muutoksesta oli ennustanut, kävi toteen. Vähää
ennen auringonlaskua tuli tyven, minkä vasta kello 9 lopetti heikko
lounaistuuli. Salama oli jo silloin onnellisesti päässyt Föglön
saaristoon ja oli nyt kolmea peninkulmaa leveässä n.s. Kihtissä,
missä sillä oli verrattain avarampi vesi. Aurinko nousi kello 3 ja 55
minuuttia. Siksi pitäisi ennättää salmeen Korpon ja Nauvon pitäjäin
välillä. Vasta sitte kun tultiin Kihtiin, meni katteini hakemaan
hyvin tarpeellista lepoa. Mutta vanha Nord seisoi järkähtämättä
komentosillalla, kääri yön tullessa paksun pörhökankaisen takkinsa
tarkemmin ympärilleen, nojasi selkänsä lavankaltaista aitausta vastaan
ja katseli terävin silmin merta.
Salama kiiti kuin hauki vedessä. Keulaveden kohina kuului yön
tyvennessä kuin jyrkkää kiveä myöten putoava koski. Tähystelijöitä
oli asetettu kannelle ja mastoihin. "Pitäkää tarkka vaari, pojat",
oli katteini sanonut, ja niin tehtiinkin. Miehet tiesivät matkan
tarkoituksen ja mitä oli pelättävänä. Winner, katteinin ensimäinen
apulainen, oli kannella vartijana. Joka puolitunti kävi hän
tarkastamassa toisia vartijoita. Yökiikari silmän edessä tarkkasi hän
ehtimiseen taivaan rantaa. Laivan yövartija on melkein aina kiihkeän
levoton, mutta etenkin silloin kun ollaan sellaisilla asioilla kuin nyt
Salama. Mutta se tuottaa tavallansa huviakin. Vartijain esimies tuntee
olevansa suuresti vastuunalainen. Hänelle on uskottu luottamustoimi ja
älykäs mies, jolla on velvollisuuden tunnetta, tuntee tämän hyvin ja
menettelee sen mukaisesti.
Salaman suunta käy Airiston aukolle. Katteini ja luotsi seisoivat
rinnatusten, kaikki miehet ovat kannella. Suurinta tarkkuutta vaaditaan
perän pitämisessä, sillä saaria, luotoja ja karia ilmestyy kaikilta
puolin. Ranta on eriskummallisimpia, mitä nähdä saattaa. Toisinaan
tullaan kapeaan salmeen, harmaiden kasvittomain karien välissä, missä
laiva koukerteleiksen, totellen peräsimensä pienintäkin liikutusta;
toisinaan taas kiidetään sinistä vehreärantaista, umpinaisen näköistä
vettä niin että luulisi järvellä purjehtivansa. Ilmestyy taas Pohjolan
rantamaan luonne kaikessa kolkkoudessaan ja kuuluu meren loiske
salakaria vastaan. Luotsin silmät ovat terävät kuin jahtihaukan; ei
se enään näytä ukolta, joka käyskelee komentosillalla, vaan pikemmin
rivakalta nuorukaiselta? Hänen liikkeensä osottavat sitä mielen
jännitystä, minkä hän tuntee. Eikä olekaan lapsen asia luotsata laivaa
näissä vesissä. Aivan yhtä vaikea on perän pitäminen. Peränpitäjä ja
luotsi ovat ihan kuin sama sielu ja sama ruumis. Kun luotsi huutaa:
oikealle, vasemmalle; hiukan oikealle, tiukasti vasemmalle j.n.e.,
silloin toistaa perämies silmänräpäyksessä hänen sanansa ja yhtä
nopeasti täyttää hän käskyn. Silmin seuraa hän luotsin oikeaa kättä,
mikä joko kohoo taikka laskee, viittaa oikealle tai vasemmalle sen
mukaan kuin hän tahtoo laivalle suunnan. Jos kiertopyörää hiukankin
väärin hoidetaan taikka luotsin antamaa merkkiä väärin ymmärretään,
ajautuu laiva joko matalikolle tai kalliota vastaan, taikka törmää
kovaa vauhtia salakarille ja kaikki on hukassa.
Salama on ennättänyt sivutse Suomen eteläisen niemen, Hankoniemen.
Muuan suuri höyrylaiva on nähty. Tosin se vielä on kaukana, mutta
Salaman katteini aavistaa sen olevan jonkun niistä Englannin tai
Ranskan sotalaivoista, jotka vartioivat Helsingin satamaa: Hän käskee
lisäämään tulta höyrykattilain alle. Höyryhevoset päristelevät,
puistelevat harjaansa ja enentävät vauhtinsa hurjaksi lennoksi. Ei
aikojakaan, kun jo näkyvät Wiaporin harmaakiviset muurit ja hurraa,
kulkuväylä Helsinkiin on auki. Salama lentää sitä kohti, mutta
satamata vartioiva laiva lähestyy yhä sekin. Ruotsin lippu liehuu
Salaman etumastossa. Venäläinen vartijaväki Wiaporissa kurkistelee
kanuunareijistä ja huutaa hurraa rohkealle uhkapurjehtijalle:
Se höyrylaiva, mikä nähtiin vähää ulompana merellä, oli englantilainen
höyrykorvetti Dragon, katteini Seymour. Sekin huomasi uhkapurjehtijan
ja suuntasi sekin satamaa kohti, käyttäen korkeinta höyrypainetta ja
raskauttaa venttiilinsä, toivoen saavuttavansa sen, joka ei näkynyt
pelkäävän Albionin lippua; estääksensä sen aikeestansa. Mutta se ei
onnistunut, sillä Salama oli siksi paljon edellä. Seymour upseerineen
ja miehineen kirosivat harmista ja ensimäinen luutnantti herra
Troudbrigde, urhoollinen, vankka ja jäykkämielinen mies, vannoi kalliin
valan, että "kun hiiri kerran oli satimessa, ei hän siitä niinkään
helposti laske sitä irti", tahi toisin sanoen, että tämä rohkea
uhkapurjehtija kyllä saisi jäädä Helsingin satamaan, jonne Salama nyt
onnellisesti ankkuroitsi, rannalle kokoontuneitten venäläisten ja
suomalaisten tuhatkertaisten riemuhuutojen kaikuessa.
Silloin kurotti katteini kätensä luotsille.
"Te olette oivallisesti täyttänyt vaikean tehtävänne ja suorittaneet
mitä lupasitte. Te olette aivan yhtä maltillinen ja luotettava kun
rehellinenkin mies. Parhaat kiitokset toimestanne. Teidän on ansio ja
kunnia siitä, että Salama nyt on tässä ankkuroittuna."
Nyt oli luotsin vuoro punastua mielihyvästä.
"Pannaan se ansio ja kunnia suoraan puoliksi", vastasi Pekka Nord.
"Teidän kuntonne, uljuutenne ja rohkeutenne saivat minut uskaltamaan
sen minkä tein. Nyt, katteini, tarvitsen minä hyvän aterian ja hyvää
unta, sillä minä kaipaan molempia."
"Varastojen hoitaja!"
"Herra katteini!"
"Toimita tälle kunnon miehelle, luotsillemme hyvä ateria, paras, minkä
laivalla voi aikaansaada ja aseta hänen eteensä pullollinen parasta
vanhaa sherryviiniäni", käski katteini.
Sen jälkeen sanoi hän ensimäiselle varapäällikölle:
"Laske ulos vene ja käske siihen nyt heti miehiä, sillä minä lähden
kiireesti maalle hakemaan toimimiestämme, herra Ivan Budukovia. Yrjö
Evert tulkoon mukaan; hän saa kantaa laatikon, jossa laivan paperit
ovat."
"Toimitan; herra katteini!"
Heti kun Salama oli ennättänyt laskea ankkurinsa, tuli suuri joukko
veneitä kaupungista tervehtimään sitä. Helsingin kaunis satamaranta
oli katselijoita ihan täynnä. Kaupungin siihen aikaan 20 tuhannesta
asukkaasta oli vähintäin kolmas osa, milt'ei puoli liikkeellä
satamassa, kadulla tai torilla saadaksensa kuulla tai keskustella sitä
suurta uutista, uhkapurjehtijan saapumista. Heti paikalla halventui
kahvin, sokerin, teen ja muitten tavarain hinta kauppapuotiloissa,
sillä arveltiinpa, ett'eivät sen höyrylaivan lastikomerot suinkaan
tyhjiä olleet. Vielä enemmän iloisia oltiin siitä, että englantilainen,
tuo niin katkerasti vihattu satamansulkija oli petetty. Ensi
innostuksessa aiottiin kaupungissa illalla panna toimeen ilotulitus
ja ylioppilaat saivat esteettömästi lauleskella vaikka mitä
ruotsinmielisiä lauluja ravintoloissa.
Kun Salaman katteini Yrjön seurassa tuli rantaan ja astui maalle,
tervehti kokoontunut väkijoukko heitä raikkailla hurraahuudoilla
ja nähtävillä suosionosotuksilla. Katteini kysyi kauppias Ivan
Budukoffin asuntoa. Kun hän oli saanut lausutuksi tämän nimen,
tunkeusi joukosta pieni mies, jolla oli leveät samettihousut, sopulin
nahkainen turkkilakki ja harmaa turkiksilla reunustettu verkatakki.
Kaikenlaisilla ilonosotuksilla ryntäsi tämä katteinin luokse, syleili
häntä ja painoi harjaksiset huulensa ensin hänen kasvoillensa ja sitte
Yrjön, selittäen, että hän, eikä kukaan muu, oli herra Budukoff,
Wulff-ystävän ja hänen laivansa toimimies.
Katteini ei heti vastannut, syystä, että hän samoin kuin Yrjökin tunsi
Ivanin harjasten vielä kirvelevän kasvoissaan ja väkevän venäläisestä
lähtevän kynsilaukan löyhkän melkein huumaavan heitä. Katteini
ihmetteli mistä syystä reitaajansa oli toimimieheksensä valinnut juuri
tämän pienen nenättömän venäläisen, mutta Budukoff ei antanut hänelle
aikaa pitkiin arvelemisiin. Hän näet pisti kätensä katteinin kainaloon
ja veti hänet mukaansa kaupunkia kohden, koko ajan rähisten milloin
ruotsiksi milloin venäjäksi kaikenlaista sekasotkua. Kaiken sen pakinan
päätarkoituksena oli, että katteini sai lukea ja pitää omanansa kaikki
mikä muuten oli hänen, venäläisen oma. Yrjö kävi katteininsa perässä
ja päätti tarkoin välttää Budukoff-herran suudelmia, joista oli sama
seuraus kuin orjantappurain pistelmästä.
"Nyt olemme perillä, olkaa siis armolliset ja astukaa matalan kattoni
alle", sanoi Ivan-herra vinkuvalla nenä-äänellä, pysähtyen isonlaisen
talon portille, kun satamasta oli käyty pari kolme katua. "Minä pyydän,
astukaa sisälle", pitkitti Ivan-herra. "Feodora, Olga, Katinka, vaimo
ja tytöt kuulkaa! Ei nyt enään ole aikaa meidän suojeluspyhimykselle
Pyh. Andreaalle, jonka päivä tänään on, sillä tullut on meidän armas
uhkapurjehtija, jota olemme odottaneet."
Tämä tieto vaikutti lumouksen tavalla talon asukkaihin, sillä portti
avattiin ja toimimiehellä oli ilo saattaa, tahi oikeammin lykätä
katteini ja hänen nuori seuraajansa avaraan etehiseen, jossa katteinia
oli vastaanottamassa kolme naista, rouva Feodora Budukoff ja hänen
molemmat tyttärensä Olga ja Katinka.
"Vaimo, tiedätkö kenenkä näet ja mitä teet?" tiuskasi toimimies äreästi
ja vihellytti nenäreiästänsä. "Oletko sinä ja tytöt paastoten ja pyhää
Andreasta rukoillen unohtanut kaikki ihmistavat? Feodora, käpyseni,
nämä molemmat herrat ovat meidän rohkeat uhkapurjehtijat!"
Feodora-rouva työntäytyi esille ja sulki kapteenin, joka ei osannut
tämmöistä odottaa, pullistuvaa rintaansa vastaan, kääri käsivartensa
hänen kaulaansa ja suuteli häntä monta kertaa. Kapteeni oli tukehtua
sillä tämä kunnon rouva, joka ei suinkaan itseänsä ankaralla
paastoomisella kiusannut, oli niin kookas, että tästä yhdestä olisi
jakamalla saanut kolme tavallista hyvinkin arvokasta rouvaa. Vihdoin
laski toimimiehen rakas puoliso kiusattavansa, joka oli pahemmassa
pulassa kuin jos Mirandan kanuunat olisivat häntä ahdistaneet, ja kävi
nyt Yrjön kimppuun. Mutta oi, Feodora-rouva säpsähti pari askelta
takaperin ääneensä huutaen pyhää Andreasta.
Mikä voima sai hänessä aikaan tällaisen taaksekohtaisen liikunnon?
Ei mikään muu kuin puolentoista kyynärän pituinen, torvenmuotoinen
läkkilaatikko, jossa oli Salaman paperit ja asiakirjat. Nähdessään,
missä vaarassa kapteeninsa oli, ja aavistaen itse joutuvansa samaan
vaaraan, Yrjö oli, välttääksensä rouvan ensimäistä ryntäystä,
aseen tapaisesti ojentanut tämän laatikon eteensä. Innossaan ei
Feodora-rouva huomannut tätä estettä, vaan työntäytyi täyttä vauhtia
sitä vastaan, josta seuraukseksi tuli se minkä sanoimme eikä hänellä
sitten enää ollut halua uudistaa päällekarkaustaan. Hän vain iski
Yrjölle kiukkuisesti silmää ja vetäysi vähän pois antaakseen nuorten
ja kauniitten tyttäriensä ruusuhuulillaan parantaa niitä haavoja,
joita Budukoff, herra ja rouva, olivat kapteenille saattaneet. Olisi
vain Mimmi tämän nähnyt, ei hän suinkaan leppein silmin olisi sitä
katsellut, etenkin kun kapteeni oli aivan tyytyväinen ja iloisen
näköinen.
Tämän välikohtauksen jälkeen astui kapteeni Budukoffin seurassa
konttoriin, missä heti tarjottiin teetä ja piippua. Yrjöä pyydettiin
talon tyttärien seurassa virvokkeita nauttimaan. Kapteeni huomasi
keskustelunsa aikana toimimiehen kanssa, että tämä oli suuri konna,
mutta kauppa-asioissa paljon kokenut ja niihin perehtynyt. Vaikka
Wulff tavallansa oli antanut tämän venäläisen toimeksi myydä lasti,
oli kapteenilla kuitenkin täysi valta itse myydä se, jos hän sen
tarpeelliseksi näki. Sen hän suoraan sanoikin Budukoff-herralle, josta
tämä tuli vielä enemmän nöyristeleväksi, antaen kalliita vakuutuksia
omasta hurskaudestansa, rehellisyydestänsä ja kunnostansa.
Ivana-herra koetti saada kasvoihinsa jonkun tapaista pyhimyksen ja
hurskastelijan muotoa ja huudahti sitten: "antakaa, herra, minulle
kymmenen prosenttia lastin myyntihinnasta, niin minä, sen vannon pyhän
Yrjänän, p. Annan ja p. Vladimirin, sekä jalon suojeluspyhimyksemme
p. Andrean kautta, en ota kopeekkaakaan enemmän enkä pienimmälläkään
tavalla kisko teitä, sen lupaan ja vannon pyhästi."
"Ja saman lupaan minä", sanoi Feodora-rouva, joka oven takana oli
kuunnellut keskustelua ja nyt toi viinapullon, minkä hän jykevästi
laski pöydälle. "Ivana, sinä tunnet puolisosi, kopeekkakin yli kymmenen
prosentin, kyllä tiedät."
Herra Budukoff päästi nenäreiästänsä vihellyksen ja nyökäytti vain
päätänsä. "Olen tehnyt päätökseni", sanoi kapteeni. "Korkeampaa
palkkiota kuin kuusi prosenttia lastin hinnasta en anna teille;
otatteko sen vai ettekö? Geflessä neuvottiin minua asioitsija
Lasareffin luokse täällä Helsingissä; hän sanotaan olevan rehellinen
mies..."
"Varas, hylky, petturi, äsken päässyt Siperiasta", kiljui ja rähisi
Budukoffin herra ja rouva vuorottain. "Te tahdotte perikatoani, aiotte
tehdä minut ja vaimo poloiseni kerjäläisiksi. Oi Lasareffia, sitä
hylkyä, eipä konsanaan; tiedän tekeväni vääryyttä perheelleni, mutta..."
"Muista tytär raukkoja, Budukoff", sanoi rouva, "muista Olgaa ja
Katinkaa eläkä ota enempää kuin kahdeksan prosenttia."
Ivana herra kurotti nähtävästi liikutettuna kättänsä kapteenia kohti
mutta se sai kajoomatta heilua ilmassa. Kapteeni nousi istumasta.
"Minä menen Lasareff'ille, sillä aika kuluu ja minä tahdon pian päästä
lastistani", sanoi hän. "Jääkää hyvästi!"
Herra ja rouva Budukoff kiiruhtivat esille ja vaativat kapteenia
melkein väkisin uudestaan istumaan sohvalle.
"Minä teen mieluummin työtä ilmaiseksi kuin laskisin tämän toimen
Lasareff'ille", huusi Budukoff vinkuen. "Olkoon menneeksi kuudella
prosentilla, kosk'en sitä voi auttaa, mutta armoton ja kova te olette,
tässä käteni!"
Nyt kapteeni tarttui tarjottuun käteen ja puristi sitä niin kovasti,
että Budukoffin pienet silmät vettyivät.
"Nyt ovat asiat selvillä, se on taattu, mutta sen sanon teille,
kauppias Budukoff", lausui kapteeni, "että minä toivon tämän sodan
aikana useamman kerran tulevani tänne. Jos nyt petätte minut, ette enää
milloinkaan pääse kanssani tekemisiin, mutta jos olette rehellinen,
saatte erityisen palkkion. Tämän sanon ja siihen saatte luottaa, että
se on miehen sana."
Niitten kahdeksan päivän aikana, joina Salaman lastia purettiin ja
myytiin, osotettiin sen kapteenille ja miehille suurta huomiota ja
suosiota kaupunkilaisten puolelta, jopa itse kenraalikuvernöörikin,
ankara kreivi Berg, kutsui kapteenin luoksensa aterialle ja osotti
hänelle erityistä huomiota. Bomarsundin linnoitus Ahvenanmaalla oli
sill'aikaa valloitettu ja vihollista odotettiin nyt tulevaksi Viaporin
edustalle.
Salaman rauhallisesti purkaessa lastiansa Helsingin satamassa, sen
vihollinen Dragon, kapteeni Seymour, ei ollut kaukana Helsingistä,
odottaen "että hiiri lähtisi piilostansa ja suoraan joutuisi kissan
kynsiin." Dragonin miehet toivoivat uhkapurjehtijan sinne, missä ei
ollut aurinkoa eikä kuuta, sillä heidän täytyi ehtimiseen kiikkua
mastoissa pitämässä vaaria eikö savu ilmaisisi Salaman tuloa.
Ensimäinen luutnantti, mainion Froubrigden pojan-poika, tavattoman
virkaintoinen ja vankkamielinen mies, toimitti vartiopalvelusta yhtä
ahkerasti kuin halvinkin sotamies ja se ei tietänyt Salamalle hyvää.
Mutta onneksi sille loppui Helsingin ja muittenkin Suomen satamain
vartioiminen ja saartaminen siitä syystä, että kaikki liittolaisten
sotalaivat kutsuttiin Bomarsundin linnoituksen valloittamiseen. Siksipä
Salamakin, kun oli asiansa suorittanut, lähti helsinkiläisten onnea
toivottaessa tiehensä ja pääsi Ahvenanmerelle, missä olisimme toukokuun
lopulla taaskin saaneet tavata vanhan tuttavamme pyrkimässä Ruotsia
kohden.
Tämä ilta oli kauniimpia, mitä kaukaisessa pohjolassa olla voi.
Vieno, maan puolelta tuleva tuuli toi metsän ja nurmien hyvää tuoksua
merelle. Joukko kalastaja-veneitä valkoisine purjeineen uiskenteli kuin
joutsenet vähän aaltoilevalla veden pinnalla ja kullanpunainen aurinko
kasti alista syrjäänsä veteen, muutaman tunnin kuluttua noustaksensa
elähyttämään yökasteesta virkistynyttä maata. Lintuja tuli maalta
laivan mastoihin ja köysiin, missä levähtäessään visertelivät. Päivän
jalo tähti lähettää viinestänsä tuhansia kultanuolia, tulitus jota
ei kukaan kuolevainen kykene jälittelemään. Pian jo tulee iltatähti
näkyviin.
Muutamalta Ahvenan jaalan päälliköltä sai Salaman kapteeni kuulla, että
Bomarsundin valloituksen jälkeen oli satamain sulku uudestaan alkanut.
Onneksensa ei hän kuitenkaan tavannut vainoojiansa, sillä luultavasti
oli Dragonin päällikkö muille liikkeellä oleville sotalaivoille
ilmoittanut, että muuan ruotsalainen höyrylaiva oli päässyt Helsinkiin,
ja tietysti oli laivan muoto ja tunnusmerkit samalla annettu tarkoin
tiedoksi. Salamalla kyllä nyt ei muuta ollut kuin painolasti, mutta
tyhjänäkin oli sillä tämän tähden pelkäämisen syytä. Hyvin iloinen
oli siis kapteeni varhain auringon noustessa nähdessään Geflen rannan
ja puolta tuntia myöhemmin onnellisesti tekemänsä matkan jälkeen
laskiessaan ankkurin sen satamaan.